Säänennustelija Pekka Pouta todistaa AGW-uskoaan ja jatkaa disinformaation levittämistä. Viimevuotisessa haastattelussahan hän mm. esitti perättömän väitteen trooppisten myrskyjen lisääntymisestä.
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/meteorologi-pekka-pouta-paljastaa-kuinka-taktikoi-kesalomalleen
"Sitä en kyllä ymmärrä, miksi poliitikot eivät tee mitään, vaikka faktat ilmaston lämpenemisestä kerrottiin heille jo 30 vuotta sitten."
"Ilmaston lämpeneminen on aihe, joka saa aina niin hyväntuuliselta vaikuttavan Pekka Poudan vihaiseksi. Ensimmäisen kerran hän kuuli ilmiöstä opiskeluvuosinaan 1990-luvulla, ja tiedot olivat hälyttäviä jo silloin."
Ilmastoasiantuntijuudessa Pouta ei kuitenkaan pärjää vihreiden ja SITRAn huippuilmastoasiantuntijalle Oras Tynkkyselle, joka on sentään 'elokuvamaisteri', sillä Pekka lienee edelleenkin vain se pelkkä yo.
Pekka Pouta on vihainen
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No kyllähän tässä itse kukin tulee jo vihaiseksi, kun luvattua lämpenemistä ei vaan näy eikä kuulu.
- Anonyymi
Tulinpa hyvälle tuulelle naistenlehden jutusta.
Enpä ole yksin täällä Junttilassa, Pouta käy myös kuumana ympäristön paahteesta.
Helpompaa on vain myötäillä: Kimi on viisain, tuumia olla pitää ja hevosvoimat ratkaisee. Mittaamme asioita niin eri tavoin ja rajattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003489Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071880Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3561021MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271008