Pari deittivinkkiä mieheltä miehelle..

Anonyymi

Olen kolmekymppinen hiljattain eronnut mies ja harrastanut nettideittailua reilun kuukauden. Profiilini deittipalveluissa ovat saaneet muutaman sata tykkäystä. Moni niistä on tullut fiksun oloisilta ja hyvännäköisiltä naisilta. Treffeillä olen käynyt ehkä noin kymmenen naisen kanssa ja useita treffejä on sovittuna. Osa livenä tapaamistani naisista on halunnut tavata uudestaankin, vaikka olen livenä vähän epävarma ja varautunut enkä maailman supliikein tyyppi.

Eikä tämä ole mitenkään poikkeuksellista. Tiedän monia miehiä, jotka ovat löytäneet nettideittipalveluista elämänkumppanin tai lyhytaikaisempaa naisseuraa.

Siksi olen kummastellen seurannut joidenkin muiden miesten nettikirjoittelua, jonka mukaan mies ei voi löytää seuraa deittisovelluksilla. Niihin kirjautuneet naiset eivät muka oikeasti ole etsimässä seuraa vaan ainoastaan testailemassa vetovoimaansa tai kiusaamassa miehiä. Kun ette itse ole saaneet seuraa, yleistävä johtopäätöksenne on, että mikään ei kelpaa naisille. Tai että pitää ihan älyttömän komea ja menestynyt saadakseen seuraa. Olette ehkä menettäneet uskonne suomalaisiin naisiin ja päätelleet, että pitää varmaan lähteä Keski-Eurooppaan tai Aasiaan saalistamaan – SIELLÄ kyllä osataan arvostaa tavallista suomalaista miestä!

Höpö höpö. Mitä jos katkeruuden ja naisvihan sijasta miettisitte, mikä deittiprofiileissanne on pielessä? Mitä jos kokeilisitte muuttaa profiilianne ja kommunikaatiotanne jollain lailla ja katsoisitte, paranevatko tulokset?

Koska itse koen pärjänneeni deittimeiningeissä suht hyvin, ajattelin jakaa ajatuksiani. Suuttukaa ja trollatkaa vastalauseillanne, tai kokeilkaa jos jokin toinen lähestymistapa toimisi. Tai laittakaa deittiprofiilitekstinne tähän ketjuun arvioitavaksi, niin annan rakentavaa palautetta tai ehkä joku tätä ketjua lukeva nainen voi tehdä sen?

Itse olen satsannut profiiliteksteihini. Kerron niissä, millainen tyyppi olen ja millaista seuraa etsin. Moni nainen arvostaa miehessä itsetuntemusta ja sitä, että tämä tietää, mitä haluaa. Jos profiilisi näyttää siltä, että etsit vain naisseuraa ja tyyliin kuka vain kelpaa sulle, vaikutat epätoivoiselta, ja epätoivo on luotaantyöntävää. Kannattaa antaa ymmärtää, että osaat nauttia elämästäsi sinkkunakin ja sinkkuna jatkat kunnes hyvä emäntä löytyy. Kun sulla on selkeät parinvalintakriteerit, karkotat tietenkin naisia, jotka eivät niitä kriteereitä täytä, mutta samalla saat huomiota sinulle sopivilta naisilta. Nettideittailu on yhdenlaista markkinointia ja yksi markkinoinnin perussääntö on, että tuotteelle pitää määritellä kohderyhmä. Jos tuotetta markkinoitaisiin ihan kaikille sopivana, ei se luultavasti tavoittaisi ketään.

Moni nainen kertoo profiilissa arvostavansa sitä, että miehellä ylipäätään on jokin esittelyteksti. Itse arvostan naisissa samaa ja esim. Tinderissä pyyhkäisen vasemmalle saman tien, jos teksti puuttuu. Jos joku nainen tykkäileekin miehistä pelkkien kuvien perusteella, tuskin häntäkään haittaa, että siinä kuvien alla on tekstiä.

Vaikka joku kiinnostaisi mua lähinnä miellyttävän ulkonäön perusteella, yrittäisin keksiä avausviestissäni sanottavaa siitä, mikä hänen profiilissaan erityisesti kiinnosti minua. Yritän huomata siinä jotain, mitä ihan joka jamppa ei ehkä huomaa. Hyvännäköiset naiset yleensä tietävät olevansa hyvännäköisiä ja kuulevat siitä jatkuvasti kehuja, joten mitä uutta minä heille muka kertoisin avaamalla keskustelun tyyliin että "oletpa kaunis"? Mieluummin yritän erottua kehujista keksimällä jotain siitä, millainen käsitys hänen miellyttävästä persoonastaan välittyy. Yhdenkään naisen ulkonäköä en ole deittipalveluissa kehunut. Uskon tämän välittävän sellaista viestiä, että tunnen arvoni enkä ole pelkän p*llun perässä eikä minuun tehdä vaikutusta pelkällä kauniilla ulkomuodolla – tämä taas ehkä välittää sellaista viestiä, että minulla kyllä riittää vientiä muutenkin, joten minun ei tarvitse kuolata jokaisen kauniin naisen perään. Jos nainen voi päätellä, että muutkin naiset ovat kiinnostuneita minusta, hänkin ehkä kiinnostuu minusta. Hän ehkä haluaa kilpailla minusta niiden muiden kanssa.

Sitä ei tietenkään pidä ääneen sanoa, että "minulla riittää vientiä, koska olen tämmöinen alfauros". Parempi antaa siitä hienovaraisia vihjeitä esim. antamalla parinvalintakriteereilläsi ymmärtää, että naisen täytyy ansaita kiinnostuksesi eikä pelkkä ulkonäkö riitä siihen.

Jatkuu seuraavassa viestissä...

59

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkoa äskeiseen, t: topicin aloittaja...

      Avausviestistä vielä.. Silloin kun mulla on ollut hirveän monta chattia meneillään, olen kyllä syyllistynyt copy-pastaamaan samoja avauksia useammille naisille. Mutta niille erityisen kiinnostaville olen silti kustomoinut jonkin yksilöllisen avauksen, joka viestittää että olen perehtynyt heidän profiiliinsa ja että jokin erityinen siinä herätti kiinnostukseni. Tärkeää on kuitenkin tähdätä siihen, että avausviestisi ei näytä siltä, että kopioit ja liität saman avauksen kaikille. Itse olen saanut tällaisia massa-avauksia, joissa esim. kysytään asioita, joita olen jo kertonut profiilissani ja joissa mikään muukaan ei viittaa siihen, että profiiliini olisi tutustuttu. Tällainen ei herätä kiinnostustani, ja oletan, ettei moni nainenkaan sellaiselle lämpene.

      En muista yhdenkään naisen deittichatissa ehdottaneen minulle tapaamista. Se on vissiin joka kerta jäänyt minun tehtäväkseni. En todellakaan tee sitä ensimmäisessä viestissä tyyliin "Oletpa kaunis, lähdetäänkö treffeille?" Ensin vähän selvittelen, millainen ihminen on kyseessä. Yritän luoda keskusteluun sellaisen vaikutelman, että olen valitsija enkä valittava. En kysele asioita, jotka nainen on jo kertonut profiilissaan, vaan osoitan että olen tutustunut profiiliin. Kyselen siitä täsmentäviä jatkokysymyksiä ja yritän muuten kartoittaa, vaikuttaako hän edelleen minun kriteereihini sopivalta tyypiltä. En vain tenttaa vaan kerron vähän itsestänikin. Että miten viikkoni on sujunut jne. Ja mielellään kerron myönteisiä ja neutraaleja asioita enkä vain valita kuinka p*skaa elämäni on. Annan ymmärtää, että elämässäni on iloa, sisältöä ja sosiaalisia kontakteja. (Muista deittikumppaneista ei välttämättä kannata tarinoida.)

      Kovin pitkäksikään chattia ei kannata venyttää, ellei nainen ole erikseen profiilissaan sanonut että haluaa chattailla pitkään ennen tapaamista. Heillä on luultavasti muitakin chatteja meneillään ja niiden ulkopuolella muutakin elämää, joten monilla aika ei riitä loputtomaan kirjoitteluun. Moni ilmoittaakin profiilissaan, että mieluiten tapaa mahdollisimman pian, koska vasta livenä tavattaessa se toisen persoona välittyy. Ja vaikka itse ehtisin chattailla loputtoman pitkään, ehkä mieluummin yritän antaa sellaisen käsityksen, että minulla on muitakin kiireitä. On ihan ok lopettaa chat jollain hyvällä syyllä: että tosielämän riennot kutsuvat, mutta jatketaanko joku toinen päivä.

      Toki jos juttu luontevasti luistaa ja molemmat tuntuvat viihtyvän chatissa, voi kirjoitella pitkäänkin. Se luo fiilistä, että nyt tuntuvat kemiat kohtaavan ja varmasti kannattaa tavata. Jossakin sopivalta tuntuvassa vaiheessa "palkitsen" potentiaalisen kumppanini treffiehdotuksella: kerron että hän vaikuttaa tämän chatinkin perusteella kiinnostavalta ja että vois olla kiva tavata livenäkin. Pidän tässäkin tilanteessa itselläni sitä tausta-ajatusta, että naisen pitää kokea ansainneensa kiinnostukseni – ei missään nimessä pidä antaa sitä vaikutelmaa, että haluan treffeille kenen kanssa tahansa.

      Profiilikuvikseni olen valinnut kokoelman erilaisia kuvia erilaisista ympäristöistä. Ihmettelen, miksi jotkut viitsivät laittaa itsestään kymmenen ihan samanlaista kuvaa. Joillain on kuvina joitain mietelauseita tms., joiden sanoista sitä paitsi osa jää näkemättä, koska sovellus rajaa kuvat tietyllä tavalla. Kuvien on hyvä olla tarkkoja ja yritän näyttää niissä siltä, että nautin elämästäni. En välttämättä hymyile kaikissa, mutta hymyttömissäkin kuvissa näytän mielestäni jotenkin itsevarmalta ja tasapainoiselta, vaikken välttämättä sitä 100% aina olekaan. Kuvien on hyvä kertoa jotain persoonastasi ja mieltymyksistäsi.

      Mari Koistinen on kirjoittanut tietokirjan nimeltä Digideiteillä. Googlatkaa Mari Koistinen digideiteillä, jos haluatte kehittää nettideittivalmiuksianne. Googlessa tulee vastaan myös joitain lehtijuttuja, joissa on muutamia hyviä vinkkejä. En ole sitä kirjaa itse lukenut, mutta kokisin erityisiä ongelmia nettideittailussa, varmasti perehtyisin.

      Sitten kun tavataan se kiinnostavan oloinen nainen livenä, mennään jo vähän tämän palstan aihepiirin ulkopuolelle. Livedeittailu on oma maailmansa ja näissä viesteissä on tietyt merkkimäärärajoitukset, joten en höpise siitä aiheesta enempää. Itse yritän olla edustavan näköinen, suihkunraikas, mahdollisimman hyvällä fiiliksellä (yritän ehtiä salille ennen treffejä, koska se tuo minulle hyvän euforia muutamaksi tunniksi). Tsekkaan naisen profiilin vielä ennen treffejä, jotta muistan kenen kanssa olen ulos lähdössä. En kutsu naista kotiini enkä mihinkään kotini välittömään läheisyyteen, koska a) naisilla tuntuu olevan tervettä itsesuojeluvaistoa, kun ei ihan vieraan ihmisen kotiin heti lähdetä ja b) haluan antaa käsityksen, että en itsekään halua tuoda kotiini ketään ventovierasta vaan tutustun mieluummin ensin. Kahvit tai oluet jossain kivassa paikassa ovat ok, ja vielä parempi jos keksin jotain erikoisempaa kivaa yhdessä tekemistä.

      Jatkakaa?

      • Anonyymi

        Tuo oli vähän kuin puhelinmyyntimiehen puhetta siitä kuinka hyvä imuri tämä on ja miksi juuri sinun pitäisi se ostaa.
        Puhe oli paljon sellaista minkä suurin osa tietää ja voi osata jopa käyttää. Eli tietää että kyllä imuri imee kun vaan tietää missä on virtakaapeli mihin se laitetaan ja kuinka kytketään virta päälle.
        Niin varmaan se voi jopa auttaa jotakin ja joku jopa uskoo että kyllähän tämän imurin minun elämä tarvitsee.
        Olet itse sen näköinen ettet karkoita ketään ensi näkemältä se on jo plussaa. Se ettet karkoita jotakuta ei johdu siitä että olet miellyttävä tai jotenkin hyvä tyyppi vaan yksinkertaisesti olet riittävän hyvännäköinen että voit jatkaa keskustelua.
        Nyt sitten vertaat siihen että kaikki muutkin ovat sellaisia. Mutta uskon suurin osa täällä olevista valittajista olevan muuta kuin sinä. Eli enemmän niitä jotka karkoittaa muut ensinäkemältä. Siihen ei tarvita ihan kauheata pseudotiedettä ymmärtääkseen tämän. Siinä on turha selittää että muutut paremmannäköiseksi kun vaan osaat lähestyä oikein. Vaikka osaisitkin puhua sopivasti, ulkonäkösi on kuitenkin asia mikä ei vie asioita yhtään enemmmän eteenpäin jos se siis on karkoittava.
        Muuten saat puhua melkein mitä vaan kun se ei ole liian outoa juttua niin voit jatkaa lähestymistä ainakin jonkun aikaa.
        Vaikka kaikki ei pääse edes treffeille, tekevät he siis mitä hyvänsä teidän menestyneiden antamia ohjeita noudattaen silti treffeille pääsy on vasta murto-osa siihen mitä vaaditaam onnistuneeseen parisuhteeseen.

        Mikään näistä ohjeista ei poista tosiasiaa että nettideittailu on pääasiassa vain pienen ryhmän onnistuneita deittailuja. Muut ovat pelkkää skeidaa.
        Olisin sinuna tyytyväinen että olet onnistunut itse noinkin hyvin, mutta älä erehdy vertaamaan itseäsi muihin, et ole heidän housuissa etkä voi edes kuvitella millaisissa esteissä he painivat.
        Ohjeita on hyvä jakaa ne ei ole pahasta joku saattaa jopa hyötyä niistä tai sitten sillä viedään asioita enemmän toteuttavaan suuntaan kuin haaveilevaan suuntaan.
        Antamalla turhaa toivoa heille joilla sitä on hyvin vähän on vastuutonta minusta. Parasta olisi vaan myöntää ettei nettideitit ole tarkoitettu eli suunnattu kaikille. Se on suunnattu heille joiden näkeminen aiheuttaa kiinnostusta suuressa osassa kansaa.
        Muille on parempi tapa lähestyä vastakkaista sukupuolta livenä. Se riittää ihastumiseen ja jos ei riitä niin sitten on yksin. Kyllä sen huomaa kukin itse onko vientiä vai ei.
        Pintapuolisessa elämässä on se huono puoli ettei opi koskaan tuntemaan toista kunnolla, siihen on erotilastot esimerkkinä.
        Kun valitaan valokuvista pintapuolisuus on vahvasti esillä valinnassa.
        Silti vieläkin halutaan tuoda esiin ettei se ole merkitsevintä, ettei sillä ole niin paljon merkitystä. Valehdellaan suoraan mikä johtaa harhaan kaikkia.
        Ei uskota sitä jos sanotaan että olen ruma. Ei uskota sitäkään jos sanotaan ettå olet kaunis.
        Mutta kumpikin näistä vaikuttaa paljon parinvalintaan aina ja joka kerta.
        Kaunis tai ruma haluaa ajatella että hänestä pidetään hänestä itsenään. Kauniin on vaikea uskoa sitä koska on kaunis. Ruma taas haluaisi häntä pidettävän kauniina mutta ei saa kiinnostusta osakseen koska on ruma.
        Kumman te luulette olevan todellisempaa. Ruman vain kauniin elämän.
        Kauniin on helppo sanoa että kyllä sinäkin jonkun löydät koska on itse tottunut siihen. Ruma taas näkee todellisuuden että ulkonäöllä on todella paljon merkitystä saako parisuhteen jossa on rakkautta. Ja mitä se rakkaus sitten on jos se perustuu toisen ulkonäköön. Se on vain esitystä.
        En kuvittele edes että ulkonäön arvo poistuisi, mutta joksus toivoisi että ulkonäkö ei määrittelisi arvoasi niin paljon kuin se nyt tekee.
        Te voitte puhua niin paljon kuin haluatte jostain tehdyistä virheistä nettideiteillä, mutta totuus on se että se imuri imee jos kaikki perusasiat on kunnossa. Oletko se vaatekappale joka roikkuu kaupan naulakossa alessa ja siltikin sinut viedään kaatopaikalle vai oletko se vaatekappale joka viedään helposti käsistä.
        Jos olet se ensimmäinen vaihtoehto sinun ei ole mitään syytä roikkua siellä naulakossa, voit elää sen elämän joka sinulle annetaan muuallakin ja paljon paremman.

      • Anonyymi

        Aloittaja tässä taas, tervepä terve.

        Mistä sä tiedät, miltä mä näytän?

        Siksi toisekseen, ulkonäkö ei ole naisille lainkaan yhtä tärkeä parinvalintakriteeri kuin miehille. Miehet ihastuvat herkemmin ulkonäköön, kun taas naiset ihastuvat miehessä valtaan. Valta voi olla muun muassa taloudellista (paljon rahaa), institutionaalista (johtoasema jossain organisaatiossa), sosiaalista (esim. huumorintaju – valta saada jengi nauramaan – ja mielipidejohtajuus; se, että sua arvostetaan ja kuunnellaan yhteisössäsi) ja valta itseen ja omaan elämään (itsevarmuus ja elämänhallinta).

        Julkisuuden henkilöt eivät ehkä pyöri täällä, en tiedä. Tosin tiedän myös monien julkkisten käyttäneen Tinderiä ja vastaavia. Mutta julkisuuden valta vasta naisiin vetoaakin. Yksikään mies ei ole kiistänyt sitä, etteikö julkinen näkyvyys helpottaisi seksin saamisessa. Se, jolla on mahdollisuus hakeutua julkisuuteen ja joka uskoo selviävänsä sen paineista, hakeutukoon sinne. Naisista ei ainakaan tule puutetta.

        Myös väkivalta on yhdenlaista valtaa, ja jotkut naisethan ihastuvat väkivaltaisiin miehiin, mutta tätä ei pidä tulkita niin, että kannattaisin minkäänlaista väkivaltaa!

        Monet naiset tuntuvat arvostavan myös valtaa heihin itseensä: sitä, että mies tekee aloitteet ja päättää, mitä yhdessä tehdään. Elämän tanssilattialla mies on se, joka vie. Tosin tällaisen vallan arvostus naisten silmissä on ehkä vähentynyt feminismin myötä. Naiset haluavat entistä enemmän itsenäisyyttä ja päätösvaltaa yhteisiinkin asioihin. Ja kyllähän se heille kuuluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli hyvin kirjoitettu ja naisena haluan kommentoida hieman: ”Elämän tanssilattialla mies on se, joka vie. Tosin tällaisen vallan arvostus naisten silmissä on ehkä vähentynyt feminismin myötä. Naiset haluavat entistä enemmän itsenäisyyttä ja päätösvaltaa yhteisiinkin asioihin. ”

        Omalla kohdallani voin sanoa, että arvostan sitä että mies on mies ja vie elämän tanssilattialla. Jotta mies pääsee selkeään ja vahvaan rooliin, niin miehen ja naisen välillä pitää olla eroa. En tarkoita lihaksia, vaan sitä asiaa jolla nainen hurmataan. Joillekin naisille riittää ihan vaan lompakon paksuus. Mutta jos nainen on hyvätuloinen ja omillaan tuleva, niin ei sillä lompakon paksuudella temppuja tehdä.

        Minuun itseeni tekisi vaikutuksen sosiaalisesti aktiivinen ja toimelias mies, jonka kanssa voisi kulkea kivoissa paikoissa. Sellainen joka pyytää mukaan ja vie. Sellainen josta pidetään ja hän on valinnut minut.

        Nainen

        Omalla kohdallani voin sanoa, että arvostan sitä että nainen on nainen ja vie elämän tanssilattialla.

    • Anonyymi

      Ei se näytä juuri auttavan, vaikka noiden ajatusten mukaan toimii. Yksinkertaisesti kaikille ei riitä sopivia. Ajatelkaapa vaikka pienehköjä ja lyhyehköjä miehiä. Koon ja muidenkin asioiden puolesta sopivia naisia on joitakin tarjolla, mutta kun jopa pienimmät naiset (alle 160/ alle 50 kg) vaativat niitä samoja alfauroksia kuin muutkin naiset: vähintään 180 cm ja 80 kg.

      • Anonyymi

        Lyhyilläkin miehillä on vaimoja ja tyttöystäviä. Heissä on sitten jotain muuta kiinnostavaa kuin pituus. Ehkä hänelle löytyy vielä lyhyempi nainen, tai ehkä pieni koko voi jonkun naisen mielestä olla söpöäkin? Lyhyt mies voi alistua sille, että "en saa naista, koska olen lyhyt" tai hyväksyä kokonsa ja kohdistaa huomion omiin vahvuuksiinsa, kehittää niitä ja olla ylpeä niistä.

        Itse olen vähän yli 180 senttiä pitkä, joten pakko myöntää, ettei pienuudesta ole omakohtaista kokemusta. Mutta tunnen lyhyitä miehiä, jotka ovat menestyneet naisten kanssa, koska ovat esimerkiksi hauskoja, itsevarmoja, älykkäitä, työelämässä menestyneitä, hyvännäköisiä, tyylitajuisia tai intohimoisia jonkin asian tuntijoita/harrastajia.

    • Anonyymi

      Jopas oli vuodatus. Mitä saittia AP pyörittää? Eikö pätäkkää tulekaan ovista ja ikkunoista?

      Niin sanottua "normaalia" suhdetta on kaikkein vaikeinta "löytää" dettisaitilta/sovelluksesta. Koska niin sanottu "normaali" suhde tarvitsee aikaa kehittyäkseen, kummankin on ensin havaittava toisensa, siten ihastuttava toisiinsa, sitten kiusoiteltava toisiaan, jne.

      Saiteiltä voi löytää niin sanottuja "erikoisuuksia". Esimerkiksi nuoret tytöt etsivät sieltä mustaa makkaraa tai aavikkoratsastajaa, varsin hyvällä mnenestyksellä. Kaikki ...erikoinen kiinnostaa nuoria tyttöjä.

      • Anonyymi

        Mä pyöritän niitä kaikkia!

        Hei kiitos kommentista ja saisko lisää samanlaista? Katkerasta vuodatuksestahan näillä foorumeilla on jatkuvasti pulaa, ja rakentavaa sisältöä on ihan liikaa.

        Sitä mä vaan ihmettelen, että jos normaalia suhdetta on vaikeaa löytää netistä, miksi sä seuraat tätä nettideittejä käsittelevää keskustelualuetta? Mikset ole etsimässä suhdetta jostain muualta kuin netistä, tai jos olet suhteessa, keskity siihen? Vai etsitkö nimenomaan jotain epänormaalia ja siksikö aihepiiri kiinnostaa?

        T: Aloittaja

    • Anonyymi

      Etkö viitsisi laittaa nimimerkkiä et näksi millainen Sir Williams on kyseessä. Kehuahan täällä helposti voi et voitin 100 000 euroa jne mut jokaisella on oikeus aina päätellä uskoakko kaikkea mitä VAIN tekstinä lukee.

      • Anonyymi

        Esim. Tinderissä en ole nimimerkillä vaan ihan omalla etunimellä, kuten useimmat muutkin. Ja sieltähän ei voi hakea ketään tiettyä henkilöä hakusanalla, vaan ihmisiä vaan tulee ja menee swaippailemalla vasemmalle ja oikealle.

        Eräissä muissa palveluissa olen nimimerkillä, jonka sieltä ehkä voisi etsiä, mutta en helkutissa julkista sellaisia tietoja itsestäni täällä. Jokainen, joka täällä itse esiintyy anonyyminä, voinee keksiä erilaisia syitä myös muiden anonymiteetille.

        Ethän sä voi 100% uskoa mitään, mitä netistä luet. Eikä mulla ole tarvetta todistella sulle mitään. Itse en nyt ihan lottovoiton tasoisena tuurina pitäisi sitä, että tässä noin miljoonan sinkkunaisen maassa onnistuu tapaamaan naista tai paria viikossa. Enemmänkin ihmeteltävää on miehessä, joka ei koskaan pääse treffeille. Ja ehkä jotain korjattavaa voisi olla sellaisen miehen toiminnassa. Siksi minä tuon aloituksen kirjoitin.

        Tinderissä ei voi hakea mutta jokaisesta profiilista saa otettua linkin talteen kun klikkaat sitä "jaa tämä profiili ystävän kanssa" ja lähetät sen linkin vaikka itsellesi tai kenelle tahansa.

    • Anonyymi

      Melkoinen sonni kun joka päivälle muka uudet treffit. En usko pätkääkään että kuukauden aikana noin monet treffit. Naiset suomessa on todella nirsoja eivätkä lähde niin vaan treffeille tuntemattoman kanssa. Jos kuukauden aikana saaa yhdet treffit sovittua niin se on jo lottovoitto. Pidän itseäni aika fiksuna ja tiedän kyllä ettei naiset kovin helposti lähde treffeille.

      • Anonyymi

        Samaa mietin, että on kyllä paljon sopivia jos käy kuukaudessa kymmenen kanssa ja uusia sovittu.
        Jos tieto pitää paikkansa, niin nostan hattua avarakatseisuudelle. Olet varmasti laajentanut otantaa etkä asettanut rimaa liian korkeaksi.

      • Anonyymi

        Voi kun ikävää, ettet usko muhun. Just sun uskoasi mä olisin kaivannut selvitäkseni tästä rankasta viikonlopusta.

        Kirjoitin reilusta kuukaudesta, en kuukaudesta. Noin kuusi viikkoa on kulunut ekan deittiprofiilini perustamisesta. Jos sinä aikana on ollut noin kymmenet treffit, ei tarvita edes lyhyttä matikkaa ymmärtämään, ettei se tarkoita joka päivä uusia treffejä, vaan noin 1-2 treffejä viikossa.

        En osaa pitää sitä kummoisena onnistumisena varsinkaan täällä pk-seudulla, jossa on sinkkunaisia.. paljonkohan? Puoli miljoonaa? Sen sijaan uskon, että jotain on pahasti pielessä miehessä, joka ei siitä joukosta onnistu koskaan saamaan ketään treffeille. Eri asia, jos nämä valittajat asuvat jossain maalla, jossa koko Tinder on muutamassa minuutissa swaipattu tyhjäksi sadan kilsan säteeltä. Mutta jos Helsingin ympäristössä tulokset ovat niin huonoja kuin jotkut tällä foorumilla manaavat, kannattaisko miettiä, miten sitä deittiprofiilia ja chattityyliä ehkä vois kokeilla muuttaa?

        "Olen kolmekymppinen hiljattain eronnut mies ja harrastanut nettideittailua reilun kuukauden"

        6 viikkoa on todella reilusti enemmän kuin yksi kuukausi mutta jos tarkoituksena on kaunistella tilastoja niin voi sanoa reilu kuukausi.

        Muutkin jutut pitkässä löpinässä on kai samaa kaunistelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun ikävää, ettet usko muhun. Just sun uskoasi mä olisin kaivannut selvitäkseni tästä rankasta viikonlopusta.

        Kirjoitin reilusta kuukaudesta, en kuukaudesta. Noin kuusi viikkoa on kulunut ekan deittiprofiilini perustamisesta. Jos sinä aikana on ollut noin kymmenet treffit, ei tarvita edes lyhyttä matikkaa ymmärtämään, ettei se tarkoita joka päivä uusia treffejä, vaan noin 1-2 treffejä viikossa.

        En osaa pitää sitä kummoisena onnistumisena varsinkaan täällä pk-seudulla, jossa on sinkkunaisia.. paljonkohan? Puoli miljoonaa? Sen sijaan uskon, että jotain on pahasti pielessä miehessä, joka ei siitä joukosta onnistu koskaan saamaan ketään treffeille. Eri asia, jos nämä valittajat asuvat jossain maalla, jossa koko Tinder on muutamassa minuutissa swaipattu tyhjäksi sadan kilsan säteeltä. Mutta jos Helsingin ympäristössä tulokset ovat niin huonoja kuin jotkut tällä foorumilla manaavat, kannattaisko miettiä, miten sitä deittiprofiilia ja chattityyliä ehkä vois kokeilla muuttaa?

        Kyllä tuokin määrä (kuuden viikon aikana n. 10) on aktiivinen teko.
        Eniten ihmettelen miten löydät niin monta hyvää vaihtoehtoa.
        Jos itse laittaisin S24 palveluun tuoreen ilmoituksen, niin sielä varmaan olisi ne samat tyypit jotka olivat viime keväällä ja sitten 1-2 kiinnostavaa per kuukausi.

        (Kirjoitin täällä jo aikaisemmin 31.5. Klo 18:21)

      • Anonyymi

        S24:sta en ole toistaiseksi löytänyt yhtäkään mielestäni hyvää vaihtoehtoa. En ole kyllä niin aktiivisesti profiileja selannutkaan. Käyttöliittymä on jotenkin outo, ja esillä olevat profiilit eivät näytä kiinnostavilta. En ole myöskään saanut siellä kuin yhden flirtin ja yhden huonolla suomella kirjoitetun, spämmiltä haiskahtavan viestin.

        Toistaiseksi kaikki toteutuneet treffit ovat tulleet Tinderin kautta. Parissa muussa palvelussa on ollut muutamia chatteja, jotain alustavaa puhetta tapaamisesta ja yhdet sovitut mutta peruuntuneet treffit.

        Terveisin topicin aloittaja.

      • Anonyymi

        Voin kertoa että olen miehenä käynyt parhaimmillaan 33 kertaa treffeillä vuodessa joten se tarkoittaa keskimäärin 2.75 treffit kuukaudessa säännöllisesti.
        On se mahdollista jos on hyvät kuvat, kaikki on kuvista kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S24:sta en ole toistaiseksi löytänyt yhtäkään mielestäni hyvää vaihtoehtoa. En ole kyllä niin aktiivisesti profiileja selannutkaan. Käyttöliittymä on jotenkin outo, ja esillä olevat profiilit eivät näytä kiinnostavilta. En ole myöskään saanut siellä kuin yhden flirtin ja yhden huonolla suomella kirjoitetun, spämmiltä haiskahtavan viestin.

        Toistaiseksi kaikki toteutuneet treffit ovat tulleet Tinderin kautta. Parissa muussa palvelussa on ollut muutamia chatteja, jotain alustavaa puhetta tapaamisesta ja yhdet sovitut mutta peruuntuneet treffit.

        Terveisin topicin aloittaja.

        s24-käyttöliittymä on yksi parhaita tehdä hakuja. Tarvitsee vain tietää millaisia hakee. Paitsi jos se kuva on esivalinnan ykköskriteeri. Ilmeisesti Tinder on juuri vahvasti kuviin perustuva ja siellä riittää kysyntää hyvänaamaisille ja pitkille aloittajan kaltaisille miehille.

    • Anonyymi

      Jokainen luulee olevansa asiantuntija treffailussa ja olen seuraillut niin ne asiantuntijat pääsee harvoin treffeille.

    • Anonyymi

      "Siksi olen kummastellen seurannut joidenkin muiden miesten nettikirjoittelua, jonka mukaan mies ei voi löytää seuraa deittisovelluksilla."

      Ootko vähä tyhmä? Palstalla muutama mies kirjoittaa ettei saa naista nettitreffeiltä, eivät vastaa kellekkään niin vedät johtopäätöksen ettei kukaan mies pääse treffeille.
      Aika suuri osa miehistä käy treffeillä nettinaisten kanssa, itsekin käyn.

      • Anonyymi

        Ootko ite vähän lukutaidoton? Missä kohtaa aloittaja väitti, ettei kukaan mies pääsisi treffeille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko ite vähän lukutaidoton? Missä kohtaa aloittaja väitti, ettei kukaan mies pääsisi treffeille?

        Juttujen pituuden perusteella kuvittelee olevansa taivaan lahja naisille, kukaan ei pysty samaan joten antaapa hieman ohjeita.
        Pyytää vieläpä laittamaan näkyville profiilitekstit että voi sanoa mikä siinä on väärin.
        Uskon että jokainen tajuaa millainen teksti pitäisi olla, vaikka sitten valheellinen kuten ap,nkin teksti oli mutta mitä se hyödyttää, naiset ei vastaile siltikään joten aivan sama mitä laittaa.

        Kokeilkoot muuttaa Lappiin niin katsotaan tuleeko deittipyyntöjä.

      • Anonyymi

        "Uskon että jokainen tajuaa millainen teksti pitäisi olla"

        Uskon, että ei tajua, koska lukuisat minunkin näkemät profiilitekstit ovat totaalisen urpoja tai puuttuvat kokonaan. Toki, joku muu voi nähdä niissäkin profiileissa jotain itseään kiinnostavaa.

        "Kokeilkoot muuttaa Lappiin niin katsotaan tuleeko deittipyyntöjä."

        Niin tai muuttakoon saman tien jonnekin Tyynenmeren autiosaarelle, jossa ei ole nettiä eikä ketään 500km säteellä ja ne lähimmätkin naapurit ovat jotain alkuasukkaita ja ainoa ihmiskontakti on se, kun kerran vuodessa ohi lipuu rahtilaiva, jonka kannelta joku merimieskörmy tuijottaa.

        Ja kokeilkoon aloittaja myös laittaa profiilikuvakseen epätarkan ja huonosti rajatun vessanpeiliselfien, josta näkyy että kuvaa otettaessa on väännetty krapulatorttua. Näkyköön toisessa kuvassa kaveri roikottamassa kuollutta kalaa – eivätkö muka nämä niin trendikkäät kuolleenkalanroikotuskuvat tee vaikutusta naiseen häh?

        Laittakoon profiilitekstiin kuvauksen että "tavalline suomalaine mies kuka tykkä kalajst ja lääkityski kohallaan ehe hee mää oo vaa 167 pitkä mutta laia viesi niin saat kuva mistä näät mikä mus o pitkää ;)"

        Eli olkoon aloittajan lähtökohdat mahdollisimman huonot ja tehkööt vielä kaiken päin mäntyä niin nähään tuleeko deittipyyntöjä häh?

        Joojoo, ei voi kaikkeen elämässään vaikuttaa ja kaikilla meillä on rajoitteemme, mutta kyllä voi paljon tehdäkin deittimenestyksensä eteen.

    • Anonyymi

      No kyllä sitä aika helposti pääsee treffeille ainakin jonkun naisen kanssa ja esim. multakin moni nainen kysyi että haluatko tutustua ja lähteä treffeille tms. Ongelma oli vaan siinä, etten pitänyt näiden naisten ulkonäöstä juurikaan.

      Uskon että aloittaja puhuu totta, mutta tosiaan hyvin usein ne epämiellyttävän näköiset naiset otti yhteyttä. Jos itse laitoin viestiä jollekin tavallisen / mukavan näköselle, niin ei kuulunut sitten mitään tai "ei kiitos". Eli liian vaikeaa oli kaikinpuolin.

      Sopivan naisen löysin sitten jokin aika sitten ruokakaupan kassajonosta, uskot tai et.

      • Anonyymi

        Todellisesta elämästä voi löytyä kumppani parhaiten, kuin deittisivustoilta, siellä pyörii vuodesta toiseen samat naamat. Joiltakin mennyt jo todellisuuden taju, kun täydellistä ihmistä ei vaan ole, eikä tule.

      • Anonyymi

        Mistäs sä tiedät, että siellä pyörii ne samat naamat vuodesta toiseen – ellet ole itsekin sellainen vuodesta toiseen -samanaama?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sä tiedät, että siellä pyörii ne samat naamat vuodesta toiseen – ellet ole itsekin sellainen vuodesta toiseen -samanaama?

        En tiedä kenelle kysymys oli, mutta voin vastata. Sen tietää siitä, että ei tarvitse käydä kun päivän verran kurkkaamassa ja toteamassa asian. On epätodennäköistä, että ne samat tyypit on sielä myös kurkkaamassa sen saman kyseisen päivän.

    • Juttua sulla ainakin riittää. Ehkä siinä isoin syy, miksi seuraa löytyy.
      Vaikka Tinderissä on nyt tullut ihan kiitettävästi matcheja parempien kuvien myötä, on keskustelun aloittaminen lähes mahdotonta. Ja jos keskustelun saa aloitettua, sen ylläpitäminen on jo täysin mahdotonta.

    • Anonyymi

      Jos on noin monet treffit jo eikä omaa kumppania löytynyt niin on aloittajassa pahasti jokin vialla eikä aloittaja olekkaan kovin kummoinen tapaus. En kylläkään usko että noin monet treffit on saanut, satuja voi jokainen kirjoittaa ja uskotella muille että muka helposti saa naisia. Minun profiilin teki kaunis nainen ystäväni ja silti vain kahet treffit vasta 4 kuukaudessa. Se ei ole niin helppoa kun tietää miten ulkonäkökeskeisia suomi naiset on.

      • Anonyymi

        Aloittaja, siis minä, kertoi eronneensa hiljattain ja käyttäneensä vasta reilun kuukauden deittisovelluksia. Itse pidän aika luonnollisena sitä, että tässä tilanteessa katselen ihan rauhassa ympärilleni ja tapailen monenlaisia ihmisiä ilman pakkomiellettä hypätä heti uuteen vakituiseen suhteeseen. Ehkä joku muu mies olisi jo kuukauden deittailun jälkeen uusissa naimisissa, olisi jo yhteinen talo ja lapsikin tulossa 8,5 kuukauden päästä. Tyylinsä kullakin tässä eronjälkeisessä elämässä.

        Sun profiilin teki kaunis nainen? Miten nainen ja sen kauneus liittyy asiaan. Hänkö sun profiilikuvissasi esiintyy ja hänkö sinun puolestasi chattaakin, vai miten hänen pitäisi auttaa sinun treffeillepääsyäsi?

    • Anonyymi

      Itsestäänselvyyksiä. Noilla eväillä ysin mies saa pill ua kutosen naiselta, jos siis vääntö vielä livetapaamisessa riittää siihen että vie homman maaliin.

      Sitten jos haluaa omantasoista naista tai laadukkaampaa, niin menee juuri niin vaikeaksi kuin avaaja kertoi muiden kokeneen.

      • Anonyymi

        Jännä juttu muuten, että noi naisia numeroin arvottavat miehet tuntuvat olevan yleisesti ottaen niitä säälittävimpiä tapauksia, jotka eivät koskaan löydä kumppania, saa sitä pill ua tai pääse edes treffeille. Sattumaako, vai voisko tämän numeroarviotaipumuksen ja deiteillepääsemättömyyden taustalla olla sama taustatekijä: kyvyttömyys nähdä naiset ainutlaatuisina ihmisinä sen sijaan, että näkee heidät vain jonakin kouluarvosanoin arvosteltavina objekteina?

        Toinen (vai samakohan) keskustelija tuolla ylempänä kirjoitti: "Esimerkiksi nuoret tytöt etsivät sieltä mustaa makkaraa tai aavikkoratsastajaa." Masentavan tyypillistä ajattelua tämäkin. Ollaan katkeria kun ei saada naista. Syytetään siitä joitain ihmisiä, joilla on eri etninen tausta kuin itsellä, ja keksitään niille mahdollisimman rasistisia haukkumanimiä. Ja juuri näillä puhetavoilla tullaan paljastaneeksi, kuinka tyytymättömiä ollaan, ja samalla kyvyttömiä korjaamaan oman elämän epäkohtia, kun on helpompaa syyttää joitain muita omista ongelmistaan.

        Menestyjät alalla kuin alalla ovat tyypillisesti niitä, jotka pitävät katseen itsessä ja omissa tekemisissä sen sijaan, että kyräillään muita. Jos ei jokin asia, jonka haluaisi sujuvan, suju, sitten kehitetään itseä, kunnes se alkaa sujua.

        Luuseri = joku, joka tavoitteissaan epäonnistuttuaan vaan jatkaa saman toimimattoman strategian yrittämistä. Kun se on aikansa hakannut päätänsä seinään, se lannistuu ja luovuttaa ja vihaa joitain muita, jotka ovat selvästi pilanneet hänen mahdollisuutensa tässä maailmassa.

        Sitäkö yrität sanoa, että miesten pitäisi nähdä kaikki naiset ainutlaatuisina ihmisinä? Mies on naiselle ainutlaatuinen ihminen kun sen ulkonäkö voittaa naisen ulkonäön ja miksei naisia voi arvioida numeroin? Niinhän te naisetkin arvioitte, ette vaan sano sitä ääneen.

    • Anonyymi

      Aloittajan vinkit ovat yhtä tyhjän kanssa jos kuva ei miellytä vastapuolta!
      Kaikki on kiinni kuvasta netissä!!! Osa miehistä kerää kaikki naiset ja osa ei saa ketään.

    • Anonyymi

      Oma kokemus sanoo kanssa, että hyvin sieltä tinderistä löytyi seuraa, kun vain osasi painottaa oikeita asioita, eikä puristanut mailaa liian kovaa.

      Jos ei osaa kirjoittaa, ja kuvat ovat itse otettuja paskaisen vessan peilin kautta, niin valitettavasti naisille on paljon houkuttelevampia vaihtoehtoja tarjolla. Itse ainakin lähdin treffeille aina sillä ajatuksella, että käydään kaljalla ja opitaan jotain uutta uudesta ihmisestä ja se tuntui toimivan - monessa mielessä, sillä naiset aistivat epätoivon.

    • Anonyymi

      Naiselta vastaus:

      Mä vastaan myös kuvattomille, jos siinä aloitusviestissä on tosiaan ”asiaa” ja se keskustelu vie eteenpäin, eli mä en etsi itse ulkonäön perusteella ihmistä, vaikka itseltäni kuvat kyllä löytyy

      Se et profiili oli eräällä sivulla hetken viime vuonna ja siinä kohtaa sitten henkilökohtaisista syistä sen poistin=ei aikaa deittailuun, kun tänä vuonna laitoin profiilin uudelleen, sain juuri edelleen siellä olevilta samoilta miehiltä samat copy paste viestit kuin edellisellä kerralla, eli ei kiitos!

      Mä arvostan oikeasti ihmisen ajatuksia ja yleisesti sitä, että on kykyä ajatella, joten se et mä en syty siitä, kun joku toistaa jokaisessa lauseessa vähintään sen 2 kertaa sanan intohimo (osaan lukea, joten se menee perille ilman toistoa, koska sama sana lukee profiilitekstissäkin monta kertaa)
      Se myöskin etten syty siitä, kun avaat keskustelun kertomalla makaavasi alasti peiton alla (kuten aloitit keskustelun edellisenäkin vuonna) ja olen hullu ja sekaisin, kun mua ei kiinnosta ja, kun olen yrittänyt keskustella jostain, mutta se ei onnistu, koska sulla ei ole mitään ajatuksia mistään

      Eli oikeasti sillä on väliä mitä kirjoitat!!!

      Toki pinnallisia ihmisiä löytyy paljon, jotka etsivät toisia yhtä pinnallisia ihmisiä, mut se et itse etsii ja arvostaa taas enemmän lähinnä älykkyyttä ja ajatusmaailman laajuutta, kuin ulkonäköä ja ei, mua ei myöskään kiinnosta se kuuluisa ihmisen pituus tms, eikä muhun tee vaikutusta myöskään se et treenaat salilla 5 x vko:ssa

      • Anonyymi

        Tuokin kommentti omalta osaltaan saattaa todistaa joidenkin ihmisten kyvyttömyydestä oppia virheistään. Mies hyvä, jos ei tietty avauslaini vuodessa tai kahdessa ole tuottanut toivottua tulosta, mitä jos kokeilisit vaihtaa sitä?

        Tai mistä mä tiedän, jos toivottu tulos on saada seksiä ja jos juuri tuolla lainilla sitä irtoaakin tyydyttävä määrä.

        Kiinnostavaa kuulla naisten kokemuksia nettideittailusta. Kertokaa, naiset, lisää!

        Tuo 1.6. Klo 16.57 viesti oli osuvasti kirjoitettu. Ja veikkaan että tekstissä mainitut miehet ovat jossain vaiheessa saanneet seksiä tai pikku tuhmaa viestittelyä kyseisellä kirjoittelu konseptilla. Todennäköisesti päivystävät myös Alaston Suomen sivustolla. Luulisi sen riittävän.

        Sitten ainakin S24 sivustolla osa miehistä pitää profiilia SOME tyyppisesti. Osalla voi olla monen vuoden tuttuja, joiden kanssa välillä jutellaan ja välillä ei. Veikkaan tätä, koska en ymmärrä muuta syytä pitää yli 5 vuotta vanhoja profiileja. Ei tässä tavassa mitään pahaa ole, sehän on järkevää jos vaikkapa on yksinäinen. Itse olen mustavalkoisempi eli tuhoan profiilini, kun olen sitä mieltä että Nettideittailu ei tuota toivottavaa tulosta.

      • Anonyymi

        " mua ei myöskään kiinnosta se kuuluisa ihmisen pituus tms, eikä muhun tee vaikutusta myöskään se et treenaat salilla 5 x vko:ssa "

        No ei varmasti kiinnosta kaikkia, mutta tuo harrastusten tarkempi kuvaus määrästä ja laadusta voi olla hyvinkin kiinnostavaa niille, joilla on vastaavia harrastuksia. Ja nuo mitatkin ovat osein vahvasti yhteydessä harrastuksiin ja elämäntapoihin.

        Tekstin ja profiilin tulee olla sellainen, että se sopivasti karsii vähemmän sopiviaja saa toisaalta kiinnostumaan juuri oikeita tyyppejä.

        En usko, että kovinkaan moni mies on mua lyhyempi, joten siinä mielessä voin itse olla ilman ”pituus vaatimuksia”, asia saattaisi olla toinen, jos olisin 185cm nainen

        Mä harrastan myös itse, niin salilla käyntiä, kuin muutakin, mutta mä en määritä ihmistä senkään perusteella, vaikka toisella ei samoja harrastuksia olisikaan, ja edellee painotan keskustelun tasoa, jos ainoa aihe josta kykenee keskustelemaan on sitten se salilla käynti: koska tuli salilta, mitä teki, kauan oli siellä ja koska on menossa sinne seuraavaksi, niin olen pahoillani, edelleen haen muuta....

        Ja olen tuo nainen joka tähän ensin kirjoitti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " mua ei myöskään kiinnosta se kuuluisa ihmisen pituus tms, eikä muhun tee vaikutusta myöskään se et treenaat salilla 5 x vko:ssa "

        No ei varmasti kiinnosta kaikkia, mutta tuo harrastusten tarkempi kuvaus määrästä ja laadusta voi olla hyvinkin kiinnostavaa niille, joilla on vastaavia harrastuksia. Ja nuo mitatkin ovat osein vahvasti yhteydessä harrastuksiin ja elämäntapoihin.

        Tekstin ja profiilin tulee olla sellainen, että se sopivasti karsii vähemmän sopiviaja saa toisaalta kiinnostumaan juuri oikeita tyyppejä.

        Ja mitoista keskustellessa pituudesta, ihmisen pituus ei ikävä kyllä ole elämäntavoista ”kiinni”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitoista keskustellessa pituudesta, ihmisen pituus ei ikävä kyllä ole elämäntavoista ”kiinni”

        Onko kukaan oikasti väittänyt että pituudelleen voisi jotain tehdä? Tai voikin, kun mennään leikkausosastolle. Tietysti ruokailullakin on vaikutusta. Mutta pääsyy taitaa olla siinä, että monet naiset laittavat mitan ja pituuden välille yhtäläisyysmerkin.

        Yli 185 senttisellä naisella varmaankin on samankaltaisia vaikeuksia parin löytämiseen kuin hoikalla 170 cm tai vieläkin lyhyemmällä miehellä. Muutamia sopivia voi löytyä, mutta se ei auta, jos ei mahdu alkuunkaan kiinnostavan vaatimuksiin. En väitä, että mitat olisi kenellekään ainoita vaatimuksia, mutta noilla mitoilla se on osoittautunut isoksi esteeksi.

    • Anonyymi

      Aloittaja ! Hyvin kirjoitat, moni mies ei osaa satsata kuviin, ja esittelyyn. Taidot hukassa. Facebookin sinkkuryhmissä sitä vasta saakin miehiä, ja heidän avoimia sivujaan ihmetellä :) Sitten ryhmässä miehet ihmettelevät, miks eivät saa treffiseuraa.

    • Anonyymi

      Naisten kuvat ne vasta huonoja on. Ei naisten kuvat ole parempia kun miesten kuvat ja naisille ei kelpaa juuri mikään kuva vaikka mies kiipeilisi mount everestillä.

    • Anonyymi

      Olen vastannut sadoille kuvattomille naisille, ne pyytää kuvaa ekana ennen kun edes kertovat mitään itsestään ja sekin jo todistaa että naisille ulkonäkö on tärkein kriteeri puhumattakaan niistä naisisita joilla on kuva näkyvillä. Naiset pyytää kuvaa vaikka minulla on uusi kuva vaihdan kuvii 2 kk välein vaikka naiset itse pitää 5 vuotta vanhoja kuvia.

    • Anonyymi

      Miesten välisestä kilpailustahan siinä on kyse. Jos sinä olet hyvä siinä hommassa niin kiilaat jonossa jonkun toisen edelle. Jos joku toinen kehittyy ja nousee arvoasteikolla sinua ylemmäksi niin sinä putoat yhden pykälän. Ei ongelma ole miesten osaaminen tai taso vaan ennemminkin tasoerot. Jos nainen näkee että tuollainenkin hurmuri on olemassa niin ei hän ota järkeä käteen ja tyydy omantasoiseensa mieheen koska järki ja rakkaus ei sovi yhteen.

      • Anonyymi

        Aa-aivan. Vähän jotain samaa jos verrataan aivan tuoreeltaan raskaansarjan ammatti nyrkkeilyn maailmanmestarin Anthony Joshuan putoamiseen menettäen samalla WBA-, IBF-, WBO- ja IBO tittelit. Oletetaan et tämä aloittaja MisterTinderi tällä hetkellä helposti yhtäaikaisesti pitelee Jennaa Sannaa Tiiaa Piiaa Kaisaa 22 perättäistä kaatoa tehneenä ylpeästi neuvoo toisia täällä kunnes, jostain tietämättöistä ilmaantuu paikalle joku Andy vieden kaikki tytöt mutta missä se Andy nyt on? Tietääkö tämä Andy tällä hetkellä edes olevansa todellinen naisten mies ? Siis ehkä Andy on vielä toistaiseksi onnettoman tietämätön todellisista taidoistaan joku täällä päivästä toiseen ruikuttajista. Eli jokainen meistä voisi olla tuo Andy. Jotain positiivista sentäs asialla on. Rohkaisuna neuvon, kaivakaa itsestänne tuo piileskelevä Andy esiin.

    • Anonyymi

      Minusta vaikuttaa siltä että, erilaisten uudistusten myötä moni seuranhaku paikka on muuttunut huonommaksi paikaksi löytää seuraa. Täysin maksulliseksi tai osittain maksulliseksi muuttuminen on yksi. Mutta jostain syystä nämä palvelut nykyisellään houkuttelee hieman toisenlaisia ihmisiä kuin ennen uudistuksia.

      • Anonyymi

        Totta, vajaa 20 vuotta sitten Jipiillä oli hyvien chattien lisäksi ilmainen treffit24 tapainen deitti joka myöskin toimi. Haun laittanut sai yhteyden otot suoraan sähköpostiin. Tapahtui yllättäen outo käänne sillä muistaakseni Jipiin pääomistaja joutui vankilaan hoitamattomien verojen vuoksi mutta vapautettiin myöhemmin syyttömänä. Tähän saumaan oli suomi24 tehnyt kokonaan suljetun Jipiin tilalle aluevaltauksen. Venäjän raha rikkaatko oli tapahtumien takana, tiedä, oli miten oli mutta treffit24llä huono toimivuus käytännössä kaverin löytämisen joukosta mukana häiritsevästi myöskin luuraa lisääntyvästi Suomalaisia jäljentäviä Venäläisnaisia.

    • Anonyymi

      Ei jaksa lukea kokonaan, mutta nettideiteissä kuten livenäkin merkitsee pärstä ulosantia enemmän. Vaikka tulee kuinka hyvää juttua tahansa mutta lärvä ei naisia miellytä niin peli on siinä, jollet nyt sitten satu olemaan joku julkkiskoomikko kuten Sami Hedberg niin silloin voi olla läskikin.

      Vaikka nainen ilmoittaisi hakevansa kavereita niin silloinkaan ei mies saa edes "tykkäyksiä" jollei kuvat naista miellytä, on tekstiä tai sitten ei.

    • Anonyymi

      Mua rupes naisena lähinnä ärsyttämään. Tuli itseriittoinen kuva kaverista, joka ei lopulta saa mitään muuta aikaan kuin liudan nettideittiohjeita.

      Eiköhän pidä vaan elää eikä kirjoitella latikoita nettiin.
      Jos natsaa, natsaa ja jos ei, niin se näkyy kyllä suoraan.

      Ihmiset tekevät elämästään vaikeaa. Voivoi. Sitä paitsi oikeat miehet mitään selittele. Ne keskittyy oikeasti siihen naiseen.

    • Anonyymi

      Puhetta piisaa, lienekö tekoja? Selittelevää hapsinkakkiaista jaksa kauaa katella.

    • Anonyymi

      Kai järkevä ihminen ymmärtää ettei oikeita sääntöjä ohjekirjaa ole menestykseen naisten jos miestenkään kanssa suhteessa olemiselle tai sellaisen löytämiseen. Huulivertit aiheesta ymmärettävästi erikseen viitaten eri muotoiseen ajanviete kirjoitteluun. Aloituksin voi olla huulivertti tekosia, joku-uu kirjailja purkaa paineitaan ym

    • Anonyymi

      Voin antaa yhden ilmaisen vinkin. Lopettakaa nettideittailu heti. Tuhlaatte vaan aikaanne. Menkää ulos baareihin tai jonnkkin missä naisia voi tavat heti kasvotusten niin saatte sata kertaa helpommin treffejä aikaiseksi ja pääsette tutustumaan naisiin. Juokaa alkoholia , ihmiset tapaa toisiaan kun ne juo alkoholia ja suhteita syntyy niin paljon helpommin. Täytyy ola todella tunnettu julkkis että saa noin monet treffit sovittua parissa kuukaudessa.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä kirjoitus. Ei ihme, että naiset ottavat yhteyttä. Tämän voisi muuten pistää myös tuonne Sinkut -osioon.

      Itse arvioisin sinut liian kovatasoiseksi, joten en tuhlaisi aikaasi. :) Liikaa kilpailijoita. Helposti myös next, jos mies ei vaikuta aluksi kovin kiinnostuneelta. Ei se ole sitä lopuksikaan. Tuossa kuviossa jää helposti epämääräiseksi säädöksi.

    • Anonyymi

      hakkaahanskaas

    • Anonyymi

      Anna kun arvaan, asut Helsingissä.
      Siellä on melko helppoa saada paljon matcheja, kun on vain hyvä profiili.
      Mutta missä tahansa muualla Suomessa se matchien saaminen onkin sitten aika kiven alla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe