Brittiläis-ruotsalainen tutkijaryhmä on julkaissut tutkimuksen maailman kasvilajien kuolemisesta sukupuuttoon. Maapallolla on kuollut sukupuuttoon viimeisten 250 vuoden aikana ainakin 571 kasvilajia, tutkimuksesta ilmenee. Kasvilajien sukupuuttojen kuolemisen nopeus on kiihtynyt samassa ajassa 500-kertaiseksi. Ihminen on voimakkaasti vaikuttanut maapallon luonnonoloihin juuri tuon ajan.
https://yle.fi/uutiset/3-10825261
///
Ehkä Suomi voisi olla edelläkävijä tämänkin asian kohdalla ja kieltää kaikki kasvin"suojelu"- ja maaperää tavalla tai toisella saastuttavt aineet, mm elintarvikkeiden lisäaineet ja muut kemikaalit. Kielletään samalla muovin ja lääketehtaiden valmisteita käyttävien suomalaisten yleisen viemäriverkon käyttäminen. Siis jos ulostat tai virtsaat, niin teet sen umpipussiin, koska tahkot ongelmajätettä.
Miksi jättää luonnon ja ilmaston kokonaisvaltaista suojelua yhteen autoiluun, kun voi tehdä paljon enemmän.
Kasvien sukupuuttoaalto nopeutunut 500-kertaiseksi
1
98
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on se hupaisa kohta uutisessa !
"kasvit ovat kuolleet sukupuuttoon jo ennen kuin tutkijat ovat niitä löytäneet".
Kasvitieteilijät tunnistavat vuosittain noin 2 000 uutta kasvilajia.
Nimimerkki: Kurtturuusu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3858468Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732820- 131162
- 76998
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25896
- 55873
- 64832
- 50831
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72802