Kaikkien persujen on kyettävä selviytymään peruskoulusta

Anonyymi

ja mieluiten jatkettava myös amikseen. Uuden hallituksen koulutuspolitiikka on kädenojennus apukoululaisille eli persuille. Persuja ei jätetä syrjäytymään ja ilman koulutusta.

8

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta entä jos persulle on annettu lusikalla. Voiko siltä kauhalla vaatia?

      • Anonyymi

        Sitten persuille pitää antaa lisää tukiopetusta.


    • Anonyymi

      Persut on ainoa puolue, jossa sivistymättömyys ja kouluttamattomuus ovat meriittejä.

      Kansakoulupohjaisia kansanedustajia on toki ollut moniakin eri puolueissa. Näillä kuitenkin on yleensä ollut ns. sydämen sivistystä, maltillisuutta ja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan.

      • Anonyymi

        Persut elävät kuin kivikaudella.


    • Aloittaja, eikö ole ihmeellistä että virallisen tutkimuksen mukaan "kouluttamattomien" ja syrjäytyneiden" persujen työtulot vuodessa ovat suuremmat kuin teidän demari ja vihervassareiden. Kaltaisistasi leipäjonojen reppanoista suurin osa elää pelkillä tulonsiirroilla ja avustuksilla.

      • Anonyymi

        Menepä tekemään sossujonoon kyselyä, mikä on jonottajien lempipuolue. Taitaa persut olla ykkönen siellä. Ja persuloisien mielestä syynä on aina mamumamumamu. Persuissahan ei ole koskaan mitään vikaa 😂😂😂


    • Anonyymi

      Se on hyvä tavoite, mutta vaikeaahan se lahjattomien persujen opettaminen on.

      • Anonyymi

        Apukoulu auttaa persuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      3161
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1760
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1453
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      134
      1294
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1258
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      80
      1248
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1072
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      972
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe