Vihreää politiikkaa.
Kaksi euroa bensasta per litra, näin hallituskauden aluksi. Eikö vittu duunarit ala ostamaan 50000 euron käytettyjä Tesloja.
Tai kävelköön.
Kaksi euroa bensasta per litra, näin hallituskauden aluksi. Eikö vittu duunarit ala ostamaan 50000 euron käytettyjä Tesloja.
Tai kävelköön.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kannattaa myydä auto, vielä kun siitä saa edes jotain.
Ennemmin ajan sen päin rekkaa kunnon vauhdissa
Muista sen verran ottaa vauhtia että rekan koko ohjaamo tuhoutuu täysin...mä ainakin tähtäisin sillee että auto oikein murskaa kunnolla...
Paniikki kokoomuksen trollitehtaalla ja siksi näitä demareita mustamaalaavia massa-aloituksia. Moderointi avittaa poistamalla kaikki vasta-argumentit, joita on lähtenyt nyt kiihtyvästi kokpanssipolpon tiedustelulain toiminnan alkaessa tänään 1.6.2019.
Kaikki saavat nauttia siitä mitä jotkut pöljät äänestivät, myös vihervasurit, vaikka niistä tuskin moni työelämän kiusaamia on. Surkeita linjauksia aloittelevalta hallitukselta nämä polttoaineisiin liittyvät. Veronkorotukset kohdistuvat juuri siihen kansanosaan joka pitää maan liikkeellä, rahtiliikenteeseen ja työkseen tai työpaikkaliikkumiseen ajoneuvoa tarvitseviin. Menee vain hetki kun kohonneet polttoainekustannukset siirtyy muonaa marketista ostavan kuluttajan maksettavaksi ja taas itketään. Suomi ja oletettu vihervasurihallitus ei ilmastonmuutosta tee eikä estä vaikka bensa maksaisi satasen litralta tai olisi ilmaista.
Bussikuskimme, Ay-Antti, vihervasureineen vie tämän maan alamäkeen ja lujaa, vaikkei tällä ole edes ajokorttia.
Tähän pätee se että kun hinta nousee tarpeeksi niin vastaan ei tule kuin tuttuja.
Se toki helpottaa kun ei tarvitse kaiken aikaa vastaatulijoita tervehtiä, mutta kun ne kotiinjäävätkin pitää jollain keinoin elättää.
Rinteen änkyrä saisi mennä tuon köörinsä kanssa pelastamaan maailmaa sinne missä autoilu vaikuttaa "hieman" enemmän ilmanlaatuun. Vaikka noi pistäsivät kaikki autot pilttuuseen niin sitä ei maailmalla huomaisi. Täällä nuo veroliikkeet satavat välittömästi opposition laariin.
Ei siinä ketään, notta osataa 50:n tonnin teslan, mutta ostat siihen ruostekasaan sitten muutaman hetken päästä kymppitonnin akkusatsin ja mietit väliajan mistä löytäsit latauspaikan.
Kokkaripässi freemountainin ja viherpiiperöiden sekä vasureiden unelma Suomesta slummina kehä kolmosen sisällä alkaa toteutua kun harvempaan asutuilla alueilla ei löydy joukkoliikennettä ja yksityisautoilu tehdään veroteknisesti mahdottoman kalliiksi. Kannatti äänestää sossuja ja vihervasemmistoa :)
Jo joutui armas aika.ja lyhyeksi jäi.Veropommin laukeamista odotellessa.Luomuvitonen iskee.
Samoin asuminen lamautetaan kiinteistöveron ja lämmityksen kallistuessa taas.
Mikä ihmeen suuri rahanielu on tulossa johonka näitä rahoja kerätään?
Näköjään ehdotukseni GCM sopimuksen peruuttamisesta poistettu tästä.Miksiköhän?
Nyt poistettiin kirjoitus missä puhuttiin 62miljoonasta tulijasta.
Kun tulijoita on vain 60 miljoonaa. Ei pidä liiotella.
Minkä vuoksi veronmaksajien pitäisi sponsoroida joutavaa kulkemista? Peräkammarin persuthan jumittavat muutenkin peräkammareissaan. Eivät ne ole mihinkään menossa.
Ei kaikkien kulkua hyydytetä on vaan osa Suomalaisia jotka tulee ja kärsii rasismi korttia ei tähän tuskin vedä kukaan esille vaikka niin suosittu onkin tällä palstalla ET SILLEEN...
Ei tämä hullutus kestä kun maksimissaan sen 4v. Eiköhän tämän ilmasto ja maailmanpelastus kuurin jälkeen piintyneinkin "unelma höttö" äänestä oikein.
Seuraavissa+vaaleissa+demarien+kannatus+on+noin+25%,+ovat+palkat+nousseet+sen+verran+mukavasti.+Persuja+ei+äänestä+enää+kuin+peräkamarin+pojat.
Vai ihan palkat nousseet? Mihin tuo luulo perustuu? Suomi on eurossa joten ainakaan mihinkään muuhun pohjoismaahan on turha verrata. Jokatapauksessa kaikki menisi veroina ja kaiken kallistumisena.
Mistään ymmärtämättömiltä peräkammarin tytöiltä pitäisi ottaa äänioikeus pois.
Ilmastolobbareiden huijaamat työntämässä kätensä syvälle tähän asti juuri ja juuri sinnitelleiden taskuun.Epätoivoisia tekoja odotettavissa.
Luulo? Se on tieto, elinkustannusindeksin muutos ja ostovoiman heikkeneminen, huomaat että ne ovat perusteena jo syksyllä alkavilla liittokierroksilla ja taatusti korotukset toteutuvat, painetta oli jo aimeemin palkankorotuksiin. Eikä nyt ole sipilä sotkemassa kuvioita.
"Jokatapauksessa kaikki menisi veroina ja kaiken kallistumisena. " tuo nyt on lähinnä idiootin kommentti. Parempi sekin että verotulot kasvavat ja nettopalkka pysyy saman kuin nykytilanne. Mutta oikeasti molemmat kasvavat, sekä nettotulot, että verokertymä.
Ha!+Persut+jäivät+oppositioon+kasvamaan+korkoa.+Se+menee+kyllä+niin+päin,+että+kokoomuksen+kannatus+hyppää+22-25%+haarukkaan+ja+Persut+26+-+30%+seuraavissa+vaaleissa.
Demarit+tippuu+alle+15+prossaan+ja+Kepu+-+juu+sellainen+8+-+10+%+Samoin+vihreät.
Kokoomuksen+kannatus+on+tapissa+koko+ajan,+siinä+20%,+ei+se+siitä+juurikaan+muutu,+johtuen+heidän+äänestysaktiivisuudestaan.+Perujen+kannatus+romahtaa,+ei+matuhokeminen+enää+4+vuoden+päästä+kanna,+varsinkin+kun+tilanne+tuolta+osin+rauhoittuu+Suomen+osalta.+Kepukannattajat+palaavat+persuista+sipilän+jäädessä+sivuun+ensi+syksynä+puoluejohtajan+paikalta.+Persut+muuttuvat+siis+pienpuolueeksi.
Lapsia en tee sittenkään....meinasin jos politiikka kääntyy mutta ei, päätimme muijan kanssa olla tekemättä yhtäkään, ennemmin satsaamme senkin itseemme ja poismuuttoon suomesta vuoden sisällä, ei täällä jaksa enää olla.
Hyvä, mitä enemmän teitä persuja muuttaa pois maasta, sen parempi. Tosin se on idelogianne vastaista mikäli töihin aiotte ulkomaille? ei työperäinen maahanmuutto ole teillä sallittua.
Tiet on kohta yhtä tyhjiä kuin Pohjois-Koreassa. Sensuuri ja mielipidevaikuttaminenkin alkaa olla jo samalla tasolla.
Vai palkat nousseet? johan vitsin mulkasit,Palkat nousee vain Ruotsissa!
Palkat nousee seuraavan 4 vuoden aikana selvästi ja nimenomaan Suomessa.
Jollet ole huomannut, täällä on nyt taantuma, vuoden päästä lama, neljän
vuoden päästä satatuhatta työtöntä lisää. Palkat nousee vain politikoilla.
Ei ole mitään taantumaa vielä, kasvua edelleen ja siitä osa ulosmitataan duunarille, asia on varma.
Oh hoh - onhan meillä vaikeeta ... mitenköhän myö oikeesti kuletaan .. varmaankin jalakasin , kun on niin kurjoo tulossa ... voi voi voi - typerykset voi voi voi!!!
Jos olisin (ääri)oikeistolainen niin tekinsin ihan kamalasti lapsia, jos oikeistolaiset olisivat luoneet hallituksen, mutta nyt en tee yhtään lasta ikinä, tai ainakaan Antti Rinteen normaalin kansan hallituksen aikana!!!
Aivan kamalaa meille, ennen kaikkea persuille ja tietysti kokoomuslaisille ... unohtamatta Sarin seurakuntaa!!! VOI VOI VOI, miten kamalaa!!
Mutta mikä hyvä - kuolette äärioikeistolaiset sukupuuttoon ... päästään Hakkaraisen kaltaisista hölmöistä!'
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15676539/lupaukset-elakelaiskoyhyyden-siirtamisesta-historiaan-pidettava-#comment-97802460
KÖYHYYSELÄKKEET kun nostetaan, sieltä tonnin alta, köyhyysrajan yläpuolelle, toteutetaan maksuton joukkoliikenne ja ilmaiset uimahallit, sairaus- ja kansaneläkeläisille, olisi jo lupauksista osa pidettynä.
Vappusatasella emme mitään tee, se ei liikauta, syvää eläkeläisköyhyyttä, mihinkään suuntaan.
Myö köyhät ostetaan potkulauvat ja itketään bensan käyttäjien hintoja ... myö vaan potkitaan ja välillä ajellaan Toyotalla entiseen malliin ... ei hättee mittää, kun ei öyhketä turhia valejuttuja ... jätettään ne persuloille.
Ette te voi kulkemista lamauttaa mutta kyllähän te voitte.
Ei noita turhaan sanota vihernatseiksi. Ja se ilmasto-Greta on sellainen ilmastoFuhrer ilmastouskovaisille kaikessa fanaattisuudessaan.
Milloin suomalaiset oikein alkavat äänestää järkevämmin? Jos ette halua mokutusta, lisää veroja, autoilun rajoittamista, tehovalvontaa, kyttäystä ja seurantaa sekä muuta elämänne rajoittamista niin ÄLKÄÄ äänestäkö mitään vihreitä, kokkareita, kepua, vassareita, feministejä, ruotsalaisia tai todellakaan mitään demareja.
Hyvin kiteytetty.
Asiaa ei voi sanoa lyhyemmin.
190 kilometriä päivittäinen työmatka?
Joka jumalanpv.
Enää ei ole mitään järkeä kannattaa tämän pjaskavaltion tappoveroja.
Kämpät myyntiin ja kaikki ulos tästä suvakkikommunistimaasta.