Hallitus vaihtuu - kyllä tulee Timo Soinia ikävä!

Kenestäköhän tulee uusi ulkoministeri? Tuskinpa saadaan lähellekään niin hienoa ja oikeat arvot omaavaa ulkoministeriä, kuin mitä meillä oli Timo Soinissa! Uusi ulkoministeri tuskin osallistuu homovastaiseen marssiin Pariisissa, tai tuskin menee myöskään Trumpin kutsumana rukousaamiaiselle valkoiseen taloon! Eikä uusi ulkoministeri myöskään varmaan osallistune ulkomaanmatkoillaan syntymättömien lasten elämää puolustavaan kristittyyn tapahtumaan, kuten Soini teki Kanadassa, saaden vihervasemmiston raivon partaalle.

Jos uusi ulkoministeri tulee vaikkapa vihreistä, niin kyllä siinä sitten kumarrellaan mm. muslimeille ja samalla pyllistellään meidän suomalaisille ja meidän kristityille arvoille.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Meille tulee ulkoministeri, joka osallistuu virkamatkoilla pride-paraateihin sateenkaarilippua heiluttaen, jota sitten media ylistää ja vihervasemmisto nostaa sankarikseen.

Mutta persuthan on sitten ainakin tyytyväisiä, kun saivat kammettua vihaamansa Soinin pois ministerin tehtävistä.

1Äänestä
  • Aika hupaisaa ajattelua, kun vielä väittää perussuomalaisten kammenneen Soinin pois ministeritehtävistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika hupaisaa ajattelua, kun vielä väittää perussuomalaisten kammenneen Soinin pois ministeritehtävistä.

    Käytännössä persut kampesivat Soinin ministerintehtävistä, kun Halla-aho tuli hajottamaan puoluetta. Ilman Halla-ahon puolueen hajotusmanööveriä PS olisi nyt todennäköisesti jatkanut hallituksessa, ja Soini olisi voinut jatkaa ulkoministerinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käytännössä persut kampesivat Soinin ministerintehtävistä, kun Halla-aho tuli hajottamaan puoluetta. Ilman Halla-ahon puolueen hajotusmanööveriä PS olisi nyt todennäköisesti jatkanut hallituksessa, ja Soini olisi voinut jatkaa ulkoministerinä.

    Kyllä menee sinun ajattelusi täysin utopian puolelle. Eihän noin voi ajatella millään, kun ottaa huomioon mitä tapahtui aiemmin. Nehän oli hallituksessa, ja vieläkin ministerinä. Millainen jossittelija voi ajatella noin oudosti asioista.

    Äänestä

  • Taas+meni+täysin+metsään.+Jos+Halla-aho+ei+oli+johtaja,+niin+kannatus+olisi+varmasti+alle+10%.++Sinusta+kertoo+kaiken+tuo+viimeinen+sana+jonka+kirjoitit.+Ei+asiallinen+kirjoittaja+ala+tunnekuohussaankaan+toisia+nimitellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas+meni+täysin+metsään.+Jos+Halla-aho+ei+oli+johtaja,+niin+kannatus+olisi+varmasti+alle+10%.++Sinusta+kertoo+kaiken+tuo+viimeinen+sana+jonka+kirjoitit.+Ei+asiallinen+kirjoittaja+ala+tunnekuohussaankaan+toisia+nimitellä.

    RKP+on+hallituksessa+5%:n+kannatuksella.Sitä+paitsi+Oulun+tapahtumat+olisivat+yhtä+lailla+nostaneet+PS:n+kannatusta,+oli+siellä+sitten+Halla-aho+tai+kuka+muu+tahansa+puheenjohtajana.+Ennen+Oulun+tapahtumia+PS:llä+oli+Halla-ahonkin+puheenjohtajuudessa+alle+10%:n+kannatus.

    Äänestä

Vertaansa hakevaa ilveilyä

1Äänestä

Toivottavasti saadaan demari ja nainen, esim. Tuula Haatainen.

Äänestä

Eiköhän ulkoministeriksi valita vanha kunnon risuparta joka tulee asumaan enimmäkseen Kremlissä.

Äänestä
  • Et kai tarkoita toinen jalka haudassa olevaa Tuomiojaa..?

    Äänestä

Ulkoministeri on melko varmasti Haavisto.

Äänestä

Soini oli vuosikymmeniin huonoin ulkoministeri mitä Suomella on ollut. Haavisto on hyvä veikkaus seuraavaksi ulkoministeriksi. Ulkopoliittiselta osaamiseltaan on vaikea löytää kilpailevaa ehdokasta. Tuomioja ehkä, mutta hän on jo eläkeiässä.

Äänestä
  • Soini on tehtävät hoitanut hyvin, persujen propaganda vain jauhaa paskaa.
    Nyt sitten persut saa olla koko kansan kusitolppana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soini on tehtävät hoitanut hyvin, persujen propaganda vain jauhaa paskaa.
    Nyt sitten persut saa olla koko kansan kusitolppana.

    Soinia huonompaa ministeriä on vaikea kuvitella. Mitään ei saanut aikaan mutta suomen mainetta pilasi. Lapsikin olisi hoitanut homman paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soinia huonompaa ministeriä on vaikea kuvitella. Mitään ei saanut aikaan mutta suomen mainetta pilasi. Lapsikin olisi hoitanut homman paremmin.

    Niin siis vihervasemmisto kuvitteli ja väitti Soinin pilaavan Suomen mainetta osallistumalla abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa, vaikka yksikään uutinen asiasta ei levinnyt mihinkään kansainväliseen uutisvälineeseen :D

    Suurin osa suomalaisista sen sijaan hyväksyi Soinin toimet.

    Hyvä esimerkki Soinin "saavutuksista" on juuri se, että vain tuo aborttimarssi muistetaan, vaikka ulkoministeriltä siihen osallistuminen oli virhe, ja Soini itse selitteli, että hän oli marssimassa yksityishenkilönä (vaikka virkamatkalla olikin).

    Mitä Soini sai sai muka ulkoministerinä aikaan?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Ulkoministerillä on oikeus omaan henkilökohtaiseen vakaumukseen, joka vahvistettiin oikeuskanslerin taholta ja myöskin eduskunnan taholta, joka lyttäsi äänestämällä kumoon vihervasemmiston nostaman epäluottamuslauseen Soinia kohtaan.

    Taitaa teitä vihervasureita vieläkin asia jurnuttaa :D

    Kyse ei ole vakaumuksesta vaan teoista. Ministerillä ei ole sitä etuoikeutta että hän voisi itse päättää milloin on hallituksen agendaa ajava ministeri ja milloin ihan toista mieltä oleva ministeri.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kyse ei ole vakaumuksesta vaan teoista. Ministerillä ei ole sitä etuoikeutta että hän voisi itse päättää milloin on hallituksen agendaa ajava ministeri ja milloin ihan toista mieltä oleva ministeri.

    Kyllä vain on etuoikeus, ja siitä on päättänyt maan ylin päättävä elin eli eduskunta, joka äänesti Soinin luottamuksen puolesta. Sitä päätöstä ei saa kumottua kirjoittamalla katkeria juttuja Suomi24:ään.

    Taitaa siis teitä vihervasureita vieläkin asia jurnuttaa :D

    Rökäletappiota odotellut Sipilä ei halunut kaataa hallitusta. Kokoomuksessa tämä vaati jo enemmän kurinpitoa eikä silti kaikki suostuneet Soinin toilailuja tukemaa.

    Sinulta jäi vastaamatta että mikä oli se ulkoministeri Soinin suuri saavutus, kun tuo aborttimarssi oli Soinin oman selittelynkin mukaan "yksityishenkilö" Soinin tekosia eikä ulkoministerin.

    Ei ulkoministerit lähde hakemaan mitään "saavutuksia", vaan hallituksessa toimitaan etukäteen sovitun hallitusohjelman mukaan.

    Mutta saavutuksina voidaan toki mainita vaikkapa Putinin ja Trumpin tapaamisen järjestäminen Helsinkiin, mistä Suomi sai valtavaa maailmanlaajuista julkisuutta. Ei siis mikään ihan pikku juttu. Tuskinpa Putin tai Trump olisi tullut Suomeen, jos täällä olisi ollut ulkoministerinä joku homosteleva vihervasuri, joka kritisoi kumpaakin näistä herroista...

    Äänestä

Paras parodia koko avaus.

Äänestä
  • Ei, kyllä se oli piikki kaikkien Soinia kritisoineiden suuntaan.

    Äänestä

Suomen lippu ja sateenkaarilippu nähdään nyt kaikissa tärkeissä tapahtumissa ympäri maailmaa samassa tangossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kenestäköhän tulee uusi ulkoministeri? Tuskinpa saadaan lähellekään niin hienoa ja oikeat arvot omaavaa ulkoministeriä, kuin mitä meillä oli Timo Soinissa! Uusi ulkoministeri tuskin osallistuu homovastaiseen marssiin Pariisissa, tai tuskin menee myöskään Trumpin kutsumana rukousaamiaiselle valkoiseen taloon! Eikä uusi ulkoministeri myöskään varmaan osallistune ulkomaanmatkoillaan syntymättömien lasten elämää puolustavaan kristittyyn tapahtumaan, kuten Soini teki Kanadassa, saaden vihervasemmiston raivon partaalle.

Jos uusi ulkoministeri tulee vaikkapa vihreistä, niin kyllä siinä sitten kumarrellaan mm. muslimeille ja samalla pyllistellään meidän suomalaisille ja meidän kristityille arvoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu