"Jumala SEKÄ rakastava ETTÄ pyhä"

Kerran joku kirjoitti Ristin Voitossa, että ”Jumala on sekä rakastava että pyhä, eikä hän salli syntielämää”. Analysoin väitteen alkuosan sisältöä pienen tovin.

Ilmaus ”SEKÄ rakastava ETTÄ pyhä” on mielekäs ainoastaan siinä tapauksessa, että ”rakastava” ja ”pyhä” tarkoittavat eri asioita eli viittaavat eri ominaisuuksiin. Ei voi esimerkiksi sanoa, että ”Kalle on sekä poikamies että naimaton”, koska ”poikamies” ja ”naimaton” tarkoittavat samaa. Eikä, että ”Milla on sekä blondi että vaaleatukkainen”. Myöskään ei voi sanoa, että ”Pekka on sekä kaarinalainen että varsinais-suomalainen”, koska ensin mainittu ilmaus sisältyy jälkimmäiseen ilmaukseen. Sekä-että-ilmauksessa käytettävien kahden sanan merkitysalan on oltava toisistaan erillisiä, jotta käytetty ilmaus olisi mielekäs.

Ilmauksesta ”Jumala on sekä rakastava että pyhä” on niin ollen vedettävissä se johtopäätös, että se, mikä Jumalassa on pyhää tai pyhyyttä, se ei ole rakkautta, ja se, mikä hänessä on rakkautta, se ei ole pyhyyttä. Muussa tapauksessa lause on täysin mieletön. Jos nimittäin noista ominaisuuksista toinen pitäisi sisällään toisen, lause olisi samalla tavoin mieletön kuin lause ”Liisa on SEKÄ kuopiolainen ETTÄ savolainen”.

Käyttämämme kieli ei muutu mielekkääksi sillä, että lisäämme lauseeseen sanan ”Jumala”.

Lauseesta ”Jumala on sekä rakastava että pyhä” voikin vetää sen kiistattoman johtopäätöksen, että lauseen esittäjän Jumalan rakkaus ja pyhyys ovat eri asioita eivätkä sisällä toinen toistaan. Eli rakastavalta osaltaan kyseinen Jumala EI ole pyhä ja pyhältä osaltaan Hän EI ole rakastava. Eli kyseisen Jumaan rakkaus on epäpyhää ja pyhyys rakkaudetonta. Jumala on siis samanaikaisesti sekä rakastava ja epäpyhä että rakkaudeton että pyhä, eri puoliltaan vain. Toisin ilmaistuna: Jumala on rakastava ja rakkaudeton ja pyhä ja epäpyhä. On siis kyseessä Olento, joka on jakomielitautisuudessaan jakautunut, ei kahtia eikä kolmia, vaan neljään osaan.