Hyvinvointivaltion korjaussarja alkaakin jo olla valmis Säätytalolla

Uusi hallitus on saamassa hyvinvointivatio Suomen korjaussarjan asetukset kohdalleen ja valmiiksi. Seuraavaksi hallitus kuulemma pääsee aloittamaan oikeiston kansalaisten hyvinvoinnille aiheuttamien laajojen tuhojen korjaamisen.
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Hieno homma ja kansa kiittää! Populistioikeistoa tietysti nyt harmittaa rajusti kun eivät enää pääse kyykyttämään mutta antaa niiden ulista ja öyhöttää. Sitä trollien mölyä onkin jo totuttu kuulemaan ihan kyllästymiseen asti.

Äänestä
  • Eiköhän SDP jatka neljän vuoden jälkeen Halla-ahon perussuomalaisten kanssa hallituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän SDP jatka neljän vuoden jälkeen Halla-ahon perussuomalaisten kanssa hallituksessa.

    Halla-Ahon persut on oikeistopopulistipuolue. Se ei tule ikinä olemaan hallituksessa minkään puolueen kanssa. Liian populistinen Kokoomukselle ja Keskustalle, liian oikeistolainen SDPlle, Vihreille ja Vasemmistolle. Nukkuville ja vittuuntuneille heitettiin Perussuomalaiset eräänlaiseksi säkiksi jota äänestämällä voi vähän kiukkua purkaa.

    Äänestä

  • Halla-aho kannattaa keskitysleiriä, mutta kysymys kuuluu kannattaako demarit keskitysleiriä?

    Äänestä

Hauskasti ja kuvaavasti ovat nimenneet uuden hallitusohjelman. Kyllä sitä "korjaussarjaa" on jo odotettukin kansan keskuudessa monta vuotta.

1Äänestä

Rinteen hallitus tulee tuhoamaan kaiken hyvän työn mitä edellinen hallitus teki kestävyysvajeen korjaamiseksi. Sipilä leikkasi miljardin, koska oli pakko. Nyt rinne sössii talouden polttamalla reippaan miljardin. Eli suomi on käytännössä katsoen taas jälleen kerran konkurssin tiellä! Kapteeni Rinne pistää lisää hiiltä pesään titanikkin vaikka jäävuori häämöttää jo näkyvissä.

Äänestä
  • Linkki, muuten ihan höpöhöpöä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki, muuten ihan höpöhöpöä?

    Lue nyt vaikka ensin kittilän kunnan sotkuista, sitten Rinteen isännöimän
    taloyhtiön rahoista.

    Äänestä

  • Liikaa maksetut yritystuet takaisin perin t ään .

    Moni virma on luvannut työllistää viimeaikoina mutta vain yritystuki ja sähköveeon palautukset on kiinnostanut.

    Samoin maataloustuet.
    Ruoka koh t uuttoman kallista kunmaksat. ensin maataloustuet ja sitten vielä. Päälle kaupassa kiskuri h intaa.

    Jokainen suomaline maksaa yli tuhat e. Vuodessa turhaa maataloustukiloisille.

    Aataloustukiloiset

    Äänestä

Täällä on turha kirjoitella totuuden mukaiset vietit poistetaan

Äänestä

Kuinka vasemmisto voi hyväksyä valtion omaisuuden myymisen, Lii sanoi että sitä ei myydä, joko takki kääntyi silläkin, siltä vaikuttaa?

Äänestä
  • Toisin kuin kokoomus, joka luovuttaa kansallista omaisuutta puoli-ilmaiseksi esim. kokoomuksej Jyri Jäkämies Soklin ainakin 30 000 miljoonan euron eli 30 miljardin euron lannoitefosfaattivarannot 207 miljoonalla eurolla, vasemmisto myy omaisuutta käypään hintaan.

    Äänestä

Mahtavaa, että niin monen kauhean vuoden jälkeen jokaisen tavallisen suomalaisen hyvinvoinnin parantaminen asetetaan taas päätösten keskiöön.

Äänestä
  • Oletko autoileva ihminen, nyt ei kannattais vielä kovasti paukutella hinkseleitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko autoileva ihminen, nyt ei kannattais vielä kovasti paukutella hinkseleitä?

    Kyllä teille pemaripojille pitäisi vähän vähempikin kaasuttelu ja ruopiminen riittää.

    Äänestä

  • Tuo kuvailemasi "suomalaisen hyvinvoinnin parantaminen" on samanlaista "hyvinvoinnin" parantamista, kuin joku kusisi pakkasella housuun. Lämmittää sen pienen hetken, mutta sitten on taas entistä kylmempi! Rinteen hallitus voidaankin nimetä "pakkasella housuun kusija hallitus". :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kuvailemasi "suomalaisen hyvinvoinnin parantaminen" on samanlaista "hyvinvoinnin" parantamista, kuin joku kusisi pakkasella housuun. Lämmittää sen pienen hetken, mutta sitten on taas entistä kylmempi! Rinteen hallitus voidaankin nimetä "pakkasella housuun kusija hallitus". :D

    Etukäteen tuomitset, vaikka et tiedä mitään ohjelmasta. Oikeistopopulisitien katkeruus on käsin kosketeltavaa kun eivät enää päässeet hallitukseen kyykyttämään kansaa.

    Äänestä

  • Jos olet sitä mieltä, että asumisen, polttoaineiden, ruoan ja yleensä
    koko elämisen kallistuminen on hyvinvoinnin paranemista, niin ehkä
    kannattaa käydä lääkärissä, jonne vielä pääsee.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etukäteen tuomitset, vaikka et tiedä mitään ohjelmasta. Oikeistopopulisitien katkeruus on käsin kosketeltavaa kun eivät enää päässeet hallitukseen kyykyttämään kansaa.

    Voit alkaa elää pikavipeillä, kauanko luulet homman toimivan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voit alkaa elää pikavipeillä, kauanko luulet homman toimivan?

    Vaikka sinulla onkin varmaan paljon omakohtaista kokemusta niistä, niin valtio ei ota pikavippejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etukäteen tuomitset, vaikka et tiedä mitään ohjelmasta. Oikeistopopulisitien katkeruus on käsin kosketeltavaa kun eivät enää päässeet hallitukseen kyykyttämään kansaa.

    Tuomitsempa hyvinkin, koska jo tiedossa olevat faktat tämän kertovat! Jos menot kasvavat yli miljardin tilanteessa, jossa pitäisi elää suu säkkiä myöten, niin homma on jo menossa reisille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka sinulla onkin varmaan paljon omakohtaista kokemusta niistä, niin valtio ei ota pikavippejä.

    Valtio ei muuta otakkaan, kuin pikavippiä! Kaikkein hauskinta on, että tämänhetkinen hallitus on kuin edesvastuuton vanhempi, joka ottaa pikavippinsä alaikäisten lastensa nimiin!

    Jotta tyhmemmätkin tajuaisivat, niin kerron teille faktan! Suomen valtionvelan panttina on 200 miljardin eläkerahastot. Tästä syystä noita rahaston varoja ei voida käyttää vaan eläkkeet joudutaan maksamaan puhtaasti noiden rahastojen tuotoilla ja uudella valtionvelalla. Ei meillä ole olemassa mitään "eläkepommia" vaan ongelmana on se, ettei eläkkeitä varten kerättyä kassaa pystytä käyttämään eläkeiden maksuun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko autoileva ihminen, nyt ei kannattais vielä kovasti paukutella hinkseleitä?

    Sipilä, Berner ja Orpo aikoivat poistaa autoveron ja kompensoida valtion veromenetykset TIENKÄYTTÖMAKSU-TASAVEROLLA jota 500 euron autolla ajava suomalainen, keskimäärin 3 600 euron autolla ajavan suomalainen tai 100 000 tai 200 000 euron autolla ajava öky maksavat saman verran. Mutta vain ökyauton ostaja saa kymmenien tuhansien eurojen autoveroedun, ja maksaa saman verran TIENKÄYTTÖMAKSUN TASAVEROA naurua pidätellen, kuin halvan auton omistaja tai ostaja joka ei hyödy autoveron poistosta mitään, mutta TIENKÄYTTÖMAKSU-TASAVERO tuo jopa 1 000 euroa vuodessa lisää autoilun lisämaksuja eli lisätasaveroja. Eliitin ökyt kiittää kansa kiroaa. SDP:n pääministeri Antti Rinne ja Li Andersson hallituksessa eivät kyykytä näin tavallista autonomistajaa.

    Orpo: Autot teille, tiet bisnekselle ja tienkäyttömaksutasaverot Panaman veroparatiisitileille!

    Äänestä

Oikeistopopulistien suuren pettymyksen vollotus on kuin musiikkia poljetun kansan korville.

Äänestä
  • "poljettu kansa" taitaa vielä juhlia jääkiekkokullan jälkihumalassa. Kyllä se arki taas krapuloineen valkenee, kun alkaa ymmärtämään mihin suohon Rinne suomen polkee!

    Loppuu se laulu sossupummeillakin!

    Äänestä

  • Ei tämä hallitus tee siinä poikkeusta, että ajaa rikkaiden etuja. Kaikista
    suojatyöpaikoista joissa Rinne on ollut, hän on joutunut oikeuteen.
    Onpa hänet tuomittukin maksamaan 16000 euron korvaukset. Joten
    aivan oikeassa puolueessa Rinne on muiden rikollisten joukossa.

    Äänestä

Hyvä, että ovat viimein saamassa ohjelman kasaan. Persujen ja kokoomuksen märkä uni yhteisestä hallituksesta kaikkien vähäosaisten kurittamiseksi, jääkin sitten vain märäksi uneksi ja lakanoihin ejakuloinniksi.

Äänestä
  • Kuinka tyhmä täytyy olla, jos ei tajua, mitä tulee tapahtumaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka tyhmä täytyy olla, jos ei tajua, mitä tulee tapahtumaan?

    No tuskin ainakaan pahempaa mamutusta kuin Sipilän ja Orpon porvarihallituksen tuottamat 33.000 geelitukkaa 2015 busseilla Pohjois-Ruotsista haettuna ja rajat seljällään politiikalla, tai 106 miljardin euron valtionvelkaa, joka on kasvatettu porvarijohtoisten kepu- tai kokoomushallitusten aikana 16 vuodessa. Viimeksi muuten nimenomaan SDP-johtoinen hallitus laski Suomen valtionvelkaa, ja kunnolla laskikin. Tätä velkaa oli muuten taas nostanut nykyrahaksi muutettuna ennätysmäisesti 50 mrd euroa demareita edeltänyt porvarijohtoinen eli kepun Esko Ahon hallitus. Täysporvarihallitus 2015-2019 jatkoi porvarijohtoisten hallitusten valtionvelkaannuttamislinjaa.
    Tajuaa ettei tule tapahtumaan ainakaan kokoomus- ja kepujohtoisia hallituksia pahempaa, se on pläkki!

    Äänestä

Käänsikö Andersonnikin jo takkinsa kun ollaan myymässä valtion omaisuutta? tekikö se Soinit?

1Äänestä
  • Varmasti käänsi, puolueita voideltiin 20 miljoonan tuella. Suomessa
    ei ole korruptiota, eihän?

    1Äänestä

  • Audin takapenkki kiinostaa samoin kuin persuja aikoinaan.

    1Äänestä

  • Omistajuudella ei ole mitään väliä enää nykyään ,verotus ratkaisee kaiken,rikkaita voi aina verottaa enemmän kuin köyhiä,rikkaiden ei pidä antaa makuuttaa suuria tulojaan tilillään,vain tulonsiirrot luo lisää ostovoimaa ja yrityksiä ja siten hyvinvointia,kaikki muu johtaa näivettymiseen ja maan konkurssiin. Kuka hullu sellaista haluaa.
    Ja velkaa ei tarvi ottaa yhtään enempää kuin nykyään on,rahan oikea jako on kaiken A ja O. Eli rahat jakoon tasapuolisesti.

    Äänestä

Hallitus ei ole edes kasassa, niin jo jaetaan puoluetukia. Arvopohja kunnossa.

Äänestä

Sen verran voin paljastaa, että moni lentää persiilleen lukiessaan mitä
kaikkea kivaa Rinne ja kumppanit ovat keksineet. Kerran ay- pomo,
aina ay- pomo. Rinne on jäärä, joka ei neuvottele, vaan sanelee.

Äänestä

Ette aavistakaan, että miten tämä äärivasemmistolainen kiima tulee laskemaan elintasoanne. Vinkki: tutustu Neuvostoliiton historiaan.

Äänestä
  • Jos kerran yli miljardi lisää menoja, sekä talouden taantumisen myötä
    pari miljardia lisää, niin maksaja tiedetään. Eikä se ole porvari.

    Äänestä

Kansalaispalkka tänne pitää saada, byrokratiasta saadaan rahoitus siihen kun ketään ei tarvii kytätät eikä alistaa mielivallalla, perustelut ovat ettei työpaikkoja tule enää ikinä olemaan kaikille halukkaille työntekijöille, eikä ole ollut sitten 90-luvun laman jälkeen tähän päivään saakka.

Kummallista tämä propaganda kun työllisyysasteen nostamis silmänkääntötempulla koitetaan saada huomio pois tästäkin asiasta ettei niitä normi palkkaisia duuneja enää yksinkertaisesti ole eikä tule siis ikipäivänä enää olemaan tarpeeksi paljon.

Ainut vaihtoehto on kansalaispalkka ja samalla saadaan paskaduunit ja turhat työkkäri & KELA virkamiehet kyttäämästä pois Suomesta historian kirjoihin pölyttymään.

Äänestä

Kiva katto kun perskokkareet päästelee kaihoaan kokoomuksen >100 mrd:n velanottoon pussiensa täytteeksi. Kyllä minuakin vituttais, 3 vaalikautta yhtä juhlaa ja sit loppuu ku kanan lento. Ja loppuu pitkäksi aikaa.

Äänestä

T i lee se aika kun porvareidenkin oerseet tervataan.
Tuleeko jo huomenna.

Yritystuki nollaan ja maataloustu k iloiset töin taimaasta.

Äänestä

Eiköhän vihervassareita äänestäneet kohta taas tajua minkä mokan jälleen tekivät.Arvopohja-antti aloittaa autoilijoiden kurittamisen älyttömillä haittaveroilla ja matuja vyöryy lisää meidän elätettäviksi.

Äänestä

Sitten mennään kaikki bussilla töihin.

Tosin matut menee kela bankin.

Y r itystukiloiset. Vaan porskuttaa valtion rahoilla.
Siirtämällä raht bahamasarile optioihin.jalupaamalla työllistäälainausmerkeissä.

Maataloustukiloiset taas jatkaa kalliin verovaroin tuotetun ruuan myymistä riistohintoihin ylisuurilla hinnoilla ilman kilpialua.

maa y aöoustukiloinen tie t ää

Äänestä

Hauska lukea näitä ylistäviä lausuntoja tulevasta hallituksesta. Usko ja luja luoittamus siihen mitä toiuvotaan, mutta annas olla: Perästä kuuluu sanoi torventekijä.

Odotellaan nyt hetken ja katsotaan, minkälainen laulu täällä on n. vuoden päästä.

Näitä ylistyslauluja lukiessa naurussa on pitelemistä.: -))))

Äänestä

Ja niin suomalaisten hyvinvoinnin korjaussarja onkin viimein valmis. Nyt uusi hallitus voikin sitten alkaa korjata persukokkareiden tekemiä tuhoja. Pieneläkeläisille onkin kuulemma heti alkuun tulossa 50 euron korotus kuukaudessa. Moni vähäosaisten asia alkaa nyt korjaantua ja sekös oikeistopopulistia harmittaa.

Äänestä

Persujen ja kokkareiden kannatus rommaa samaan tahtiin kun äänestäjät näkee miten hienosti suomalaisten asiat alkavat kohentua.

Äänestä

Tästä eteenpäin ei ole hallitus-oppositioasemaa, vaan Suomi-EU -asetelma. EU vaatii menokuria ja leikkaamaan palveluista ja jättämään vanheneva maanosa heitteille ja hoivakodit märkiin vaippoihin sote -palveluissa pakkosäästöillä, vaikka asia ei sille kuulukaan, mutta mistä muusta voi julkista taloutta korjata? Suomi ja YK taas sanovat suljettujen ovien takana, että EU on Neuvostoliittoakin pahempi ihmisoikeuspelle joka riistää rahat ja vääristää kansalaistensa hyvinvointimahdollisuuksia byrokratian selityksillään. Että julkista taloutta ei voi leikata tai ihmiset kuolevat stadilaisen hoivakodin lattialle märkään vaippaansa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uusi hallitus on saamassa hyvinvointivatio Suomen korjaussarjan asetukset kohdalleen ja valmiiksi. Seuraavaksi hallitus kuulemma pääsee aloittamaan oikeiston kansalaisten hyvinvoinnille aiheuttamien laajojen tuhojen korjaamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu