Todella arka paikka kun ei saakkaan kirjoittaa

Anonyymi

uutisesta, että ruotsalainen isis-nainen viedään oikeuteen Irakissa, ja saattaa saada jopa kuolemantuomion.



Itketään yhdessä mokkiskikkisjukkiksen kanssa.

29

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lycka till..

    • Anonyymi

      Toivotaan että myös suomalaiset isis-muijat tuomitaan siellä paikan päällä.

      • Anonyymi

        Sehän olisi paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu tuohon. Suvakkiväki kyllä avoimen rasistisesti kuvittelee esim. suomalaista oikeudejakoa tässäkin tilanteessa paremmaksi.


    • Ei nyt kannattaisi ihannoida kuolemanrangaistusta. Se on julma, ihmisarvoa alentava ja epäinhimillinen rangaistustapa. Se loukkaa perustavinta ihmisoikeutta; oikeutta elämään.
      Kaikki EU-valtiot ovat poistaneet kuolemanrangaistuksen laista.

      Meidän tulee uskaltaa puolustaa Suomen arvoja ja ihanteita aina ja joka paikassa; EU-valtion kansalaista ei saa luovuttaa sellaiseen oikeuteen, jossa on vaarana saada kuolemantuomio.

      • Anonyymi

        Mutta Suomesta saa pakoloisstatuksella lähteä teurastamaan ihmisiä islamin nimiin! Ja saa ottaa mukaansa jalkavaimot ja lapset myös. Onhan meillä niin vapaamieliset ihanteet!

        Ja sitten kun nämä murhaajat joutuvat kiinni ja leireille, niin meidän vapaamielisten ihanteiden mukaan nämä pitäisi ottaa takaisin. Ja meidän vapaamielinen oikeuslaitos tutkisi muodollisesti näitä isis-kaapunaisia ja joutuisi sitten toteamaan, ettei todistusten puuttumisen takia voida tuomita mistään. Ja niin nämä roskakoreissa jesidinaisten päitä arkipäivään kuuluvana nähneet kaapuakat olisivat pian vaikka arvostettuja sosiaalidemokraattien vaaliehdokkaita. Näinkö tämän tulisi mennä mr Guppa?


      • Anonyymi

        MOKKIS
        Mutta eu-kansalainen saa lähteä vapaasti isis porukkaan tapajaksi ja sen mokkis hyväksyy ihan silmää räpäyttämättä! Jos hyväksyt muslimien terromismin antamat kuolemanrangastukset niin miksi et hyväksy heidän tuomitsemista kuolemaan?


      • Anonyymi

        Mitä arvoja sinä siellä jenkkilässä puolustat.


      • Anonyymi

        Virheellisesti sika kirjoitat ihmisistä vaikka kyseessä on Isis-muslimi.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        "Ei nyt kannattaisi ihannoida kuolemanrangaistusta."

        Onko totta, että oikea täilurvis Kubba hän on täällä taas ?
        Ei varmaan Isis sortunut ketään tappamaan siellä vaan muuten ammuskeltiin ja katkaistiin kauloja väärään ryhmittymään kuuluvilta pettureilta. On uskottava sekin että Isis noudatti tarkoin Koraanin oppeja eikä poikennut niistä yhtään näin kaikki tapahtui lainmukaisesti ja oikein. Isis saattaa toimia täällä suomessakin kun täällä on jo heillä kykeneviä ammattinsa osaavia sotilaita niin eipä tuo pieni lisä naisia ja lapsosia enää mitään haittaisi.


    • Anonyymi

      Pakolaisleirillä tienaa kivasti kun korvaukset juoksee ja mihinkään ei voi rahaa tuhlata. No ainahan sen voi jakaa eteenpäin tarvitseville, pomminteko on kallista

      • Anonyymi

    • Kaikesta öyhötyksestä huolimatta uskallan kuitenkin puolustaa sivistysvaltion ihanteita: kuolemantuomio on aina väärin.

      • Anonyymi

        Onhan jotkut sinunlaisesi ultrasuvakit myös sitä mieltä, että vankeus on sivistyksen vastaista. Etenkin pitkä vankeus. Etenkin elinkautinen vankeus, joka tosin Suomessa on keskimäärin 13-14 vuotta. Siinäpä vasta superöyhöttäjiä!


      • Anonyymi

        Puolusta siellä jenkeissä vaan. Tuo svenskimuija sai muuten 15v. linnaa, nauttikaamme siitä.


      • Anonyymi

        Kuuluuko sivistysvaltion kansalaisen oikeuksiin lähteä vieraille maille tappamaan ihmisiä? Ja tulla takaisin sivitysvaltioon pakoon kun tuli polttaa persettä ja vinkua sukulaisten kera "oikeutta"?

        Puolustaako Moktar sivitysvaltion kansalaisen "oikeutta" alkaa tappajaksi ja antaa sellaiselle hirviölle "turvapaikka" sivistysvaltion kaikkineen etuineen?
        Sekö on sivistyneen oikeusvaltion sivistyneen ihmisen näkemys ja vieläpä "valan tehneen uprsserin"?

        Kärsiköön siellä tuomionsa missä on ollut tekemässä rikoksiaan ihmiskuntaa vastaan, olkoon tuomio mikä tahansa, itsehän se törttöilijä on valinnut tiensä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluuko sivistysvaltion kansalaisen oikeuksiin lähteä vieraille maille tappamaan ihmisiä? Ja tulla takaisin sivitysvaltioon pakoon kun tuli polttaa persettä ja vinkua sukulaisten kera "oikeutta"?

        Puolustaako Moktar sivitysvaltion kansalaisen "oikeutta" alkaa tappajaksi ja antaa sellaiselle hirviölle "turvapaikka" sivistysvaltion kaikkineen etuineen?
        Sekö on sivistyneen oikeusvaltion sivistyneen ihmisen näkemys ja vieläpä "valan tehneen uprsserin"?

        Kärsiköön siellä tuomionsa missä on ollut tekemässä rikoksiaan ihmiskuntaa vastaan, olkoon tuomio mikä tahansa, itsehän se törttöilijä on valinnut tiensä.

        "Puolustaako Moktar sivitysvaltion kansalaisen "oikeutta" alkaa tappajaksi...."
        Kovinpa sinä sotket ja soosaat koko ajan.

        Suomen laki koskee suomalaista aina, myös ulkomailla. Niinpä ulkomaillakin suomalaisen tekemä rikos voidaan tutkia ja tuomita kotimaassa. Pääsääntöisesti toisen ihminen tappaminen on rikos Suomessa ja rikos ulkomailla tehtynä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluuko sivistysvaltion kansalaisen oikeuksiin lähteä vieraille maille tappamaan ihmisiä? Ja tulla takaisin sivitysvaltioon pakoon kun tuli polttaa persettä ja vinkua sukulaisten kera "oikeutta"?

        Puolustaako Moktar sivitysvaltion kansalaisen "oikeutta" alkaa tappajaksi ja antaa sellaiselle hirviölle "turvapaikka" sivistysvaltion kaikkineen etuineen?
        Sekö on sivistyneen oikeusvaltion sivistyneen ihmisen näkemys ja vieläpä "valan tehneen uprsserin"?

        Kärsiköön siellä tuomionsa missä on ollut tekemässä rikoksiaan ihmiskuntaa vastaan, olkoon tuomio mikä tahansa, itsehän se törttöilijä on valinnut tiensä.

        "Kuuluuko sivistysvaltion kansalaisen oikeuksiin lähteä vieraille maille tappamaan ihmisiä? "

        Ei kuulu.

        "Ja tulla takaisin sivitysvaltioon pakoon kun tuli polttaa persettä ja vinkua sukulaisten kera "oikeutta"? "

        Kaikilla on oikeus oikeudenkäyntiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuuluuko sivistysvaltion kansalaisen oikeuksiin lähteä vieraille maille tappamaan ihmisiä? "

        Ei kuulu.

        "Ja tulla takaisin sivitysvaltioon pakoon kun tuli polttaa persettä ja vinkua sukulaisten kera "oikeutta"? "

        Kaikilla on oikeus oikeudenkäyntiin.

        Niin on oikeus oikedenkäyntiin kaikilla. Joten odotellaan rauhassa, kyllä nämä terroristinaiset tulevat saamaan oikeuden tuomion siellä Irakissa ja Syyriassa. Johan yksi ruotsalainen isis-vaimo sai 15 vuotta.


    • Anonyymi

      Irakissa tuomitaan rauhanuskonnoksi tituleeratun islamin mukaan. Irakissa voidaan syyttää laittomasta maahan tulosta, sensijaan irakilaiset voivat oleskella laittomasti maassa mihin ovat tunkeutuneet.

    • Anonyymi

      Noinhan se pitää mennäkkin, kuoleman tuomio ainoa oikea tuomio. Raakalaiselle loppu suomeksi sanottuna, turha hienostella.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Helevetin kallis tuomio veronmaksajien kannalta. Kuvitelkaa jos kaikki palaavat isis-tappajat saisivat 15 vuotta koppia. Siinä puhuttaisiin jo miljardien hintalapusta vankilakustannuksina.

        Tuskin se viittä vuotta kauempaa joutuu ruotsissa lusimaan. Paapotaan ja opetetaan uusi ammatti, ehkä opiskelee yliopistossa tai jotain. Uusi nimi ja elämä jatkuu muutaman vuoden päästä ikuisen sosiaaliavun turvin. Sellainen maa on ruotsi.


    • Anonyymi

      Kuolemantuomio on liian helppo rangaistus.
      Irakiin vaan oikeuteen ja 15 v vankeutta paikallisessa vankilassa.
      Lapset miehen sukulaisille kasvatettavaksi.

    • Anonyymi

      Oikeassa tuo täilurvis Kubba on ei oikeusvaltiossa ketään anneta kuolla samoin mitä tapahtuikin natseille jotka tappoivat huvikseen miljoonia Juutalaisia. Natseille olisi pitänyt antaa armahdus ja päästää vapauteen näin oikeus olisi tapahtunut.

    • Anonyymi

      29-vuotias ruotsalaisnainen tuomittiin 15 vuoden vankeuteen Isis-yhteyksistään!!!
      Irakissa järjestettiin sunnuntaina oikeudenkäynti, jossa ruotsalaista 29-vuotiasta naista syytettiin Isis-yhteyksistään, kertoo SVT.

      Nainen tuomittiin 15 vuoden vankeuteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsin kansalainen tuomitaan Irakissa Isis-kytkennöistään.

      Nainen kertoi olevansa syytön, syntyneensä kristityksi ja vihaavansa Isisiä. Hän sanoi, että oli tullut Syyriaan aviomiehensä suostuttelemana, sillä mies oli tuonut hänen lapsensa maahan.

      Tätä puheenvuoroa ei kuitenkaan uskottu oikeudessa.

      Oikeudenkäyntiä seurasi paikan päällä kaksi ruotsalaista SVT:n toimittajaa.

      SVT:n toimittaja Stina Blomberg vastaa jutussa kysymyksiin ruotsalaisnaisen oikeudenkäynnistä:

      – Tuomari sanoi tuomiosta, että löytyy riittävästi näyttöä siitä, että nainen tiesi, mitä teki, kun hän matkusti Syyriaan ja Irakiin. Tuomari tarkoittaa, että nainen tiesi menevänsä elämään terroristijärjestön kanssa. Siksi nainen pitää tuomita yhteistyöstään Isisin kanssa.

      – Irak suorittaa parhaillaan tuhansia oikeudenkäyntejä epäiltyjä Isisin jäseniä vastaan. Juuri viime vuonna tuomittiin 500 ulkomaalaista.

      Ruotsalaisnainen vapautui terrorismisyytteistä viime lokakuussa Irakin tuomioistuimesta, mutta hänen tuomittiin kuuden kuukauden vankeuteen, koska hän tuli Irakiin laittomasti. Tämän jälkeen hän oli naisten vankilassa Bagdadissa.

      Irakin oikeuslaitos hylkäsi kuukausi sitten vapauttavan tuomion.

      Ruotsalaisnaisen irakilaisen miehen epäillään kuolleen Mosulin lähellä sijaitsevan Tel Afarin kaupungin pommituksissa vuonna 2016.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006119425.html

    • Anonyymi

      Niin siis sai tuon 15 vuotta vankilaa rangaistuksen mutta sitä en tiedä istuuko sen Irakissa vai Ruotsissa mutta ymmärtääkseni istuu Irakissa..

    • Anonyymi

      Oikeusistunnot suomessakin kävis todella kalliiks eikää takaa mitään, luoti otsaan halvempi ja turvallisempi teko.

    • Anonyymi

      Toivottavasti nuo Suomestakin lähteneet tuomitaan Irakissa yhtä pitkäksi aikaa vankilaan.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2898
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      48
      2284
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1654
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe