Nyt nimilistaa sinisten 2019 puoluekokoukseen osallistuneista entisistä kansanedustajista! Kunnioittiiko Timo Soini uhrilampaitaan omalla läsnäolollaan? Entä varapuheenjohtaja Tiina Elovaara?
Ketkä ex-edustajat paikalla puoluekokouksessa?
5
85
Vastaukset
- Anonyymi
Kulmalakaan ei ole nykyinen kansanedustaja. Näkyy tulleen valituksi puoluejohtajaksi. Rääkkylässä kannatus kohdillaan, vaan ei läänitasolla. Eli kuntavaaleissa on mahdollisuus saada ehdokas läpi. Sehän olisikin paremmin kuin joillakin muilla nanopuolueilla.
- Anonyymi
Kulmala voi päästä Rääkkylän valtuustoon. Luultavasti pääseekin. Ehkä valtuustopaikka avautuu muutamalle siniselle. Kuntatasolla pieni puolue ei kykene paljoakaan vaikuttamaan.
Siniset ovat tehokkaasti heiluttaneet rasistikorttia tarkoittaen, että perussuomalaiset ovat rasisteja. Siniset ovat itse rasisteja. He ovat vasemman siiven rasisteja yhdessa mm. vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. Vihapuheen kohteena ovat "luku-ja kirjoitustaidottomat"(Kivelä)syrjäkylän juopot, rosoiset(Elovaara). Simon Elo ilmoitti, että syy perussuomalaisen puolueen hajoamiseen oli puolueen enemmistön rasismi.Tällä tarkoitetaan, että irakilaisilla, muslimeillla ja muilla on ihmisarvo, mutta kantasuomalaisella heikommassa olevassa olevalla ei ole ihmisarvoa. Siniset ovat aivan ällistyneitä, kun perussuomalaisissa on myös korkeasti koulutettuja, työelämässä olevia, kasvissyöjiä ja agnostikkoja ja ateisteja. On myös homoja, biseksuaaleja jne.. Mielestäni seksuaalisuus ja uskontoasiat ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita.
Siniset on kivettynyt muinaisjäänne, Vennamon ja Soinin muistoksi. - Anonyymi
Yrittivät takarivissä piileksiä. Terho, Niinistö. Lindström, Elo, Torvinen??Eturivissä Kulmala ja Jalonen. Ehkä joku muukin. Missä linjapuhe?
Kovasti ottavat kantaa poliittisiin kysymyksiin ja uuteen hallitukseen. Vähän niin kuin minä katsomosta, ulkoapäin. Muuten tämä paikka on ihan hyvä. Voi olla asiassa kuin asiassa omaa mieltään.Olla vapaa, ei edes Soinin kanssa tartte olla samaa mieltä eikä kenenkään muunkaan. Tämä on hyvä paikka. Ei tartte olla kansanedusta eikä ministeri. Ei tartte uskoa evlut kirkon opetuksia. Muuten evlut kirkko on tehnyt väärin, kun on houkutellut muslimeja kristityksi.On ihan sama se, onko kristitty vai muslimi. Ei pidä järjestää vaikeuksia tänne tulleille turvapaikanhakijoille. Miksi heidän pitäisi olla kristittyjä. Ei tartte olla. On ihan yhtä hyvä asia olla muslimi tai vaikka ateisti. Ne ovat henkilökohtaisia asioita. Samoin jokainen saa olla homo tai muunsukupuolinen. Ne ovat henkilökohtaisia asioita. - Anonyymi
Miksi pitäisi vihata Venäjää? Se on väärin, se on rasismia, se on vasemman siiven rasismia.Se on sinisten ideologiaa. Siniset yrittivät saada ääniä ryssänpelolla. Se opportunistinen temppu ei onnistunut. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Venäjä on suuri ja mahtava itäinen naapurimme, jonka kanssa pitää tulla toimeen. Olla hyvissä väleissä, koska se on myös meidän etumme. Sinisiä ei enää oikeastaan ole olemassa.On hyvä, että kannatus lähentelee nollaa. Jos kannatus olisi suurempaa, olisimme vaikeuksissa. Se vaikeus olisi juuri siinä vasemman siiven rasismissa, meille ei annettaisi ihmisarvoa. Meidän henkilökohtaiset ominaisuutemme vaikkapa lukihäiriö tehtäisiin halveksittavaksi jopa rikolliseksi ominaisuudeksi.
- Anonyymi
Näyttää Tiina Elovaara olevan todella kusisukassa hiljaa. Ilmeisesti syksyllä loikkaa Tampereen valtuutossa vihreisiin, koska muuta mahdollisuutta enää ole?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176215Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845318Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193555Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400