Marco ei ole mörcö! Muistakaahan tämä!

Marco luulee olevansa valtakunnan kohauttaja Koraani-tempauksillaan ja muilla ihan käsittämättömillä jutuillaan. Oikeesti se ei liikuta, kuin pientä osaa Suomen wannabe-anarkisteja ja heidän paikalle kutsumia muslimeja.
Oikeesti iso osa muslimeistakin pitää Marcoa lähinnä klovnina, jota ei kannata ottaa vakavasti.
Marcohan ei nouse edes valtakunnan uutisiin! Miksi?
Ketään vain nyt ei kiinnosta Marcon absurdit tempaukset.

Toisekseen, SKE:llä on niin valtavan vähän kannattajia ja sen vuoksi myös vähän rahaa, joten he eivät voi ostaa riittävästi näkyvyyttä. Kadunvarsimainoksetkin loistivat poissaolollaan. Muutama mainos vain oli ollut, mutta niitä ei juuri kukaan päässyt näkemään.
Eurooppapäivänä SKE oli laitettu peränurkkaan pois muiden näkyvistä. Välillä SKE saattoi touhuta varsin keskeiselläkin paikalla, mutta kuten livestriimeistäkin saamme nähdä, heitä ei juuri kukaan jää kuuntelemaan. Vain ne samat yläasteikäiset wannabe-anarkistit, muttei juuri ketään muita.
Marco siis ei ole Mörcö.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marco luulee olevansa valtakunnan kohauttaja Koraani-tempauksillaan ja muilla ihan käsittämättömillä jutuillaan. Oikeesti se ei liikuta, kuin pientä osaa Suomen wannabe-anarkisteja ja heidän paikalle kutsumia muslimeja.
Oikeesti iso osa muslimeistakin pitää Marcoa lähinnä klovnina, jota ei kannata ottaa vakavasti.
Marcohan ei nouse edes valtakunnan uutisiin! Miksi?
Ketään vain nyt ei kiinnosta Marcon absurdit tempaukset.

Toisekseen, SKE:llä on niin valtavan vähän kannattajia ja sen vuoksi myös vähän rahaa, joten he eivät voi ostaa riittävästi näkyvyyttä. Kadunvarsimainoksetkin loistivat poissaolollaan. Muutama mainos vain oli ollut, mutta niitä ei juuri kukaan päässyt näkemään.
Eurooppapäivänä SKE oli laitettu peränurkkaan pois muiden näkyvistä. Välillä SKE saattoi touhuta varsin keskeiselläkin paikalla, mutta kuten livestriimeistäkin saamme nähdä, heitä ei juuri kukaan jää kuuntelemaan. Vain ne samat yläasteikäiset wannabe-anarkistit, muttei juuri ketään muita.
Marco siis ei ole Mörcö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu