Pakolainen 9 edollista kahdesta alaikäisetä

"Oulun käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaismiehen 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä".

https://www.kansalainen.fi/oulun-karajaoikeus-tuomitsi-ulkomaalaismiehen-9-kuukauden-ehdolliseen-vankeuteen-kahdesta-lapsen-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta/

Moradi oli lähettänyt 13-vuotiaalle lapselle lukuisia seksiin liittyviä seksuaalista tarkoitusperää olevia viestejä ja seksuaalissävytteisiä kuvia, muun muassa omasta sukupuolielimestään sekä houkutellut tätä lähempään kanssakäymiseen ja tapaamiseen itsensä kanssa. Hän kertoi viesteissään myös seksihaluistaan ja pornon katsomisesta. Moradi oli myös tavannut 13-vuotiaan asunnossaan ja antanut lapselle olutta.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi Moradi M:n yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Moradi M. tuomittiin korvaamaan 13-vuotiaalle 1 300 euroa kärsimyksestä.

Veronmaksajien tappioksi jäävän 13-vuotiaan asianajajan palkkion 1 023 euroa Moradi M. joutuu maksamaan takaisin valtiolle. Moradi M:n asianajajan palkkio on kaikkiaan 2900,73 euroa, josta 2 320,59 euroa jää veronmaksajien tappioksi. Moradi M. joutuu maksamaan erotuksen 580,15 euroa itse.
9<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paljonko suomi mies olisi saannut kakkua moisesta toiminnasta ? Ainakin koko nimi olisi julkaistu.

1Äänestä

Hui kauheeta miten hirveä tuomio, kai tuohon voi hakea vielä alennusta.
Nuoren miehen koko loppuelämä on pilattu,

1Äänestä
  • " seksuaalissävytteisiä kuvia, muun muassa omasta sukupuolielimestään Johanna Vehkoolle ? Korvaus summat olisivat olleet satoja tuhansi, mutta nyt oli kyse vain lapsesta ja siitä saa alennusta.

    Äänestä

9 kuukautta ehdollista, On lähinnä kannustamista. Ei rangaistus.

Äänestä

Jihadisti mestasi miehen Marokossa, nyt katuu tekoaan (kuin demari ikään)

On nyt oikeudessa ja katuu tekoaan.

Eikun turvapaikan hakijaksi Suomeen ja demareiden vaalilistoille. Tervetulleeksi toivottavat. "Ihminen voi muuttua."

Al-Taeen kanssa vovat antaa terapiaa toisilleen.

Kyllä ottaa jollekin lujille tämäkin totuus demarien arvopohjasta. Että sillälailla vaan voi ihminen muttua.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mies-tunnusti-mestanneensa-toisen-marokossa-surmatuista-pohjoismaalaisista-retkeilijoista-sanoo-katuvansa-tekoaan/7431924

Äänestä

kekijän sakko samaa luokkaa kuin liikenteen yli nopeus sakko,

Äänestä
  • nyt pannaan halvalla,

    Äänestä

Ratista voi saada Oulun lestadilaistuomareilta 18 kuukautta ehdollista ja kortin menetys 6kk.

Äänestä

Hitleri kuoli liian aikaisin....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Oulun käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaismiehen 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä".

https://www.kansalainen.fi/oulun-karajaoikeus-tuomitsi-ulkomaalaismiehen-9-kuukauden-ehdolliseen-vankeuteen-kahdesta-lapsen-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta/

Moradi oli lähettänyt 13-vuotiaalle lapselle lukuisia seksiin liittyviä seksuaalista tarkoitusperää olevia viestejä ja seksuaalissävytteisiä kuvia, muun muassa omasta sukupuolielimestään sekä houkutellut tätä lähempään kanssakäymiseen ja tapaamiseen itsensä kanssa. Hän kertoi viesteissään myös seksihaluistaan ja pornon katsomisesta. Moradi oli myös tavannut 13-vuotiaan asunnossaan ja antanut lapselle olutta.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi Moradi M:n yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Moradi M. tuomittiin korvaamaan 13-vuotiaalle 1 300 euroa kärsimyksestä.

Veronmaksajien tappioksi jäävän 13-vuotiaan asianajajan palkkion 1 023 euroa Moradi M. joutuu maksamaan takaisin valtiolle. Moradi M:n asianajajan palkkio on kaikkiaan 2900,73 euroa, josta 2 320,59 euroa jää veronmaksajien tappioksi. Moradi M. joutuu maksamaan erotuksen 580,15 euroa itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu