Antti sai vaalivoiton lupauksillaan

Tästä seurasi pakkoavioliitto jonka seurauksena pääministeri joutui luopumaan omista tavoitteistaan,

Lupauksia pääministeri teki hurjasti, rahoitus tulee ,,,,,, jos työllisyys nousee.
Lisäksi rahoitus tulee Valtion omaisuutta myymällä, aivan toisin kuin Kreikka. Kreikka ei myynyt pahimmassa ahdinkossakaan valtion omaisuutta ja silloin Jutta Urbilainen heltyi lahjoittamaan suomen varallisuutta, meidän köyhien ja pienituloisten varallisuutta.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
  • Puree sekin köyhään, Antti!

    Äänestä

Persuilla olisi ollut kova hinku saada uusi perusporvarihallitus. Onneksi ei tullut.

1Äänestä

Rinne sai vaalivoiton lupauksillaan sekä vanhustenhoitokampanjalla.

Vanhusten hoito oli kuitenkin suurempi kusetus koska se perustui kokonaan valheelle. Huono hoito ei ole valhe, mutta valhe on se, että se olisi ollut hallituksen vika tai että hallitus olisi toimillaan lisännyt sitä.

Huono hoito tuli uutisiin parikymmentä vuotta sitten julkisen puolen ongelmana ja se on sitä siellä edelleen kuten yksityiselläkin puolella. Hoitajamitoituksella ei ole mitään merkitystä koska se ei tarkoita parempaa hoitoa vaan pahimillaan vain lisää pasianssin pelaamista niissä paikoissa, joissa sitä nytkin pelataan.

Jos hoitoa olisi haluttu parantaa, olisi määrätty hoidon tason minimi. Se olisi ollut helppoa. Hoidon parantaminen jäi tarkoituksella pois.

Äänestä
  • Eihän vasemmisto hyväksy että määritellään tehtävät työt, riittää kun on paljon työpaikalla olijoita seisomassa patemminkin istumassa. Saman palkanhan minä saan vaikka istun

    Äänestä

Se on paskanmaku,onko 0,7 hoitajaa,vai 3,666 hoitajaa.
Lopputulos on hoidon taso ei parane,päin vastoin.
Taas saatiin katteettomia ja valheellisia lupauksia.
Eihän mitään hätää,kun on oma selusta turvattu ja perse tiukasti ministeriaudin takapenkillä.Tai edustajat on taxikorttia vinguttamassa.

Äänestä
  • Hoidon tasolla ei ole merkitystä.
    Nyt on tietty määrä hoitajia, uuden ohjeistuksen mukaan skaalataan hoidettavat ja tasataan kulut heidän kesken. Keille ei riitä hoitajia eläminen halpenee merkittävästi.

    Äänestä

Vanhuspalvelulaki määrittää hoidon tasoa. Jos hoitajia ei ole riittävästi, vanhukset jäävät heitteille. Sängystä pudonnutta ei tarvinnut nostaa hoitajapulan vuoksi, peite vaan päälle ja lattialle makaamaan.
Siivoojat, konttoristit ja muut hoitohenkilöstöön kuulumattomat laskettiin hoitajiksi.
Eihän se niin voi olla, että osakeyhtiölakia noudatettiin isoa osinkojen jakoa varten, mutta ei vanhuspalvelulakia.
Tähän tulee toivottavasyi muutos.
Hoivabisneksen voittojen maksimoinnin sijaan vanhukset saavat paremmat elinolosuhteet, kuten pitää hyvinvointivaltiossa olla.

Äänestä
  • Jos osakeyhtiöissä ongelma johtuu siitä, että ne on yhtiöitä, niin johtuuko julkisella puolella ongelmat siitä, että ne ei ole yhtiöitä?
    Sama porukka hoitaa samoja potilaita samalla tavalla riippumatta työpaikan omistuksesta. Ongelmat tulivat alunperinkin esiin julkisella puolella eikä ne ole minnekään kadonneet.

    Jos nykyisellä mitoituksella on paikkoja, joissa vain osa tekee töitä ja senkin niin nopeasti kuin pystyvät, niin silloin hoitajien määrän lisäämisellä ei ole muuta vakutusta kuin kasvanut kahvin kulutus taukotilassa.

    Jos vanhustenhoitolaki vaikuttaisi hoidon tasoon, niin hoitajamitoituksella ei ole mitään merkitystä koska hoitovaatimukset määräävät hoitajien tarpeen. Tässä tullaan taas ongelman ytimeen: Ei haluta varmistaa hyvää hoitoa.

    Ei ole vaikeaa mitata hoidon tasoa. Jos hoitoalan ammattilaiset eivät sitä osaa tehdä, niin teekkariopiskelijat tekevät sen kesätöinään helposti.

    SDP ei halua varmistaa hyvää hoitoa koska se voi johtaa huonojen työntekijöiden potkuihin. Vasemmistolle huono työ on kunnia-asia.
    Hoitajien määrän kasvattaminen johtaa vain isompiin kahvitiloihin ja suojatyöpaikkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos osakeyhtiöissä ongelma johtuu siitä, että ne on yhtiöitä, niin johtuuko julkisella puolella ongelmat siitä, että ne ei ole yhtiöitä?
    Sama porukka hoitaa samoja potilaita samalla tavalla riippumatta työpaikan omistuksesta. Ongelmat tulivat alunperinkin esiin julkisella puolella eikä ne ole minnekään kadonneet.

    Jos nykyisellä mitoituksella on paikkoja, joissa vain osa tekee töitä ja senkin niin nopeasti kuin pystyvät, niin silloin hoitajien määrän lisäämisellä ei ole muuta vakutusta kuin kasvanut kahvin kulutus taukotilassa.

    Jos vanhustenhoitolaki vaikuttaisi hoidon tasoon, niin hoitajamitoituksella ei ole mitään merkitystä koska hoitovaatimukset määräävät hoitajien tarpeen. Tässä tullaan taas ongelman ytimeen: Ei haluta varmistaa hyvää hoitoa.

    Ei ole vaikeaa mitata hoidon tasoa. Jos hoitoalan ammattilaiset eivät sitä osaa tehdä, niin teekkariopiskelijat tekevät sen kesätöinään helposti.

    SDP ei halua varmistaa hyvää hoitoa koska se voi johtaa huonojen työntekijöiden potkuihin. Vasemmistolle huono työ on kunnia-asia.
    Hoitajien määrän kasvattaminen johtaa vain isompiin kahvitiloihin ja suojatyöpaikkoihin.

    Osakeyhtiöissä ei ole ongelmana se, että se on yhtiö. Ongelmia syntyy silloin, kun yhtiö on budjetoinut maksimituoton osakkaiden sijoittamalle pääomalle, ja jos tuottovaatimus ei synny, niin siitähän ne ongelmat alkavat. Ruuasta säästetään ja kun ruokaa ei riittänyt kaikille vanhuksille, soppaa jatkettiin vedellä. Esim. dementikot tarvitsevat maukasta ja ravitsevaa ruokaa, kun ruokahalua ei enään ole. Ei siis vesivelliä.

    Kyllä se ensimmäinen AVI:n tarkastus, josta nousi iso kohu, tehtiin yksityisessä, ison ketjun palvelutalossa.
    Se sama porukka ei hoida samalla tavalla, tiedetään että yksityisissä palvelutaloissa on työvuorolistoille merkitty hoitajia, jotka eivät ole olleet hoitotyössä.

    Hoitotyö muuttuu huonoksi silloin, kun hoitajia on liian vähän vaativaa ja 24 tunnin hoivaa tarvitsevilla vanhuksilla tai vammaisilla. Ei kaksi käsiparia kykene yhtäaikaa auttamaan kahta, kolmea tai neljääkin vanhusta. Hoitoalan työkseen valinneet ovat yleensä motivoituneita ja ihmisrakkaita työssään parhaansa tekeviä. Hoitotyössä eivät pärjää ne, joiden arvoihin ei kuulu ihmisystävällisyys vaan esimerkiksi voitontavoittelu ja oman edun ajaminen. Valitettavasti hoitajatyön aliarvostuksen ja huonon palkan vuoksi alalle on otettu kouluttamattomia ja hoivatyöhön sopimattomia.

    Vanhuspalvelulakia pitäisi muuttaa siten, että vanhusten kaltoinkohtelusta ja viranomaisille valehtelusta tulisi heti kovat sakot, ehkäpä jopa ehdollinen vankeustuomio. Hoidon tasoa voidaan mitata teekkaripoikien sijaan siten, että arvioidaan hoidettavien elämänlaadun paraneminen. Kun vanhus saa hyvää hoitoa, verenpaine laskee, ruokahalu paranee liikunnan lisääntyessä ja ruuan laadun parantuessa. Hyvän hoidon seurauksena lääkitys vähenee ja vanhuksen omatoimisuus paranee. Sängyssä makuuttaminen aiheuttaa masennusta ja useita verenkiertohäiriöitä, makuuhaavoja jne.

    Kunnallinen kotiavustaja palvelu pitäisi muuttaa siten, että palvelu tehtäisiin sitä tarvitsevien ehdoilla, ei kuten nykyään. Vanhuksen luona käy lukemattomia eri työntekijöitä: siivooja, pesijä, ruuan tuoja, kotiavustaja jne. Saman päivän aikana useita eri työntekijöitä, jotka "räpläävät" lyhyen hoitotapahtuman aikana kännykkää ja katsoo mitä pitäisi täällä tehdä ja mitä edellinen kävijä on tehnyt. 30 minuutin hoitokäynti voi vaatia tunnin ajomatka, ainakin maaseudulla.

    Ennen sama kotiavustaja (jolla oli apulainen tai harjoittelija mukana) hoiti kauppa-asiat, laittoi ruuan, siivosi ja siinä samalla hoiti vanhuksen turvallisuutta ja mielenterveyttä. Ennen jokaisella kotiavustajalla oli tietty määrä vanhuksia hoidettavanaan. Ja hoitotyö oli kokonaisvastuullista, jolloin kotiavustajien oli helppo seurata ja nähdä esim. vanhuksen sairaudet ja ongelmat ja hoitaa niitä kuntoon. Nykyään tietokoneohjelmat määrittävät mitä tehdään ja missä ajassa, eikä vanhuksen hoitotarve. Valitettavasti.

    Äänestä

Hoitajamitoituskin siirtyy. Ei ole muka hoitajia.. Varmaan on polttoaineveron nosto kerranaisin.. Puree vitusti köyhiin!

Äänestä
  • Rinne tuumasi että seuraava hallitus ratkaisee. No toivottavasti oppositio jaksaa muistuttaa Kiurua ja Rinnettä tästä "parin tunnin lainsäädäntötyöstä ja kuukaudessa laki voimaan"

    Äänestä

  • Ihan hyvä, että siirtyy.
    Sillä välin voidaan keskittyä hoidon tasoon. Kukaan ei usko, että jos homma tehdään nyt huonosti ja se kelpaa, niin lisäporukalla tehtäisiin yhtään enempää. Eihän se ole tarpeen jos kukaan ei vaadi parempaa - eikä kukaan vaadi, ainakaan Rinne.

    Äänestä

  • Ja taivaastako ne pari tuhatta hoitajaa tipahtaisivat. Alalta on poistunut runsaasti hyviä työntekijöitä, kun palkka on kehno ja työn arvostus huono. Uusia ei koulutukseen hakeudu - ei sillä työmäärällä ja sillä palkalla. Paraneeko koulutettujen hoitajien saatavuus sitten, kun toisen asteen koulutus tulee kaikille mahdolliseksi - jää nähtäväksi.
    Pieniä hoivakoteja ei Suomeen enää synny, suuret ketjut Attendot, Esperi Caret... ovat kehittäneet hoivabisnestensä lisäksi kiinteistöbisneksen ja syöneet pienet kotimaiset hoivayrittäjät alalta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taivaastako ne pari tuhatta hoitajaa tipahtaisivat. Alalta on poistunut runsaasti hyviä työntekijöitä, kun palkka on kehno ja työn arvostus huono. Uusia ei koulutukseen hakeudu - ei sillä työmäärällä ja sillä palkalla. Paraneeko koulutettujen hoitajien saatavuus sitten, kun toisen asteen koulutus tulee kaikille mahdolliseksi - jää nähtäväksi.
    Pieniä hoivakoteja ei Suomeen enää synny, suuret ketjut Attendot, Esperi Caret... ovat kehittäneet hoivabisnestensä lisäksi kiinteistöbisneksen ja syöneet pienet kotimaiset hoivayrittäjät alalta pois.

    Maksaja määrää kuka pärjää ja kuka ei. Jos kunnat haluavat pienten pärjäävän, niin ne tekevät tarjouskilpailut sellaisiksi, että pienet pärjää. On vaikea kirjoittaa tarjouspyyntöä sellaiseksi, johon isot eivät voi tarjota ja se on lisäksi laitonta.
    Sen sijaan tarjouspyynnön voi tehdä niin, että myös pienet voivat tarjota.

    Kuntien vastuulliset henkilöt ovat kuitenkin huomanneet, että kun oman työn ulkoistaa muille, siitä ei jää kuin palkka. Edes valvontaa ei kuntien vastuulliset viitse tehdä vaikka se on enää ainoa työ, mikä olisi ulkoistamatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tästä seurasi pakkoavioliitto jonka seurauksena pääministeri joutui luopumaan omista tavoitteistaan,

Lupauksia pääministeri teki hurjasti, rahoitus tulee ,,,,,, jos työllisyys nousee.
Lisäksi rahoitus tulee Valtion omaisuutta myymällä, aivan toisin kuin Kreikka. Kreikka ei myynyt pahimmassa ahdinkossakaan valtion omaisuutta ja silloin Jutta Urbilainen heltyi lahjoittamaan suomen varallisuutta, meidän köyhien ja pienituloisten varallisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu