Kaupan kassalla asiointi

Anonyymi

Eräässä lehdessä kirjoittaa asiakas: "Ihan kaikkein eniten ärsyttävät isoja ostoksia ostavat asiakkaat, kun he katsovat kassalla kaikkien ostamiensa tuotteiden ”läpimenoa” koodilukijan kautta. Sitten kun tuo kasa on vihdoin saatu läpi, on vuorossa maksaminen ja lopulta sen kuitin tutkiminen. Ja siihen perään toinen samanlainen, kaikkien aikaa kuluttava asiakas alkaa hermo olla tiukalla."

Ihmeellistä! Itse toimin aina näin ja niin kuuluukin tehdä, sillä kassa voi tehdä virheitä ja on velvollisuuteni tarkastaa kauppatapahtuman oikeellisuus ja tarvittaessa esittää reklamaatio asiasta. Jos myöhemmin huomaa virheen, siihen ei voi yleensä puuttua enää, koska se on jo historiaa.

Joten mielensäpahoittajat, pysykää poissa kaupan jonoista ja maksakaa ostoksenne vaikka siellä itsepalvelupisteessä.

25

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä taas otan kauppapussit ensimmäisenä ja pakkaan välittömästi sitä mukaa, kun kassa niitä saa hihnalle työnnettyä, ettei jonottajien tarvitse ootella yhtään.

      Jos sinä ärsytät muita asiakkaita siinä typeryyttäsi hidastelemalla, sinun velvollisuutesi on siirtyä jonon viimeiseksi !!!

      • Tuo on hyvä menetelmä.
        Jos on jonoa niin minä lätkin läpi tulleet ostokset ostoskärriin ja menen sivummalle pakkaamaan kassiini.


      • Anonyymi

        Enhän minä koskaan pääse kaupasta ulos jos aina täytyy siirtyä jonon viimeiseksi tai no, illalla viimeisenä asiakkaana.


      • Anonyymi
        flegu kirjoitti:

        Tuo on hyvä menetelmä.
        Jos on jonoa niin minä lätkin läpi tulleet ostokset ostoskärriin ja menen sivummalle pakkaamaan kassiini.

        Niin teen minäkin, haluan pakata ostokseni rauhassa enkä mätä niitä kassiin sikin sokin kiireellä. Ruoka on sen verran kallista, että haluan paketit ehjänä kotiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin teen minäkin, haluan pakata ostokseni rauhassa enkä mätä niitä kassiin sikin sokin kiireellä. Ruoka on sen verran kallista, että haluan paketit ehjänä kotiin.

        Olen usein pakannut omat ostokseni, kun edelläni ollut vielä ihmettelee, mihin mitäkin asettelisi ja miten päin. Eipä ole silti paketit hajonneet.


      • Anonyymi

        Riippuu siitäkin, miten ne kotiin kuljettaa. Itse ajan pyörällä oikopolkuja pitkin ruokakassi tarakalla joten kyllä sillä on väliä miten ne jogurttipurkit, jauhopussit ja munat siellä kassissa on.


    • Anonyymi

      Vain köyhillä on kiire.

    • Anonyymi

      Koko kassahihnasto on monessa paikassa ihan liian pieni.

      • Anonyymi

        Eivät nämä ole asiakkaan murheita, vaikka sitä yritetään


    • Anonyymi

      Ei siitä kassan kohdalta voi poistua linjaston päähän pakkaamaan ostoksia kun siihen ei pääse takaisin, siihen aina änkeää se seuraava eikä meinaa millään antaa tilaa sen verran että saisi ostoksensa maksettua.

      Me vaan ollaan hiton dorgaa kansaa.

      • Anonyymi

        Eipä ole ikinä ollut tuotakaan ongelmaa. Aina on päässyt maksamaan. Jos joku tönöttäisi edessä, kysyisin: Maksatko sinä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole ikinä ollut tuotakaan ongelmaa. Aina on päässyt maksamaan. Jos joku tönöttäisi edessä, kysyisin: Maksatko sinä?

        Menehän joskus poriin lidliin ruokaostoksille.


    • Tahdikasta olisi hoitaa ostoksensa muulloin, kuin ruuhka-aikoina, jos siihen on mahdollisuus. Myös kauppojen kauppakassipalveluja kannattaisi opetella käyttämään, ettei tarvitsisi mennä seisoskelemaan ärsyttäviin jonoihin. Yksi mainio keino välttää ärsyyntymistä on mennä pikkukauppaan, jossa harvemmin kukaan ostaa 5 tuotetta enempää.

      Kassahenkilön työtahtia valvotaan ja on hieman ikävää, että hän saa harmia asiakkaista, jotka tuhnuilevat kassalla. Tuotteet voi tarkastaa ja pakata kasseihinsa maksutapahtuman jälkeenkin - vain hitaasti käyville ja vammaisille annettakoon anteeksi hidastelu ja toisen huomioota jättäminen.

      Hidastelu ja ärsyynyminen ovat molemmat itsekkään ihmisen ominaisuuksia.

      • Anonyymi

        Pikkukaupoissa on näitä mummoja jotka käyttävät vartin veikkauksen pelien ostamiseen ja jono seisoo.


      • Anonyymi

        Eilen juuri edessäni ollut nainen tapitti ostoksiaan ja kassaneidin työskentelyä ilman elettäkään. Sen jälkeen kun ostokset oli luettu ja hinta sanottiin, niin tuli ensimmäiset elonmerkit ja alkoi se epätoivoinen lompakon etsiskely kassin pohjalta. Ikuisuudelta tuntuvan odottelun jälkeen ajattelin, että tuon täytyy olla sellainen hitaalla käyvä vammainen. Miksiköhän se lompakko ei voi olla kädessä valmiina jo silloin kun hinta sanotaan?


    • Anonyymi

      Onneksi Lidl hoksasi luopua siitä olemattomasta kassatasostaan. Ei likikään kaikki halua tai tarvitse kärryjä, johon ne laitetaan takaisin.
      Johan nyt kauppakin tulee ahtaaksi, jos kaikilla on kärryt! Korilla pärjää monesti hyvin.

    • Anonyymi

      Käytän kassalla aikaa juuri niin kauan kuin tarvitsen

      • Anonyymi

        Ja samalla käytät kaikkien jonottajien aikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja samalla käytät kaikkien jonottajien aikaa.

        Sehän on heidän aikaansa, ei se ole minulta pois:D


    • Anonyymi

      Joskus käytän kassalla tahallani aikaa mm. kyselemällä tarjouksista ja vaihtamalla tuotteita.

    • Anonyymi

      Asiakas ei ole kassaa varten vaan kassa asiakkaitaan varten. Vaikka onhan se palvelukulttuuri Suomessa vielä lapsenkengissään.

      Mitä amerikkalaisetkin ajattelisivat, olisivat kauhuissaan varmaan, että tuotteita ei edes pakata eikä smalltalkata.

    • Anonyymi

      Minen välitä pätkääkään paljonko joku muu joutuu odottaan jonossa. Rauhallisesti vaan ja jos siinä joku urvelo yrittää näyttää nyrpeetä naamaa, heittelen tarkoituksella kevyitä provosoivia vitsejä ja katselen jonottajien tuskaisia ilmeitä. Yks hyvä tapa on kysellä kassalta kuitista ja tietty maksaessa voi ikäänkuin vahingossa töppäillä. Konsteja on joo.

      Ihan naurettavia kyräilyitä ja koko homma on nostettu ihan turhaa tikunnokkaan. Jos kauppa haluaa muutosta tilanteeseen, se on ihan heistä itsestä kiinni. Kassasysteemejä helppo muuttaa, asiakkaita ei.

    • Anonyymi

      Ongelmaan on liian helppo ja ilmeinen ratkaisu: Pidetään riittävän monta kassaa auki.

    • Anonyymi

      Suomen sisäministeriö tiedottaa:
      Ainoa korrekti ja valtiovallan hyväksymä tapa asioida kaupassa on seisoa asennossa kassakoneen välittömässä läheisyydessä (max. 0,5 m) kukkaro tai maksukortti valmiiksi oikeassa kädessä, joka on oikeakätisillä vasen käsi (koska maksupääte on yleensä kassakoneen vasemmalla puolella) ja käsivammaisilla oikeassa kädessä. Kädettömät voivat tukeutua myös tekokäsiinsä. Joka on ainoa poikkeus tähän sääntöön.

      Maksutapaus suoritetaan viivyttelemättä, nostamalla kortti tai maksettava summa, edelleen vasenta kättä käyttäen (kts. yllä) kohti kassaneitiä kun tämä pyyhkäisee viimeistä tuotetta ohi viivakoodin lukijan.

      Pakkaaminen aloitetaan välittömästi maksutapahtuman jälkeen, ja suoritetaan ripeästi ja järjestelmällisesti kaupan valvontakameran tarkkaillessa tilannetta että näin todellakin tapahtuu. Jos ei tapahtu, kaupan vartijahenkilöstö on oikeutettu kannustamaan asiakasta oikeanlaiseen käyttäytymiseen rytmikkäällä pampullahakkaamisella.

      Kaikki poikkeamat ylläolevaan korrektiin asioimiseen ovat tuomittaviassa kaupankäyntilakien ja asiaan liittyvien EU-direktiivien nojalla.

      Viihtyisää ja järjestelmällistä asiointia, kansalaiset!

      TV: Sisäministerinne Muy Kakkanen

    • Anonyymi

      Käyn kaupassa vain sunnuntai aamuisin heti kun kauppa aukeaa, ei jonoja, koko suomi nukkuu vielä varsinkin nuoriso. Auton saan parkkeerata heti oven viereen sillä parkkipaikka tyhjä heti aamusta. Suosittelen !!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4888
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3329
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      17
      2558
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1643
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1326
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1259
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      1017
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      952
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      855
    Aihe