KR 1933/-38 Hebr 6:10-20
Sillä Jumala ei ole väärämielinen,
niin että hän unhottaisi teidän työnne
ja rakkautenne,
jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan,
kun olette palvelleet pyhiä
ja vielä palvelette.
Mutta me halajamme sitä,
että kukin teistä osoittaa samaa intoa,
säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti,
ettette kävisi veltoiksi,
vaan että teistä tulisi niiden seuraajia,
jotka uskon
ja kärsivällisyyden kautta perivät sen,
mikä luvattu on. >> Jakeen lisätiedot
Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille,
vannoi hän itse kauttansa,
koska hänellä ei ollut ketään suurempaa,
kenen kautta vannoa,
ja sanoi:
"Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan,
ja enentämällä minä sinut enennän";
ja näin Aabraham,
kärsivällisesti odotettuaan,
sai,
mitä luvattu oli.
Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta,
ja vala on heille asian vahvistus
ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.
Sentähden,
kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa,
että hänen päätöksensä on muuttumaton,
vakuutti hän sen valalla,
että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta,
joissa Jumala ei ole voinut valhetella,
saisimme voimallisen kehoituksen,
me,
jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.
Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri,
varma
ja luja,
joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
jonne Jeesus edellä juoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, ian-kaikkisesti.
(Todella hieno ja puhutteleva käytäntö)
Miksi ministerien on vannottava kristillinen vala
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo kysymys esitettiin luterilaisuus palstalla ja kun vastasin tuohon kysymykseen juuri KR 1933/-38 Hebr 6:10-20 noin, niin eikös vain koko viestiketju poistettiin välittömästi.
Joutuvathan uskossa osattomatkin vannomaan vastoin tahtoa, Ja Jumalalle vannotusta valasta Jumala on itse itse luvannut pitävänsä huolta sen toteutumisesta.- Anonyymi
Ei tarvitse vannoa valaa vaikka uskoisi ja kuuluisi kirkkoon!
Jokainen voi antaa ns. juhlallisen vakuutuksen, ilman että kukaan kysyisi syytä siihen.
- Anonyymi
Mielenkiintoista seurata kuinka asiat etenevät.
- Anonyymi
Minä lupaan ja vannon maksaa kristityiltä saamani miljoonan lainan jumalalle
kuoltuani takaisin.
EIVÄT LAINANNEET MILJOONAA- Anonyymi
KR 1933/-38 Jaak. 5:12
Mutta ennen kaikkea, veljeni,
älkää vannoko,
älkää taivaan kautta älkääkä maan,
älkää mitään muutakaan valaa;
vaan "on" olkoon teillä "on",
ja "ei" olkoon teillä "ei",
ettette joutuisi tuomion alle. > Siirry
Matt. 5:33-34 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
'Älä vanno väärin',
ja: 'Täytä Herralle valasi.' > Siirry
Mutta minä [Jeesus] sanon teille:
älkää ensinkään vannoko,
älkää taivaan kautta,
sillä se on Jumalan valtaistuin, > Siirry
2Kor. 1:16-18
Kun minulla siis oli tämä aikomus,
en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti?
Vai päätänkö lihan mukaan,
minkä päätän,
niin että puheeni on sekä "on, on", että "ei, ei"? > Siirry
Mutta Jumala sen takaa,
että puheemme teille ei ole "on" ja "ei." > Siirry
Biblia (1776)
Jaak. 5:12 Ennen kaikkia, rakkaat veljeni,
älkäät vannoko,
ei taivaan kautta eikä maan,
ei myös yhtään muuta valaa;
mutta olkoon teidän puheenne niin kuin niin on,
ja se olkoon ei kuin ei on,
ettette ulkokullaisuuteen lankeaisi.
Kolossalaiskirje:
3:5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne:
haureus,
saastaisuus,
kiihko,
paha himo
ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38 Jaak. 5:12
Mutta ennen kaikkea, veljeni,
älkää vannoko,
älkää taivaan kautta älkääkä maan,
älkää mitään muutakaan valaa;
vaan "on" olkoon teillä "on",
ja "ei" olkoon teillä "ei",
ettette joutuisi tuomion alle. > Siirry
Matt. 5:33-34 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
'Älä vanno väärin',
ja: 'Täytä Herralle valasi.' > Siirry
Mutta minä [Jeesus] sanon teille:
älkää ensinkään vannoko,
älkää taivaan kautta,
sillä se on Jumalan valtaistuin, > Siirry
2Kor. 1:16-18
Kun minulla siis oli tämä aikomus,
en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti?
Vai päätänkö lihan mukaan,
minkä päätän,
niin että puheeni on sekä "on, on", että "ei, ei"? > Siirry
Mutta Jumala sen takaa,
että puheemme teille ei ole "on" ja "ei." > Siirry
Biblia (1776)
Jaak. 5:12 Ennen kaikkia, rakkaat veljeni,
älkäät vannoko,
ei taivaan kautta eikä maan,
ei myös yhtään muuta valaa;
mutta olkoon teidän puheenne niin kuin niin on,
ja se olkoon ei kuin ei on,
ettette ulkokullaisuuteen lankeaisi.
Kolossalaiskirje:
3:5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne:
haureus,
saastaisuus,
kiihko,
paha himo
ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta1.Tim 6:10
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri;
sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta
ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Tim 6:10
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri;
sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta
ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.kun ette rahaa itse keräisi niin minäkin lopettaisin nämä teidän halventamisenne.
- Anonyymi
Ei seurakunnat rahaa kerää, vaan he antavat mahdollisuuden jokaiselle Jumalallisen siunauksen osallisuuteen ja pääsemään ahneuden synnistä vapauteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei seurakunnat rahaa kerää, vaan he antavat mahdollisuuden jokaiselle Jumalallisen siunauksen osallisuuteen ja pääsemään ahneuden synnistä vapauteen.
Jeesus nousi taivaisiin ja haitte hänet yöllä haudasta.
Sitä on kristillisyys puhtaimmillaan.
- Anonyymi
Ministerin ei ole pakko vannoa kristillistä valaa.
Lakikirjakin kelpaa yhtä hyvin. - Anonyymi
KR 1933/-38 Matt. 5:33-37
Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
'Älä vanno väärin',
ja:
'Täytä Herralle valasi.'
Mutta minä sanon teille:
älkää ensinkään vannoko,
älkää taivaan kautta,
sillä se on Jumalan valtaistuin, >> Jakeen lisätiedot
älkääkä maan kautta,
sillä se on hänen jalkojensa astinlauta,
älkää myöskään Jerusalemin kautta,
sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
äläkä vanno pääsi kautta,
sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
vaan olkoon teidän puheenne:
'On,
on',
tahi:
'ei,
ei.'
Mitä siihen lisätään,
se on pahasta. > Siirry
2Kor. 1:17 Kun minulla siis oli tämä aikomus,
en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti?
Vai päätänkö lihan mukaan,
minkä päätän,
niin että puheeni on sekä "on, on", että "ei, ei"? > Siirry
Jaak. 5:12 Mutta ennen kaikkea,
veljeni,
älkää vannoko,
älkää taivaan kautta älkääkä maan,
älkää mitään muutakaan valaa;
vaan "on" olkoon teillä "on",
ja "ei" olkoon teillä "ei",
ettette
joutuisi
tuomion
alle. > Siirry - Anonyymi
Kuinkahan väärässä olenkaan kun sanon näin:
Kun RKP ministeri vannoo niin vannookohan hän Jumalalle puolustavansa vain emä maansa ruotsin etuja.- Anonyymi
KR 1933/-38
Jer. 29:7 Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne. > Siirry
Biblia (1776) Jer. 29:7 Katsokaat sen kaupungin parasta, johonka minä olen antanut teitä vietää, ja rukoilkaat sen edestä Herraa; sillä kuin se menestyy, niin myös te menestytte.
Ruotsi (1917)
Jer. 29:7 Och söken den stads bästa, dit jag har fört eder bort i fångenskap, och bedjen för den till HERREN; ty då det går den väl, så går det ock eder val. - Anonyymi
Etkö todellakaan ymmärrä, ettei ruotsia puhuminen tarkoita, että olisi ruotsalainen? Eikä Ruotsi ole suomenruotsalaisten emämaa. Tutustu edes vähän Suomen historiaan.
- Anonyymi
Saako tästä valanrikkomisesta kolminkertaisen tuomion.
- Anonyymi
Eihän ministereitä tuomita hehän ovat tekonsa tehneet vailla ymmärrystä.
- Anonyymi
Roomalaiskirje 13.
- Anonyymi
KR 1933/-38 Room 13 luku
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle,
jonka vallan alla hän on.
Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta;
ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
Sentähden,
joka asettuu esivaltaa vastaan,
se nousee Jumalan säätämystä vastaan;
mutta jotka nousevat vastaan,
tuottavat itsellensä tuomion.
Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona,
jotka tekevät hyvää,
vaan niiden,
jotka tekevät pahaa.
Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä,
niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi.
Mutta jos pahaa teet, niin pelkää;
sillä se ei miekkaa turhaan kanna,
koska se on Jumalan palvelija,
kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
Siksi tulee olla alamainen,
ei ainoastaan rangaistuksen tähden,
vaan myös omantunnon tähden.
Sentähdenhän te verojakin maksatte.
Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä,
ahkeroiden virassansa juuri sitä varten.
Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
Älkää olko kenellekään mitään velkaa,
muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Sillä nämä:
"Älä tee huorin,
älä tapa,
älä varasta,
älä himoitse",
ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan,
että jo on hetki teidän unesta nousta;
sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin,
kun uskoon tulimme.
Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä.
Pankaamme sentähden pois pimeyden teot,
ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.
Vaeltakaamme säädyllisesti,
niinkuin päivällä,
ei mässäyksissä ja juomingeissa,
ei haureudessa ja irstaudessa,
ei riidassa ja kateudessa,
vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus,
älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta,
että himot heräävät.
Saa nähdä millaisen kannan opetusministeri ottaa nyt kun uskovat haluavat perustaa lapsilleen Kristillisiä perus kouluja.
Kommarina hän tietenkin kannattaa ainoastaan ateistista ideologiaa, mutta lasten vanhempana meidän on katsottava tätä asiaa "hiukan" laajemmin ja koska itsekin olen saanut kristillisen kasvatuksen niin toiveeni on että lapsenikin saisivat jo alaluokasta lähtien kristillisen kasvatuksen.
Ministeri vala velvoittaa myös olemaan tasapuolinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38 Room 13 luku
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle,
jonka vallan alla hän on.
Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta;
ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
Sentähden,
joka asettuu esivaltaa vastaan,
se nousee Jumalan säätämystä vastaan;
mutta jotka nousevat vastaan,
tuottavat itsellensä tuomion.
Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona,
jotka tekevät hyvää,
vaan niiden,
jotka tekevät pahaa.
Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä,
niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi.
Mutta jos pahaa teet, niin pelkää;
sillä se ei miekkaa turhaan kanna,
koska se on Jumalan palvelija,
kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
Siksi tulee olla alamainen,
ei ainoastaan rangaistuksen tähden,
vaan myös omantunnon tähden.
Sentähdenhän te verojakin maksatte.
Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä,
ahkeroiden virassansa juuri sitä varten.
Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
Älkää olko kenellekään mitään velkaa,
muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Sillä nämä:
"Älä tee huorin,
älä tapa,
älä varasta,
älä himoitse",
ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.
Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan,
että jo on hetki teidän unesta nousta;
sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin,
kun uskoon tulimme.
Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä.
Pankaamme sentähden pois pimeyden teot,
ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.
Vaeltakaamme säädyllisesti,
niinkuin päivällä,
ei mässäyksissä ja juomingeissa,
ei haureudessa ja irstaudessa,
ei riidassa ja kateudessa,
vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus,
älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta,
että himot heräävät.
Saa nähdä millaisen kannan opetusministeri ottaa nyt kun uskovat haluavat perustaa lapsilleen Kristillisiä perus kouluja.
Kommarina hän tietenkin kannattaa ainoastaan ateistista ideologiaa, mutta lasten vanhempana meidän on katsottava tätä asiaa "hiukan" laajemmin ja koska itsekin olen saanut kristillisen kasvatuksen niin toiveeni on että lapsenikin saisivat jo alaluokasta lähtien kristillisen kasvatuksen.
Ministeri vala velvoittaa myös olemaan tasapuolinen.Mutta millään ministerillä ei ole velvollisuutta edistää ideologisten koulujen perustamista ja lasten indoktrinaatiota!!!
Yritä ymmärtää, ettei uskonnoton koulu ole ateistinen. Kuulostaa ehkä yllättävältä, mutta uskonnoton koulu on vain uskonnoton..... Siellä ei edistetä mitään ideologiaa.
Ateistinen koulu sitä vastoin on koulu, jossa nimenomaan levitetään ateismia ja vastustetaan kaikkia uskontoja.
En muista että olisin kuullut yhdenkään silmäätekevän vapaa-ajattelijan tai humanistin tavoittelevan sellaista.
Voisitko huomioida tämän tulevissa viesteissäsi? - Anonyymi
Lii Andersson kuitenkin esti heti ministeriksi tulonsa jälkeen estää erään kristillisen koulun aloituksen. Vaikka kyseisen "kunnan koululautakunta" antoi puoltavan lausunnon Kristillistä koulusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 673079
- 2002771
- 222568
- 492558
- 202436
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412285Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101703Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241657- 361496
- 181362