Kristinuskossa puhutaan ylösnousemuksesta ja siitä, että ihmiset nousevat ylös haudoistaan. Se on tietysti iso tahallinen valhe.
Suurella osalla jo kuolleista ja tulevaisuudessa kuolevista ei ole ensiksikään mitään hautaa. Tuhkat on siroteltu esimerkiksi jokiin ja meriin tai ruumis on poltettu veden päällä, kuten mm. Intiassa on tapana.
Se, että joku kehtaa esittää tällaista kuvaa, on vastuuntunnotonta ja valheessa elämistä:
https://4000jesuspictures.com/cache/712-jesus-returns/2nd-coming/second-coming-02_630.jpg?cached=1
Ylösnousemus on satua.
25
80
Vastaukset
- Anonyymi
Ainoa ihme on se, että Jeesus syntyi valkoihoiseksi alueella, jossa heitä ei tuohon aikaan asunut ainuttakaan.
Varhaisimmat piirretyt kuvat Jeesuksesta esittävät tummaihoista, tai sitten kuvasta ei voi nähdä ihonväriä ollenkaan.
Vanhin valkoihoisen Jeesuksen kuva lienee Siinailla niin sanotusti keskellä ei mitään sijaitsevan Pyhän Katariinan luostarin ikoni, joka tunnetaan nimellä Pantokrator. Se on luultavimmin 500-luvun loppupuolelta.
Mutta asiaa voi tietysti tarkastella kepeämmin ehdottamalla, että Jeesus kenties muistutti ihonväriltään enemmän isäänsä kuin äitiään. Sikäli tämä on kömpelö ajatus, että tummaihoisuus on melko dominoiva ominaisuus eli tulee esiin jo silläkin, että geenit ovat sen suuntaisia vain jommaltakummalta vanhemmalta.v.aari kirjoitti:
Varhaisimmat piirretyt kuvat Jeesuksesta esittävät tummaihoista, tai sitten kuvasta ei voi nähdä ihonväriä ollenkaan.
Vanhin valkoihoisen Jeesuksen kuva lienee Siinailla niin sanotusti keskellä ei mitään sijaitsevan Pyhän Katariinan luostarin ikoni, joka tunnetaan nimellä Pantokrator. Se on luultavimmin 500-luvun loppupuolelta.
Mutta asiaa voi tietysti tarkastella kepeämmin ehdottamalla, että Jeesus kenties muistutti ihonväriltään enemmän isäänsä kuin äitiään. Sikäli tämä on kömpelö ajatus, että tummaihoisuus on melko dominoiva ominaisuus eli tulee esiin jo silläkin, että geenit ovat sen suuntaisia vain jommaltakummalta vanhemmalta."Mutta asiaa voi tietysti tarkastella kepeämmin ehdottamalla, että Jeesus kenties muistutti ihonväriltään enemmän isäänsä kuin äitiään. "
No jos PH oli Jeesuksen isä, niin Jeesus olisi sitten kai ollut puoliksi läpinäkyvä ?
- Anonyymi
Niin tarkoittaa siulun ylösnousemusta, ei kuollut ruumis mihinkään nouse.
Jumalan luokse pääsevät saavan uuden kirkastetun olemuksen, aine on tiheämpää kuin liharuumis ja osittain läpinäkyvä. Meillä on tasan kaksi tietä, joko Jumalan luo taivaisiin tai kadotukseen helvettiin Saatanan luo.- Anonyymi
Höpsis. Kristinuskon ylösnousemushorina on vain kopiota jo aiemmin alueilla kerrotuista kansansaduista. Kirkastettu olemus?? Tiheämpi kuin liharuumis? Osittain läpinäkyvä? Mietipäs rauhassa noita hetki niin ehkä alat itsekin ymmärtää että kuinka naurettavalta paskalta tuo kuulostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tapasin Lidissä entisen työkaverini. Eikä siinä puhuta "sellaisesta" uskovasta, kun nimitätte, paremminkin ehkä teikäläisistä.
Hän oli joutunut sydänleikkaukseen ja kaulavaltimotukoksen korjaukseen, mikä piti olla läpihuutojuttu.
Kertomansa mukaan, hän leikkausunessa oli painumassa syvälle, jossa vastassa oli kuolleita sukulaisia ja vanhempansa. Hän oli kauhistuneena todennut siellä, ettei hän halua vielä tänne.. Ja siitä hän ikäänkuin "ui" soluen takaisin.
Kun hän heräsi - ja kuuli leikkauksensa - niin hän oli todella ollut lähellä kuolemaa. Todellista kuolemaa. Hänen läheisensä oli jo hälytetty ja kerrottu, että 50-50, että selviääkö. Ja nämä läheiset olivat jo siellä sairaalassa yli 130 km. päässä, häntä katsomassa.
ts. hetki oli aikaa kaverin unenpituuteen.
Se vain on mielenkiitoinen, että kuinka nämä kokemukset ovat tosi, tälle kertojalle. Enkä minä ala sitä selittelemäänkään.
Ja näin tuskin kannattaa kenenkään rinta rottingilla alkaa puhumaan, että kun kualen, ei mittee ole ennee olemassa.
No, oletko käynyt katsomassa, että -sinä- olet viisaudessasi - tottapuhumassa.
Aivan riittävästi on näitä "rajapinta" toteamisia, että tuskin ihminen itselleen valehtelee ja mitä siinä tapahtuukaan, sitä ei tänään kukaan voi väittää, etteikö näin voisi olla ok.
Ruumis kyllä kuolee - mutta tämä minuus, tämä on mielenkiintoinen asia.
Ja aivorustikikin on tallennekiintolevyineen uskomaton..
Luullaan, että tieto pyyhkiytyy muistojen havinaan. Tilanteet on sitten puhumassa muuta.
Esim. Englantilainen, tässä vastaikää- olette varmaan lukenutkin, niin vaipu koomaan. Heräsi ja puhui ranskaa, jota oli lapsena opiskellut. Oli äidinkielensä unohtanut jne.
Meissä on jotain, jota ei kannata alkaa vääntämään pussihousut jalassa jätkänä, ettei elämää muka saattaisi olla. Se menee silloin Havukka-ahon jutuiksi. - Anonyymi

Meissä on jotain, jota ei kannata alkaa vääntämään pussihousut jalassa jätkänä, ettei elämää muka saattaisi olla. Se menee silloin Havukka-ahon jutuiksi.Kaikkea sitä alitajunta kehitteleekin nukutuksessa olijoille.
- Anonyymi
Saarn.9:5. Job.14:14. Ps.88:11. Jes.26:14. Joh.5:25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saa elää.
- Anonyymi
Ps.115:17 Biblia Kuolleet ei taida Herraa kiittää, eikä ne, jotka menevät alas hiljaisuuteen. Ps.6:6
- Anonyymi
No_häh kirjoittaa:
Uskon sinua heti kun todistat väitteesi tieteellisesti uskottavasti. Yhtä vähän/paljon kuin ylösnousemusta on mahdollista todistaa tieteellisesti vääräksi, yhtä vähän sitä on mahdollista todistaa tieteellisesti oikeaksi.
Toisin sanoen, aloitus on vain yhden kirjoittajan mielipide. Ja mielipiteitähän mahtuu maailmaan, sillä mielipide on kuin persereikä...jokaisella on omansa.- Anonyymi
ts. tiede on jumala - jonka avulla selitetään ihmisviisaudella asioita tyhjänpäiväiseksi, jota tavallaan ei voi tieteellä todistaa.
Sama - kun eilen katselin avaruuden ihmeellisyyksiä selitettynä.
Siinä oli paljon olettamuksia, että ehkä, oletettavasti.
No, sehän muuntautuu pussihousulaisille, että näin se on, eli tieteen luomiskertomus on IN ja varmasti totta, eli selittäjät kuitenkin vetäytyvät, mutta kuulijoilla on vaikeaa ymmärtää, että kuinka tyhjän päällä ollaan.
Sitten joku selittelee - että näytä Jumala, niin uskon.
Jo Sanassa Jumala sanoo olevan kaiken takana ja myös se pysyy Hänessä koossa.
ts. Luomakunta todistaa mittaamattomuuksissa sen, että me emme voi käsittää tätä käsittämätöntä, järkemme ei riitä.
Ala siinä sitten "veistämään" pussihousulaisille sitä kuvaa - jonka he ikäänkuin haluaisivat nähdä, uskoakseen.
Siis HE määrittelevät jumalanmuodon ja kun he sitten ikäänkuin näkevät, sitten he sanovat --- joooooooo onhan se jumala olemassa, kun on tuon näkööööönen.---- Ymmärräteekö pyynnön hulluuden ja sen perusteella joku jää ulkopuolelle leirin.
Mielestäni jos jollekin pitäisi luoda kuva Jumalasta, niin patistasin hänet vuodeksi Hurstin soppajonoon kauhanvarteen, niin alkaa Jumala löytymään.
Sitä ennen he löytävät vain itsensä, kaikentietävänä, ei muuta. - Anonyymi

Sitä ennen he löytävät vain itsensä, kaikentietävänä, ei muuta.Hurstin soppajonossa huomaa viimeistään sen, että yksikään jumala ei välitä meistä ollenkaan. Jumalat ovat täysin kyvyttömiä ja hyödyttömiä yhtään mihinkään. Jos niiden ihmisten elämä jätettäisiin jumalien harteille, he kuolisivat ennen kuin huomaattekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurstin soppajonossa huomaa viimeistään sen, että yksikään jumala ei välitä meistä ollenkaan. Jumalat ovat täysin kyvyttömiä ja hyödyttömiä yhtään mihinkään. Jos niiden ihmisten elämä jätettäisiin jumalien harteille, he kuolisivat ennen kuin huomaattekaan.
Veikko Hursti olisi kanssasi eri mieltä. Jumala välittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veikko Hursti olisi kanssasi eri mieltä. Jumala välittää.
Jos nekin ihmiset olisi jätetty Hurstin mielikuvituskaverin huomaan niin heikosti olisi käynyt.
Toki, jos ihminen ei kykene empatiaan ja hyväntekemiseen ilman mielikuvituskaverin komentoa, niin silloin se mielikuvituskaveri on ihan hyvä juttu. Mutta kertoohan se ehkä ihmisestä jotain, jos hyvään ei kykene ilman mielikuvituskaveria.
Jos ajatellaan kadotukseen joutuvien ylösnousemusta a-kirkon opissa, niin se kyllä on melkoista hölmöläisten touhua.
Ensin tehdään kadotukseen joutuville ruumiit, joissa voi sitten nousta ylös ja käväistä kuulemassa ettei tämä arpa nyt voittanut, ja sitten heti perään heitetään ne ruumiit tuhoutumaan heti ja lopullisesti.- Anonyymi
Missähän taikauskossa jokin opinkappale kestäisi edes minuutin aivot päällä tapahtuvaa tarkastelua?
Eiköhän se uskontoja tutkimalla ole selvää, että ne ovat taikauskoisen mielen kehittämää sepitelmää ihan jokainen. Legendoja, kansansatua ja täysin kestämätöntä höpinää.
Ylösnousemus joko on tai ei ole. Jos sitä ei ole, siihen uskomisessa ei menetä mitään, koska kukaan ei enää nousisi tietoisuuden tilaan kuoleman jälkeen. Omasta mielestäni on täysin käsittämätöntä, että tietoisuuteni häviäisi ikuisiksi ajoiksi kuoleman jälkeen. On aika syntyä ja on aika kuolla. Se on yhtä luonnollista kuin vuodenaikojen vaihteluu: kasvillisuus lakastuu syksyllä mutta herää uuteen eloon kevään koittaessa.
Kristitylle kuoleman ei pidä olla pelottava asia vaan se on täynnä toivoa. Kun nukahtaa kuoleman uneen, seuraavan kerran kun avaa silmänsä, saa nähdä Kristuksen. Mikään maallinen tomumaja ei nouse haudasta vaan vanhurskaan ruumis kirkastetaan ja meidät temmataan yhdessä Jeesusta vastaan.
Joku voi pitää hölmöläisen hommana uskoa ylösnousemukseen, mutta ainakin itselleni se antaa merkitystä elämään, jossa kaikki ympärillä vanhenee. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.- Anonyymi
"Omasta mielestäni on täysin käsittämätöntä, että tietoisuuteni häviäisi ikuisiksi ajoiksi kuoleman jälkeen."
Ei siinä mitään ihmeellistä ole. On vain tehtävä tilaa toisille. Jos me kaikki eläisimme ja lisääntyisimme ikuisesti, niin se se vasta järkyttävää paskaa olisi ja varma sukupuutto olisi edessä. Anonyymi kirjoitti:
"Omasta mielestäni on täysin käsittämätöntä, että tietoisuuteni häviäisi ikuisiksi ajoiksi kuoleman jälkeen."
Ei siinä mitään ihmeellistä ole. On vain tehtävä tilaa toisille. Jos me kaikki eläisimme ja lisääntyisimme ikuisesti, niin se se vasta järkyttävää paskaa olisi ja varma sukupuutto olisi edessä.Sen mitä ymmärrän Raamatun ilmoituksesta niin uudessa maassa ei enää lisäännytä eikä siellä ole jäteongelmaa. Koko Jumalan maailmankaikkeus on avoinna seikkailuja varten, joten tilasta ei tule olemaan puutetta.
Suurin osa ihmisistä menee kuitenkin kadotukseen, mikä on toinen kuolema. Melkoinen harvennus on siis edessä. En haluasi olla niiden joukoissa, jotka tuolloin toteavat, etteihän tässä pitänyt näin käydä.
Olen kuullut sellaista opetusta, että Jumala on luonut iankaikkisuuden ihmisen sydämeen. Minulla tällainen tietoisuus on, mutta olisi kiva tietää miten muilla... ja sitten ihan rehellisesti?- Anonyymi
Mikä ihmeen elämän merkitys se on, että joku maaginen taivaassa asuva setä haluaa sinut palvomaan itseään ikuisuudeksi?
Tuohan on painajainen, eikä mikään elämän merkityksen tuoja.
Sinä luot itse sisällön omaan elämääsi eläessäsi ja sen pituinen se.
Jonkun satujen maagin palveleminen ja palvominenko on tosiaan joku elämämme tarkoitus? Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen elämän merkitys se on, että joku maaginen taivaassa asuva setä haluaa sinut palvomaan itseään ikuisuudeksi?
Tuohan on painajainen, eikä mikään elämän merkityksen tuoja.
Sinä luot itse sisällön omaan elämääsi eläessäsi ja sen pituinen se.
Jonkun satujen maagin palveleminen ja palvominenko on tosiaan joku elämämme tarkoitus?Jos Jumala on luonut ihmisen, eikö hän tietäisi mikä on hänelle parasta ja autuasta = onnellista. Minulla on siihen täysi luottamus.
Taivaallinen Isä on jättänyt kaikille lapsilleen perinnön. Millainen se on? "... turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten..." 1. Piet. 1:4. "Mutta jos olemme lapsia, niin olemme perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä kärsimme hänen kanssaan, että me myös kirkastuisimme." Room 8:17
Itse olen ainakin kiinnostunut tähtitieteestä ja scifi sarjoista, joten mielenkiinnolla odottelen aikoja parempia.- Anonyymi
No yksikään jumala ei ole luonut ihmistä. Asia ei muutu todeksi, vaikka sellaista lukisi jossain homehtuneessa kansansadussa.
Sitten tietenkin herää kysymys, että jos se maaginen taikuri on niin taitava ja älykäs kuin sadut kertovat, niin mikä helvetin välkky idea oli luoda tämä lihallinen elämä ennen sitä kirkastuselämää?
Ei mitään älyä. Kertoo vain siitä että mikäli se taikuri on jotain varallesi keksinyt, niin minä en olisi suinkaan odottamassa sitä ilolla, vaan kauhulla. Sehän on ihan imbesilli idiootti koko maaginen taikuri ja taivasukko.
Raamatun satukirjassa ei tosiaan ollut sillä Jahvella kaikki mutterit päässä tallela. Hän kun siinä sadussa kehotti lisääntymään ja täyttämään maan. Nyt kuitenkin Jahvea sivistyneempänä täytyy kysyä, että entä sitten ja sen jälkeen? Vaihtoehtona oli vain lisääntyä ja täyttää maa? Mitään ulospääsyä kun ei annettu sen lisääntymisen seurauksista ja siitä johtuvista ongelmista, eli mm. liikakansoituksesta?
- Anonyymi
Meitä uskovia ei ateistien itkuvirret hetkauta.
- Anonyymi
No sitä en ihmettele lainkaan. Onhan teiltä kielletty lahkoissa ajattelu. Vain pastori saa ajatella puolestanne ja hetkautella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913020Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001717Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051417- 871411
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21149Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun337923Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden264895