Toivo on siinä, että 20-30-kymppiset alkaa tekemään lapsia, kute aiemmatkin sukupolvet.
Jos lapsia ei synny parempaan tahtiin, tämä maa putoaa pahasti, eikä sellaiseen suuntaan, jossa olisi hyvä elää.
Koulutettua väestömassaa Suomi ei houkuttele, joten ainoa mahdollisuus pysyä pohjoismaisena ei-Afrikkalais-Islamilaisena on se, että suomalaiset tekee itse lapsia.
On sitten aivan sama tuleeko ilmastonmuutos eli ei, ainoa toivo tälle maalle on lapsissa. Jokainen syntyvä lapsi tässä maassa on lahja, joka tuo etes toivoa.
Ilman lapsia ei ole toivoa.
Afrikassa, Intiassa ym:ssa yliväestömaissa voisi todeta päinvastoin eli "Lopettakaa lisääntyminen" (ette ole kyenneet kehitykseen suurillakaan määrillä !)
Arviin 25 vuotta sitten oikein napajäiden sulamisen uhan, väestöräjähdyksen uhan, liiasta muoviroinasta aiheutuvan uhan ja 20 vuotta sitten haittamaahanmuuton tuoman turvallisuus- ja kehitysuhan, 15 vuotta sitten syntyvyyden laskun uhan.
Kaikki arvioin oikean suuntaisesti ennen kuin poliittinen maailma on herännyt.
Väitän olevani oikeassa myös suomem tulevaisuutta arvioidessani.
Syntyvyystalkoot pelastaa tämän maan sanoo siihen ajattelemattomat feministit, tapaloukkaantujat mitä tahansa.
T: Folio Mulder

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt näyttää toivottomalta väeltä suomen nuoret.
Kovasti kyllä suomen lipun heiluttajia näkyi tuolla vihervassareitten helsingissäkin olevan MM-kultaa juhlimassa.
Tulevaisuuden synnyttäminen ei vain näytä kiinnostavan.
On yritetty tätä vuosia sitten.. Ei jaksa enää.. Hommassa kyynistyy jos jokainen nainen sanoo ei kiitos..