Oi tätä historiallista onnenpäivää

Anonyymi

Suomi palaa takaisin Oikeusvaltioksi, oikein isolla kirjaimella, kun pienempiin eläkkeisiin tehdään perustellusti korjaus. Korjaus helpottaa pienituloisten elämää merkittävästi ja toisaalta se antaa leipää myös monille elinkeinoharjoittelijoille ja yrityksille, joiden vuoksi se satsaus palaa takaisin verotuloina valtionkassaan.

67

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mites karvan verran isommat eläkkeet?

    • Anonyymi

      Mielestäni himpun verran 1400 euroa ylittäviin eläkkeisiin saattaisi tulla pieni asteittainen tulon lisä, joko verotuksen muodossa tai muulla tavoin, näin olen käsittänyt.

      Ilman suurempaa meteliä Sipilän ja muiden porvarihallitusten aikana on tehty huomattavilla summilla veronkevennyksiäkin sijoittajille ja pääomatuloja saaville, sekä muita myönnytyksiä ja helpotuksia. Vanhasen hallituksen aikaan tapahtui myös tulonsiirtoja varakkaammille ja tuloerot kasvoivat ja näissä etenkin pienituloiset eläkeläiset hävisivät ja joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin.

      • Anonyymi

        1400 ei ole pienituloinen joten sinne ei tule korotustaj Eihköhän se raja ole 1250


      • Anonyymi

        Ne 1400 euron eläkkeet on työeläkkeitä eikä niistä hallitus päätä, Niihin tulee 1,5 % inteksikorotus, jos tulee kun sitäkin on leikattu perusteella ettei raha riitä, vaikka maksetuista elälleistä saadaan sijoitusten tuottona toinen puioli otetaan rahastoista. Uudet maksut rahasdoidaan ja sijottaan tuottavasti Rahastojen ja sijoitusten arvo 209 miljardia


    • Anonyymi

      Voi tätä onnen päivää kun taas otetaan lisää velkaa lastemme maksettavaksi ja verotusta kiristeään taas. Arvaan, että vanha ”hyvä” aakkosjärejstys, a-b tulee ensimmäisenä (auto ja bensa).

      • Anonyymi

        Suomi ei todellisuudessa ole niin velkainen , kun annetaan ymmärtää, ja mitä sikseen tulee, niin sotien jälkeenkin Suomi nousi ja maksoi poikkeuksellisesti sotavelkansa.
        Tietenkin riippuu käytetäänkö se investointi tulevaisuuden kasvuun ja menestykseen, joka poikii, vaiko 'eliitin' suihkuseurapiireihin ja osakesijoitusten verohelpotuksiin , luxusmatkoihin ja tuotteisiin. Ne on valintoja, Sipilän hallituskin otti velkaa, ja silti monet näkivät nälkää ja voivat huonosti, jopa huolimatta siitä että kävivät, niin sanotusti 'työssä'

        Kaikkein heikommilla on ollut ne pienituloiset eläkeläiset jotka sairastavat ja joiden toimintakyky on heikentynyt.
        Vanhuus ei tule niinsanotusti yksin, keho alkaa tremppaamaan, ja tuo sairaudet mukanaan, sekä samaan aikaan, aikoinaan hankitut kodinkoneet ja muut alkaa vetelemään viimeisiään.

        Mutta nyt saadaan toivottavasti hallitus, joka antaa arvoa vanhuksillekkin, ja se on siunaus on koko yhteiskunnalle. Jumalalle kiitos 👃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei todellisuudessa ole niin velkainen , kun annetaan ymmärtää, ja mitä sikseen tulee, niin sotien jälkeenkin Suomi nousi ja maksoi poikkeuksellisesti sotavelkansa.
        Tietenkin riippuu käytetäänkö se investointi tulevaisuuden kasvuun ja menestykseen, joka poikii, vaiko 'eliitin' suihkuseurapiireihin ja osakesijoitusten verohelpotuksiin , luxusmatkoihin ja tuotteisiin. Ne on valintoja, Sipilän hallituskin otti velkaa, ja silti monet näkivät nälkää ja voivat huonosti, jopa huolimatta siitä että kävivät, niin sanotusti 'työssä'

        Kaikkein heikommilla on ollut ne pienituloiset eläkeläiset jotka sairastavat ja joiden toimintakyky on heikentynyt.
        Vanhuus ei tule niinsanotusti yksin, keho alkaa tremppaamaan, ja tuo sairaudet mukanaan, sekä samaan aikaan, aikoinaan hankitut kodinkoneet ja muut alkaa vetelemään viimeisiään.

        Mutta nyt saadaan toivottavasti hallitus, joka antaa arvoa vanhuksillekkin, ja se on siunaus on koko yhteiskunnalle. Jumalalle kiitos 👃

        Antaa arvon omaishoitajille eli korottaa veron 38 % yläpuolelle Onhan sopiva vero takuueläkeläiselle


    • Anonyymi

      Alle 1400 euron brutto eläke on niin pieni, ja jäänyt jälkeen palkansaajien tuloista ja pakollisista kustannusten noususta, sekä eritoten huomattavasti nousseista terveydenhoitokustannuksista .

      Lähes kaikille eläkeläisille tulee jossain vaiheessa terveyden ja toimintakyvyn kanssa ongelmia, ja harva kuolee terveenä, ellei kuole sitä ennen onnettomuudessa.

      Kelakorvauksia pienennettiin ja kotiapu olisi tarpeen, ja toisaalta yhteiskunta säästäisi mikäli nämä eläkeläiset pystyisivät pärjäämään pienen 100 euron lisän turvin pidempään omatoimisina ja asumaan laitoksen sijaan kotonaan.

      Omaishoidontukea ja hoitotukea tarvittaessa. Laitoshoito vasta kalliiksi tulisi, joten jos ajoissa ikäihminen saisi paremmat edellytykset hoitaa itseään ja terveyttään, hän varmasti säilyttäisi paremmin toimintakykynsä. Se olisi helpotus ja ilo myös hänen mahdolliselle työssäkäyville jälkeläisilleen tai muille omaisille.

    • Anonyymi

      Onnellinen olen kaikesta vähätuloisen eloa parantavasta. Hirveistä persujen kehuista hallitusaikanaan he jälkeiset kumppaneineen nostivat suomen ALINTA ELÄKETTÄ, TAKUUELÄKETTÄ peräti 17,67€ koko hallituskauden 4v aikana. Ja nuo kaikki kuorossa, on huutanu: ERIARVOISUUS EI OLE KASVANUT.
      Inflaatio on tuona aikana syöny tuon moneen kertaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eipä voi aloittaja enempää väärässä luulossa olla! Nyt käy todella sääliksi!

    • Anonyymi

      Ei kannata kuitenkaan pidättää hengitystä rahalähetystä odotellessa. Lupauksiin on tullut niin monta ehtoa, ettei ne toteudu, vaikka Päijänne muuttuisi pohjaansa myöten kullaksi.

      • Anonyymi

        Mikä ettei tulisi, uskon siihen , ja se 100 euroa on elinehto monelle eläkeläiselle, jotka taistelevat rahahuolien kanssa ja vie voimia sekä syö toimintakykyä.

        Nimimerkki Yksi Sellainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ettei tulisi, uskon siihen , ja se 100 euroa on elinehto monelle eläkeläiselle, jotka taistelevat rahahuolien kanssa ja vie voimia sekä syö toimintakykyä.

        Nimimerkki Yksi Sellainen

        Niiden, joille satku on elinehto, satkusta ei ole mitään iloa koska muut tuet pienenevät vastaavasti.

        Ne, joilla on osinkoja ja muita tuloja tai rikas puoliso, hyötyvät siitä täysmääräisenä.

        Varakkaat eläkeläiset kiittävät.


    • Anonyymi

      Tämän historiallisen onnenpäivän teki mahdolliseksi se, että Sipilän hallitus täytti sen hillopurkin, josta nyt maiskutellaan hilloa. Uusi hillopurkkihallitus on viittä vaille valmis ja pääsemme seuraamaan kykeneekö se tuottamaan purkkin uutta hilloa sitä mukaa kun sitä syödään vai tyhjeneekö purkki ja kuinka nopeasti. Pelkään pahoin, että viimeisiä kaavitaan jo parin vuoden päästä ja sitten onkin tyhjästä paha nyhjästä.

    • Punikkikomennosta ei seuraa mitään hyvää Suomen kansalle.

    • Anonyymi

      Voi itku, tippa tuli silmään jos toinenkin, kun eläkkeeni on brutto 1020 euroa, jos tuo julkisuuteen tullut tieto pitää paikkansa, että alle 1000 euron eläkkeisiin tulisi se 50 euron lisä. Toisaalta ei vielä ole tiedossa tarkoittaneeko se brutto vai netto eläkettä ?
      Toivottavasti netto eläkkeitä, sillä tässä on niin paljon menoja , lääke-ja sairaalamaksuja , sekä hammaslääkärinkin minun oli pakko peruuttaa.

      • Anonyymi

        Asumistuki pienenee saman verran.


      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa, tieto on varma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa, tieto on varma.

        Pienenee, jos lakia ei muuteta. Tieto on varma ja sen voi lukea lakikirjasta.


    • Anonyymi

      Ehdottomasti sen eläkekorotuksen pitäisi koskea vähintään kaikkia jotka saavat alle 1000 euroa netto käteen, muuten meni toivo ja usko.

    • Anonyymi

      Tuuletinko turhaan ja ennenaikaisesti

    • Anonyymi

      Tottakai se tarkoittaa heitä joiden nettotulot on alle sen 1000 euroa, eihän siinä muuten olisi mitään järkeä, sillä nettotulot ratkaisee ja vain sillä on merkitystä toimeentuloon. Joten älkää hätäilkö.

    • Anonyymi

      Joo ja muuten pieni työeläke himpun verran yli tonnin brutto, siis kansaneläkkeen kanssa, niin valuisi hukkaan ja joku alle tonnin saaja nettoaisi enemmän käteen.

      • Anonyymi

        Ei kateutta, mutta kun sillä pienelläkin lisällä olisi kipeää tarvetta.

        Mummo


      • Eläkkeet ja palkat ilmoitetaan aina bruttona. ymrtääkseni se korotus koskisi eläkkeitä jotka nyt ovat 1250 tai alle laskettuna työeläke ja kansaneläke yhteen.


    • Anonyymi

      Eläke 1002 euro kuukaudessa, miten minun käy , jäänkö ilman korotusta ?

      • Anonyymi

        Jäät. Rinteen mukaan et ole pienitulonen..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäät. Rinteen mukaan et ole pienitulonen..

        Rinteen mukaan olen pienituloinen, mutta en RKP:n , enkä Keskustan mielestä. Toivottavasti Rinne saa nostettua sen hallituskauden aikana siten, että ainakin kaikki alle 1400 euron brutto eläkkeet nousisivat sen 100 euroa brutto, joka olisi vähemmän kuin luvattu vappusatanen nettona, ja kuitenkin se olisi jonkinmoinen isokin helpotus.
        1400 bruttotuloilla jo 20 euroa käteen olisi kuin taivaanlahja ja siunaus.


    • Anonyymi

      Jos eläke nousee, asumistuki ja takuueläke laskee, riippuu tietysti korotuksen määrästä.
      Ketähän lopulta näemme ministereinä? Nyt on jo selvää montako salkkua kukin puolue saa.
      Vaalien suurin häviäjä Keskusta saa viisi salkkua. Ottaakohan SDP edes valtiovarainministerin salkkua vai meneekö sekin Keskustalle.
      Tuleeko Vihreiden Haavistosta ulkoministeri?

      • Anonyymi

        On tämä sellaista kiituuttamista, mutta luvattu käsittääkseni on ettei nuo tuet laskisi, ja todellisuudessa sen 50 euroa saisi käteen, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

        Oikeudenmukaisempaa olisi, sitä luvattua vappusatasta ajatellen, jos olisi nostettu kaikkia alle 1400 euron eläkkeitä edes vähän, vaikka asteittain, kun ne nousseet menot ja kulut koskevat myös heitä joiden eläke on alle tuon 1400 euroa, ja toimeentulon kanssa on yhtä taistelua, etenkin kun on sairauksia ja remppaa kaipaava rähjä omakotitalo, jota kukaan ei ostaisi ja kiinteistövero ja lämmityskulut, hulemaksut, vesimaksut ja sähkölaskut sen kun ovat nousseet , joten on siinä itkussa pitelemistä ja vaikeaa pitää itsestään huolta. Apuakin olisi tarvis , kun ei enää tahdo pystyä hoitamaan välttämättömiä.


    • Anonyymi

      Hallitukseen tulee 19 ministeriä. Keskusta ja RKP ovat saaneet hyvin vaatimuksiaan läpi.
      Saa nähdä, mikä puolue tuon 19. salkun saa.

    • Anonyymi

      Sipilä lätkäisi lääkeomavastuun.. Anti rokottaa päälle bensanhinnan korotuksella.. Suoneniskijät!

      • Anonyymi

        Ei Antti niinkään, mutta Vihreät, joka oli heillä tavoitteena ilmaston suojelemiseksi.
        Pakko niitä kompromisseja oli tehdä, kun ei taukit äänestäneet riittävästi SDP:tä jolloin oltaisiin saatu enemmän heidän edustajiaan eduskuntaan ja pystytty tekemään enemmän SDP : n näköistä politiikkaa. Keskusta torppasi vappusatasen , mutta ei olla kirkossa kuulutettu, ettäkö saataisiin sama lopputulos verotuksellisin keinoin pienille alle 1400 euron eläkeläisille.


      • Anonyymi

        Lääkkeiden omavastuu on ollut jo paljon ennen sipilän hallitusta, Perintä tapaa vain muutettiin samoin ylärajan käytäntöä. kun 600 euron raja täytyy lääkkeet on ilmaiosia, ennen piti seuraavana vuotena anoa palautuksena. Paremi laki tämä. pienet oston on ilman alennusta. Olen tyytyväinen nykyiseen lakiin perheen suurkuluttajana


      • Sipilä ei lisxännyt lääkkeisiin mitään se on ollu voimassa jo ainakin 10 vuotta, Enne se otettiin vähitelleen Nyt joutuu maksamaan nekin jotka ostavat lääkkeitä vähän. Nyt 600 euron määrän täyttyessä lääkkeet on ilmaisia, ennen piti anoa seuraavana vuonna


    • Anonyymi

      15 euroa lisää 1400 euroa eläkettä saaville, 1300 euron eläkeläisille 20 euroa, 1200 euroa saaville 25 euroa ja 1100 euroa eläkettä saaville 30 euroa , sekä pienemmille se 50 euroa.
      Jotta ne eläkeläiset jotka saavat 1000-1400 euroa /kk äänestivät SDP : tä saisivat edes hieman vastinetta äänilleen , niin tulisi menetellä jotakuinkin edellä mainitun mallin tapaan, joka sekin olisi myönnytys, mutta tyhjää parempi, sekä tulisi takuulla tarpeeseen, eikä vielä sillä kulutusjuhlaa vietettäisi. Mutta työllisyyden kannalta tulonlisä näille eläkeläisille nostaisi takuulla työllisyyttä, sillä se raha lähtisi oitis kiertoon, koska se tuli perustuisi kipeään tarpeeseen

    • Anonyymi

      Oikeusvaltio poistaa köyhiltä asuntovelan korkojen verovähennyksen oikein isolla kirjaimella.
      Oi tätä asuntovelallisen onnea.

      • Anonyymi

        Sehän on vanha päätös, että verovähennysoikeus asuntovelankoroista poistuu, jota on
        jo vuosien saatossa pienennetty vähitellen.
        Näinä matalan koron aikoina, se on hyvinkin perusteltua, ja lainan ottaminen on siten huomattavasti edullisempaa kuin aikoinaan, joten valtion ei näin ollen ole syytä käyttää verovaroja siihen, kun on niin paljon tärkeämpiäkin kohteita.
        Jos korot nousevat, sitten on varmasti asia katsottava jossain tapauksissa uudelleen ja harkittava asiaa uudelleen.

        Tämä hallitus näyttää tekevän muuten oikeita ratkaisuja, mutta tuo pienituloisille luvattu vappusatanen joka puolittui, olisi pitänyt ehdottomasti koskea kaikkia alle 1400 euroa saavia, jotta itseni ja monen ääni ei olisi mennyt pelkästään toisten hyväksi, ja 1000-1400 euroa saavat joutuneet jäämään nuolemaan näppejään.

        Nimimerkki, Pettynyt Eläkeläinen


      • Verosuunnitelu;
        a) autovero, asuntovelan korkovähennyksen poisto
        b ) bensan hinnakorotus
        c ) ?
        d ) ?
        e ) elintarvikeiden hinnakorotus ja vero
        t ) tupakkavero
        v) viinanvero


    • Anonyymi

      Nyt on suunta oikea, ja se 100 euron lupaus on SDP:n lunastettava.

    • Anonyymi

      Jos ei alle 1400 euroa eläkettä saavat saa sitä luvattua 50-100 euroa , niin sitten on rutkasti pienennettävä näiden pienituloisten eläkeläisten verotusta, joka on kohtuuton tuloihin
      ja toimeentulon mahdollisuuksiin verrattuna.

      Tuon 50-100 euro satsauksen johdosta vanhusten hyvinvointi kasvaisi, kun he pystyisivät syömään paremmin, hoitamaan terveyttään, -hampaitaan, ja käyttämään palveluita, jotka ennenkaikkea parantaisi heidän elämänlaatua, toimintakykyä ja pärjäämistä pidempään omatoimisina kotonaan ja vältyttäisiin paljolti kalliiksi tulevista laitoshoidoista ja bonuksena elämä olisi paljon mielekkäämpää, sekä helpotus työssäkäyville omaisille tai lähipiirilleen.

    • Anonyymi

      Ei ainakaan Sipilä Orpon kokoomuslainen hallitusmeno köyhimmiltä leikkauksineen jatku. Kuulosta todella hyvältä, että tulevalla hallituksella on tavoitteet, jotka edistävät ja helpottavat tavallisen ihmisen elämää ja ottavat luonnonsuojelun tosissaan esim. haittaveroissa. Koulutus kannattaa aina, joten on todella hienoa, että kaikki suomalaiset tulevat saamaan toisen asteen koulutuksen 'automaattisesti' ja yhdenvertaisesti.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, ja koulutus on sellainen sijoitus, jossa on loistava tuotto ja joka kasvaa korkoa kiitettävästi, lisäten jatkossa Suomen kilpailukykyä, osaamista ja hyvinvointia.

        ilman koulutusta nuorien on ollut vaikeaa päästä työmarkkinoille, ja ovat sen seurauksena monesti passivoituneet, jotenkin voisi siitä ajatella jopa niin, että he ovat jätetty liian varhain oman onnensa nojaan ja sen vuoksi ovat ajautuneet työttömyyteen jolla on kauaskantoiset ikävät vaikutukset.


    • Anonyymi

      Jospa saisin edes 15 euroa lisää, niin sekin avittaisi hieman tätä köyhän elämää.

    • Anonyymi

      Kävi todellinen ONNI, eläkkeeni on 1001 euroa : ((

    • Anonyymi

      olen varmaan sitten suurituloinen kun saan noin 1100 euroa eikä ole tiedossa mitään korotuksia.

      No, kansa sai näköisensä hallituksen. On se pirun ruma. Mitähän pahhoo tekköö?

      • Anonyymi

        Älä hötkyile, vielä on toivoa, että kaikki alle 1400 euroa saavat jonkinlaisen korotuksen, huolimatta siitä, että Keskusta torppasi yli 1000 euron saavien korotukset.
        Entä se miinusvero, se voi kompensoida tuon jäämättä saadun korotuksen, näin toivotaan.
        Harmi kun ihmiset eivät ymmärtäneet antaa ääniään riittävästi SDP:lle, jolloin sillä olisi ollut enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksiin.
        Se ottaa kaaliin kun tiedän muutamia , jotka tyhmyyksissään äänestivät kokoomusta, huolimatta että heidän eläkkeensä on alle 1000 euroa ja nyt sitten he kuorivat kermat toisten äänistä.
        Persujen äänestäjät eivät monikaan myöskään ymmärrä, että Persut ovat oikeistopuolue, ja porvareita, joten ne pienituloiset, jotka äänestivät Persuja, hyötyvät SDP:n äänestäjistä.
        Nyt useimmat SDP:n äänestäjt saavat 1000-1400 euroa , ja näin ollen he jäivät häviöllä. Keskustalaiset eläkeläiset hyötyivät eniten, ja sekin harmittaa.
        Pienituloiset duunarit , joilla on pieni työeläke siis pettyivät, ellei sitten hallituksella ole jotain takataskussaan ja jos tuo miinusvero ei auttaisi......


      • Anonyymi

        Minäkin saan tuon tonnin ja omaishoitaja avustuksen josta vero 38 % olenhan suurituloinen


    • Anonyymi

      Edellisen perusporvarihallituksen politiikka perustui pelkkään pienituloisten kyykyttämiseen. Onneksi saatiin uusi hallitus.

    • Anonyymi

      Hyvä muistaa että eläkeläiset ovat Suomen varakkain väestöryhmä.
      Nyt ovat taas menossa nuorten rahakukkarolle.
      Vain vasemmistolainen ei älyä että jos valtio ottaa satasen ja antaa viisikympiä takaisin niin siinä vielä jää häviölle.

      • Anonyymi

        Pitää osittain paikkansa isommassa joukossa, mutta surullista, että tässä yltäkylläisyydessä on huomattavasti eläkeläisköyhyys kasvanut, ja pienemmät alle 1400 euron eläkkeet brutto ovat jääneet jälkeen kustannusten ja palkkojen noususta.

        Eläkeläisissä on koko Suomen kirjo, kuten työllisissäkin, sekä tuloeroissa on merkittäviä eroja, ja jotain olisi tehtävä tilanteen parantamiseksi, jotta ikäihmiset pystyisivät mahdollisimman pitkään pärjäämään omillaan ja toimintakykyisinä.

        Onhan se häpeä kun Suomessa osa vanhuksista näkee nälkää, eivät pysty käymään lääkärissä ja ostamaan lääkkeitä, saati ostaa koti-ja remontti palveluita.


    • Anonyymi

      Kavaltaja Rinne tietää, mitä köyhien rahoille on tehtävä. Tarvittaessa voi kysyä neuvoa Riku Kojamo Aallolta.

      • Anonyymi

        Ehkä hän jakaa ne kuten Robin Hood, antaen köyhille.


    • Anonyymi

      Toibvottovasti uusi hallitus toimii paremmin kuin edellinen hallitus joka ei pystynyt säätäämään kuin ihmisten valvontaan ja kyykytykseen tähdänneitä lakeja ja kaikki muut hankkeet meni eduskunnan roskakoriin hallitusten utopististen tavoitteiden takia.

    • Anonyymi

      Viime hallituskaudella kaikki hävisivät eliittiä lukuunottamatta.

    • Anonyymi

      Tänään se on totta - onnea pääministeri Antti Rinteelle ja hallitukselle!

    • Anonyymi

      Nostetaan maljat Rinteen hallitukselle!!!!!

      • Anonyymi

        Näin tehdään, arvopolitiikkaa jossa mennään ihminen edellä , joka tuottaa enemmän ja saa aikaan tuottavuutta ja talouskasvua.
        Ainoa asia joka kismittää, on tuo ettei se 50 euroa tai edes puolet siitä koske pieniä työeläkkeitä saavia ( alle1400 euroa )
        Verotus nousee kuten joku täällä aikaisemmin ilmoitti heti jos eläkkeesi on yli 1000 euroa, joten he maksavat prosentteina paljon suhteessa tuloihin, kun lasketaan kaikki välilliset pakolliset verot.


      • Anonyymi

        Nostetaan sitten jos on aihetta, siitä ei vielä ole näyttöä


    • Anonyymi

      50 e 800 euroa, 40 e 900 euroa, 30e 1000 euroa, 25e 1100 euroa, 20euroa 1200 euroa , 15 e 1300 euroa ja 10 e 1400 euroa saaville eläkeläisille nettona lisää olisi ollut oikeudenmukaisempaa , kuin nyt tämä 50 euroa alle 1000 euroa saaville.
      Merkittävää on kuinka paljon eläkeläisellä on kuluja sairauden vuoksi ja missä päin Suomea asuu.

      • Anonyymi

        Tuon eläkekorotuksen olisi pitänyt saada vain he jotka ovat äänestäneet SDP :tä tai Keskustaa, mutta siten että SDP:tä äänestäneet olisivat saaneet sen 50-100 euroa , jos eläke olisi ollut alle 1400 euroa, ja Keskustaa äänestäneet olisivat saaneet sen jos eläke olisi ollut alle 900 euroa.
        Nyt tiedän useammankin henkilön joka on äänestänyt kokoomusta ja saa eläkettä alle 1000 euroa ja nyt he sitten hyötyvät SDP:n kannattajien äänistä, ja toisaalta Keskusta hävisi , joten heidän äänensä ei olisi saanut vaikuttaa niin paljon hallitusneuvotteluissa.
        Valitettavasti SDP oli puun ja kuoren välissä, mutta toivottavasti he pystyisivät vielä lunastamaan äänestäjilleen lupauksensa, tai menee luottamus ja usko.


    • Anonyymi

      No olisko Porvarihallitus ajanut sinun asioitasi kenties paremmin kuin tämä vasta valittu ?

      • Anonyymi

        Mitä äänestit Persuja, sitä saa mitä tilaa. Persut on oikeistopuolue, ja ääni heille on pois vasemmistolaisilta ja SDP:ltä, jotka kernaasti hoitavat pienituloisten asioita


    • Anonyymi

      Olen sitä mieltä, että paljon työtä tekevät hyvätuloiset ihmiset olisivat tarvinneet sen 100 euroa vähemmän veroja. Orpo olisi paras pääministeri ja palkitsisi ahkeruudesta , ja laittaisi työttömät vastikkeelliseen työtön

    • Anonyymi

      Koulutus tuet ja hoitajat siirtyy tulevaisuuteen. Ainoastaan Antin poltoaiveronnosto puree köyhiin!

      • Anonyymi

        Edellisen hallituksen kokoonpano Kokoomus, Keskusta, "Persut" hallitusohjelmassa sensijaan laskivat välillisiä veroja, eikä tehnyt pienituloisille leikkauksia, lasten päivähoitomaksut ja iltismaksut laskivat, kiinteistövero pieneni, kelakorvaukset nousivat , bensa ja sähkö , ja palvelumaksut laskivat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      156
      22383
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      246
      2982
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      2521
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      91
      2491
    5. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      15
      2373
    6. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1597
    7. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      182
      1562
    8. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      18
      1361
    9. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1337
    10. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      241
      1330
    Aihe