Tähän alkuun kerrottakoon sen verran, että oon 22-vuotias mies ja en oo oikeestaan koskaan aiemmin itkenyt. Mun lapsuus oli suhteellisen huono ja opin jo nuorena, että itkeminen ei oo hyvä juttu ja tunteita ei kannata näyttää. En tiiä tekeekö tää fakta musta psykopaatin tai jotain, mutta ennen tämän vuoden alkua ne kerrat, kun oon oikeesti itkenyt, pystyy laskemaan kahden käden sormilla. Esimerkkinä mainittakoon, etten muistaakseni itkenyt oman isäni hautajaisissa, enkä myöskään silloin, kun meidän rakas koira kuoli. Surullinen oon kyllä ollut useasti, mutta en lähes koskaan siihen pisteeseen saakka että olisi kyynel päässyt.
Tämän vuoden alussa sitten tapahtui jotain ja heräsin keskellä yötä siihen että itkin. Mitään unta en muistaakseni ollut nähnyt joka olisi voinut edes osittain selittää tämän. Tämän kerran jälkeen oon itkenyt vähintään viikottain, joskus useamminkin, lähes aina kun näen tai muistelen jotain surullista. Aina ei edes tarvitse olla syytä sille, että kyyneleet alkaa vaan valumaan ja itkemisen lopettaminen on hieman ongelmallista.
Haluisin vaan saada mielipiteitä tai mahdollisia vinkkejä tähän mun "ongelmaan", mua ei todellakaan haittaa itkeä enkä näe siinä mitään pahaa, se että osaa näyttää omat tunteensa on mun mielestä tosi hieno juttu. Tähän mua ei kuitenkaan koskaan opetettu enkä todellakaan oo tottunut siihen, joten haluaisin tietää että onko tähän olemassa mitään apua? Tuntuu ihan järkyttävän ahdistavalta, kun välillä itku pääsee ilman että sille tuntuisi olevan mitään järkevää syytä. Pitäisikö mun käydä hakemassa jotain henkistä apua vaikkapa psykiatrilta? Kiitti jo etukäteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaa mennä psykiatrille.