meteolorogi-pervokki

Käristyskupoli on siirtyny hokkaidolle ja hawaijilla sataa lunta. Tänä kesänä suomi välttyy käristyskupolilta ja tilalla on viileämpi kesä. Sinilevästä ei päästä eroon ennen kuin suomalaiset tekee asialle jotain..satelliiittikuvat EI valehtele...


Syyssäästä enemmän ja varsinkin tuolta ekvatoriaalin toiselta puolelta Riiosta syksyllä kun lentolippu maksaa suunta 160 eurroo ens syyskuussa jos pääsis paikanpäälle? jättää kossut alkoon ja oluet kauppaan.. Tammikuun virta tosiaan ja siellähän sikäläinen tammikuu nyt just kohta.
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pahast oovat ilimastoasjat, pahast oovat. Kuiten uutta jääkautta eli lasiaalia vartutaan vasta sitten kun viiminen jäälautta on etelämantereella sulanu mäkee. Viä senkin jälkeen pitkä jono vuosia ku alakaa kylymenee. Useampa kilomeetteri tulee jäätä olemaan Narinkkatorin päälläkii.
Ei kuitenkaan kantsi laskee ho
suunsa kumpaakin lastia. Useampa kymmentuhatta aikaa siehen mänöö.

Äänestä
  • Aloittaja

    Auringon aktiivisuus kuulemma jo hiipuu ja 2030-luvulla ainakin. Supertulivuoret heräilevät. Näin maaemo sekä universumi pitävät huolta että ihmiskunta ei pääse liikaa vaikuttaa. Sit ihmisen tyhmentyminen ja syntyvyyden lasku. Pieni "jääkausi" tulee. Se kompensoi vedenpinnan nousu. Myös jotkut ovat sanonee tosin toiset kieltäneet että kuivat seudut vihertyvät. Joissakin paikoissa sataa enemmän. Lunta kertyy korkeille vuorille ja napajäätiköille vaikka alusta onkin pikkusen alkanut sulaa. Niin toivon ainakin vaikke jälkeläisiä olekaan. Ihmisyyteen en enää usko poikkeuksistakaan huolimatta. liian paljon sekopäitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeejees kirjoitti:

Käristyskupoli on siirtyny hokkaidolle ja hawaijilla sataa lunta. Tänä kesänä suomi välttyy käristyskupolilta ja tilalla on viileämpi kesä. Sinilevästä ei päästä eroon ennen kuin suomalaiset tekee asialle jotain..satelliiittikuvat EI valehtele...


Syyssäästä enemmän ja varsinkin tuolta ekvatoriaalin toiselta puolelta Riiosta syksyllä kun lentolippu maksaa suunta 160 eurroo ens syyskuussa jos pääsis paikanpäälle? jättää kossut alkoon ja oluet kauppaan.. Tammikuun virta tosiaan ja siellähän sikäläinen tammikuu nyt just kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu