Uutiset puhuu moottoripyöräjengistä

Anonyymi

Ainakin YLE, MTV3, Ilta-Sanomat uutisoi Linköpingin kerrostalopommin liittyneen moottoripyöräjengien välien selvittelyyn. Puhuvat No Surrender jengistä.

Lyhyen internet haun jälkeen paljastuu että No Surrender jengin ovat perustaneet entiset Black Cobra jengiläiset. Wikipedia kertoo että Black Cobra on perustettu Roskildessa vuonna 2000 ja toimintaa oli siirretty Ruotsiin. Wikipedian mukaan Black Cobra ei ole mikään moottoripyöräjengi vaan katujengi jonka jäsenet ovat
iranilaisia, palestiinalaisia, turkkilaisia, serbejä, bosnialaisia, irakilaisia sekä libanonilaisia. Perinteiset moottoripyöräjengit Bandidos ja Hells Angels wikipedia luettelee heidän vihollisekseen.

En olisi koskaan uskonut tätä sanovani mutta YLE, MTV3 ja Ilta-Sanomat ovat valemedioita. Niistä ei totuutta saa tietää vaan sitä TAAS vääristeltiin ja saatiin syyllinen vaikuttamaan perinteiseltä moottoripyöräjengiltä. Valtalehdistö aivan varmasti tietää jo lyhyen poliisin haastattelun perusteella että epäillyt ovat maahanmuuttajataustaisia, mutta ei mainitse siitä mitään ja puhuu "moottoripyöräjengeistä" eikä katujengistä.

Oikaistaan nyt asia lopullisesti. No Surrender on maahanmuuttajataustainen katujengi.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli muutenkin hämärää uutisointia, talossa asui rikollisia ja oikeuslaitoksen jäseniä. Siis konnat ja tuomarit samassa kolhoosissa ?

      • Anonyymi

        Hah. No ei varmasti asu yksikään tuomari tuossa talossa. Valemediaan YLE, MTV, IS, IL ei voi luottaa tässä asiassa vaan pitää itse ottaa selvää.


    • Anonyymi

      Kyllähän uutisoinnin laadusta huomasi heti että kyseessä on matut.

    • Anonyymi

      Kriminaaleja kuitenkin kaikki, kuten motskaripelletkin luokitellaan.
      Huumekauppa aiheuttaa reviirikiistoja, siitä varmaankin on taas kyse.

      Saisi laittaa huumejengit kaikki vapaaksi riistaksi ja Valtio saisi maksaa niistä rahaa.
      Johan häviäisi pellet katukuvasta, huumekauppiailla ei ole mitään oikeuksia, jokamiehen oikeudella voisi laittaa päiviltä haittaelukkana.

      Vanhat kunnon palkkiometsästäjät asialle.

    • Anonyymi

      Jos kielitaito riittää niin tarkempaa oikeaa tietoa löytyy näistä osoitteista:
      www.expressen.se ja/tai www.aftonbladet.se

    • Anonyymi

      Se on kuule aivan sama vaikka olisivat polkupyöräjengiläisiä Suomen lapista.
      Rikollisia kaikki tyynni.
      Sinulle vain on tärkeätä että saadaan oikeanlaiset sinulle sopivat syylliset.

    • Anonyymi

      Matut jälleen asialla, miten ei yllätä?
      Mutta kyllä uutisointi oli taas jälleen valetta ...

      • No hienosti uutisointi vieritti syyn yleistämällä syyllisen tekoon moottoripyöräjengille, mutta unohti mainita kyseessä olleen ulkomaalaistaustaisten moottoripyöräjengi. Jos muistatte miten Suomen mediat uutisoivat myös Suomeen tulleen noita ulkomaalaistaustaisia moottoripyöräjengejä. Että silleen.


      • Että_silleen kirjoitti:

        No hienosti uutisointi vieritti syyn yleistämällä syyllisen tekoon moottoripyöräjengille, mutta unohti mainita kyseessä olleen ulkomaalaistaustaisten moottoripyöräjengi. Jos muistatte miten Suomen mediat uutisoivat myös Suomeen tulleen noita ulkomaalaistaustaisia moottoripyöräjengejä. Että silleen.

        Ei ole Suomessa, täällä ei vain ole etnisentaustan omaavia rikollisjengejä. Näin sanonut helsinkiläinen ylikomisaario J.T on sen verran viisasmies, että pakko uskoa, hehhehhehhhhh...aika velikulta koko ukko.


    • Anonyymi

      Milloin massamedia olisi teille totta puhunut maailman asioista? Massamedia ajaa omaa ideologista agendaansa.

    • Anonyymi

      Medialukutaito tarkoittaa sitä, että opimme lukemaan rivien välistä milloin asia liittyy vieraan ideologian edustajiin ja heidän toimintaansa ja milloin taas ei.

      Eli medialukutaito tarkoittaa, että opimme pikkuhiljaa, miten meille valehdellaan ja osaamme itse oikaista tai selvittää mistä oikeasti on kyse vaikka massojen media yrittää jotain muuta aiheesta änkyröidä ja tuputtaa.

      Totuutta - tai ei ainakaan koko totuutta - teillä ei kuulu olla, koska koko totuus on aina vihapuhetta.

    • Anonyymi

      ruotsin poliisi etsii havaintoja laatikkopolkupyörästä räjähdyksen tiimoilta.. ,oliskohan lentänyt skåneen..ellei peräti maata kiertävälle radalle.

    • Anonyymi

      Miksi ei rikollisia moottoripyöräjengiläisiä vangita? Rikollisjengiin kuulumisen lain mukaan. Ensin kymmenen vuotta ehdotonta ja sitten kysytään, haluaako lisää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      104
      2892
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      294
      2135
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      122
      2005
    4. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      138
      1827
    5. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1430
    6. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      26
      1096
    7. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      102
      1029
    8. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      38
      1027
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      46
      848
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      48
      846
    Aihe