Onko enää muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa SSRI-lääkkeet?

Anonyymi

Minulla on jonkinasteinen paniikki- ja ahdistuneisuushäiriön yhdistelmä jota voisi varmaan kuvailla keskivaikeaksi. Olo on päivästä ja tunnista toiseen aika surkea, fyysisesti olen jännittynyt ja ikään kuin jossain valmiustilassa, jatkuvasti huimaa ja silmissä on ikäviä häiriöitä katseen kohdistamisessa, välillä on parempia hetkiä ja välillä paniikkihäiriön puolelle lipsuvia. Kokonaisuutena selvästi enemmän kuitenkin yleinen ahdistuneisuustila. Psykiatri määräsi jo kuukausia sitten mirtazapinia, jonka jätin kuitenkin aloittamatta. Ajattelin silloin ja ajattelen vieläkin, että mielialalääkkeiden aloittamista ennen kannattaa kokeilla ensin kaikki muu mahdollinen ja sivuvaikutukset pelottavat.

Nyt olen viime kuukaudet pyhittänyt oikeastaan kaikille mahdollisille keinoille ja elämäntapamuutoksille, eikä olo ole sitkeästä yrittämisestä kohentunut.

Yritetty on mm.:

-2kk loma (olin vain entistä ahdistuneempi kun on liikaa aikaa ajatella)
-Erittäin runsas liikunta eri muodoissa
-Meditaatio, mindfulness, jooga
-Lisäravinteet, vitamiinien, kalaöljyn, yms saannin optimoiminen
-Erittäin runsas lepo, 10h yössä kuukausikaupalla
-Psykiatrilla käyminen, psykiatri veti lähinnä herneet nenään kun sanoin etten halua vielä aloittaa lääkkeitä ja mitään vähänkään hyödyllistä ei tullut keskusteluissa joten lopetin sen (hirveän kallista ja hyöty olematon)
-Aivojen magneettikuvassa käyminen ja kaiken mahdollisen testaaminen varmistuakseni siitä, ettei taustalla ole jotain sairautta
-Neurologinen tutkimukset (ei löydöksiä)
-Avautuminen kavereille, sukulaisille ja psykologille, jolla tunsin olevan jotain mieltä keventävää vaikutusta mutten niinkään hyötyä itse oireisiin.
-Fysioterapia ja niskan kuntoutus (ei mitään selittäviä löydöksiä)
-Propral, ei mitään vaikutusta
-Varmaan jotain muutakin mitä nyt unohdin

Tämän prosessin kiteyttäisin niin, että oloni on kokonaisuutena siinä mielessä kevyempi että en koe tätä ahdistuneisuushäiriötä enää niin pahana asiana vaan olen jossain määrin hyväksynyt sen ja pystyn välillä ajattelemaan muutakin, mutta itse oireisiin (jotka ovat edelleen aivan helvetillisiä) ei ole ollut millään mitään vaikutusta. Asiat joista ennen nautin eniten kuten matkustelu ovat yhtäkkiä pahimpia oireiden laukaisijoita.

En ole koskaan käyttänyt huumeita tai mitään vahvoja lääkkeitä. Uutena oireena mukaan on tullut viime viikkoina hirveää hengenahdistusta ja siitä seurannut liikahengittäminen mikä taas on estänyt liikunnan aika pahasti. Sitäkin on nyt tutkittu eikä syy ole allergia eikä mikään muukaan vaan ilmeisesti sekin on sitten taas tämän paskaolon syytä. Voin kertoa että ei ole kovin herkullista ahdistuneisuushäiriöisenä vielä 5 sekunnin välein ajatella ”saankohan nyt henkeä, entä jos tukehdun”. Väsyttää myös koko ajan, varmaan liittyy jotenkin hengitysongelmiin sekin ja illalla tosi vaikea nukahtaa kun henki kulkee makuuasennossa vielä huonommin. Mitään uniongelmia ei muuten ollut.

Siispä olen vähän alkanut kallistua että pitäisikö näille SSRI-lääkkeille antaa mahdollisuus. En koe tarvitsevani mitään bentsoja, koska minulla ei ole mitään hirveän pahoja yksittäisiä kohtauksia, vaan haluaisin jotenkin ”tasapainottaa” oloni niin ettei täysin jatkuva oloni olisi viidellä eri tavalla ahdistunut vaan jossain määrin normaali. Olisin valmis ottamaan vastaan jotain sivuvaikutuksiakin tästä päästäkseni mutta kun 5 minuuttia googlaat sivuvaikutuksia kuulostaa siltä että näistä napeistahan sitä vasta sekoaakin.

Kun lukee esim näitä keskusteluja, tuntuu että tosi monet ovat hyvin ehdottomia että lääkkeitä ei missään nimessä pitäisi käyttää koska psyyke sekoaa, niistä ei pääse eroon, tulee vaan pahempi ahdistus, jne jne. Sitten on kauhea määrä ketjuja joissa ihmiset kertovat sivuvaikutuksistaan, joihin kuuluvat kaikki oireet mitä minulla jo on mutta pahempina ja bonuksena seksihalujen menemistä, hirveää lihomista sun muuta hauskaa. Lääkeyhtiöiden ja yhteistyökumppanien sivulla taas tietty ihan vastakkaista tietoa ja suunnilleen luvataan että mitään sivuoireita ei tule, kuten psykiatrinikin lupasi.

Siispä kysyn: löytyisikö jostain jotain oikeasti puolueetonta keskustelua, tilastodataa tai vastaavaa siitä, millainen prosentti esimerkiksi saa niin pahoja sivuoireita että joutuu lopettamaan SSRI-lääkkeet? Oletan, että netin keskusteluista saa kuitenkin väärän kuvan, koska varmasti tosi suuri osa pahoja sivuvaikutuksia kirjoittaneista kirjoittelee kun taas ne, jolle lääkkeet ovat oikeasti auttaneet eivät vaivaudu postaamaan. Käytännössä haluaisin vähän punnita todennäköisyyksiä ja riskin ja hyödyn suhdetta ennen kuin alan pillereitä mättämään naamaan.

Ja onko jotain tiettyä lääkettä, jonka voisi kuvitella olevan mahdollisimman sopiva nimenomaan yleisen ahdistuneisuushäiriön hoitoon ja mahdollisimman vähin sivuvaikutuksin? Tuntuu että tätä mirtazapinia on määrätty lähinnä unilääkkeeksi mitä pidän ihmeellisenä koska mitään uniongelmia (paitsi nyt tämä hengenahdistus) minulla ei ole.

Olen 30v perusterve mies.

Kiitos!

8

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulle aikoinaan auttoi Zoloft. Annostus ei muistaakseni ollut kovin vahva. Olo helpottui ja piristyi. Tätä lääkettä ei taida nykyään enää olla samalla nimellä mutta rinnakkaisvalmisteita on aina saatavilla.

    • rukoile apua Isä Jumalalta Jeesuksen nimessä

      tee parannus ja tunnusta syntisi Jumalalle ja pyydä Häneltä apua Jeesuksen nimessä

      jooga ei ketään auta vaan vetää ihmisen lopulta solmuun kietoo kuin käärme, ja siinä vaikuttaa kundaliini-käärmevoimat koska on hindulaisuutta

      lue Raamattua

    • Anonyymi

      Kysy lääkäriltä auttaako Ketipinor lääkitys sinua.

    • Anonyymi

      Minulla on auttanut mirtazapin ja propral. Aloitusannos oli mirtazapin 15 mg illalla, viikon päästä 7.5 mg illalla ja 15 mg aamulla. Propral 10 mg kolme kertaa päivässä. Tottakai ensimmäisen pillerin jälkeen tulee inhottavia sivuvaikutuksia, mutta ne häviävät ajan myötä. Kaksi kuukautta aloituksesta ja kaikki on hyvin. Univaikeuksiin otan illalla lisäksi melatoniinin.

    • Anonyymi

      Itselleni lääkäri määräsi aikoinaan Codesan Comp yskänlääkettä ahdistukseen / sosiaalisten tilanteiden pelkoon 3 x 10 ml päivässä. Tällä on menty viimeiset neljä vuotta ja ahdistukset ovat muisto vain ja olen pystynyt luomaan uusia ihmissuhteita, harrastuksia ja aloittamaan työn. Mikä parasta, annosta ei ole tarvinut nostaa kertaakaan, eikä mitään haittavaikutuksia ole ilmennyt. Tämä on ns. off-label käyttöä, sillä tuoteselosteessa lääkkeen käyttötarkoitukseksi on kirjoitettu yskä.

    • Anonyymi

      Hyvä yhdistelmä voisi olla pieni annos ssri-lääkettä, bentsoa ja beetasalpaajaa. Alkaa vaikuttaa vähitellen, ja ahdistuneisuus hellittää. Esim. sitalopraami 10 mg, Rivatril 0,5 mg ja propranololi 3x20 mg/vrk. Taitavat psykiatrit osaavat hyödyntää lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Perustk-lääkärin taidot näissä asioissa ovat varsin vaatimattomat.

    • Anonyymi

      Hei,
      kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! On hienoa että olet noin kattavasti tutkinut eri vaihtoehtoja ahdistuksen hillitsemiseen/oireisiin.
      Osaatko sanoa jotain kielteistä/kielteisiä tapahtumia aikaisemmasta elämästäsi, josta ahdistuneisuusoireet olisivat voineet pikkuhiljaa saada alkunsa?
      Itseäni on koulukiusattu joskus 16 vuotiaana, en tiedä miltä osin se on vaikuttanut myöhempään sosiaalisten tilanteiden pelkoihin.
      Minulla ahdistusneisuus on alkanut joskus nuorena aikuisena ja vaikeuttanut elämää pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Noin 35 vuotiaana, lopetettuani tupakoinnin, sosiaalisten tilanteiden ahdistuneisuus alkoi todella vaivata. Ilmeisesti nikotiini ja/tai tupakan muut ainesosat jotenkin vaikuttivat aivoihini sitä ennen, että pärjäsin työelämässä ilman lääkkeitä. Nyt olen käyttänyt mielialalääkkeitä n. 13v. sosiaalisten tilanteiden pelkoihin, Venlafaksiini 150mg/pvä ja Voxra 150mg/pvä (Alussa annostukset olivat tuplat.) Alkujaan minulla oli käytössä Seroxat(rinnakkaisnimeltä Otipar), joka kyllä auttoi mutta ei sopinut alkoholin kanssa yhtään, teki agressiiviseksi!
      Lääkkeistä on ollut apua ja olen voinut olla työelämässä, tosin joitain sivuvaikutuksia on:
      Alkoholin kanssa muisti menee helposti ja tulee ehkä liiankin "avoimeksi"
      humalassa, seksihaluihin vaikuttaa myös jonkin verran.
      Kuitenkin on punnittava lääkkeiden haitat ja hyödyt, itselläni hyödyt ovat olleet suuremmat tähän mennessä.

      Olen myös käynyt keskustelemassa eräällä ahdistuneisuuden hypnoosihoitoihin perehtyneellä psykologilla, se kiinnostaisi, koska alitajunnallamme on suuri voima mieleemme. Psykologi oli kuitenkin sitä mieltä, että koska jo käytän lääkitystä, ei hypnoosihoidoista olisi hyötyä, koska lääkkeet jo auttavat. Ensin olisi lopetettava lääkitys ja sitten oireiden mahdollisesti alettua aloitettava hypnoosihoito.
      Sen lisäksi olen huomannut netissä tarjolla olevan jotain nettiterapiaa, jossa voi netin välityksellä saada terapiaa lääkäriltä/terapeutilta. Kyseiseen terapiaan pääsy vaatii ensin lääkärin lähetteen. Se voisi olla myös hyvinkin hyödyllinen hoitomuoto.

      Eli joitain vaihtoehtoja vielä ennen lääkitystä on mutta ei ne sivuvaikutukset lääkkeistä välttämättä niin suuria ole, kuin mitä joistain nettikirjoituksista saa kuvan. Toki lääkkeitä voi joutua vaihtamaan ja hakemaan itselle sopivaa lääkitystä.
      Jaksamista ja toivottavasti saat apua jostain hoidosta!

      Itse olen 49v. mies

    • Anonyymi

      Itse sain avun vastaavaan lääkkeettömästi endokannabinoidi järjestelmää tukemalla. Kannattaa tutustua internetin ihmeellisessä maailmassa aiheeseen. Minulle saa laittaa myös sähköpostia [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      257
      15251
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10176
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9391
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7119
    5. 182
      6567
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6248
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4816
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      1962
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1717
    Aihe