OLIKIN DEMARIT NYT14,3 % KANNATUUKSELLA.

Olen kirjoitellut tätä koko ajan toisella silmällä katsellessani tv:tä.
Kukaan saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että hänen puolueensa ehdokasta kannattaisi minun äänestää. Jäänpä siis odottamaan torstai-illan keskustelua, jossa kaikkienpuolueiden johtajat ovat osallistujina.

Sitä odotellessa nyt jo iltapesuilla käytyäni ja pyjamassani vuoteeseen mennessäni toivottelen vain kaikkea hyvää ja oikein hyvää yötä kaikille! Heps !" se onkin näemmä aamupäivä nyt.

Jos kepun kohtalona on nyt poistua, tilalle varmaan tulee uusi. Vai onko jo tullut? Viimeisten gallupien valossa alkaa näyttää siltä. Ups ! olikin demarit nyt 14,3 %:n kannatuksella. Noinhan olisi pääteltävissä järkiperusteisesti.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

TV-keskustelun pohjalta päädyin kristillisten Sari Essayhin. Kokenut keppi, tervettä järkeä, tunnetta ja isänmaallisuutta. Se arvelutti, että hän oli ajat sitten etukäteen sanonut, ettei ole varma ottaisiko mepin paikan vastaan. Kun nyt Rinteen hallitus näyttää varmalta eikä kristilliset ole hallituksessa, mahdollinen ministerin paikka ei ole esteenä.

Äänestä

Mitä lekuri näki Kaapin takamuksessa ?

Äänestä
  • Pankkomajurin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pankkomajurin?

    Pankkomajurin ? heheheh.
    Ainakin lekuri on hämillään, tuskin pankkomajuri sinen sopii.

    Äänestä

Aloittaja

Majuri on vain höppänä, tuon toisen tila on paljon vakavampi. Taitaa heitä kyllä yhdistää yksi tekijä: sääli minua, elämässäni heitä heikommin menestynyttä kohtaan;))

Enpä ole nähnyt, mitä täällä tänään on tapahtunut, mitä tänne tullut ja mitä poistettu. Mutta kun juuri äsken tulin ja näin avauksen "Harmi, ei päässyt majuriksi", ajattelin, että kas, kun tuota ei ole poistettu. Sitten ilahduin, että hyvä niin - olihan avaus toisaalta hauska kuten sen siihen mennessä tuottamakin. Niinpä minäkin sitten liityin hauskuuteen ja heitin sinne viestin. Toivottavasti tuo avaus ja viestini sen mukana pysyvät palstalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaapi_ kirjoitti:

Olen kirjoitellut tätä koko ajan toisella silmällä katsellessani tv:tä.
Kukaan saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että hänen puolueensa ehdokasta kannattaisi minun äänestää. Jäänpä siis odottamaan torstai-illan keskustelua, jossa kaikkienpuolueiden johtajat ovat osallistujina.

Sitä odotellessa nyt jo iltapesuilla käytyäni ja pyjamassani vuoteeseen mennessäni toivottelen vain kaikkea hyvää ja oikein hyvää yötä kaikille! Heps !" se onkin näemmä aamupäivä nyt.

Jos kepun kohtalona on nyt poistua, tilalle varmaan tulee uusi. Vai onko jo tullut? Viimeisten gallupien valossa alkaa näyttää siltä. Ups ! olikin demarit nyt 14,3 %:n kannatuksella. Noinhan olisi pääteltävissä järkiperusteisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu