Expuheenjohtaja Marco de Wit ei pystynyt edes kevätkokousta järjestämään. Marcon valta on murentunut ja uudet ihmiset ottavat vastuun ja päätäntä vallan puolueessa. Marcon striimeihin osallistui loppuaikoina enään viimeiset 5 ihmistä.
Marcon säälittävää Suuren Johtajan leikkimistä
Marcon säälittävää Suuren Johtajan leikkimistä
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuuntelin TalkRadio nimellä striimejä lähettävän Tammelundin linja-autonkuljettajan Arto Ruskeepään striimiä. Siinä hän oli sikäli käsittänyt asiat väärin että, hän oli ymmärtänyt SKE:n jakautuneen eteläiseen ja pohjoiseen blokkiin jo Maidanilla. Mutta näin ei ollut jakautuminen tapahtui paljon viimeisimmänkin Maidan leirin purun jälkeen.
Puolueen valta ei vielä ole murentunut mihinkään käpylä johtaa puoluetta niin kauan kunnes oikeudelta tulee päätös jostain muusta
Käpylän hallitus ei pysty edes kevätkokousta järjestämään. Eli Käpylän hallitus johtaa puoluetta kuten tuuli autoja.
Kaikki Käpylän hallituksen päätökset on kuin ilmaa. Ei mitään vaikutusta mihinkään. Nähtiin se jo Marcon lupaamassa ja järjestämässä kevätkokouksessa jota ei tullutkaan lupauksista huolimatta.
Käpylä on ainut virallinen hallitus mikä Ske puolueella on ,älkää iskoko kapinaliikkeen valetta muusta
Ilman valtaa...
Pelkästään tilit jäädytetty ratkaisu oikeasta hallituksesta tulee aikanaan oikeudelta,jos se ei käpylää miellytä niin ainahan voi päätöksestä valittaa,tuloksena voi olla vuosia kestävä prosessi ja jos näin käy niin se on käytännössä Ske puolueen loppu
Marco voi huoleti olla kesälomalla ja odotella oikeuden ratkaisua,kiirettä ei ole puolue on vielä hänen hallussaan,niin pitkään kuin riita tilanne jatkuu niin uusia puolue kokouksia emme tule näkemään,kyllä kaveri pelata osaa
Wittiläis-lohkon pastori julistaa sanomaansa ainoana oikeana totuutena ihan kuin Jumalasta seuraavana.
Syyttää puolueen tavallisia jäseniä petoksesta, vallankaappaukseata, ja puolueen maineen pilaamisesta.
Miten tämä wittiläis-lohko voi olla näin saatanallinen röyhkeä täytyy ihmetellä suuresti.
Te ette mahda niille mitään enää,kaikki on nyt oikeuden käsissä,puoluekokouksis ei tule se on varmaa,kerran käräjille mennään,ei ne käpylässä tyhmiä ole että enään ilmaiseksi luovuttaisi
Tämä kertoo striimissään kuinka johtaa puoluetta seuraavat neljä vuotta yhteen putkeen tosta noin vain "maidanin 6 kk ehdollista vaali analyysia" peräti vaatimattomasti 2tuntia 20 minuuttia
Katsoppas Riikka Yildizin striimi eiliseltä, kolmen tunnin lähetys aiheena "uunilohi".
Kuka on Riikka Yildizin ?. osaakko kertoa
Osaatko kerto miksi 7 lapsen isä on naimaton, ja miten se onnistuu... onko niillä sitten 7 eri äitiä?. tällä naimattomalla poikamiehellä?.
minä en ainakaan tiedä?.
"minä en ainakaan tiedä?."
Kysymyksistäsi huomaakin ettei tietäminen ole vahvuutesi, mutta älä huoli, tyhmilläkin on oikeus elää.
"Käräjäoikeus pyysi puolueelta(Marcolta" kantaa asiaan, mutta se pyysi lisäaikaa lausumalle asian monimutkaisuuden vuoksi. Oikeus hylkäsi lisäaikapyynnön ja kielsi toimeenpanemasta joulukuisen kokouksen päätöksiä, joten puoluehallituksen viimeisin valinta on toistaiseksi pätemätön".
Joulukuussa valittu Käpylän hallitus on siis käräjäjäoikeuden päätöksellä pätemätön.
Wittiläis-lohkon pastori Ei osaa hävitä!. Se pitkittää häviämään sä prosessia loppuun asti, vaikka se puolue tuhoutuisi siintää alta.
Mitä tulee reiluuteen, sitä se halveksii pelkästään nyllyilyksi kyseistä tapaa-tämä kunnioittaa ainoastaan voimaa, sitäkin erittäin huonosti-menee vaikka vankilaan-silti on joku marttyyri