Rakkautta ilman vastausta

Leeni

Olin tai olen jollakin tavoin vieläkin yhä edelleenkin rakastunut/kiintynyt eräseen e-posti ystävääni, mutta en ole oikein saanut selvyyttä hänen tunteistaan. Hän on kyllä eronut mutta elää vain työlleen ja lapsilleen. Eikä se vaikuta siltä että hän haluaisi etsiä muutosta vaikka onkin aika tyytymäton yksinäisyyteensä.
Yritän pumpata häneen elämää näin elektronisesti mutta kaikki yritykseni epäonnistuvat jatkuvasti. Hän kaipaa takaisin entisen vaimonsa luokse, joka taas omalta osaltaan ei halua tulla takaisin.

Nykyään tuntuu siltä että sen sijaan kuin että hän piristyisi niin käykin näin että minä itse saan masennuksen hänen tilastaan, meidän kontaktista ja nurjasta asenteestaan. Olisn halunut tavata hänet mutta hän ei ole ollut valmis siihen. Tuntuu oudolta että olen tavanut ihmisen nettissä jota ei voi koskaan tavata eika tuntea ihan kokonaan. Jotenkin minua vaivaa tämä asia. En osaa otta edes tämän tyyppisiä ihmissuhteita ilan noin vain lonkalta.

8

851

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki asiat

      käsissä. Tee itse johtopäätökset. Elää työlleen ja lapsilleen. Ei ole päässyt eroon vaimostaan, haluaa takaisin, eroprosessi täysin kesken, ei halua tavata sinua masentuu viesteistäsi. Mieti mitä kirjoitit.

      • Leeni

        Huomaan kyllä että näin on. Minun on vain niin vaikeaa ymmärtää sellaista kun olen elänyt ihan erilaisen elamän. Minun mielestäni kaikki on ollut niin kuollutta hänen avioliitossaankin ihan alkujaankin. Luulisi että hän olisi onnellinen että hän on pääsyt eroon tästa kuolleesta pesästä. Mutta ei, hän on nyt ruvenut kuolaamaan takaisin ja luulee että kaikki tulisi hyväksi kuin taikaiskusta.

        Heillä eivät ole ollut seksiäkaan ikiaikoihin eikä mitään yhteistä edes silloin kuin he elivät yhdessä. Tämä menee varmaankin psyykkisen häiriön puoleelle. Hän voi olla vaikka sadisti joka nauttii kuin voi kiusata toisia. Jotain niin outoa on tässä asiassa että pitää ihan tuulettaa ajatuksiaan täällä verkostossa..


      • KIKKA
        Leeni kirjoitti:

        Huomaan kyllä että näin on. Minun on vain niin vaikeaa ymmärtää sellaista kun olen elänyt ihan erilaisen elamän. Minun mielestäni kaikki on ollut niin kuollutta hänen avioliitossaankin ihan alkujaankin. Luulisi että hän olisi onnellinen että hän on pääsyt eroon tästa kuolleesta pesästä. Mutta ei, hän on nyt ruvenut kuolaamaan takaisin ja luulee että kaikki tulisi hyväksi kuin taikaiskusta.

        Heillä eivät ole ollut seksiäkaan ikiaikoihin eikä mitään yhteistä edes silloin kuin he elivät yhdessä. Tämä menee varmaankin psyykkisen häiriön puoleelle. Hän voi olla vaikka sadisti joka nauttii kuin voi kiusata toisia. Jotain niin outoa on tässä asiassa että pitää ihan tuulettaa ajatuksiaan täällä verkostossa..

        unohtamaan koko tyypin. Itsekin kirjoittelin melkein vuoden yhden eronneen miehen kanssa joka selvästikin ramppasi exänsä luona eikä tavattu koskaan. Kirjoittelu vain lopahtti yhtäkkiä. Miehet haluaa vain virtuaalivaihtelua ja flirttiä näin netin välityksellä. Olen taas palannut "luontoon" eli uskon livetreffailuun. Paria kirjoittelukaveria tapasin kerran ja kumpikin oli niin rupsahtaneita ettei herättänyt mitään kipinää, odotin vain sen klassisen tunnin ja lähdin kotiin. Olisi tehnyt mieli heti kääntyä kannoiltaani mutta en kehdannut. Oletko nähnyt kuvaa tästä auervaarasta? Ethän voi tietää vaikka näitä meilikavereita olisi ympäri Suomenniemen! Olet varmasti ansainnut parempaa kohtelua! Voithan sinäkin kirjoittaa että joku vanha hyvä ystäväsi on alkanut lämmitellä suhdettanne ja kuinka tärkeä hän oli sinulle. Ota muutama askel takapakkia. Miehet alkavat perääntyä ja menettää mielenkiintoaan heti kun nainen alkaa kiinnostua. Tämä on tällaista kissa ja hiirileikkiä. Jos sellaista kovin kauan jaksaa pelata.


    • ...

      Nettiystavasi on kertonut sinulle suoraan ja rehellisesti ettei han halua sinulta muuta kuin silloin talloin sanan pari sahkopostina, tokkopa enaa sitakaan.
      Mita varten sina kuisaat hanta? Hanhan on aivan suoraan sanonut etta haluaa elaa vain lapsilleen, Hatun Nosto Hanelle!, ja tyolleen. Siina ei ole sinulle tilaa. Miten tuon asian voi enaa selvemmin sanoa?

    • nane

      Hän ei ole varmasti valimis kiinteään suhteeseen. Viisas nainen ajattelee aina lapaisa ennen kuin satunnaista seurustelusuhdetta. Neuvoisin sinua pistämään jäitä hattuun. Naiset ahdistuvat siitä, että mies hätyyttä. Yleensä eronnut naine on jo joutunut kokemaan monenlaista harmia. Yksinäiset miehet niin mielellän tulisivat valmiiseen perheeseen, mutta siinä on suuria riskejä. Jokaise perheenjäsenen elämä voi mennä vinkasalleen. Ole viisas ja etene varovasti. Odota, että hän ottaa yhteyttä. Jos ei ota, teillä ei ole mitään yhteistä.
      -nane

    • Rapemies

      Miehet hakevat täältä virikkeitä ja seikkaulua. He harvoin jättävät perhettään seksin takia, koska mies on luotu jatkamaan sukua, hän jatkaa sitä vaikka virtuaalisesti ja vetää samalla käteen. Neuvoisin sinua, jos olen vapaa, älä ihmeesä ala sellaiseen suhteeseen, jonka piiriin kuuluu useampi henkilö, eli älä sekaannu ukkomiehiin. Kukaan viisas mies ei jätä hyvää vaimoaan, mutta haluaa kyllä syrjähyppyjä. Tämä mies ei selvästi halua edetä siihen ja silloin sinun tehtäväsi on suunnta katseesi muuaalle.
      -mies

      • aika usein nähty

        missä miehen viisaus,kun jatkaa pettämistä vaikka tietää mitä siitä seuraa,eli vaimo ei jaksa vaan eroaa.Missä on miehen viisaus?


    • mutta kannattaisiko sinun hyväksyä myös sellainen ajatus, että ihmiset kohtaavat satunnaisesti ja vain hetkeksi. Jakavat jotain, saavat ja antavat, kunnes taas jatkavat omaa matkaansa hieman entistä rikkaampina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 124
      1543
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1006
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      629
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      224
      523
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      499
    6. 30
      482
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      444
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      182
      443
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      426
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    Aihe