Miksei Jumala puhu?

Uskovaiset väittävät kommenteissaan, että Jumala sanoo sitä ja Jumala sanoo tätä. Sitten he lainaavat Raamatusta jonkin kohdan, jossa Jumalan kerrotaan jaarittelevan ummet ja lammet. Kuka muka on joskus kuullut Jumalan sanovan jotain?

Tarinoiden mukaan Jumala oli ennen muinoin kovastikin suupaltti ja pälpätti juttua kuin ruuneberi milloin missäkin päin maailmaa jopa palavana pensaana. Miksi hän nykyään on niin hiljainen veikko? Olisihan hänellä mahdollisuus käyttää jopa suomi24:n ateismipalstaa huulenheittoon. Mutta ei. Hän vaikenee kuin muuri. Uskovaisten pitää siksi käydä täällä orpoina "todistamassa". Olisihan se heillekin helpompaa, jos Jumala jeesaisi heitä todistamisen taakassa.

199

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei Jumalan kaltaisen Majesteetin kanssa voi jutella. Hän on kyvytön vastaamaan ihmisen uteluihin ja on henkenä ikuisessa riidassa lihaa tai materiaa vastaan, joka kyselee: Miksi, Miksi...
      Hän ei kykene ottamaan vastuuta teoistaan, vaan on piiloutunut monen peitteen ja kilven taakse.

      • Anonyymi

        Kyllä Jumala puhuu omilleen.Yliluonnollisin kokemuksin ,profetioiden, rukousvastauksin hiljaisin neuvoin,Pyhänhengen inspiraatioissa. pahuudesta vapauttamisessa,, kyvystä rakastaa vihollista.tyyneydessä kuoleman edessä. pelastus varmuudesta pääsystä jeesuksen kutsusta hänen kotiinsa. Raamatussa.äärettömässä maailman kaikkeudessa,DNA:ssa luonnon laissa, atomeissa ja sen rakenteessa. luonnossa.Jumalan kyvyssä rakastaa myös kaltaisiammeJumalan syliin tiedostamattaan itkeviä epäilijöitä.Amen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika tylsää.

        Ei se ole puhetta, jos käsität, mitä puheella tarkoitetaan. Katsos Raamatussakin on kirjoitettuna ns. Jumalan kommentteja. Sellaista puhetta ns. Jumala ei nykyään tuota yhtään. Kyse on siis siitä. Miksi ns Jumala on hiljaa kuin olematon olento?

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Otappa itse selvää,niin alat huomata ihmeellisiä asioita.Synnynnäiselle sokealle on vaikea kertoa mitä näkö on .Samoin kuurolle mutta äänestä voi tuntea ääniaallot.Jeesus rakastaa sinuakin ja haluaa ,että saisi järjestää sinullekin ikuisen kodin luonaan.Älä halveksi tätä sanomaa,Mikään mahti taivaassa maanpäällä eikä sen alla horjuta minun uskoani.Tiedän nämä varmasti.Olen nähnyt kaltaistesi murtuvan ja heistä on tullut vahvoja Jumalan sotureita.

        Kyllä minustakin Jumalan soturin saa helposti. Pitää vain lyödä konkreettiset todisteet tiskiin ja lopettaa paskanjauhanta.

        Kaikkea se hyväksi kehuttu Jumala saakin aikaan kuin sokeita, kuuroja ja muita vammaisia. Olisi ollut itse mies ja tullut kärsimään mokomat vaivansa ihan omakohtaisesti vaan.

        "Kyllä minustakin Jumalan soturin saa..."
        ---
        Siinolla herätyksen ajat voivat olla vielä edessä päin. Ja kun Siino tulee uskoon, niin Jumala näyttää ex-ateisti Siinon kautta Suomen penseille kristityille missä mennään.

      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        Aika tylsää.

        Eikös se pappi Heljaskin haluaisi tulla vielä uskoon:
        Voisit puhua Jumalalle (rukouksessa ) vaikka lenkkipolulla kävellessä ja Jumala puhuisi sydämellesi.
        Elämällesi tulisi tarkoitus ja elämästäsi poistuisi jumalattoman elämän tyhjyys.
        Ateistin elämä on synkkää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä minustakin Jumalan soturin saa..."
        ---
        Siinolla herätyksen ajat voivat olla vielä edessä päin. Ja kun Siino tulee uskoon, niin Jumala näyttää ex-ateisti Siinon kautta Suomen penseille kristityille missä mennään.

        "Siinolla herätyksen ajat voivat olla vielä edessä päin."

        Siinä tapauksessa olen menettänyt järkeni ja minulle pitää tehdä eutanasia.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Siinolla herätyksen ajat voivat olla vielä edessä päin."

        Siinä tapauksessa olen menettänyt järkeni ja minulle pitää tehdä eutanasia.

        "Siinä tapauksessa olen menettänyt järkeni..."
        -----
        Parempi Jumalan hullu kuin tämän maailman viisautta täynnä oleva ateisti, jonka pää oikein kahisee paperitiedosta.

        Ja lopputulos ratkaisee:

        "Sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen" 1.Pietarin kirje 1:9

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se pappi Heljaskin haluaisi tulla vielä uskoon:
        Voisit puhua Jumalalle (rukouksessa ) vaikka lenkkipolulla kävellessä ja Jumala puhuisi sydämellesi.
        Elämällesi tulisi tarkoitus ja elämästäsi poistuisi jumalattoman elämän tyhjyys.
        Ateistin elämä on synkkää.

        Taas uskovainen kokee asiakseen varastaa vapauden, joka jokaisella on luonnostaan.
        Kaikki voivat puhua itse itselleen, lenkkipolulla tai vaikka grillinuotiolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Siinä tapauksessa olen menettänyt järkeni..."
        -----
        Parempi Jumalan hullu kuin tämän maailman viisautta täynnä oleva ateisti, jonka pää oikein kahisee paperitiedosta.

        Ja lopputulos ratkaisee:

        "Sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen" 1.Pietarin kirje 1:9

        "Parempi Jumalan hullu kuin tämän maailman viisautta täynnä oleva ateisti, jonka pää oikein kahisee paperitiedosta."

        "Paperitietoa" se Raamattukin on. Eipä olisi Raamattuja, jos joku ei olisi keksinyt rotaatiopainotekniikkaa. Sellaisesta ei Jumala tiennyt yhtään mitään. Mikseiköhän? Ihmisten kirjoittamat jumalan sanat olisivat jääneet painamatta.

        Siinohan voi vielä tulla uskoon ja Jumalan koulussa Siinosta tulee vielä vaikka evankelista; valtavan pelastussanoman julistaja koko Suomen kansalle.

        Siinon parhaat päivät voivat olla vielä edessäpäin!

        Minusta saa uskovaisen hyvin helposti. Ei tarvitse muuta kuin lyödä todisteet pöytään. Kun todisteet pöytään kajahtaa, pötyä huitsin nevadaan vilahtaa.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Minusta saa uskovaisen hyvin helposti. Ei tarvitse muuta kuin lyödä todisteet pöytään. Kun todisteet pöytään kajahtaa, pötyä huitsin nevadaan vilahtaa.

        "Minusta saa uskovaisen hyvin helposti. Ei tarvitse muuta kuin lyödä todisteet pöytään. Kun todisteet pöytään kajahtaa, pötyä huitsin nevadaan vilahtaa."

        ###########
        Herra Jumala itse voi antaa Siinolle todisteet. Uskovaiset eivät siihen pysty.
        Jää odottelemaan! On vähän sellainen kutina, että Siinosta kuullaan vielä!
        Tulen kuuntelemaan Siinon väkevää herätyssaarnaa vaikka Helsinkiin (matkaa 1100 km).
        Jos Siino puhuu Huitsin Nevadassa amerikkalaisille, niin sinne en lähde.

        "Herra Jumala itse voi antaa Siinolle todisteet."

        Joo, ei sillä väliä, kuka ne todisteet antaa, kunhan vaan joku tuo ne esiin.
        Aika hurjat odotukset sinulla on tosiaan minun tulevaisuuden kuvioista. Meinaatkos, että ryhdyn myös ihmeparantelemaan kuten Pirkko Jalovaara? Hän ihmeparanteli sentään pankkitilinsä saldoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä minustakin Jumalan soturin saa..."
        ---
        Siinolla herätyksen ajat voivat olla vielä edessä päin. Ja kun Siino tulee uskoon, niin Jumala näyttää ex-ateisti Siinon kautta Suomen penseille kristityille missä mennään.

        Rehellinen mies ei voi tulla uskoon, kun näkee, että puheet ihmeistä ja paranemisista ovat valhetta... niin kuin muutkin tarut Raamatussa.

    • Anonyymi

      Sen koommin kun on ollut mahdollista tallentaa kuvia ja ääntä, ei ole pienintäkään havaintoa jumalista. Sisäsyntyisiä tuntemuksia kun ei lasketa empiirisiksi havainnoiksi. Samoin kun nyt jokaisella on kamera taskussa niin ufohavainnot ovat lähes loppuneet.

      Jos jumala olisi ja sillä olisi jotain asiaa meille, niin se epäilemättä käyttäisi nykyaikaisia viestintävälineitä täydellä teholla. Se olisi jopa antanut välineet meille käyttöön aikojen alussa. Nyt koko kultti on falskien kertomusten varassa. Se toki onkin sen ainoa eloonjäämismahdollisuus.

      • Anonyymi

        Kun saat hengestäsi kuvaa ja ääntä niin laitathan sitten linkin tänne

      • Anonyymi

        Onhan sinullakin tunteet, tunne-elämä. Näppää siitä kännykkäkamerallasi kuva ja pistä YouTubeen. Linkki tälle palstalle.

      • Kyllä.

        ButtJesus for every one :-)

    • Anonyymi

      Liian vaikea kysymys kristityille. Eihän ne ikinä vastaa oleellisiin kysymyksiin, kuten ei muutkaan huuhailijat. Ne keskittyy riitelemään keskenään, etteivät joutuisi keskenäänkään tämmösiä miettimään.

    • Anonyymi

      Jumala on siinolta ja muilta jumalattomilta salattu, ihmeellisen vaikaea ymmärttä jumalattoman. Jumala puhuttelee ihmistä monellakin tavalla esim. Sairaudet, samoin se voi puhutella jumalatonta, mutta sehän ei ole jumalattomalle mahdollista, että Jumala puhuu toisen ihmisen kautta, koska teidän mielestä ihmisellä ei ole henkeä. Miksi ihmisten pitäisi jumalattomalle todistaa mitään, koska te tulette saamaan sen muutenkin, kun sen aika on.

      • Anonyymi

        Höpötihöp. Mitään Jumalaa ei ole olemassakaan. Ei tuollainen fantasiahöpötys aikuiseksi kasvaneeseen ihmiseen tee minkäänlaista vaikutusta. Nuoria ja kokemattomia, tai keskenkasvuisia aikuisia voi noilla jutuilla huijata. Olen useamman jumalan koetellut ja harhoiksi tai huijaukseksi ne kaikki todennut.

        "Höpötihöp. Mitään Jumalaa ei ole olemassakaan. Ei tuollainen fantasiahöpötys aikuiseksi kasvaneeseen ihmiseen tee minkäänlaista vaikutusta. Nuoria ja kokemattomia, tai keskenkasvuisia aikuisia voi noilla jutuilla huijata. Olen useamman jumalan koetellut ja harhoiksi tai huijaukseksi ne kaikki todennut." Niin, mutta etpä ole myöskään silloin Jumalan valittu, mikäli olisit Jumalan valittu, et olisi myöskään jumalaton. Eikä jumalattomalle jää muuta vaihtoehtoa, kuin odotella, joko teille sallitaan todisteet tai sit ei.

      • Anonyymi

        Uu, salaiset todisteet :D
        Nyt sulla tais mennä salaliitto- ja ateismi-palsta sekaisin.

      • Anonyymi

        Eikö meidän velvollisuus ole varoittaa rangaistuksesta, mikä seuraa ihmisiä, joiden synnit eivät ole Jeesuksen verellä pois pestyt. Me uskovat olemme samanlaisia syntisiä muiden ohella. Meidän turvamme on Jeesuksessa Kristuksessa ja Häneen turvautumaan kehoitamme kaikkia ihmisiä. Meidän on rukoiltava kaikkien puolesta ja pidettävä pelastussanomaa saatavilla. Jumala voi toimia rukoustemme ja Pyhän Hengen kautta pelastaen kenet tahansa. Jumala toimii usein rukoustemme kautta ja antaa sydämellemme, mitä meidän tulee rukoilla. Tätä "mekanismia" en itse täysin ymmärrä, mutta olen nähnyt ja kuullut sen toimivan.

        Jumalalle ei ole toivottomia tapauksia ja Hän voi muuttaa kenen tahansa ajattelutavan..niin on käynyt miljoonia kertoja!

      • Anonyymi

        olimme syntisiä ja kadotettuja ennenkuin tulimme armonlähteelle ja Jumala antoi syntimme anteeksi Jeesuksen veren kautta antaen meille uuden elämän, sydämen ja pelastuksen.

      • Anonyymi

        Jos lukisit sen Raamatun kunnolla, niin huomaisit, että rukoilu ei ole ainoa sekopäinen systeemi mitä se kirja esittää. Tee koe: rukoile mun puolesta vaikka koko seurakunnan väellä ja voimalla joka päivä kuukauden ajan, niin katsotaan tuleeko Jumala kuiskimaan korvaani salaisia todisteitaan. Tähän päivään mennessä ei ole tullut, vaikka tuollainen testi on jo tehty useita kertoja.
        Puhut tyhjiä.

      • Anonyymi

        Jumalat ja jeesukset ovat vain ihmisten keksimiä mielikuvitusolentoja, ei muuta

      • "Jumala on siinolta ja muilta jumalattomilta salattu,"
        No niin on sinultakin, koska olet vain jumalaton valepukki.

        "Miksi ihmisten pitäisi jumalattomalle todistaa mitään, koska te tulette saamaan sen muutenkin, kun sen aika on."
        Miksi sinun pitää valehdella ilman todisteita? Jos sinulla ei ole todisteita nyt, et hanki niitä myöhemminkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalat ja jeesukset ovat vain ihmisten keksimiä mielikuvitusolentoja, ei muuta

        Totta. Juuri siksi ne eivät puhu muuta kuin satukirjoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lukisit sen Raamatun kunnolla, niin huomaisit, että rukoilu ei ole ainoa sekopäinen systeemi mitä se kirja esittää. Tee koe: rukoile mun puolesta vaikka koko seurakunnan väellä ja voimalla joka päivä kuukauden ajan, niin katsotaan tuleeko Jumala kuiskimaan korvaani salaisia todisteitaan. Tähän päivään mennessä ei ole tullut, vaikka tuollainen testi on jo tehty useita kertoja.
        Puhut tyhjiä.

        Elämä on pitkä,ehkä Jumala tulee kuolin vuoteellesi ,kun huudat häntä hirvittävän kauhun vallassa,kuten useimmat kaltaisesi,kun huomaat,että pahuuden voimat alkavat kerääntyä hakemaan omaansa.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Jumala on siinolta ja muilta jumalattomilta salattu,"
        No niin on sinultakin, koska olet vain jumalaton valepukki.

        "Miksi ihmisten pitäisi jumalattomalle todistaa mitään, koska te tulette saamaan sen muutenkin, kun sen aika on."
        Miksi sinun pitää valehdella ilman todisteita? Jos sinulla ei ole todisteita nyt, et hanki niitä myöhemminkään.

        "Jumala on siinolta ja muilta jumalattomilta salattu,"
        No niin on sinultakin, koska olet vain jumalaton valepukki". Minä tiedän sen, että Jumala on olemassa.

        "Miksi ihmisten pitäisi jumalattomalle todistaa mitään, koska te tulette saamaan sen muutenkin, kun sen aika on."
        Miksi sinun pitää valehdella ilman todisteita? Jos sinulla ei ole todisteita nyt, et hanki niitä myöhemminkään". Sehän tässä helppoa onkin, kun ei tarvitse todistella mitään. Todisteet tulevat sitten, kun Jumala suo, ne jumalattomalle, silleen siinä on käynyt muillekkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä on pitkä,ehkä Jumala tulee kuolin vuoteellesi ,kun huudat häntä hirvittävän kauhun vallassa,kuten useimmat kaltaisesi,kun huomaat,että pahuuden voimat alkavat kerääntyä hakemaan omaansa.

        Kuolema on luonnollinen päätös elämälle. Kun on elänyt elämänsä parhaan kykynsä mukaan, voi kuolemaa katsoa silmiin, ei tarvitse panikoitua niinkuin uskovan.
        t.uskoonpakopaikka

        "Kun on elänyt elämänsä parhaan kykynsä mukaan, voi kuolemaa katsoa silmästä silmään......"

        Ja tällaistä hyvää elämää sinä olet varmaan elänyt ja voit katsoa kuolemaa face to face.
        Entä jos on joutunut käymään sakkokierroksella - vaikka Konnunsuon vankilassa 2 kk - niin joko joutuu kalman katsetta välttelemään. Armoa ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jumala on siinolta ja muilta jumalattomilta salattu,"
        No niin on sinultakin, koska olet vain jumalaton valepukki". Minä tiedän sen, että Jumala on olemassa.

        "Miksi ihmisten pitäisi jumalattomalle todistaa mitään, koska te tulette saamaan sen muutenkin, kun sen aika on."
        Miksi sinun pitää valehdella ilman todisteita? Jos sinulla ei ole todisteita nyt, et hanki niitä myöhemminkään". Sehän tässä helppoa onkin, kun ei tarvitse todistella mitään. Todisteet tulevat sitten, kun Jumala suo, ne jumalattomalle, silleen siinä on käynyt muillekkin.

        "Minä tiedän sen, että Jumala on olemassa."
        Olet väärässä. Jumala on vain harhoissasi, potilas.

        "Sehän tässä helppoa onkin, kun ei tarvitse todistella mitään."
        Sinun on helppoa olla huijari.

        "Todisteet tulevat sitten, kun Jumala suo, ne jumalattomalle"
        Sinä olet jumalaton niin pitkään kunnes toisin todistat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä on pitkä,ehkä Jumala tulee kuolin vuoteellesi ,kun huudat häntä hirvittävän kauhun vallassa,kuten useimmat kaltaisesi,kun huomaat,että pahuuden voimat alkavat kerääntyä hakemaan omaansa.

        Kukaan ei ole elämässä, ei kuolinvuoteellakaan pahan oma.
        Vain Isä Jumala näkee sydämeen.
        Puhuihan Herra Moosekselle, miksei meillekin, luonnon kauneuden ja myös ihmisten kautta.
        Joka ei ymmärrä häntä ei voida tuomitakaan.
        Eikö ole hyvä asia jos joku tunnustaa?
        Toivottavasti viimein uskotaan Jumalan oikeudenmukaisuuteen, mielipiteeni on nytkin, joka väittää ihmisen rajallisella ymmärryksellä kadotuksen olevan ikuinen, ei tajua uskonasioita.

        "Toivottavasti viimein uskotaan Jumalan oikeudenmukaisuuteen,"

        Mutta eihän sellaista ole. Tyyppi, joka laittaa oman poikansa ristille killumaan kuin joulukuusen koristeen ja nautiskelee näkemästään, ei ole oikeudenmukainen. Tyyppi, joka pitää nälänhädässä miljoonia lapsia, samalla kun jotkut hihhulit voivat kirjoitella netissä yltäkylläisinä paskaa, ei ole oikeudenmukainen. Samalla tuo taivaallinen tyyppi leikkii piilosta, eikä auta mitenkään. Kukaan ei ole mokomaa ikinä nähnytkään. Ja jos sellaiseen ei usko, joutuu ikuiseen kadotukseen!!! Vai että vielä oikeudenmukainen HOH HOH HOOOOO!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolema on luonnollinen päätös elämälle. Kun on elänyt elämänsä parhaan kykynsä mukaan, voi kuolemaa katsoa silmiin, ei tarvitse panikoitua niinkuin uskovan.
        t.uskoonpakopaikka

        >>>Kuolema on luonnollinen päätös elämälle. Kun on elänyt elämänsä parhaan kykynsä mukaan, voi kuolemaa katsoa silmiin, ei tarvitse panikoitua niinkuin uskovan.
        t.uskoonpakopaikka<<<

        Kuoleman Viikatemiehelle tuollainen hyvä elämä kelpaa yhtä hyvin kuin huonokin, mutta Jumalan vaatiman vanhurskauden edessä se on täysin arvotonta:
        Raamattu, Jumalan Sana, sanoo siitä näin:

        *Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli* (Jesaja 64:6)

        "Raamattu, Jumalan Sana, sanoo"

        Asiallisesti Raamattu on ihmisten kirjoittamaa sepustusta. Siinä on vain laitettu sanat ns. Jumalan sanomiksi. Vanhurskaus tarkoittaa hurskastelua pakettiautolla (vanilla) tyyliin: Arvatkaas kellä on komein Transit!

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Toivottavasti viimein uskotaan Jumalan oikeudenmukaisuuteen,"

        Mutta eihän sellaista ole. Tyyppi, joka laittaa oman poikansa ristille killumaan kuin joulukuusen koristeen ja nautiskelee näkemästään, ei ole oikeudenmukainen. Tyyppi, joka pitää nälänhädässä miljoonia lapsia, samalla kun jotkut hihhulit voivat kirjoitella netissä yltäkylläisinä paskaa, ei ole oikeudenmukainen. Samalla tuo taivaallinen tyyppi leikkii piilosta, eikä auta mitenkään. Kukaan ei ole mokomaa ikinä nähnytkään. Ja jos sellaiseen ei usko, joutuu ikuiseen kadotukseen!!! Vai että vielä oikeudenmukainen HOH HOH HOOOOO!!!

        Ihmislasta, kaltaistasi koskee jumalattomuutesi.
        Avusta kehitysmaiden ihmisiä sitten vasta voit arvioida kun olet jotain tehnyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmislasta, kaltaistasi koskee jumalattomuutesi.
        Avusta kehitysmaiden ihmisiä sitten vasta voit arvioida kun olet jotain tehnyt.

        Minä olen yhtä jumalaton kuin sinäkin. Katsos sitä Jumalaa ei ole oikeasti kenelläkään.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Minä olen yhtä jumalaton kuin sinäkin. Katsos sitä Jumalaa ei ole oikeasti kenelläkään.

        Sittenhän voimme olla myös yhtä jumalisiakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän voimme olla myös yhtä jumalisiakin.

        Se on tosi hankalaa ilman jumalia.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Minä tiedän sen, että Jumala on olemassa."
        Olet väärässä. Jumala on vain harhoissasi, potilas.

        "Sehän tässä helppoa onkin, kun ei tarvitse todistella mitään."
        Sinun on helppoa olla huijari.

        "Todisteet tulevat sitten, kun Jumala suo, ne jumalattomalle"
        Sinä olet jumalaton niin pitkään kunnes toisin todistat.

        "Sinä tiedän sen, että Jumala on olemassa."
        Olet väärässä. Jumala on vain harhoissasi, potilas.

        "Sehän tässä helppoa onkin, kun ei tarvitse todistella mitään."
        Sinun on helppoa olla huijari.

        "Todisteet tulevat sitten, kun Jumala suo, ne jumalattomalle"
        Sinä olet jumalaton niin pitkään kunnes toisin todistat"". Sen takia se onkin niin helppoa, kun ei tarvitse todistella mitään, kun todisteet tulevat, silloin ei voi muuttaa enää mitään, ongelma tulee olemaan teidän.

        "Sen takia se onkin niin helppoa, kun ei tarvitse todistella mitään, kun todisteet tulevat, silloin ei voi muuttaa enää mitään, ongelma tulee olemaan teidän."

        Väittäjä on se, jolla on toditamistaakka. Ilman todisteita hän on pelkkä pehmeitten puhuja, potilas, hullu. Ongelma on siis sinulla.

        Väittäjä on se, jolla on toditamistaakka. Ilman todisteita hän on pelkkä pehmeitten puhuja, potilas, hullu. Ongelma on siis sinulla". Maanpäällisesti ei tarvitse olla mitään todisteita,koska Jumala sallii jumalattomalle todistukset, sit kun sen aika. Ne saattavat tulla juuri silloin, kun jumalaton itse ei haluaisi niiden tulevan.

        " sit kun sen aika"

        Sit kun oot kuollut, olet kuollut ja turhaan olemattoman persettä nuollut.
        Sit et todistele enää yhtään mitään.

    • Eräässä TV:n amerikkalaisessa murhadokumenttisarjassa poliisi jujutti yksinkertaista katolista epäiltyä latinoa väittämällä että kristittyjen jumala sairastuttaa syntisen läheisiä kauheisiin tauteihin, jos syntinen ei tunnusta.

      Niinpä epäilty yksinkertainen katolinen latino välittömästi turskahti itkuun ja tunnusti kaamean tekonsa.

    • Anonyymi

      Kun ihminen aikoinaan tajusi olemassaolonsa, hän samalla tajusi kuolevansa. Sen ymmärryksen ei pystytty elämään ja siksi keksittiin omalle merkityksettömäle vaellukselle korkeampi tarkoitus.
      Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen, keksi suojelijan ja varjelijan, kaikkivaltiaan, johon saattoi luottaa ja turvautua.
      Tämä oli erään ruotsalaisen kirjailijan jota satuin tänään lukemaan. Ei sanasta sanaan.
      Oikeastaan aika surullista.
      t. uskoonpakopaikka

      • Anonyymi

        Saapihan sitä jumalaton elää siinä toivossa, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta mites sitten jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa? Jos sana, ateistin näkökulmasta.

      • Anonyymi

        "entä jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa?"

        Järjetön kysymys. Entä jos yliset ja aliset ovatkin olemassa? Tai joku Papua-Uusi-Guinean heimojumala? Menis silloin Abrahamilaisten uskontoihin uskovilta homma niin sanotusti vituiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saapihan sitä jumalaton elää siinä toivossa, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta mites sitten jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa? Jos sana, ateistin näkökulmasta.

        Jos on olemassa Jumala jonka mielestä suurin osa ihmisistä on todella ansainnut ikuisen kärvennyksen sen perusteella mihin he uskovat tai eivät, hänen Taivaansakaan ei voi olla oikeasti kiva paikka. Sellainen psykopaatti kun ei todellisuudessa halua kenellekään mitään hyvää – paitsi itselleen ja joskus niille jotka hän kokee oman persoonansa jatkeiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saapihan sitä jumalaton elää siinä toivossa, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta mites sitten jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa? Jos sana, ateistin näkökulmasta.

        Mitä sitten, jos jumala on olemassa MUTTA onkin eri jumala, jota sinä palvot? Mietippäs sitä! :D

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jumalan ankaruus (vaikuttaa julmalta rankaisijalta toimien ihmisen oikeustajun vastaisesti) johtuu Hänen pyhyydestään. Hän ei voi toimia oman luonteensa ja päätöstensä vastaisesti. Siksi on oikein ihmisen lähestyä Jumalaa pyhällä kunnioituksella. Samalla kuitenkin Jumala on hellempi ja rakastavampi Isä kuin yksikään ihminen voisi olla. Hän ei halua rangaista ihmisiä, mutta toisaalta Hän ei voi toimia luontonsa vastaisesti. Siksi esim. synnit vaativat rangaistuksen, joita kärsimään Hän laittoi rakkaudestaan ihmisiä kohtaan läheisimpänsä: oman Poikansa, Jeesuksen Kristuksen. Taivaallisen isän ja taivaallisen Jumalan Pojan välistä suhdetta emme voi täysin ymmärtää, koska he ovat eri persoonat ja kuitankin samaa jumaluutta. Molemminpuolinen rakkaus on kuitenkin valtava ja kuitenkin Isän täytyi antaa rangaistuksen ihmisten synneistä kohdata Poikaansa ja Poika, Jeesus Kristus rakkaudesta ihmisiä kohtaan kärsi ristinkuoleman, hetkellisen eron Isästään pyytäen armoa ristiinnaulitsijoillensa.

        Joku on siis antanut Jumalalle luonteen. Jos olet toista mieltä, selitä miten Jumalan luonne on syntynyt juuri sellaiseksi kuin se on. Selityksen on paras olla hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saapihan sitä jumalaton elää siinä toivossa, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta mites sitten jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa? Jos sana, ateistin näkökulmasta.

        Ei ole tarvetta jossitella. Joko jokin on tai ei. Ja jos on, se on vain oman mielen luomus, ei mitään ulkopuolella. Vai sanooko joku että on nähnyt jumalan. Uskova välttää sen sanomalla että on tuntenut jumalan. Siis jumala on tunne.
        t.uskoonpakopaikka

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saapihan sitä jumalaton elää siinä toivossa, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta mites sitten jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa? Jos sana, ateistin näkökulmasta.

        "Saapihan sitä jumalaton elää siinä toivossa, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta mites sitten jos Jumala ja helvetti ovatkin molemmat olemassa? Jos sana, ateistin näkökulmasta."

        Saapihan se hihhuli elää siinä toivossa, että joku jaksaisi katsella mokomaa ilmestystä ikuisesti, jos Jumala ja helvetti olisivat olemassa. Jos-sana hihhulin näkökulmasta.

        "Saapihan se hihhuli elää siinä toivossa, että joku jaksaisi katsella mokomaa ilmestystä ikuisesti, jos Jumala ja helvetti olisivat olemassa. Jos-sana hihhulin näkökulmasta." Kyllä minä veikkaan, että taivaaseen mielummin menet, kuin helvettiin. Taivaaseen jos ei muut pääse, kuin Jeesukseen Kristukseen uskovat , silloin varmaan ateistikin tietää suuntansa, sitäkin on aivan turha tulla sanomaan, että ette tietäisi Jeesuksen olemassa olosta mitään, Jumala puhuu teille, sanansa kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tarvetta jossitella. Joko jokin on tai ei. Ja jos on, se on vain oman mielen luomus, ei mitään ulkopuolella. Vai sanooko joku että on nähnyt jumalan. Uskova välttää sen sanomalla että on tuntenut jumalan. Siis jumala on tunne.
        t.uskoonpakopaikka

        "Ei ole tarvetta jossitella". Joko jokin on tai ei. Ja jos on, se on vain oman mielen luomus, ei mitään ulkopuolella". Ei tarvitse jossitella, eikä ole oman mielen luomus.

        "Vai sanooko joku, että on nähnyt jumalan". Olen nähnyt Jumalan, koska olen myöskin Jumalan todistaja, koska Jumala on valo ja rakkaus.

        "Uskova välttää sen sanomalla että on tuntenut jumalan. Siis jumala on tunne" Jumala on henki. Jumalan teot näkyvät ihmisissä , heidän hyvinä tekoina.

      • Anonyymi
        code_red kirjoitti:

        Mitä sitten, jos jumala on olemassa MUTTA onkin eri jumala, jota sinä palvot? Mietippäs sitä! :D

        Niin. mutta kun se ei ole väärä. Jeesus Kristus, on ainut oikea tie pelastukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei ole tarvetta jossitella". Joko jokin on tai ei. Ja jos on, se on vain oman mielen luomus, ei mitään ulkopuolella". Ei tarvitse jossitella, eikä ole oman mielen luomus.

        "Vai sanooko joku, että on nähnyt jumalan". Olen nähnyt Jumalan, koska olen myöskin Jumalan todistaja, koska Jumala on valo ja rakkaus.

        "Uskova välttää sen sanomalla että on tuntenut jumalan. Siis jumala on tunne" Jumala on henki. Jumalan teot näkyvät ihmisissä , heidän hyvinä tekoina.

        Käytännöllinen tulkinta. Jumalaa ei voi nähdä ja kuulla, vain tuntea. Jumalan nimissä voi sitten sepittää ihan mitä hyvänsä, minkä voi nähdäuskontojen kirjossa. Ja uskomisessa.
        t.uskoonpakopaikka

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin. mutta kun se ei ole väärä. Jeesus Kristus, on ainut oikea tie pelastukseen.

        Pelkkää tyhjäpäivästä jankutusta :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Saapihan se hihhuli elää siinä toivossa, että joku jaksaisi katsella mokomaa ilmestystä ikuisesti, jos Jumala ja helvetti olisivat olemassa. Jos-sana hihhulin näkökulmasta." Kyllä minä veikkaan, että taivaaseen mielummin menet, kuin helvettiin. Taivaaseen jos ei muut pääse, kuin Jeesukseen Kristukseen uskovat , silloin varmaan ateistikin tietää suuntansa, sitäkin on aivan turha tulla sanomaan, että ette tietäisi Jeesuksen olemassa olosta mitään, Jumala puhuu teille, sanansa kautta.

        "Kyllä minä veikkaan, että taivaaseen mielummin menet, kuin helvettiin."
        Sinä siis veikkaat!!! Veikkaat päin helvettiä.

        Uskot väärään jumalaan. Siitä sinä vielä kärsit!!! Pyhä Lehmä olisi se oikea vaihtoehto.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Kyllä minä veikkaan, että taivaaseen mielummin menet, kuin helvettiin."
        Sinä siis veikkaat!!! Veikkaat päin helvettiä.

        Uskot väärään jumalaan. Siitä sinä vielä kärsit!!! Pyhä Lehmä olisi se oikea vaihtoehto.

        "Uskot väärään jumalaan. Siitä sinä vielä kärsit!!! Pyhä Lehmä olisi se oikea vaihtoehto." Jeesus Kristus on juuri oikea, ja muuten huomaa hyvin, kuinka jumalaton repeilee liitoksistaan, kun ei kestä totuutta. Mielummin menet varmaan taivaaseen, kuin helvettiin, täälläkin mikäli laitettaisiin helvettiin aidosti yksikin jumalaton edes 10min. ajaksi, he huutaisivat suoraa huutoa sieltä pois.

        Sinä repeilet ihan itse nahoissasi, jos sinulle paiskaa todellisen totuuden eteesi. Ja sehän on, että Jeesus Kristus on maailman suurin huijaus. Helvettiin uskot sinä ja siellähän sinä näköjään jo oletkin, koska niin huudattaa.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Sinä repeilet ihan itse nahoissasi, jos sinulle paiskaa todellisen totuuden eteesi. Ja sehän on, että Jeesus Kristus on maailman suurin huijaus. Helvettiin uskot sinä ja siellähän sinä näköjään jo oletkin, koska niin huudattaa.

        "Sinä repeilet ihan itse nahoissasi, jos sinulle paiskaa todellisen totuuden eteesi. Ja sehän on, että Jeesus Kristus on maailman suurin huijaus. Helvettiin uskot sinä ja siellähän sinä näköjään jo oletkin, koska niin huudattaa" Jeesus kristus on tie, totuus ja elämä. Eihän jumalaton voi tietää mikä Jeesus on, koska te ette tunne häntä ja kiellätte hänet. Tiede tulee olemaan sellainen, joka ajaa ihmisiä paljon harhaan.

        Jeesus on tie, joka elämän vie.

        "Tiede tulee olemaan sellainen, joka ajaa ihmisiä paljon harhaan."
        Ilman tiedettä sinäkään et pystyisi kirjoittelemaan paskaa työksesi netissä. Jumalaa ei nääs olisi sulle tietokonetta loihtinut. Johdat siten ihmisiä harhaan satumaailmaasi höperöjutuillasi.

    • Juhani Starczewski juttelee Jumalan kanssa liki päivittäin niitä näitä. Mitään ihmiskunnalle tärkeää Jumala ei Jussille koskaan kerro, mutta antaa viestejä jotka Jussi kokee hyvin tärkeiksi.

      Jussiin voi tietysti ottaa yhteyttä ja pyytää häntä kysymään Jumalan kantaa mieltä painavaan asiaan. Vastaukseksi saat Juhanin kannan, joka toki on täsmälleen sama kuin Jumalallakin.

      • Juhani voisi ihan itsekin vastata tänne näin peräti oma-aloitteisesti.

    • Anonyymi

      Pilkalliselta vaikuttava viestinaloitus ei ansaitsisi vastaamisen vaivannäköä. Jos kuitenkin joitakin oikeasti kiinnostaa, millä tavoin Jumala on puhunut hyvinkin vakuuttavalla tavalla monille kristityille (ei vain "sisäisenä äänenä", mihin itseni lisäksi moni muukin luottaa Jumalan puheena pyrkien saamaan siihen kuitekin mahdollisia vahvistuksia, ettei kyse ole omista ajatuksista tms.), on aiheesta lukuisia kirjoja ympäri maailmaa. Niitä voi tiedustella kirjastosta, uskovilta ihmisiltä...Jos aihe todella kiinnostaa, niin katsomalla TV seiskan ohjelmia tulee varmuudella henkilökohtaisia kertomuksia ja todistuksia Jumalan toiminnasta ja miksi ei myös Jumalan puheesta.

      Jumalan puheen auktoriteettina on Raamattu, mikä sisältää tarvitsemamme tiedon Jumalan tahdosta ihmisiin nähden. Erityisilmoituksia, joissa Jumala puhuu lapsilleen profetian, unien, näkyjen kautta tapahtuu paljon. Jotkut ihmiset ovat kohdanneet myös enkelin, jolla on ollut sanoma ihmisille tai tapaamalleen ihmiselle. Nämä ovat kuitenkin harvinaisempia.

      Raamatusta näkee, että Jumala ei joskus suostu puhumaan ihmisille heidän sydämensä pahuuden tähden. Jeesus Kristus/Isä Jumala/Pyhä Henki on maailmankaikkeuden luoja. Hänen kanssaan ihmisen ei pidä leikkiä, pilkata yms. Nöyrä asenne Jumalan edessä kannattaa. Hän puhuu haluamallaan tavalla, minkä katsoo aiheelliseksi. Kristityt olisivat mielettömiä, jos pyrkisivät järjestämään näytöksiä Jumalan puheesta tai olemassaolosta. kyse on viime kädessä uskosta; uskossa eikä näkemisessä vaeltamisesta Jumalan tahdon mukaan, mikä on Raamatussa kerrottu.

      • Anonyymi

        Tarjosit sitten perinteistä "en osaa antaa esimerkkiä, todisteita tai edes vastata koko kysymykseen"-vastausta. Se ei vaan ole vastaus alkuunkaan. Mikä teitä oikein vaivaa? Ei voi olla luetun ymmärtäminen niin vaikeaa.

        Ota huomioon että kyseessä on täysiverinen hihhuli, joka uskoo sokeasti ja kritiikittä kaiken uskonhömpän mitä hänelle vain syötetään, mutta on täysin kyvytön tekemään edes alkeellisia loogisia päätelmiä.

        Järjellisellä tasolla voi keskustella vain sellaisten ihmisten kanssa, joilla on jokin järjellinen taso. Hihhulit elävät ikiomassa fantasiamaailmasssaan, joka ei yleensä kohtaa oikeaa todellisuutta missään pisteessä.

        Oikea vastaus tähän asiaan on tietenkin se, että mielikuvitusolennot voi kohdata vain mielikuvituksessaan. Tämä on näin yksinkertaista, mutta aina yksinkertaisille liian vaikeaa.

      • Anonyymi

        "millä tavoin Jumala on puhunut hyvinkin vakuuttavalla tavalla monille kristityille"

        Ja muiden uskontojen edustajille, heidän palvomansa jumala on puhunut hyvin vakuuttavasti :) Ilmeisesti nämä kaikki eri jumalat ovat siis olemassa :)

      • "Pilkalliselta vaikuttava viestinaloitus ei ansaitsisi vastaamisen vaivannäköä."

        Ymmärsit uskovaiseen tapaan tahallasi väärin, mikä ei ansaitsisi lähimmäisrakasta vastausta. Kaikkivoivalle Jumalalle pienet juttutuokiot silloin tällöin eivät kuitenkaan olisi hänen ikuiseksi väitetyn olemassaolonsa kannalta ollenkaan pahitteeksi. En minä mitään pahaa halua, jos toivon Jumalan alkavan puhua samaan tapaan kuin ennen vanhaan kunnon Raamatun kirjoittamisen aikaan.

      • Anonyymi

        Se sisäinen ääni on kaikilla normaaleilla ihmisillä, uskovat sanovat sitä omaksitunnoksi. Tai moraaliksi. Ei siis pelkästään uskovien termi, vaikka uskovat yittävätkin omia sen.
        t.uskoonpakopaikka

    • Anonyymi

      > Miksi hän nykyään on niin hiljainen veikko? Olisihan hänellä mahdollisuus käyttää jopa suomi24:n ateismipalstaa huulenheittoon. Mutta ei.

      No, jos viesti on yhä sama, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, miksi jankuttaa?

      Ehkä kysymys on myös siitä, ettei kannata puhua, jos sillä ei saa mitään hyvää muutosta aikaan ihmisissä. Esim. jos Jumala nyt sanoisi sinulle saman kuin Raamatussa, mitä sitten, olisiko sillä merkitystä sinulle? Haluaisitko olla uskollinen Jumalalle?

      Pitäisit juttua todennäköisesti mielisairautena tai jonain harhana.

      • Anonyymi

        Tahdot sanoa, ettei sitä "Jumalan puhetta" erota mielisairaudesta tai harhasta? Se on hyvä alku, ei ole ateistiksi päätyminen enää kaukana sinullakaan.

      • "No, jos viesti on yhä sama, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, miksi jankuttaa?"

        Toistaminen olisi kertausta ja muistuttaisi myös nykypäivän uskovia juuri siitä, että heidän pitäisi rakastaa muitakin kuin narsistista itseään. Jumalan pitäisi kaikkitietävänä tietää tällaiset pointit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahdot sanoa, ettei sitä "Jumalan puhetta" erota mielisairaudesta tai harhasta? Se on hyvä alku, ei ole ateistiksi päätyminen enää kaukana sinullakaan.

        > Tahdot sanoa, ettei sitä "Jumalan puhetta" erota mielisairaudesta tai harhasta?

        En. Ateistit vaan yleensä tuntuvat pitävän mielisairaana, jos sanoo "rakasta lähimmäistä niin kuin itseä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        > Tahdot sanoa, ettei sitä "Jumalan puhetta" erota mielisairaudesta tai harhasta?

        En. Ateistit vaan yleensä tuntuvat pitävän mielisairaana, jos sanoo "rakasta lähimmäistä niin kuin itseä".

        Uskovaiset eivät rakasta lähimmäistään vaan itseään. Sen sijaan he tuomitsevat toiset hyvin mielellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Tahdot sanoa, ettei sitä "Jumalan puhetta" erota mielisairaudesta tai harhasta?

        En. Ateistit vaan yleensä tuntuvat pitävän mielisairaana, jos sanoo "rakasta lähimmäistä niin kuin itseä".

        "Ateistit vaan yleensä tuntuvat pitävän mielisairaana, jos sanoo "rakasta lähimmäistä niin kuin itseä".

        Sanovat ihmiset jotka samaan hengenvetoon kertovat, miten tulenpalavasti he vihaavatkaan homoja ja vääräuskoisia ja väärin uskovia harhaoppisia ja uskonnottomia ja tiedettä, etenkin evoluutiosta puhuvia tiedemiehiä.

        Uskovat eivät rakasta mitään muuta kuin sitä omaa uskoaan ja hylkäävät armotta vaikka omat lapsensa, jos nämä eivät jaa samoja uskomuksia. Aidosta lähimmäisenrakkaudesta nuo vihanlietsojat eivät tiedä yhtään mitään.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "No, jos viesti on yhä sama, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, miksi jankuttaa?"

        Toistaminen olisi kertausta ja muistuttaisi myös nykypäivän uskovia juuri siitä, että heidän pitäisi rakastaa muitakin kuin narsistista itseään. Jumalan pitäisi kaikkitietävänä tietää tällaiset pointit.

        "Toistaminen olisi kertausta ja muistuttaisi myös nykypäivän uskovia juuri siitä, että heidän pitäisi rakastaa muitakin kuin narsistista itseään. Jumalan pitäisi kaikkitietävänä tietää tällaiset pointit". Ei lähimmäisen rakkaus kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän uskovaisten pitäisi hyväksyä, jumalattomien teot ja tavat. Anteeksi meidän pitää antaa, mutta ei tarvitse hyväksyä ja varsinkin mikäli teot ovat Jumalan sanaa vastaan.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Uskovaiset eivät rakasta lähimmäistään vaan itseään. Sen sijaan he tuomitsevat toiset hyvin mielellään.

        "Uskovaiset eivät rakasta lähimmäistään vaan itseään. Sen sijaan he tuomitsevat toiset hyvin mielellään". Ihminen joka ei osaa rakastaa itseänsä, ei se osaa rakastaa lähimmäisiäkään. Tuomitsiminen ei kuulu uskoville vaan Jumalalle, totuuden kuitenkin saa jumalattomalle sanoa.

        "Ihminen joka ei osaa rakastaa itseänsä, ei se osaa rakastaa lähimmäisiäkään."
        Uskovaiset osaavat rakastaa vain itseään. Luulevat narsisteina olevansa niin tärkeitä, että heillä kuuluisi olla oikeus elää ikuisesti. Voi kun naurettavaa :D

        "Tuomitsiminen ei kuulu uskoville vaan Jumalalle, totuuden kuitenkin saa jumalattomalle sanoa. "
        Uskovaiset ovat toiset tuomitsevia narsistipaskiaisia. Totuuden saa sanoa jumalattomalle uskovaiselle, jolla ei sitä Jumalaa ole näyttää.

    • Anonyymi

      Jumala puhui noin tunti sitten työstäpaluumatkalla: lempeästi, mutta kehoittavasti;

      "Sinä olet tänään nähnyt miten suurissa ongelmissa ihmiset ovat tässä maailmassa.
      Minä tahdon auttaa heitä, minä tahdon pelastaa heidät tästä synnin orjuuttamasta maailmasta.
      Tahdon puhua heille sinun kauttasi, mutta sinun on ensiksi tehtävä parannus omista syntitottumuksistasi ja turhanpäiväisyyksistäsi - tiedät kyllä mistä - niin sitten voin täyttää sinut Hengelläsi yhä uudelleen ja uudelleen.
      Ja sitten voin puhua kauttasi synnin rääkkäämille ihmisille.
      Ei niin, että aina huomaisit sitä, sillä minä puhun tavalla tai toisella ja sinä olet luonteeltasi taipuvainen ylpeyteen, mutta kunniaani minä en anna ihmiselle.
      Kulje lähempänä minua - minä johdatan sinua kun kuljet rukoillen."

      Koen että tämä on Raamatun, Jumalan Sanan mukaista Jumalan puhetta.
      Perkele ei ikinä haluaisi minun kuulevat tuollaista sanomaa.

      • Mutta mitäs jos se tulikin radiosta?

      • Anonyymi

        "...voin täyttää sinut Hengelläsi yhä uudelleen ja uudelleen"
        ---
        Anteeksi kirjoitusvirhe; pitää olla:

        ...voin täyttää sinut Hengelläni (Pyhällä Hengellä) yhä uudelleen ja uudelleen"

    • Anonyymi

      Jumala on puhunut Raamatussa unien kautta, ja Jooelin kirjan profetia kertoo että:

      *********
      Jooel:
      2:28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
      *********
      En muista olenko koskaan aikaisemmin nähnyt käärmettä unissani, mutta tänään puolilta päivin nukahdin ja unessa näin kaksi käärmettä pressun taitoksessa:
      toinen tavallisen kyykäärmeen näköinen, mutta toinen epätavallisen pitkä, n. 2 m ja paksuutta n. 10 cm ja se oli hyökkäävämpi.
      Sain sen tapettua oven väliin, pienempi hävisi näkyvistä.
      Uni oli ahdistava kokemus.

      Tämä voi olla ennakkovaroitus vaarasta. En tiedä.
      Joskus toinen, myöhempi uni selittää toista.
      Käärme edustaa Raamatussa Saatanaa. Käärmeen symboliikka on pahuutta, demonisuutta.

      *********
      Sananlaskut27:12
      Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.
      *********
      Job.
      33:14 Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
      33:15 Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa,
      33:16 silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen,
      33:17 kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,
      33:18 säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin.

      • Raamattu on ihmisten sepite. Mika Waltarin teoksessa Sinuhe egyptiläinen Sinuhe puhuu paljon, vaikka kyseinen hahmo ei ole oikeasti elänyt ikinä. Hyvä teos sinänsä. Ihmiset ovat niin kekseliäitä, että he keksivät tuollaista. Jotkut jopa uskovat kaiken ja ottavat sen tosissaan.

    • Anonyymi

      Olisiko niin että Jumala kutsuu tavalla tai toisella jumalatonta ateistiakin parannukseen ja pelastukseen, mutta jos ateisti jatkuvasti torjuu Jumalan armon, niin Jumalan Pyhän Hengen ääni vaimenee ja vaimenee ja viimein lakkaa.
      Jäljelle jää vain ateistinen toivottomuus ja ateistisen elämäntavan synkkyys.

      "...ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen" (2. Tessalonikalaiskirje 3:2)

      • "Jäljelle jää vain ateistinen toivottomuus ja ateistisen elämäntavan synkkyys."

        Kovin synkkää näyttää olevan etenkin sinulla. Jumalan olemattomuus ja puhumattomuus varmaankin masentavat sinua.

    • Anonyymi

      Peräreiän Jumala puhuu joka kerta kun istun pöntöllä. Hän on objektiivisesti todellisempi kuin kristittyjen jumala.

    • Anonyymi

      ja jatkoa edelliseeni:
      Jumala on puhunut Raamatussa unien kautta, ja Jooelin kirjan profetia kertoo että:
      Raamatussa sanotaaan, ei kielletäkkään "

      "Kun pissii Calibran katolta vastatuleen - kyllä Jumalan Sanan kuulee"
      Ihme kirja kun EI kielletä edes sitä että miksi Insinööri loi Opel Senatorin
      lisävarustelistan 1990 vuonna Jumalan kuvakseen.

      Ateistit katsoo kummissaan katolta pissijöitä

      "Valitse kaikki kuvat, joissa näkyy
      henkilöautoja" mrtkki! merkki!

    • Anonyymi

      Useimat ateistit uskovat että rahan arvo säilyy. Laita kuvaa tai ääntä siitä uskosta rahan arvon säilymisestä.

      • Minä uskoisin uskovaisten juttuja, jos he laittaisivat Jumalan puhumaan oikeasti.

    • Anonyymi

      Olimme eräänä kesänä bussilla evankelioimismatkalla Petroskoissa. Kävimme Petroskoissa mm. Adventtikirkon jumalanpalveluksessa, joka tulkattiin suomeksi.

      Myöhemmin syksyllä teimme henkilöautolla erään ysikymppisen sotaveteraanin kanssa evankelioimismatkan Venäjän Karjalaan, Seesjärven alueelle, josta ajoimme yöksi Petroskoihin. Meillä annettiin osoite, jossa olevassa talossa voisimme majoittua. Lokakuinen ilta, jolloin saavuimme Petroskoihin, oli sateinen ja kovassa liikenteessä en onnistunut pääsemään kartalla eteenpäin kun venäjän kielen taitoa ei ollut kuin ehkä 10 sanaa ja siihen aikaan ei ollut mitään satellitti-gps-paikannuslaitteita. Olimme eksyksissä suurkaupungissa. Pimeää, koleaa ja sateista.
      Kovia kokenut talvi- ja jatkosodan veteraanikin taisi jo vähän hermostua, kun toisti raamatunlauseen:

      "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Psalmi 50:15 .

      Veteraanilla (nyt jo kuollut) oli 1. Korinttolaiskirjeen 12:ssa mainittu profetoimisen ja/tai tiedon sanojen armolahja.
      Hän rukoili. Hän sai Jumalalta tiedon sanat, että teitä vastaan tulee naishenkilö, joka vie teidät oikeaan osoitteeseen.
      Mitenhän tuossa kävisi ajattelin, mutta lähdin johonkin suuntaan ajamaan. Jollain huoltoasemalla kävin, mutta mitään naishenkilöä ei näkynyt meitä vastaan kävelevän ja auttamaan tulevan.
      Ajoin autoa edelleen. Äkkiä - punainen rakennus vasemmalla - Adventtikirkko, jossa olimme kesällä käyneet. Valot paloivat, ja menin sisälle. Kuoroharjoitus menossa, ja kuoroa johtanut suomea puhunut nainen vei meidät oikeaan osoitteeseen.

      Perillä majapaikassa huokaisin helpotuksesta ja ihmettelin miten tarkkaa on Jumalan johdatus.

      • Anonyymi

        Nämä niin tutun kuuluiset sadut jaksavat aina naurattaa. Jos minulla olisi kyky pyytää kaikkivaltiaalta jumalalta jotakin, niin ihan ensimmäiseksi minulle tulisi mieleen että tuolla on satoja tuhansia nälkään ja sairauksiin kuolevia lapsia, että mitäs jos vaikka aloitettaisiin niistä ja pelastettaisiin ne kaikki kuolemasta?

        Tai oisko sittenkin tärkeämpää että pyytäisin jotain itselleni, vaikkapa kivaa yösijaa? Ja kas, kiva yösija löytyikin, miten mukavaa - mitäpä niistä sadoista tuhansista kuolevista lapsista. Täytyyhän asiat toki laittaa oikeaan tärkeysjärjestykseen...

        Yhtä hauskoja ovat ne sadut joissa jumala pysäyttää junan, jotta kyydissä ollut saarnamies pääsisi pois oikeassa paikassa, tai miten jumala poistaa sen oudon patin jonkun Hevonkuusenperäkylässä asuvan Urpo-Tanelin persuuksista. Jumala siis pysäyttää vaikka junan, tai poistaa patin persiistä, mutta kumma kyllä koskaan - siis koskaan - ei kuule sellaista satua jossa jumala olisi pelastanut satoja tuhansia lapsia kuolemasta nälkään ja sairauksiin. Mutta täytyyhän asiat toki laittaa tärkeysjärjestykseen...

      • Anonyymi

        Ei todellakaan vakuuta, jos tapaa tutun paikallisen tutussa paikassa, joka tietää jonkun lähiosoitteen. Pystyn itse suunnistamaan ilman karttaa ja kompanssia, kun suuntavaisto sattuu toimimaan aika hyvin, enkä hätäänny vaikka joskus näyttääkin siltä, että olisin hieman harhaan mennyt. Tämän ominaisuuden saisi rukoilulla rukousvastaukseksi, mutta ei ole rukoilua koskaan vaatinut, että perille löydän. Ei edes silloin, kun olen reissuillani kysynyt tietä ilman yhteistä kieltä.
        Ja tosiaan aika valikoivaa ihmettä Jumalalta käyttää paikallista asukasta oppaana, kun sitä tekee kaikki ihmiset ilman jumaliakin. Miten olis tosiaan vaikkapa puuttuvan raajan palauttaminen, malarian poistaminen maailmasta tai jotain ihan oikeasti jumalallista settiä? Vaan taitaa nekin hommat jäädä ihmisten ratkaistaviksi, kuten on kaikki muutkin hommat jääneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä niin tutun kuuluiset sadut jaksavat aina naurattaa. Jos minulla olisi kyky pyytää kaikkivaltiaalta jumalalta jotakin, niin ihan ensimmäiseksi minulle tulisi mieleen että tuolla on satoja tuhansia nälkään ja sairauksiin kuolevia lapsia, että mitäs jos vaikka aloitettaisiin niistä ja pelastettaisiin ne kaikki kuolemasta?

        Tai oisko sittenkin tärkeämpää että pyytäisin jotain itselleni, vaikkapa kivaa yösijaa? Ja kas, kiva yösija löytyikin, miten mukavaa - mitäpä niistä sadoista tuhansista kuolevista lapsista. Täytyyhän asiat toki laittaa oikeaan tärkeysjärjestykseen...

        Yhtä hauskoja ovat ne sadut joissa jumala pysäyttää junan, jotta kyydissä ollut saarnamies pääsisi pois oikeassa paikassa, tai miten jumala poistaa sen oudon patin jonkun Hevonkuusenperäkylässä asuvan Urpo-Tanelin persuuksista. Jumala siis pysäyttää vaikka junan, tai poistaa patin persiistä, mutta kumma kyllä koskaan - siis koskaan - ei kuule sellaista satua jossa jumala olisi pelastanut satoja tuhansia lapsia kuolemasta nälkään ja sairauksiin. Mutta täytyyhän asiat toki laittaa tärkeysjärjestykseen...

        Tästä saat tosi nauramista. Ex-Google- pomo joka nyt kehittää itseajavia autoja, kertoo omasta jumalastaan: http://www.thepukki.fi/blog/post/tekoalyjumala

        Sama artikkeli vastaa hyvin tuohon ”pahuuden poistamiseen”: kuten huomaat, ”robotointi” itse asiassa luo enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä.

        Ja toinen tekoälyn kehittäjä (Kindred) ja super-tietokoneiden rakentaja (D-wave) Geordie Rose se vasta sekaisin onkin, vähän ”eri jumalansa” kanssa: http://www.thepukki.fi/blog/post/demonien-tsunami

    • Vaikka siksi että se on trollausta.

      • OK eli laittamalla sanoja ns. Jumalan suuhun, uskovaiset trollattiin lainaamaan kyseisen Jumalan kommentteja kuin ne olisivat oikeasti sanottuja.

      • siino kirjoitti:

        OK eli laittamalla sanoja ns. Jumalan suuhun, uskovaiset trollattiin lainaamaan kyseisen Jumalan kommentteja kuin ne olisivat oikeasti sanottuja.

        Eiköhän se ihmiskunnan historian pahimmat trollit ole niitä ketkä kirjoitteli sellaisen anonyyminimimerkin takaa kuin "Mooses".

    • Anonyymi

      Edward Tabash kutsui Jumalaa ”moraalihirviöksi” ja esitti tämän haasteen: ”Jos kuulet, ja todella olet siellä, näyttäydy juuri nyt… tee kolossaalinen ihme… osoita minulle jotakin enemmän kuin muinaisia kuulopuheita todistaaksesi olemassaolosi.” Kun mitään ei tapahtunut, Tabash väitti todistaneensa väitteensä – mutta hän meni harhaan, koska Jumala joka sallisi itseään käskettävän tällä tavoin, luovuttaisi pois ne ominaisuudet jotka tekevät hänestä Jumalan. Sellainen Jumala, joka hyppää joka kerta kun joku (ateisti tai ei) huutaa, ”hyppää!”, voi esiintyä saduissa, muttei todellisessa maailmassa.

      Tänä päivänä Jumala puhuu mm. niin, että ottaa lääkäreiden kuolleeksi toteaman siilinjärveläisnaisen ja herättää tämän takaisin elämään. Vieläpä niin, että osa niistäkin aivorakenteiden vammoista, jotka luokiteltiin pysyviksi, ovat nyt kadonneet.

      Neurolääkärien – ja tieteen – paras ja ainoa selitys tapahtumille oli ”ihme”.

      http://www.thepukki.fi/blog/post/kuolleista-herannyt

    • Anonyymi

      Jumala on viimeisinä aikoina puhunut Pojassaan. Joka tämän käsittää - sen, että Kristus vei meidät ristille ja hautaan, jossa vanha luomakunta lakkautettiin, minkä jölkeenHän nousi meidän Päänämme ylös ja astui taivaallisiin - se ei haikaile "Jumalan puheen" perään, koska on päässyt jo perille Jumalan puhuttua POJASSAAN. Elämä on tämän jälkeen vain tässä ihanassa Totuudessa lekottelua ja sen syventymistä ja avartumista ymmärrykselle.

      • Anonyymi

        Katsopas kun oli aivan sama raamatunkohta mielessä, Hebr. 1:1-2: ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut”

        Eli nyt kun jo kaikki olemme samaa mieltä siitä, että suvereeni kaikkivaltias Jumalahan ei kysele keneltäkään neuvoa, mitä milloinkin tekee, niin Hän päätti aikanaan puhua profeettojen kautta, ja se ”ilmoitus” on ohi – ja meidän tulee tyytyä siihen mitä Jeesus ja apostolit kertoivat. Pyhän Hengen ohjaus on sitten vielä erikseen.

        Mutta nuo profeettain ennustukset sekä Pojan sanat puhuvat kyllä tänäänkin. Esimerkki: satanistiset ihmissyöjät kuten poppari Katy Perry, Oscar- kahmija Meryl Streep, CNN:n suosikkijuontaja Anderson Cooper ja ex-presidentintytär Chelsea Clinton toteuttavat kulinarismillaan juurikin Jeesuksen ennustusta (Matt. 24:37): Hänen paluunsa aikaan Maan päällä eletään ”Nooan päiviä” = ihmissyöntiä sekä saman sukupuolisten vihkimistä jne.: http://www.thepukki.fi/blog/post/nooan-paivat-osa-2

        Toinen esimerkki profeettojen ennustuksista, Jes. 13:10: ”Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota”. Mutta tietty ”jengi” tulee tekemään kaikkensa että tuokin saadaan ”vesitettyä”: on jo tekoauringot, -kuut ja tähdet valmiina odottamassa: http://www.thepukki.fi/blog/post/kuu-synnyttaa-pikkukuita

      • Anonyymi

        Lääkitys ei ole nyt kohdillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkitys ei ole nyt kohdillaan.

        Niin, joka ainoa noista "lääkitystä tarvitsevista" väittämistä on todistettu alkuperäisin lähtein.

        Kerrohan mitkä niistä eivät ole totta?

        Luepas tuosta kuinka lääkitystä pikaisesti tarvittaisiin jossain ihan muualla - eturivin "tieteessä": http://www.thepukki.fi/blog/post/cern-tekoaly-ja-iron-maiden

        Niin, ja siinäkin on lähteet joista voi varmistaa.

      • Anonyymi

        Sattumoisin minulla on kytköksiä moniin noihin asioihin, ja voin kertoa, että mikään tuolla sivustolla ei ole totta. Uskontoa, viihdekirjallisuutta ja tiedettä jos sekoittaa, on tuloksena tuollaista sekoilua. On hyvin huonoa ja erittäin sivistymätöntä läppää väittää esim. teleskoopin peiliä tai haloilmiöitä keinoauringoiksi. CERNissäkään ei mitään jumalia tai ulottuvuusportteja ole, eikä tekoälyt ole mitään ihmisen kaltaista älyä lähelläkään. Ei siis todellakaan edes lähelläkään. Quantum kääntyy sekin suomeksi muotoon kvantti, eikä kvanttitietokoneiden hienous ole niiden uskomattomat kyvyt tehdä mitä vaan, vaan niiden kyky laskea matematiikkaa tavalla, johon binäärikoneet eivät kykene. Kvanttitietokoneella ei voi pyörittää edes pasianssia, niiden toiminta ja tarkoitus on ihan toisenlainen.

        Sattumoisin voisit sitten ottaa vaikka yhden ko. kohdista ja osoittaa vääräksi. Sinähän sanot että mikään ei ole totta. Kerro yksikin ja todista!

        Ja katsotaanpas sinun osaamisesi: selitä - omin sanoin - miten kvanttitietokone toimii? Ja muista että googletus ei ole omin sanoin.

        Ja vesitäpä tuo Cernin pomon oma lause: "Tuosta portista saattaa tulla jotakin ulos, tai me saatamme lähettää jotakin sen läpi"

      • Anonyymi

        Olet lapsi aikuisten keskellä.
        Haloilmiöitä on kuvattu ja niitä seurailtu jo 1600-luvulta alkaen. Varhaisimmat kirjalliset maininnat niistä ovat vielä sitäkin vanhempia. Sivullasi haloilmiötä väitetään nykyteknologialla luoduksi keinoauringoksi. Kun noin pihalla olet ihan arkipäiväisistä sääilmiöistäkin, niin hittoako tässä mistään kvanttitietokoneista on järkeä alkaa selostamaan. Edes peruskoulun oppimäärä kun ei ole hallussa. Kävisit edes ulkona joskus.

        Katsopas kun tempaisit hatustasi tuon Halo- ilmiön ja lähdit sitten siitä omin käsin kehittelemään eteenpäin – ikäänkuin minun virheekseni.

        Tuossa välkkyvä tekoaurinko – ja onpas sillä iso auringonpilkku sekä ilmeisesti hikka, kohta 0:32: https://www.youtube.com/watch?v=Q2J4s5mcLsY

        Ja tuossa sama veijari jahtaa oikeata aurinkoa – FAA:n virallisessa sääkamerassa, kohta 20:34: https://youtu.be/asUG57ckLZA

        Kiva kirjoitella täällä ulkona lämpimässä.

        No niin, kerropas sitten se kvanttitietokoneen toiminta - vai kerronko minä, jos et osaakaan (?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsopas kun oli aivan sama raamatunkohta mielessä, Hebr. 1:1-2: ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut”

        Eli nyt kun jo kaikki olemme samaa mieltä siitä, että suvereeni kaikkivaltias Jumalahan ei kysele keneltäkään neuvoa, mitä milloinkin tekee, niin Hän päätti aikanaan puhua profeettojen kautta, ja se ”ilmoitus” on ohi – ja meidän tulee tyytyä siihen mitä Jeesus ja apostolit kertoivat. Pyhän Hengen ohjaus on sitten vielä erikseen.

        Mutta nuo profeettain ennustukset sekä Pojan sanat puhuvat kyllä tänäänkin. Esimerkki: satanistiset ihmissyöjät kuten poppari Katy Perry, Oscar- kahmija Meryl Streep, CNN:n suosikkijuontaja Anderson Cooper ja ex-presidentintytär Chelsea Clinton toteuttavat kulinarismillaan juurikin Jeesuksen ennustusta (Matt. 24:37): Hänen paluunsa aikaan Maan päällä eletään ”Nooan päiviä” = ihmissyöntiä sekä saman sukupuolisten vihkimistä jne.: http://www.thepukki.fi/blog/post/nooan-paivat-osa-2

        Toinen esimerkki profeettojen ennustuksista, Jes. 13:10: ”Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota”. Mutta tietty ”jengi” tulee tekemään kaikkensa että tuokin saadaan ”vesitettyä”: on jo tekoauringot, -kuut ja tähdet valmiina odottamassa: http://www.thepukki.fi/blog/post/kuu-synnyttaa-pikkukuita

        "satanistiset ihmissyöjät kuten poppari Katy Perry, Oscar- kahmija Meryl Streep, CNN:n suosikkijuontaja Anderson Cooper ja ex-presidentintytär Chelsea Clinton toteuttavat kulinarismillaan juurikin Jeesuksen ennustusta."

        Täytyy olla todellinen idiootti jos kuvittelee noin ilmiselvän roskan olevan totta, mutta tietenkin uskovat aina uskovat sokeasti ja kritiikittä kaiken hölynpölyn.

        https://www.snopes.com/fact-check/cannibal-restaurant/

        https://www.gossipcop.com/katy-perry-meryl-streep-cannibal-club-celebrity-members-fake-news/

        https://bangaloremirror.indiatimes.com/bangalore/others/fake-news-buster-celebrities-dine-at-a-cannibal-restaurant-in-los-angeles/articleshow/62498843.cms

        https://hoax-alert.leadstories.com/3468840-fake-news-katy-perry-did-not-say-human-flesh-is-the-best-meat-cannibalism-got-a-bad-rap.html

        Sivistymättömälle uskistyperykselle kerrottakoon, että sanat fake news tarkoittavat valeuutisia, siis valheita. Siis tuota uskovien erikoisalaa, valheiden levittämistä. Valheilla vain tuppaa olemaan lyhyet jäljet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsopas kun oli aivan sama raamatunkohta mielessä, Hebr. 1:1-2: ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut”

        Eli nyt kun jo kaikki olemme samaa mieltä siitä, että suvereeni kaikkivaltias Jumalahan ei kysele keneltäkään neuvoa, mitä milloinkin tekee, niin Hän päätti aikanaan puhua profeettojen kautta, ja se ”ilmoitus” on ohi – ja meidän tulee tyytyä siihen mitä Jeesus ja apostolit kertoivat. Pyhän Hengen ohjaus on sitten vielä erikseen.

        Mutta nuo profeettain ennustukset sekä Pojan sanat puhuvat kyllä tänäänkin. Esimerkki: satanistiset ihmissyöjät kuten poppari Katy Perry, Oscar- kahmija Meryl Streep, CNN:n suosikkijuontaja Anderson Cooper ja ex-presidentintytär Chelsea Clinton toteuttavat kulinarismillaan juurikin Jeesuksen ennustusta (Matt. 24:37): Hänen paluunsa aikaan Maan päällä eletään ”Nooan päiviä” = ihmissyöntiä sekä saman sukupuolisten vihkimistä jne.: http://www.thepukki.fi/blog/post/nooan-paivat-osa-2

        Toinen esimerkki profeettojen ennustuksista, Jes. 13:10: ”Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota”. Mutta tietty ”jengi” tulee tekemään kaikkensa että tuokin saadaan ”vesitettyä”: on jo tekoauringot, -kuut ja tähdet valmiina odottamassa: http://www.thepukki.fi/blog/post/kuu-synnyttaa-pikkukuita

        Enpä ole pitkään aikaan nauranut yhtä makeasti kuin lukiessani tuon thepukki-blokin vammaisia houreita. Pelkästään vainoharhaisia salaliittoteorioita ja foliokypärää käyttävien ääliömäisimpiä idioottimaisuuksia.

        Ja sitten uskovat vielä ihmettelevät miksi heitä pidetään idiootteina.

      • "Jumala on viimeisinä aikoina puhunut Pojassaan."

        Harmi, että kyseinen poika on vain fiktiivinen romaanihahmo. Jeesus on siis kuin Sinuhe egyptiläinen.

    • Anonyymi

      Jumala puhuu, jos kääntyy Hänen puoleensa. Vaatii siis yhteyden oton ja se on palkitsevaa. Jokainen ateisti saa yhteyden aivan kuten uskova ihminen.
      Jeesus on tässä välimies ja opettaja ja koska hän oli fyysinen olento, niin asia tulee paljon helpommaksi.

      • Anonyymi

        Rehellinen ja totuudenjanoinen ihminen ei tuollaista soopaa niele. Miten edes kehtaatte selittää tommosta hölynpölyä? Fyysisiä ja henkisiä olentoja, enkeleitä, rukoilua, Nooan arkkeja, kansanmurhia, tulipatsaita, uhreja, puhuvia aaseja, pyhiä henkiä ja kaikkea muuta lapsellista paskaa. Mitään konkreettista, kokeilua, kestävää tai selväsanaista ei koskaan tule, pelkkää tyhjää lätinää. Nyt on vuosi 2019 ja kaikki, aivan kaikki sinunkin hyvinvointisi mahdollistava, on tieteen ansiota. Lääketieteestä nosturiin ja siitä mikroaaltouuniin saakka on kaikki tieteen avulla tehty, eikä mysteereitä tai uskomuksia löydy minkään takaa.

        Itsekeskeisyyden, röyhkeyden ja typeryyden liitto koko uskonto.

        tässä on vaan se ongelma, että olen itsekin tiede ihminen. Olen maisterin tutkinnon suorittanut. Ihmisen maailman käsitys voi olla sekä tieteessä että uskossa ja tämä ei ole mikään bipoläärihäiriö

        Sinä nyt vaan yrität väistellä vääjäämättömän edessä.

        Yhdeksän kuukautta sitten lääkärit TOTESIVAT naisen kuolleeksi. Kun sitten virkosi eloon, ”oli pakko leikata koska eli – mutta turhaa, kun luhistuneen aivolohkon rakenteet olivat pettäneet”.

        Soitapa Eila ja Pauli Kärjelle ja kysy miten asia on. Siilinjärven Vapaaseurakunnasta löytyy yhteystiedot.

        Ja mitä tulee v. 2019 ”tieteeseen”, niin suurelta osin täyttä valhetta ja potaskaa. Aloita vaikka tuolla NASA:n pelleshow’lla ja mieti sen jälkeen kannattaako uskoa YHTÄÄN MIHINKÄÄN mitä ovat satuilleet: https://www.youtube.com/watch?v=h_COQbeaCCE

        Ylväät astronautit kyllä pystyvät lyömään kasvoihin ja potkimaan – mutteivät käsi Raamatulla kykene sanomaan että kävin Kuussa.

        Itsekeskeisyydestä sen verran että me uskovat olemme Jeesuksen "orjia". Mitä Jeesus on sinulle:

        1. Valehtelija
        2. Mieleltään häiriintynyt
        3. Se mitä Hän väittikin olevansa

      • Anonyymi

        Jeesus on satua. Ihmeisiin uskot, mutta asteonautteihin et. Se kertoo kaiken tarpeellisen. Tuo Jumalasi näytille ja jatka lässytystä sitten. Mitätön on jumalasi.

      • Anonyymi

        Mä voin sanoa käsi Raamatulla, että Jumalaa ei ole. Tai että saunassani asuu saunatonttu. Ei pelota Raamatut eikä kummitukset.

      • Anonyymi

        "tässä on vaan se ongelma, että olen itsekin tiede ihminen." - ei se mikään ongelma ole. Tunnen uskovia, jotka eivät sekoile, kerro höpöhöpö-juttuja ja jotka jumaluskonsa ohella omaavat hyvin tieteellisen maailmankuvan. Ymmärtävät, että Raamattu on oman aikansa tuotos, ei mikään tietokirja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tässä on vaan se ongelma, että olen itsekin tiede ihminen. Olen maisterin tutkinnon suorittanut. Ihmisen maailman käsitys voi olla sekä tieteessä että uskossa ja tämä ei ole mikään bipoläärihäiriö

        Maisterin tutkinnon suorittanut tiedeihminen osaa kirjoittaa yhdyssanat yhteen, joten typerä valheesi kaatuu jo tuohon kohtaan.

      • Anonyymi

        Jokaisen ateistin vilpitön rukous kuullaan. Jos olisin itse ateisti, niin tekisin kaiken mahdollisen ja avun, että pääsisin kohtaamaan mysteerin

        On olemassa monenlaista uskon tasoa ja katson itse kuuluvani muuhun kuin tunteelliseen sarjaan. Jumala on ainoa mahdollisuus ja täysin absoluutti. Meillä on erilaisia kulttuureita, mutta Jumala on yksi. Koska olen saanut itse armolahjoja, ne ovat palkinto. Niitä ei tule marketeista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on satua. Ihmeisiin uskot, mutta asteonautteihin et. Se kertoo kaiken tarpeellisen. Tuo Jumalasi näytille ja jatka lässytystä sitten. Mitätön on jumalasi.

        Sinuna perehtyisin ihan historiaan, niin et enempää osoittaisi tietämättömyyttäsi.

        Historian todisteet Jeesuksesta on vahvistettu jopa ”vihamielisesti”, eli henkilöt jotka kaikkea muuta kuin olivat Jeesuksen puolella – pääasiassa pilkkasivat Häntä - mikä mielestäsi on siis ”sadun” pikkaamista.

        - Jeesuksesta on olemassa enemmän kirjallisia dokumentteja kuin yhdestäkään toisesta antiikin henkilöstä.
        - Raamatun ulkopuolelle jääneet ns. apokryfitekstit, joita on huomattava määrä (Heikki Koskenniemi: ”Apostoliset isät”)
        - Keisari Trajanuksen hallituskaudella kirjoitti Antiokian piispa Ignatios (n. 30-107 jKr.) kirjeen Tralliksen seurakunnalle korostaen voimakkaasti sitä, että Jeesus Kristus on todellinen historiallinen henkilö
        - Kristillisen uskon mukaan Jumala on kolminainen, ja selkeästi ilmaistuna osana kolminaisuutta (trinitas) Jeesus esiintyy kirjallisuudessa ensimmäisen kerran kirkkoisä Tertullianuksen (155-220 jKr.) teoksessa (Adversus Praxean II: 4)
        - Antiikin ajan kirjailijat, kuten Rooman keisarien elämäkertoja Suetonius (n. 69-122 jKr.), roomalainen senaattori ja historioitsija Tacitus (n. 50-120 jKr.), Bitynian maaherra Plinius nuorempi (n. 62-115 jKr.), satiirikko Lucianos Samosatalainen (n. 125-180 jKr.) ja juutalainen Flavius Josefus (n. 37-100 jKr.) kertoivat Jeesuksesta.

        Ja katsopas tuota astronauttiasi – tässä kohtaa WikiLeaksista: sillä kertaa kun ei pomppaa naamioidulta trampoliinilta, roikutetaan valjasvaijerissa: https://youtu.be/2sUUe2cLZNc

        Mitä se sinulle kertoo?

      • Anonyymi

        Se kertoo sen, että kanssasi on turha yrittää keskustella. Vaikuttaa hieman psykoosilta. Toivottavasti saat jostain apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kertoo sen, että kanssasi on turha yrittää keskustella. Vaikuttaa hieman psykoosilta. Toivottavasti saat jostain apua.

        Ethän sinä keskustele vaan väistelet.

        Luuletko että toivotteluillasi teet herjauksistasi yhtään totuudellisempia?

        Raamatun mukaan SINÄKIN tulet polvistumaan minun "mitättömän" Jumalani eteen. Suosittelen miettimään sitä.

      • Anonyymi

        Mielikuvitusjumalasi edessä ei polvistu kukaan muu kun sinä, kunnes lopulta kuolet ja siihen loppuu sekin niiailu :D
        Ja sängyn alla varmaan vaanii mörökölli. Hui kauhistus!

      • siino

        "Jumala puhuu, jos kääntyy Hänen puoleensa."

        Etu- vai takapuoleensa?

    • Anonyymi

      Eräs uskovainen totesi että jotkut eivät uskalla mennä hengelliseen kokoukseen koska pelkäävät että Jumala puhuu heille siellä.
      Onko niin ateistit. Pelkääkö teistä kukaan että hihhulien kokouksessa Jumala puhuisi teille tavalla tai toisella: vaikkapa profetian armolahjan omaava paljastaisi sisimpänne salaisuuksia tietämättään tai Jumala puhuisi muulla tavoin sydämenne sisimmälle minälle.

      • Anonyymi

        Ei pelota. Olen käynyt monissa kokouksissa. Profetiat menivät päin männikköä, mut johtui varmaan siitä että Jumala oli kännissä?

      • "jotkut eivät uskalla mennä hengelliseen kokoukseen koska pelkäävät että Jumala puhuu heille siellä."

        Ei siinä hihhulimölyssä kuule piruakaan.

      • Anonyymi

        Saarnaajien perheessä kasvaneena minulla on paljon kokemuksia erilaisista hihhulikokouksista. Täysin aivotonta vöyhötystä, jossa tollot itsesuggestiolla ajavat itsensä hyperventilaatioon ja lähes katatoniseen tilaan, jossa sitten - ilmeisesti hapenpuutteen vuoksi - kokevat erilaisia harhoja, joita säälittävät hömelöt sitten pitävät jumalallisina näkyinä ja viesteinä.

        Näissä kokouksissa koettiin myös paljon ihmeparantumisia. Tosin kaikki parantuneet myöhemmin kuolivat juuri niihin sairauksiin, joista olivat kokonaan ihmeparantuneet - minkä olisi viimeistään jo pitänyt herättää joitakin ajatuksia. Mutta ajatteleminen on vaikea laji ja hihhulit ovat siinä lajissa maailman surkeimpia, todellisia alisuoriutujia. Tietenkin, koska usko kieltää kaiken loogisen ja kriittisen ajattelemisn, sehän se voisi ikävästi haitata sokeaa uskomista typeryyksiin.

        Erinomaisen vilpitön kommentti. Kiitos!!!

      • Anonyymi

        Pienet sille! Itsekin lahkossa lapsuuteni viettäneenä tiedän nuo jutut. Psykoottista sekoilua se touhu. Ja uskonnon syövereistä noustaan yhtä huonosti kun opiaattiriippuvaisuudesta. Sairasta meininkiä.

        Jumalaa ei näkynyt eikä kuulunut. Antaa tulla vaan, jos joku osaa oikeat loitsut. Itse en semmosta lapsellista taikurileikkiä enää harrasta.

        Hyvä kommentti. Kiitos!!!

        Menetkö käsi Raamatulla takaamaan kirjoituksesi? Eli mikäli valehtelet yhtään, joudut myöskin kirjoituksistasi vastuuseen ,kun totuuden päivä koittaa.

        "Pienet sille! Itsekin lahkossa lapsuuteni viettäneenä tiedän nuo jutut. Psykoottista sekoilua se touhu. Ja uskonnon syövereistä noustaan yhtä huonosti kun opiaattiriippuvaisuudesta. Sairasta meininkiä." Kysyn sinulta yhden kysymyksen, Jeesus Kristus on?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menetkö käsi Raamatulla takaamaan kirjoituksesi? Eli mikäli valehtelet yhtään, joudut myöskin kirjoituksistasi vastuuseen ,kun totuuden päivä koittaa.

        "kun totuuden päivä koittaa."

        Sinä et totuudesta välitä pätkääkään.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "kun totuuden päivä koittaa."

        Sinä et totuudesta välitä pätkääkään.

        "kun totuuden päivä koittaa."

        Sinä et totuudesta välitä pätkääkään". Eläppäs kuule hätäile, siinollekkin koittaa vielä totuuden päivä. Sit ollaan kuule niin nöyrää ihmistä, ai että.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "kun totuuden päivä koittaa."

        Sinä et totuudesta välitä pätkääkään". Eläppäs kuule hätäile, siinollekkin koittaa vielä totuuden päivä. Sit ollaan kuule niin nöyrää ihmistä, ai että.

        "siinollekkin koittaa vielä totuuden päivä. Sit ollaan kuule niin nöyrää ihmistä, ai että."

        Pehmeäpäisissä kuvitelmissasi on. Totuus on se, että sinä kuolet. Kuolleet eivät todistele yhtään mitään. Nöyrry vaan sen faktan edessä. Totuuden saa sanoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menetkö käsi Raamatulla takaamaan kirjoituksesi? Eli mikäli valehtelet yhtään, joudut myöskin kirjoituksistasi vastuuseen ,kun totuuden päivä koittaa.

        Olipa typerä kysymys. En tietenkään koskaan mene takaamaan mitään käsi Raamatulla, koska olen ateisti enkä usko Raamatun lapsellisiin satuihin. Aivan sama kuin jos minä kysyisin sinulta että vannotko kaiken sanomasi käsi Koraanilla?

        Raamattu kiinnostaa minua yhtä paljon kuin toinen vastaava satukirja Koraani, jossa on samoja muinaisten paimentolaisheimojen homeisia, lapsellisia ja erittäin epäloogisia kansantaruja. Taruja joihin säälittävät typerykset sokeasti ja kritiikittä uskovat, koska ovat täysin kyvyttömä tekemään edes alkeellisia loogisia päätelmiä, eivätkä kykene erottamaan satuja todellisuudesta.

        Siksi onkin niin irvokasta, että tuollaiset ihmiset tulevat saarnaamaan mulle ihmisille jotain muka Totuuksista, vaikka eivät tiedä yhtään mitään mistään. Naurattaisi ellei olisi niin säälittävää.

    • Anonyymi

      Systemaattis-loogisesti:

      Jumala joko on tai ei ole. Ja se fakta ei millään muotoa ole riippuvainen siitä, mitä kulloinkin olemme valmiit uskomaan.

      Tosikristitty uskoo pääsevänsä Jumalan tykö kun elo tässä ajassa päättyy. Raamattu lupaa sen – ja kertoo seikkaperäisesti, mitä kuoleman jälkeen: http://www.thepukki.fi/blog/post/keanu-reevesin-ikuisuus

      Ateisti tms uskomaton elää siis omasta mielestään ainoan elämänsä tässä ja nyt. Kannattaako se elämä siis uhrata siihen, että nälvii niitä jotka ajattelevat toisin?

      Eihän ”kuuluisa” ateisti Richard Dawkins’kaan pohjimmiltaan ole ateisti – vaan onneton Jumalankiroaja: http://www.thepukki.fi/blog/post/uskooko-jumala-ateisti-richard-dawkinsiin

    • Eikös nimenomaan tähän aikaan vuodesta aina uudelleen ja uudelleen täyteen kukkaan, vihreyteen ja vehreyteen puhkeava luonto kerro ateistille Jumalan valtavasta, uudistavasta luomisvoimasta.

      Ateisti!
      Älä usko darwinistista hömpänhömpänhömppää.
      Darwin pettää ateistit!

      • Anonyymi

        Ei kerro. Jos oikeasti seuraisit luontoa edes keväisin huomaisit, että luontoäiti on täys mulkku. Bakteerit, virukset, loiseläimet, saalistajat ja luonnon loputon kilpailu eloonjäämisestä antaa Luojastanne aika huonon kuvan. Kun on läheltä nähnyt syövän, borrelioosin ja muita luonnon ikäviä ihmeitä, niin ei tuollainen sokea lapsellinen hippihöpötys uppoa. Kasva aikuiseksi.

        Nuo mainitsemasi negatiiviset asiat juontuvat sieltä syntiinlankeemuksesta, kadotetusta paratiisista. Mutta luonnossa on silti enemmän kaunista ja hyvää kuin noita ikäviä asiota. En usko että paratiisissa - siis ennen syntiinlankeemusta - olisi ollut edes verenhimoisia itikoita.

      • Anonyymi

        Virukset on syntiä? Bakteerit? DNA? Nyt alkaa juttu olemaan jo sen verran hapokasta, että saat aika tarkasti selittää mitä tekemistä luonnon monimuotoisuudella on synnin kanssa? Ja mitä synti edes on?

        Hapokastahan, suolalla maustettua, sen pitää keskustelun ollakin.
        Sanoin että mainitsemasi negatiiviset asiat (bakteerit, virukset) juontavat juurensa syntiinlankeemuksesta, kadotetusta paratiisista. Uskon että näitä haitallisia asioita ei paratiisissa ennen syntiinlankeemusta ollut. Virus yms. itsessään ei tietenkään ole syntiä.
        DNAsta en puhunut mitään, koska en ymmärrä siitä hökkäsen pölähtävää, tosin se ei taida olla haitallinen asia.

        Seuraava kysymys.

      • Anonyymi

        Miksi kysyä kun sulla ei ole edes alkeita hallussa? Todistat vain siitä, että uskot mielummin kuin tiedät. Ihminenkin vaatii bakteereita elääkseen. Emme ole mikään orgaaninen yksikkö, vaan elämämme ehto on symbioosi monen eri elollisen kanssa. Tapat päivittäin valtavasti elämää vain voidaksesi itse elää. Sille ei ole vaihtoehtoja. Tommoset syntiinlankeemusselitykset eivät ole vain naurettavia, vaan myös todella lapsellisia.

        Niin, bakteerit ovat varmaan tarpeellisia ruuansulatus- ja ties missä kehon toiminnoissa. Mutta on ero bakteerilla ja bakteerilla. Sairaalabakteerin kanssa ei kuulema ole leikkimistä.

        Mutta jos sinulla ei ole kysyttävää, ja minusta ei ole vastaajaksi, niin päätämme keskustelun tällä erää tähän.
        Mutta tämähän oli hyvä keskustelu - kumpikaan ei pahoittanut mieltään.

    • Anonyymi

      Eikös se Raamattu, Jumalan Sana puhu siinon sydämelle että:
      Tee parannus ja usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut - niin myös sinun perhekuntasi (Apost.teot. 16:31).

      Tämä on varmasti Jumalan puhetta Hänen omassa Sanassaan.

      Siino!
      Se ei ole vielä pelottavaa, jos Jumala sinulle puhuu. Vasta sitten tilanne voi olla toivoton, kun Jumala ei enää puhu.

      • "Siino!
        Se ei ole vielä pelottavaa, jos Jumala sinulle puhuu. Vasta sitten tilanne voi olla toivoton, kun Jumala ei enää puhu."

        Aivan, mutta Jumala puhuu nykyään hieman tosin kuin Raamattu opettaa. Katsos vaikka tämä dokumenttipätkä, miten Jumala helpottaa elämää: https://www.youtube.com/watch?v=eb1tDCKjLVo&t=53s

      JOS itse olisin ateisti, haastaisin joka ainoan Raamattu-uskovan – ja käytännössä aina voittoisasti, olivatpa sitten judaisteja tai kristittyjä, jakeilla Joos. 10:12-14, jossa aurinko pysyi paikallaan koko päivän eikä Kuukaan liikkunut.

      Sehän ei ole millään muotoa mahdollista ilman kosmista katastrofia. Ja koska tuo tapahtui noin vuonna 1375 eKr., ei millään muinaisilla vedenpaisumuksilla tms kolossaalisilla ”muutoksilla” voi tässä olla mitään tekemistä.

      ”Etkös nyt voi myöntää että ihan satua siis kaikki?”. En.

      Sillä tuo näkemys perustuu ns. ”tieteen maailmankaikkeuteen”, ei Raamatun.

      Siinä mielessä on tätä lukevien tosikristittyjenkin hyvä osaltaan tsekata: käypä läpi koko Raamattu ja ne kohdat joissa kuvataan ”Luomisen maailmankaikkeutta”, niin huomaat, että nuo kaksi maailmankaikkeus- kokonaisuutta eivät ole MILLÄÄN TAVALLA yhteensopivat.

      Ja ei – ei nyt sotketa flat earth- juttuja tähän: vain ja ainoastaan verrataan Luomisen ja ”tieteen” maailmankaikkeuksia. Tuossa hyvä kooste tärkeimmistä: http://www.thepukki.fi/blog/post/mika-se-uusi-oppi-on-jota-sina-ilmoitat-apt--1719

      Summa summarum: kun Galileo lausui: “Se pyörii sittenkin”, tapahtui ensimmäinen valhe: Raamatun (alkukielen) mukaan Maa ei liiku (1 Aikak. 16:30; Ps. 93:1; Ps. 96:10): ”Vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa. Maan piiri pysyy lujana, se ei horju. (= ”Hän on maan vahvistanut, ettei se liiku”, Biblia 1776 ja Biblia 1867)” (1 Aikak. 16:30). Galileon väite, ”se pyörii sittenkin”, ei kestä Raamatun valossa. Eikä Galileon suurin vastustus suinkaan tullut kirkosta – vaan tiedeyhteisöstä!

      Samalla tavoin, maailmankaikkeus vanheni päivässä miljardeja vuosia – kun Darwin julkaisi Lajien Synnyn.

      Mikä ”uskonto” vaatii eniten uskoa ...

    • Anonyymi

      Näinhän se aina ”nietscheläisesti” menee: ei haluta uskoa totuutta, koska se samalla särkee oman illuusion - ja on mietittävä kaikki uusiksi. Sehän saattaa jopa pelottaa.

      Ja niinhän se menee taas tässäkin keskustelussa: ensin takki auki pilkataan Jumalaa jota ei ole - ja joka tapauksessa Hän olisi hirviö. Ja sitten kun asialliset argumentit loppuvat, on käytettävissä enää pilkka.

      Siksi moni välttää tosikristityn kohtaamista: joutuu aina valinnan paikalle: joko kyllä, ei – tai dissaamisen valinta. Ei kukaan Helvettiin vahingossa joudu; Kristushan puhui Helvetistä enemmän kuin Taivaasta.

      • Pilkka on ihan asiallinen argumentti. Joskus tuntuu, että se on ainoa mitä kristinuskon väitteet ansaitsevat.

    • Anonyymi

      Miley Cyrus: ”Saatana on todella mukava kaveri”.
      Rihanna: “Jollei Jeesus ole vastannut rukouksiinne, kokeilkaa rukoilla Saatanaa”
      Katy Perry: “Kannibalismi on paljon yleisempää kuin saattaisit ajatella; ihmisliha on parasta lihaa“
      Chelsea Clinton: ”Satanismi on uskonto joka ansaitsee kunnioitusta.”
      ex-Googlepomo Anthony Lewandowski – joka kehittää meille itseajavat autot: ”Meidän prosessimme on muovaamassa jumalaa. Joten varmistakaamme että ajattelemme oikealla tavalla sitä tehdessämme. Se on valtava mahdollisuus.”
      Kindred- tekoälyfirman ja D-wave- kvanttitietokonefirman johtaja Geordie Rosen omien sanojen mukaan hänen D-Wave quantum -tietokoneet kykenevät kutsumaan koolle “demonien tai alienien tsunamin”, jotka ovat vastaavia kuin ne “vanhimmat” (“Old Ones”), joista kauhukirjailija H.P. Lovecraft kauan sitten tarinoi.
      Darwin ja Dawkins uskoivat evoluutiouskontoon
      Puoli maailmaa uskoo poliittiseen ilmastonmuutokseen – ja samaan aikaan on voimassa 100 patenttia jolla ilmastoa muutetaan
      Toinen puoli uskoo avaruuslentoihin – vaikka räjähtäneen Challenger- sukkulan miehistö on elossa jne
      Kuu on Maan atmosfäärissä – avaruus taitaakin löytyä vain Hollywoodin kellarista, kuten rap-bandi laulaa jne

      Minkäs uskonnon pilkkafestivaalit tässä keskustelussa olikaan meneillään?

      • Tästä puuttui enää liskoihmisten salaliitto.

    • " Miksi hän nykyään on niin hiljainen veikko? Olisihan hänellä mahdollisuus käyttää jopa suomi24:n ateismipalstaa huulenheittoon. "

      Jotta ylläoleva ajatus olisi perusteltu sinun on tiedettävä mikä on Jumalan puhetta mikä ei. Joten ole hyvä ja kestä eli hyväksy oma näkemyksesi.

      " Mutta ei. Hän vaikenee kuin muuri. Uskovaisten pitää siksi käydä täällä orpoina "todistamassa". Olisihan se heillekin helpompaa, jos Jumala jeesaisi heitä todistamisen taakassa."

      Jos ja kun kuulet "uskovaisen" tai kenen tahansa "todistavan" tiedäthän silloin vuorenvarmasti että todistaja on se henkilö, ei suinkaan Jumala joten jällen tutkiva ajatus suuntautuu sinun päätelmääsi.
      En väitä että olet värässä mutta sen sanon että puhut ja todistat omasta ajattelustasi. Monikin saattaa kuulla sinun näkemyksessäsi totuuden, ellei aivan Jumalaa kuulisikaan. Mitä sanoja tai nimiä kukin käyttääkään.

      • "Jotta ylläoleva ajatus olisi perusteltu sinun on tiedettävä mikä on Jumalan puhetta mikä ei. Joten ole hyvä ja kestä eli hyväksy oma näkemyksesi."

        Jumala on kuulemma kaikkivoiva. Sellaiselle ei ole konsti eikä mikään tehdä omasta puheestaan helposti uskottava. Joten ole hyvä ja kestä se totuus, että Jumala voi puhua ihan milloin vaan passaa samaan tapaan kuin ennen vanhaan kunnon Raamatun kirjoittamisen aikaan.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Jotta ylläoleva ajatus olisi perusteltu sinun on tiedettävä mikä on Jumalan puhetta mikä ei. Joten ole hyvä ja kestä eli hyväksy oma näkemyksesi."

        Kyllä, kyllä Siino!
        Ja Jumala voi pistää jumalattoman suuhun rhema-sanat ja käskyttää omalla tavallaan jumalatonta puhumaan ne.
        Jumalaton ei tätä puheestaan tietenkään hoxaa, mutta uskovainen huomaa sen.

        Jumala puhuu siis tavalla tai puhuu toisella. Vaikka Siinon kautta; halusi Siino sitä tai ei.

        "Jumala voi puhua ihan milloin vaan passaa samaan tapaan kuin ennen vanhaan kunnon Raamatun kirjoittamisen aikaan."

        Sinä olit silloin kuuntelemassa koska tiedät?

      • Anonyymi

        Enkelipallo, mitä ihme vänkäystä tuo oikein on? "olitko itse näkemässä nönnönnöö", osaa olla lapsellista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enkelipallo, mitä ihme vänkäystä tuo oikein on? "olitko itse näkemässä nönnönnöö", osaa olla lapsellista.

        Yritän hahmottaa miten saat tiedon Jumala puhuu tai ei puhu
        Jumala vastaa ajatuksen tasolla kysymykseen Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa
        Rakkaus tässä tapauksessa mahdollisimman syvällisessä mielessä

      • enkelipallo kirjoitti:

        "Jumala voi puhua ihan milloin vaan passaa samaan tapaan kuin ennen vanhaan kunnon Raamatun kirjoittamisen aikaan."

        Sinä olit silloin kuuntelemassa koska tiedät?

        "Sinä olit silloin kuuntelemassa koska tiedät?"

        Koska Raamattu kertoo "dokumenttaarisesti" sanasta sanaan, mitä Jumala on sanonut ennen muinoin, ei vaadi nerokkuutta tajuta, että Jumala mukamas on sanonut jotain. Niin no, sinä ja nerokkuus olette toki kovin kaukana toisistanne.

      • Anonyymi
        enkelipallo kirjoitti:

        Yritän hahmottaa miten saat tiedon Jumala puhuu tai ei puhu
        Jumala vastaa ajatuksen tasolla kysymykseen Mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa
        Rakkaus tässä tapauksessa mahdollisimman syvällisessä mielessä

        Enkelipallo, en ymmärrä miten viestisi liittyy mihinkään aiemmin sanottuun?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enkelipallo, en ymmärrä miten viestisi liittyy mihinkään aiemmin sanottuun?

        😶 jep

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, kyllä Siino!
        Ja Jumala voi pistää jumalattoman suuhun rhema-sanat ja käskyttää omalla tavallaan jumalatonta puhumaan ne.
        Jumalaton ei tätä puheestaan tietenkään hoxaa, mutta uskovainen huomaa sen.

        Jumala puhuu siis tavalla tai puhuu toisella. Vaikka Siinon kautta; halusi Siino sitä tai ei.

        "Jumala puhuu siis tavalla tai puhuu toisella. Vaikka Siinon kautta; halusi Siino sitä tai ei."

        Tässäkin dokumentissa Jumala puhuu pastorin kautta, halusipa pastori sitä tai ei:
        https://www.youtube.com/watch?v=X0xN0o28D2M&t=27s

        En katsonut linkiä mutta kaikessa on kysymys siitä kuinka sanoma ymmärretään ja mihin sitä ymmärrystä käyteteään.

        Aivan kuten Anonyymi 8.6.2019 15:19 rehellisesti ilmaisee. Hän ei ymmärrä mitä sanon eli tarkoitan.
        Olisihan se erinomaisen hyvä kun jokainen ymmärtäisi kaverinsa kommunikoinnin juuri siten kuin se on tarkoitettu, tai toisin päin. Kun pystyisi jo sanoessaan tajuamaan ettei sanoma mene perille tai saa kuulijan mielessä aikaan jotain aivan muuta kuin oli tarkoitus.
        Tämä viimeksi mainittu tilanne kuitenkin kaikkein yleisin kommunikoinnin tulos vilpittömistä toiveista riippumatta.

        siinolle vilpittömästi. Jeesuksen lähettämän Pyhänhengen ääni tuli jokaiselle hänen omalla kielellään. Se ei tarkoita etteikö linkin sanomassa olisi pyhyyttä hänelle joka sen siten kuulee

        "En katsonut linkiä"
        Se on valitettavaa, ettet halua kuulla Jumalan puhetta.

        "siinolle vilpittömästi. Jeesuksen lähettämän Pyhänhengen ääni tuli jokaiselle hänen omalla kielellään."
        Ahaa. Se on pyhä henki, jolla Jeesus kikkailee. Ihmiset lähettävätkin eetteeriin sanomansa.

        Puhun vain omasta puolestani.
        Sen mitä katsoin oli ilmeisesti englannin kielistä, koska en sitä ymmärrä riittää minulle että jätän tuomitsematta niin kieln kuin sinut tai Jeesuksen tai Pyhänhengen

    • Anonyymi

      Skitsofreenikkojen päässä ja heidän suunsa välityksellä jumalat ovat joskus puhuneet.

      Tiettävästi puhuvat vieläkin.

      • Kyllä. Olet aivan oikeassa.

    • Anonyymi

      Sitäpaitsi sen puhe olisi meille ihan hebreaa.

      Jumalan olisi korkea aika päivittää puheensa selkokielelle ja käyttää nykyaikaisia viestintävälineitä.

      • Joo, luulisi Jumalan kaikkivoivana ja kaikkitietävänä osaavan muutakin yhtä hyvin kuin leikkiä piilosta.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Joo, luulisi Jumalan kaikkivoivana ja kaikkitietävänä osaavan muutakin yhtä hyvin kuin leikkiä piilosta.

        Miksi Jumalan pitäisi näyttää sellaisille ihmisille olemassa olonsa, jotka eivät usko häneen ja pilkkaavat häntä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Jumalan pitäisi näyttää sellaisille ihmisille olemassa olonsa, jotka eivät usko häneen ja pilkkaavat häntä?

        Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta. Tulisi reilusti esiin, eikä olisi vain hihhuleiden sanahelinää.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta. Tulisi reilusti esiin, eikä olisi vain hihhuleiden sanahelinää.

        "Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta. Tulisi reilusti esiin, eikä olisi vain hihhuleiden sanahelinää". Ai et ymmärrä, kun kaikki tullaan luomaan uudelleen, näin karsitaan jyvät akanoista.

      • Anonyymi

        No uskovilla on kaappifantasia omasta erinomaosuudestaan, joka sitten palkitaan. Jos ikuisuuden kestävä Jumalan palvonta taivaassa olisi houkuttelevaa, ne palvoisivat aamusta iltaan. Oikeasti vain fantasioivat siitä, että joskus kuolemansa jälkeen pääsisivät muka päälliköimään "valittujen" kanssa. Aika murheellinen maailmankuva. Mut minkäs teet, kaikki eivät vain kestä tietoisuutensa kanssa, niin täytyy luoda eläimellisiä harhoja.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta. Tulisi reilusti esiin, eikä olisi vain hihhuleiden sanahelinää.

        -Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta-

        2.Tessalonikalaiskirje3:2:
        *ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.*

        Miksi ihmeessä Jumala ilmaisisi itsensä tällaisille "usko ei ole joka miehen"
        -jumalattomille ateisteille.
        Usko on lahja - se ei ole tuosta vaan otettava jokamiehenoikeus.
        Kun ei ole, niin ei ole.

      • Anonyymi

        Häijy on teidän kaikkivaltias jumala. Ensin tekee kaiken mieleisekseen ja sitten alkaa kettuilla syyttömille. Laittaa vielä toistaitoisen juoksupojan viestinviejäksi. Ei vaivaudu itse paikalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta. Tulisi reilusti esiin, eikä olisi vain hihhuleiden sanahelinää". Ai et ymmärrä, kun kaikki tullaan luomaan uudelleen, näin karsitaan jyvät akanoista.

        "Ai et ymmärrä, kun kaikki tullaan luomaan uudelleen, näin karsitaan jyvät akanoista."

        Saduissasi luodaan. Valitettavasti totuus on kannaltasi karumpi. Turhaan siis uhoat ylimielisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        -Lisätäkseen uskottavuuttaan. En ymmärrä mitä hyötyä Jumalalle on leikkiä piilosta-

        2.Tessalonikalaiskirje3:2:
        *ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.*

        Miksi ihmeessä Jumala ilmaisisi itsensä tällaisille "usko ei ole joka miehen"
        -jumalattomille ateisteille.
        Usko on lahja - se ei ole tuosta vaan otettava jokamiehenoikeus.
        Kun ei ole, niin ei ole.

        Raamattu on ihmisten sepittämää fiktiivistä hömppää. Turhaan yrität sen kautta "todistaa" jotakin. Kuoltusi olet kuollut kuin kivi.

    • Anonyymi

      Eikö Jumala puhu Siinolle? Onko Hän Siinoa kohtaan vaiti? Vai eikö Siino halua kuulla Jumalan puhetta?

      Kuule! Jumala on hyvä!

      "Vai halveksitko hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua (Siinoa) parannukseen."
      Roomalaiskirje 2/4

      • "Eikö Jumala puhu Siinolle? Onko Hän Siinoa kohtaan vaiti? Vai eikö Siino halua kuulla Jumalan puhetta?"

        Ei puhu. Minulla ei vissiin ole hommaan tarvittavia harhoja.
        Voisin toki laatia seuraavat kymmenen käskyä kivitauluille, jos hän tulisi sanelemaan uudet lisämääräykset. Mitähän Jumala tykkää, jos heitän vettä hänen päälleen, kun hän ilmestyy palavana pensaana juttusilleni?

    • Anonyymi

      Kyllä Jumali puhuu minulle monin tavoin.Luonnossa nuotiolla tai rakkaitteni kanssa.
      Tunnen tuulen mutta en näe sitä..

      • Anonyymi

        Tuuli on sinulta vain huuli senkin muuli.

    • Anonyymi

      Jumala puhui minulle väkevästi vuonna 1973 luokkakaverin antaman traktaatin kautta, joka on myös alla olevassa linkissä.
      Silloin minulle selvisi kuka on Jeesus Kristus ja sain armon tulla uskoon 1.12.1973.
      Sen parempaa minulle ei enää voi tapahtua tässä ajassa.
      KIITOS JUMALALLE!
      JEESUS KRISTUS ON HERRA!
      HALLELUJA!
      AMEN.

      Neljä tosiasiaa:

      https://docplayer.fi/6227163-Jumala-rakastaa-sinua-nelja-tosiasiaa.html

      • Anonyymi

        Lapsellista höpinää.
        Oletko nähnyt Jeesuksen hallelujavehkeet, että voit sanoa hänen olevan herra?

    • Anonyymi

      Jumala puhuu tälläkin hetkellä, maailmassa on korona, hei te kuljette väärään suuntaan, kääntykää Jeesuksen Kristuksen puoleen tai olette tuhon omia. Olisivat antaneet hoitaa luojan omalla tavallaan koronan pois, olisi ollut vai rajoitukset, se olisi aikaa myöten hävinnyt itsestään, nyt kun tuli rokotteet voi tulla sellainen muunnosfiirus ,että se tappaa varmasti kun sattuu kohilleen ja piina jatkuu maailman tappiin asti.

      • Anonyymi

        Uskovaiset saavatkin kuolla koronaan.
        Ei mitään vahinkoa ainakaan tule.

      • Anonyymi

        Uskovaiset saavatkin kuolla koronaan.
        Ei mitään vahinkoa ainakaan tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaiset saavatkin kuolla koronaan.
        Ei mitään vahinkoa ainakaan tule.

        Maailma olisi parempi paikka ilman uskovaisia. Joutaisivat kaikki kuolla pois.

    • Anonyymi

      Jumala puhuu palvelijoidensa suun kautta ja sanoo, että sinä olet huonotapainen ja yksinkertainen tollo, siino.

      • Jumalan palvelijat ovat näemmä tosi lähimmäisrakkaita neroja
        KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH :D :D :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      252
      2374
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1794
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1505
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1493
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      907
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      712
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      710
    Aihe