Eurostoliiton itsenäistyminen lähenee!

Anonyymi

Todellinen EU
- vakioeliitti (
- vasallit/takinkääntäjät
- pankki/finanssijohtajat
- sijoitusyritykset
- EU-markkinat
- EU-mielinen enemmistö
- velkaannuttaminen ja sitouttaminen
- pelotteet ja uhat
- kulissihyväntekeväisyys
- harhaanjohtava mielikuva "yhteisölllisyydestä" ja "yhteishyvästä"
- ajetaan kansallista etua, kansallismielisyyttä jne. EU:n kansalliseksi eduksi ja EU-kansallismielisyydeksi - häpäistään EU-kriittiset, EU:ta palveleva viha- ja valhekulttuuri.

Tätä kokonaisuutta palvelee alisteisteisten jäsenmaiden takinkääntäjät ja vasallit, joiden avulla EU loisii, josta EU saa voimansa. Esimerkiksi meillä Suomessa vasalleja ovat viherpunikkikoalitio ml. Sipilä, Orpo jne. (kokoomus on harhaanjohtavan imagonsa alla ihan perinteinen kulissikommunistipuolue.), jotka siirtävät omaisuuttamme EU:n voimavaraksi; vientiyritykset, luonnonvarat, osakemarkkinat, energiatuotanto, teknologiaosaaminen jne. (katsokaa ja ihmelkää, kun pikkuhiljaa ajetaan alas mm. maailman paras koulutusjärjestelmämme, jonka tilalle tulee EU:n opetusjärjestelmä, joka opetuksen ydin on tottelevaisuus ja uskollisuus, Pohjois-Korean malliin.)

EU = valtiovallan, politiikan ja bisneksen yhteenliittymä
= kansainvälistäminen, globalismi, korruptio, monopolit, kutistuva demokratia, ohjattu demokratia, puolidemokratia, despotismi, kulissikommunismi, raivokapitalismi, veronkierto...
= raha, talous, liiketoiminta, lainsäädäntö, valta, laillistettu talousrikollisuus, laillistettu köyhdyttäminen jne. kaikki yhden valtaelimen käsissä
= kvasivaltio, Venäjä 2.0, jonka päämäärä on sen tunnustaminen itsenäiseksi valtiovallaksi, joka jo siinä vaiheessa todnäk omistaa kaiken.

Miksi EU-fundamentalistit kieltää kaiken tämän ja kiljuu kitarisat verillä EU-vihaajien valheista? Tietenkin siksi, että osa EU-fundamentalisteista on yksinkertaisia persoonia, jotka "tietää" vain sen, mitä mediasta päällisin puolin lukevat, ja siksi, että julkisen EU-imagon alla oleva realistinen EU täytyy peittää kauniilla kuorrutuksella ja nonparellit päälle. Keinotekoisesti rakennettu "uskottavuus" on EU:n päämäärälle tärkeimpiä voimia. Eli mitä ihmiset kannattaa? EU:ta, vai median kautta luotua mielikuvaa EU:sta? Kun harva ihminen edes tietää, tai vaivautuu opiskelemaan, mitä EU on. Se "totuus" ei löydy hesarista.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunn pien yritykset ovat kuolleet glopaalisaatiossa jossa on
      vain muutamia voittajjia niin kilpailu laskee ja siitä seuraa
      että:

      Eurostoliitto tulee olemaan täynnä slummeja siilä jokaisella
      työpaikalla jokainen tulee kyttäämään että ei tee liian paljon töitä.
      Siitä on jo hyvä esimerkki valtion ja kuntien virkailijat.

      Sitten EU Eliitti ja Eunukitkin saavat unohtaa kultaisen EU astiastonsa.

      • Anonyymi

        Taas naurattaa:

        "glopalisaatio" vain lisää pienyrityksiä.

        EU ei slummiudu, päinvastoin.

        Valtion ja kuntien viran- ja toimenhaltijat tekevät heille virkaohjeessa määrätyt työt, tai tulee potkut.Sopii valita.

        "Sitten EU Eliitti ja Eunukitkin saavat unohtaa kultaisen EU astiastonsa."

        Kerro muutama niiden saaja nimeltä!

      • Anonyymi

        Taas-hakkaapäätäänseinään sekosi. Taas! Onko tämä sitä Goebbelsin oppia, että kun julistetaan samaa valhetta toistuvasti, siitä muodostuu totuus? Hyhhyh! ><

        Globalisaation et voi yleistää lisäävän pienyrityksiä, sillä globalisaatiolla on myös negatiivisia vaikutuksia, kuten työpaikkojen määrää vähentävä vaikutus. Sitten kun puhutaan varsinaisesta negatiivisesta ilmiöstä, eli globalismista ja korporativismista, päästään varsinaiseen aiheeseen, jossa tehdään selkeitä havaintoja, kuinka johtajisto ja eliitti tiivistyy politiikan ja bisneksen hallitsevaksi koalitioksi. Tämä on ihan tunnettu ilmiö, joka näkyy myös EU:ssa. Toistan taas, että EU ja Eurooppa on kaksi eri asiaa, kun te EU-fundamentalistit yritätte uskotella, että asumme ja elämme EU:ssa. Me emme ole EU:ssa, emmekä me ole eeuulaisia, vaan olemme Suomessa, jonka itsemääräämisoikeudesta valtaosan on korvannut EU:n valta.

        Kyllä slummiutuminen on ihan todellinen ilmiö, joka tietenkin johtuu köyhtymisestä, joka johtuu taas työttömyyden lisääntymisestä, joka taas johtuu teknologistumisesta, digitalisaatiosta, automatisoitumisesta, globalisaatiosta, sekä globalismista. Teillä EU-fundiksilla, joka uskotte yhteen totuuteen, jää paljon reaalimaailmaa näkemättä. Yritä sinäkin ymmärtää, että Goebbelsin opit saattoi toimia kohta sata vuotta sitten, mutta tänä päivänä moisella älämölöllä pyyhitään persettä ja lopuksi sinun naamaasi.

      • Anonyymi

        Totuus on toinen:

        1. Valemedian kehittämiä valeita toistelevat vain EU-vihaajat.

        2. Pienyritykset lisääntyvät paikallisten tarpeiden mukaan. Globalisaatio ei siihen vaikuta. Et ymmärrä koko käsitettä.

        3. Kukaan ei ole väittänyt, että EU ja Eurooppa ovat sama asia.

        4. Toisaalta Suomi on EU:n jäsenmaa, joten olemme myös EU:n kansalaisia.

        5. Slummiutuminen johtuu lähinnä köyhän kaupunkiväestön kasvusta .

        6. Göbbelsin oppeja hyväksikäyttävät lähinnä EU-vihaajat toistellessaan loputtomiin sekavia valeitaan tökeröine uhkailuineen.

        7. Niillä todistatte vain avuttomuutenne reaalimaailman totuuksien edessä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas EU trolli juou näemmä lapin kultaa liikaa älä puhu paskaa EU STASI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on toinen:

        1. Valemedian kehittämiä valeita toistelevat vain EU-vihaajat.

        2. Pienyritykset lisääntyvät paikallisten tarpeiden mukaan. Globalisaatio ei siihen vaikuta. Et ymmärrä koko käsitettä.

        3. Kukaan ei ole väittänyt, että EU ja Eurooppa ovat sama asia.

        4. Toisaalta Suomi on EU:n jäsenmaa, joten olemme myös EU:n kansalaisia.

        5. Slummiutuminen johtuu lähinnä köyhän kaupunkiväestön kasvusta .

        6. Göbbelsin oppeja hyväksikäyttävät lähinnä EU-vihaajat toistellessaan loputtomiin sekavia valeitaan tökeröine uhkailuineen.

        7. Niillä todistatte vain avuttomuutenne reaalimaailman totuuksien edessä,

        1. mikä valemedia? Mitkä valeet? Mitkä EU-vihaajat? Oletko taas popsinut taikasieniä, kun juttu on levotonta ja lennokasta?

        2. Et ymmärrä, mitä globalisaatio on. Siksi et myöskään voi ymmärtää sen vaikutuksia. Lue/opiskele enemmän, sen sijaan, että jumitat ainaisessa yhdentotuuden julistamisessa.

        3. Kyllä on. Lähes kaikki EU-fundikset puhuu EU:sta maana ja kansallisuutena.

        4. EU:ssa ei ole kansalaisia, vaan työntekijöitä; poliitikoita, laki-ihimisiä, bisnesihmisiä... Me muut olemme suomalaisia, ruotsalaisia, belgialaisia, ranskalaisia, tanskalaisia, latvialaisia jne.

        5. Slummiutuminen johtuu mm. kyvyttömyydestä maksaa asumismenoja. Köyhtyminen johtuu mm. työttömyydestä. Työttömyys johtuu mm. ostovoiman heikkenemisestä, konkursseista, työmarkkinoiden tuhoutumisesta jne. Suurimpia köyhdyttäjiä ovat mm. automatisoituminen, globalismi ja EU-markkinat.

        6. Ei ole olemassa "valehtelevia EU-vihaajia", vaan valehtelevia yhtä totuutta julistavia EU-fundamentalisteja, jotka keksivät päästään "EU-vihaajan" sekä heidän "valeensa". Sekava sakki tuuleen huutelevia räyhiksiä.

        7. EU-onnelanne on teikäläisten omassa kuplassa rakennettu mielikuvallinen tekele. Sellaista ei ole täällä reaalimaailmassa. Jos näet kuplanne reaalimaailmana, olisi syytä soittaa numeroon 1-800-HELP-ME mieluummin jo eilen. Kyse on mielentilan ongelmista, joita fundamentalismi, sekä mädättävä populismi pahentaa ja aiheuttaa.

        EU mielisille jurreille on ihan turhaa selittää mitään,koska heidät on aivopesty uskomaan kaiken sen paskan mitä EU n puppugeneraattori brysselistä tuottaa,aikanaan esko aho sanoikin että" suomalaisille eu mielisille on helppo uskotella euroopan unionin olevan toimiva,koska heille ei tarvitse sitä perustella eivät he kuitenkaan ymmärtäisi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. mikä valemedia? Mitkä valeet? Mitkä EU-vihaajat? Oletko taas popsinut taikasieniä, kun juttu on levotonta ja lennokasta?

        2. Et ymmärrä, mitä globalisaatio on. Siksi et myöskään voi ymmärtää sen vaikutuksia. Lue/opiskele enemmän, sen sijaan, että jumitat ainaisessa yhdentotuuden julistamisessa.

        3. Kyllä on. Lähes kaikki EU-fundikset puhuu EU:sta maana ja kansallisuutena.

        4. EU:ssa ei ole kansalaisia, vaan työntekijöitä; poliitikoita, laki-ihimisiä, bisnesihmisiä... Me muut olemme suomalaisia, ruotsalaisia, belgialaisia, ranskalaisia, tanskalaisia, latvialaisia jne.

        5. Slummiutuminen johtuu mm. kyvyttömyydestä maksaa asumismenoja. Köyhtyminen johtuu mm. työttömyydestä. Työttömyys johtuu mm. ostovoiman heikkenemisestä, konkursseista, työmarkkinoiden tuhoutumisesta jne. Suurimpia köyhdyttäjiä ovat mm. automatisoituminen, globalismi ja EU-markkinat.

        6. Ei ole olemassa "valehtelevia EU-vihaajia", vaan valehtelevia yhtä totuutta julistavia EU-fundamentalisteja, jotka keksivät päästään "EU-vihaajan" sekä heidän "valeensa". Sekava sakki tuuleen huutelevia räyhiksiä.

        7. EU-onnelanne on teikäläisten omassa kuplassa rakennettu mielikuvallinen tekele. Sellaista ei ole täällä reaalimaailmassa. Jos näet kuplanne reaalimaailmana, olisi syytä soittaa numeroon 1-800-HELP-ME mieluummin jo eilen. Kyse on mielentilan ongelmista, joita fundamentalismi, sekä mädättävä populismi pahentaa ja aiheuttaa.

        1. mikä valemedia? Mitkä valeet? Mitkä EU-vihaajat?

        Vaihtoehtomediat tarjoilevat vaihtoehtoisia "totuuksia", joita värittää vahvat mielipiteet, ennakkoluulot ja tosiasioiden selvä vääristely omaa agendaa tukeviksi. Siten on olemassa valtamedioita, jotka raportoivat asioista joko neutraalisti tai valitsemansa linjan mukaan. Useimmat mediat ovat poliittisesti kallellaan johonkin suuntaan, joten se on täysin normaalia. Sen sijaan esimerkiksi MV on tuomittu toisaalta yksittäisiin ihmisiin ja etnisiin ryhmiin kohdistuvista vihapuhiesta ja toisaalta uutisten värittämisestä valheilla. Niin tai näin, objektiivista mediaa ei ole olemassakaan, koska kaikki kirjoittajat ilmaisevat myös omia tai työnantajansa näkemyksiä. Vaihtoehtomediat ovat enemmän mielipiteiden sävyttämiä kuin yleiset mediat. MV-lehti on jakanut täysin keksittyjä juttuja tosiasioina.

        EU-vihaajat? Sellaiset, jotka puhuvat eunukeista, eurostoliitosta, euvostoliitosta, Brysselin vakioeliitistä (kertomatta keitä siihen kuuluu), kulttuurimarxismista ja paneurooppalaisuudesta menetelmänä tappaa Eurooppalaiset kansat ssukupuuttoon, sekä ihmiset, jotka tietoisesti valehtelevat Euroopan unionista, sen toiminnasta ja päämääristä, ja ihmiset, jotka haluavat EU:n hajoamista. He ovat EU-vihaajia.

        2. Et ymmärrä, mitä globalisaatio on.

        Useimmat ymmärtävät, mitä globalisaatio on. Sinä et tunnu ymmärtävän. En halua pahoittaa mieltäsi, mutta jotenkin sinusta tulee vaikutelma, että koulut jäivät Hakkaraisen tapaan peruskoulun kahdeksanteen luokkaan ja tilalle tuli vaihtoehtomedioiden vaihtoehtotodellisuus.

        3. Kyllä on. Lähes kaikki EU-fundikset puhuu EU:sta maana ja kansallisuutena.

        Lue keskustelut uudestaan. Täällä on kymmeniä tai satoja kertoja kerrottu, että EU on severeenien demokraattisten valtioiden taloudellinen ja poliittinen liitto. Kukaan ei ole väittänyt EU:ta maaksi.

        4. EU:ssa ei ole kansalaisia, vaan työntekijöitä; poliitikoita, laki-ihimisiä, bisnesihmisiä... Me muut olemme suomalaisia, ruotsalaisia, belgialaisia, ranskalaisia, tanskalaisia, latvialaisia jne.

        Vuonna 1992 solmitun Euroopan unionin perustamisesta tehdyn Maastrichtin sopimuksen seurauksena EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset ovat oman kansallisuutensa ohella myös EU-kansalaisia. EU-kansalaiset saavat samat palvelut kaikissa EU:n jäsenvaltioissa kuin kotimaassaan, heillä on EU:n sairaus- ja tapaturmavakuutus ja kaikki EU:n lähetystöt kautta maailman tarjoavat samat palvelut kuin kotimaan lähetystö. Tämä ei ole mielipideasia. Se on sopimuksiin ja lakeihin perustuva fakta. Se lukee mm. passin kannessa. Euroopan unioni, Europeiska unionen - SUOMI-FINLAND).

        5. Slummiutuminen johtuu mm. kyvyttömyydestä maksaa asumismenoja. Köyhtyminen johtuu mm. työttömyydestä. Työttömyys johtuu mm. ostovoiman heikkenemisestä, konkursseista, työmarkkinoiden tuhoutumisesta jne.
        Suurimpia köyhdyttäjiä ovat mm. automatisoituminen, globalismi ja EU-markkinat.

        Höpsistä. Missä sitä slummiutumista tapahtuu? Ainakin pääkaupunkiseutua ja Uudenmaan lääniä remontoidaan ja kohennetaan koko ajan. Rinteen hallitus lupasi muuttotappioista kärsivälle Savonlinnalle apua. Maaseutua tuetaan avokätisemmin kuin työttömiä.

        EU-maat mudostavat Suomen tärkeimmät vienti- ja tuontimarkkinat ja noin 60 prosenttia Suomen kaupasta. On totta, että 1980-luvulla oli lyhyt jakso, jolloin Suomessa oli työntekijöiden markkinat. Se oli mahdollista vain, koska edellisten vuosikymmenten aikana Suomesta lähti 300 000 ihmistä Ruotsiin työn ja toimeentulon perässä. 1980-luvulla oli siis hetken aikaa jopa pulaa työntekijöistä, mutta vahvan markan politiikka ja kasinotalous ajoivat Suomen lamaan.

        6. Ei ole olemassa "valehtelevia EU-vihaajia", vaan valehtelevia yhtä totuutta julistavia EU-fundamentalisteja, jotka keksivät päästään "EU-vihaajan" sekä heidän "valeensa". Sekava sakki tuuleen huutelevia räyhiksiä.

        Mielestäni palstalla kirjoittaa joukko ihan asiallisia EU-myönteisiä kirjoittajia. Kyllä sitä räyhäämistä esiintyy enemmän EU-kriittisissä puheenvuoroissa. Ei ole mitään yhtä totuutta EU:sta, mutta on kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia asioita, jotka voidaan esittää tilastollisina tosiasioina. Niiden lisäksi on Euroopan unionin sopimukset, lainsäädäntö jne. Ne ovat faktoja. Jos sinä pystyt todistamaan tilastollisesti, että Suomen työttömyys on lisääntynyt EU-jäsenyyden seurauksena, tai että Suomen talous on pienentynyt, esitä ne faktat. Sinä väität, että näin, mutta mitään lukuja tai tilastollisia tosiasioita et pysty esittämään väitteidesi tueksi toisin kuin EU-myönteiset, jotka ovat esittäneet lukuja, sopimuksia jne. Sinä et usko niihin, koska sinä et usko kuin omiin ajatuksiisi. Ne ovat näkökulmia, eivät vallitsevia tosiasioita.

        7. Tarkista populismin määritelmä. Sulle on pitänyt rautalangasta vääntää kommunismin määritelmä. Mä epäilen, että olet vähän eksyksissä,.. Ei pahalla. Kyllä se siitä.

    • Anonyymi

      "vakioeliitti"

      Paljasta nyt niitä nimiä. Oon kysellyt monta kertaa keitä siihen eliittiin kuuluu!"

      "vasallit/takinkääntäjät"

      Politiiikka on siinä mielessä mielenkiintoinen laji, että jos maailma ympärillä muuttuu, tai jos uudet ja luotettavammat tiedot kumoavat aiempia käsityksiä, takinkääntö on erittäin suotavaa. Ihmiset, jotka pitävät ehdoin tahdoin kiinni uskomuksista, joita tosiasiat eivät tue, ovat typeriä ja vaarallisia.

      "pankki/finanssijohtajat"

      Jeesus ja Mohammad! EU:ssa on tiukempi ja valvotumpi pankkilainsäädäntö kuin Britanniassa tai Sveitsissä, jotka sallivat rahanpesun ja veroparatiisit. Niitäkö sinä nyt haluat? Pankki- ja finanssijohtajat työskentelevät pääasiassa yksityisellä sektorialla.

      "sijoitusyritykset"

      Hyvä, että otit puheeksi. Tarkista saman tien brexit-moottori Jacob Rees-Moggin sijoitusyhtiö Somerset Capital Management Ltd. Tai Theresa Mayn aviomiehen työnantaja. Hänhän on myös näitä miljonääripankkiirisijoittajia.

      "EU-markkinat"

      Yhteinen lainsäädäntö, poistetut tullit ja tariffit, harmonisoidut tuoteturvallisuusstandardit, tavaroiden, työvoiman, valuutan ja palveluiden vapaa liikkuvuus. Mikä vika sinnä on?

      "EU-mielinen enemmistö" --> Totta!

      "velkaannuttaminen ja sitouttaminen"

      EU pyrkii hillitsemään valtioiden velkaantumisastetta, joka EU:n tavoitteissa on 60 % bruttokansantuotteesta. Osa EU:n jäsenistä täyttää kriteerin, osa ei. Sitten on maita, joita sinä ihailet, jotka haluavat vain kasvattaa velkaantumistaan; Italian velkaantumisaste on 131 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja vaikka se on kriittinen taso, Salvini haluaa lisää velkaa.

      "pelotteet ja uhat" --> Mitkä?
      "kulissihyväntekeväisyys" --> Mikä?
      "harhaanjohtava mielikuva "yhteisölllisyydestä" ja "yhteishyvästä" --> Miksi se on harhaanjohtava?

      "ajetaan kansallista etua, kansallismielisyyttä jne. EU:n kansalliseksi eduksi ja EU-kansallismielisyydeksi - häpäistään EU-kriittiset, EU:ta palveleva viha- ja valhekulttuuri."

      Bullshit!!! EU-kriittiset häpäisevät itsensä tietämättömyydellään ja levittämillään valheilla. Mutta kyllä. EU ajaa koko Euroopan etua. Aina se ei ole helppoa ja kaikkia ei voi miellyttää. Suurin osa Euroopan unionin kansalaisista kuitenkin pitää unionin tiivistämistä hyvänä asiana. Niin minäkin.

      Suurin uhka Euroopalle ei tule niin kutsutusta "haittamaahanmuutosta" vaan kansallismielisistä pyrkimyksistä hajottaa Euroopan unioni levittämällä epäsopua ja valheita.

      • Anonyymi

        "Paljasta nyt niitä nimiä. Oon kysellyt monta kertaa keitä siihen eliittiin kuuluu!"

        Paljasta? Eihän niitä tarvitse paljastaa, kun EU:n ytimen muodostava sama lauma globalisteja on kaikkien tiedossa. Niitä nimiä on lueteltu useita satoja kertoja, mutta aina vaan toistuu sama kysymys "paljasta nyt niitä nimiä... oon kyselly monta kertaa..." Huoh....

        "Politiiikka on siinä mielessä mielenkiintoinen laji, että jos maailma ympärillä muuttuu, tai jos uudet ja luotettavammat tiedot kumoavat aiempia käsityksiä, takinkääntö on erittäin suotavaa. Ihmiset, jotka pitävät ehdoin tahdoin kiinni uskomuksista, joita tosiasiat eivät tue, ovat typeriä ja vaarallisia. "

        EU-fundikset on siinä mielessä mielenkiintoinen eliölaji, että kun maailma ympärillä muuttuu, niin ei osata itse nähdä, mihin suuntaan ja millaiseksi se muuttuu, vaan ensimmäisenä kiinnitetään huomio siihen, mitä valtavirta sanoo, joka on se yhteinen ääni, joka hyväksytään totuudeksi, kuin jokin luku raamatussa. Se on varsin järkyttävää uskotella itselleen ja toisille, ettei mitään negatiivisia muutoksia ole, ja vain siksi, ettei itse niitä osaa selvittää, nähdä tai halua myöntää. Globalismia kiihkomielisesti kannattavat EU-fundikset ovat yhteiskunnalle haitallinen eliölaji. EU:hun liittyy paljon uskomuksia, joita media levittää, joita fundis lukee kuin toinen fundis raamattua.

        "Jeesus ja Mohammad! EU:ssa on tiukempi ja valvotumpi pankkilainsäädäntö kuin Britanniassa tai Sveitsissä, jotka sallivat rahanpesun ja veroparatiisit. Niitäkö sinä nyt haluat? Pankki- ja finanssijohtajat työskentelevät pääasiassa yksityisellä sektorialla. "

        Kun fundis ei ymmärrä aihetta, on tuloksena jotain ylläolevan kaltaista vetistä aivopiereskelyä.

        "Yhteinen lainsäädäntö, poistetut tullit ja tariffit, harmonisoidut tuoteturvallisuusstandardit, tavaroiden, työvoiman, valuutan ja palveluiden vapaa liikkuvuus. Mikä vika sinnä on? "

        Kun fundis muotoilee aiheen uudelleen ja johdattaa sen harhaan, on tuloksena ylläolevan kaltaista vetistä aivopiereskelyä.

        "Hyvä, että otit puheeksi. Tarkista saman tien brexit-moottori Jacob Rees-Moggin sijoitusyhtiö Somerset Capital Management Ltd. Tai Theresa Mayn aviomiehen työnantaja. Hänhän on myös näitä miljonääripankkiirisijoittajia."

        Kun fundis ei ymmärrä aihetta, tuloksena on ylläolevan kaltaista vetistä aivopiereskelyä.

        ""EU-mielinen enemmistö" --> Totta!"

        Et ymmärtänyt aihetta.

        "EU pyrkii hillitsemään valtioiden velkaantumisastetta, joka EU:n tavoitteissa on 60 % bruttokansantuotteesta. Osa EU:n jäsenistä täyttää kriteerin, osa ei. Sitten on maita, joita sinä ihailet, jotka haluavat vain kasvattaa velkaantumistaan; Italian velkaantumisaste on 131 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja vaikka se on kriittinen taso, Salvini haluaa lisää velkaa. "

        Pyrkiminen ei kuitenkaan ole sama kuin reaalielämä, joka tällä hetkellä tunnetaan nimellä 'velkakriisi', joka on syntynyt EU:n tavoista luoda järjestelmä, jossa maat ovat toisilleen velkaa, jotka saattavat joutua ottamaan europankista miljardeja euroja velkaa suoriutuakseen eu-velvotteistaan, joka sitouttaa maata EU:hun. Kuten Suomi, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia irtautua EU:sta.

        "Bullshit!!! EU-kriittiset häpäisevät itsensä tietämättömyydellään ja levittämillään valheilla. Mutta kyllä. EU ajaa koko Euroopan etua. Aina se ei ole helppoa ja kaikkia ei voi miellyttää. Suurin osa Euroopan unionin kansalaisista kuitenkin pitää unionin tiivistämistä hyvänä asiana. Niin minäkin. "

        Tämä on juuri sitä EU-fundiksille tyypillistä EU-kriittisten häpäisyä vihalla ja valheilla. EU ajaa Euroopan etua? EU ajaa ensisijaisesti omaa etuaan, koska sen olemassaolo ja valta on nro 1. Sen mahdollistamiseksi täytyy tietenkin saada aikaan Euroopassa asioita, jotka on EU:lle hyödyllisiä. Eihän EU voi pärjätä, mikäli se maanosa, josta haluaa tehdä oman fyysisen alueensa, voi huonosti. Ongelma on se, että EU:lle koko Eurooppa ei ole tärkeä, vaan bisnesalueet, joissa tehdään rahaa, sekä poliittinen alue, joihin ajetaan valtaa. Näiden avulla EU-eliitti havittelee tavoitteeseensa, eli "Euroopan Yhdysvaltoihin". Suurin osa Euroopan Unionin kansalaisista??? Tarkoitat tietenkin suurin osa eurooppalaisista, jotka ovat alisteisia EU:lle. Muuta väärin tämäkin siltä osin, että säälittävän vähän ihmisiä on tietoisia, mitä EU todellisuudessa on ja mitkä on sen todelliset tavoitteet.

        "Suurin uhka Euroopalle ei tule niin kutsutusta "haittamaahanmuutosta" vaan kansallismielisistä pyrkimyksistä hajottaa Euroopan unioni levittämällä epäsopua ja valheita."

        EU-fundikselle tyypillistä paskanjauhamista, kun eletään ahtaassa valheellisesta kuplassa palvomassa yhtä totuutta. Tietenkään haittamaahanmuutto ei ole suurin uhka, vaan yksi uhista. Kansallismielisyys ei yritä hajottaa EU:ta, vaan sen globalistisen johdon ja johtamistavan. Yhtenäisen ja hyvinvoivan Euroopan puolesta tehdään työtä, mutta eri näkökulmasta, eri motiiveilla. Te fundikset tietenkin haluatte julistaa omanlaisianne valheita "hajottamisesta" ja "tuhoamisesta".

    • Anonyymi

      " Suurin osa Euroopan Unionin kansalaisista??? Tarkoitat tietenkin suurin osa eurooppalaisista, jotka ovat alisteisia EU:lle. Muuta väärin tämäkin siltä osin, että säälittävän vähän ihmisiä on tietoisia, mitä EU todellisuudessa on ja mitkä on sen todelliset tavoitteet."

      Maastrichtin sopimuksen jälkeen me olemme kansallisuudeltamme suomalaisia ja EU-kansalaisia. Katso vaikka passin kantta. Euroopan parlamenttiin äänestetään EU-kansalaisia, jotka edustavat Euroopan unionin 28 jäsenvaltion muodostamien "vaalipiirien" kansalaisia.

      Se, että säälittävän vähän ihmisiä "tietää" sen, mitä sinä "tiedät", johtuu siitä, että olet väärässä. Valtaosa suomalaisista ymmärtää EU:n toimintaa, mutta sinä et ymmärrä. Ei auta todisteet, ei sopimukset tai tilastot, koska kieltäydyt hyväksymästä niitä. Sanot, että työttömyys lisääntyy. Ei lisäänny. Se on vähentynyt viimeksi Sipilän kaudella.

      Sanot, että Suomi slummiutuu, mutta väitteesi on silkkaa paskaa, sillä monet kurjistuneet lähiöt on laitettu viime vuosina tiptop-kuntoon ja lähiöitä rakennetaan ja uusitaan koko ajan. Vertaa Jakomäkeä kymmenen vuotta sitten ja tänään.

      Totta on tosin se, että pääkaupunkiseutu kehittyy ja maaseutu autioituu ja kurjistuu. Se ei johdu EU:sta. Suomen EU:lle maksamista rahoista yli puolet palautuu maataloustukina ja maaseudun kehittämisrahoina takasin Suomeen. Eli sen lisäksi, että suomalaiset veronmaksajat maksavat parin miljardin maataloustukia, EU:n bruttojäsenmaksuista vajaa miljardi palautuu maaseudulle. Maaseutua tuetaan noin 3 miljardilla eurolla vuodessa. Se on vitun paljon enemmän kuin mitä EU maksaa. Kaiken lisäksi se on kaivoon heitettyä rahaa. Jokaista tukina maksettua euroa kohden suomalaiset maanviljelijät tuottavat vain 50 senttiä. Eikö pitäisi miettiä - sinunkin - kuinka maaseutu saadaan kukoistamaan ja miten viljelystä tulisi kannattavaa?

      Ma uskon faktoihin ja totuuteen. En MV-lehtiin ja huuhaahöpinöihin. Jos en jotain tiedä, otan selvää ja tarkistan tiedot muista lähteistä silloin kun se on mahdollista.

      Ps. Et sinä ole missään kertonut Brysselin eliitin nimiä, kun koko ajatus on todella hölmö. Nythän äänestettiin uusi parlamentti. Uusi komissio astuu virkaan 1. pvä marraskuuta. Ministerineuvoston jäsenet vaihtuvat jäsenvaltioiden sisäisten äänestysten myötä eri tahdissa. Macronin kausi on puolivälissä, Merkelin kausi alkaa olla lopussa, Sipilän kausi loppui, Rinteen alkaa, Tanskan vaalien voittajaksi nousivat demarit, joten Tanskasta ministerineuvostoon tulee todennäköisesti demari. Euroopan vaaleissa perinteiset isot puolueet, EPP ja S&D menettivät kymmeniä paikkoja, kansallismieliset voittivat, mutta eivät päässeet sopuun koalitiosta - mikä arvattiin. Suurimpia voittajia olivat ALDE ja Vihreät. Parlamenttiin muodostuu melko lailla Suomen nykyistä hallituspohjaa mukaileva eenemmistökoalitio. Eli politiikka EU:ssa kääntyy askelen verran vihervasemmistolaiseen ja keskustaliberaaliin suuntaan.

      Todennäköisesti seuraava komission puheenjohtaja on saksalainen keskusta-oikeistolainen Manfred Weber (samasta puolueesta kuin Juncker) tai sitten - minun veikkaukseni - tanskalainen Margretha Vestager keskustaliberaaleista.

      Näet EU-politiikan muuttumattomana, mutta sehän muuttuu taas. Tietenkin EU:n ongelma on se, että se on ylidemokraattinen ja siksi hidas liikkeissään. Voi siis vaikuttaa siltä, että mitään ei tapahdu ja kaikki jatkuu samana, mutta se ei pidä pakkaansa. EU:ssa on EU:n toimintaa kritisoiva oppositio, mutta eikö jokaisessa demokraattisessa järjestössä, valtiossa ja valtioliitossa ole oppositio? Se ei kerro EU:n epäonnistumisesta, vaan demokratiasta.

      Demokratiasta todistaa myös se, että Teuvo Hakkarainen valittiin parlamenttiin. Mikäli demokratia ei toimisi, kukaan täysijärkinen suomalaisvaikuttaja ei olisi lähettänyt kielitaidotonta peruskoulupudokasta Brysseliin. Kansa päätti toisin ja Brysseliin vie Teuvon tie.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Ei asiat höpöttelemällä muutu. EU on sopimus ja yhteistyöelin. Ei maa, ei valtio, maanosa... Siksi siinä ei voi olla ensimmäistäkään kansalaista. Kyse on valtioimitaatiosta, kvasivaltiosta, joka matkii normaalia valtiota, jonka vakioeliitti haluaa viedä itsenäiseksi valtiovallaksi, "Euroopan Yhdysvalloiksi".

        EU:sta johtuu kaikki. Se on johtava toimielin, joka vaikuttaa kaikkeen, josta seuraa sisäisiä vaikutuksia ja muutoksia jäsenmaahan. EU ei ole esim. estänyt Suomea myymästä itseään puille paljaille, vaan ottaa kaiken rahanarvoisen avosylin vastaan, omaksi voimavarakseen.

        EU politiikka tietenkin muuttuu, mutta sen päämäärät pysyy samana niin kauan, kunnes euroopan maiden kansalaiset ymmärtää äänestää globalistit ulos. Jos ei, niin tuloksena on "Euroopan Yhdysvallat" ja kaikki tietää, mitä se tarkoittaa itsenäiselle maalle.

        Demokratia toimii, mutta on tietämättömyyttä puhua vain ympäripyöreästi demokratiasta. Demokratiasta on monia muotoja, joista nyt on voimassa ohjattu demokratia tai puolidemokratia. Kansanvalta on supistunut koko ajan ja Eurooppa lähenee Venäjän mallia. EU on kuin Venäjän mafiajohto.

        1. EU on demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto, joka toimii yhdessä hyväksytyn perussopimuksen mukaisesti.

        2. EU ei puutu jäsenmaiden sisäisiin talousasioihin muulloin, kuin jäsenmaan rikkoessa yhteisiä sopimuksia hyvästä taloudenpidosta.

        3. EU:n eri elimet valitaan vapaiden vaalien tulosten perusteella. Mitään "globalismia" ei ole olemassa, kuin EU-vihaajien valeissa.

        4. EU:lla ei ole mitään tekemistä sen enempää Venäjän, kuin minkään muun puoli- tai kokodiktatuurin hallintomallin kanssa.

        Olisi hyvä,jos EU-vihaajat perehtyisivät tosiasioihin ja käyttäisivät lähteenä muuutakin kuin valemedian hölynpölyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Ei asiat höpöttelemällä muutu. EU on sopimus ja yhteistyöelin. Ei maa, ei valtio, maanosa... Siksi siinä ei voi olla ensimmäistäkään kansalaista. Kyse on valtioimitaatiosta, kvasivaltiosta, joka matkii normaalia valtiota, jonka vakioeliitti haluaa viedä itsenäiseksi valtiovallaksi, "Euroopan Yhdysvalloiksi".

        EU:sta johtuu kaikki. Se on johtava toimielin, joka vaikuttaa kaikkeen, josta seuraa sisäisiä vaikutuksia ja muutoksia jäsenmaahan. EU ei ole esim. estänyt Suomea myymästä itseään puille paljaille, vaan ottaa kaiken rahanarvoisen avosylin vastaan, omaksi voimavarakseen.

        EU politiikka tietenkin muuttuu, mutta sen päämäärät pysyy samana niin kauan, kunnes euroopan maiden kansalaiset ymmärtää äänestää globalistit ulos. Jos ei, niin tuloksena on "Euroopan Yhdysvallat" ja kaikki tietää, mitä se tarkoittaa itsenäiselle maalle.

        Demokratia toimii, mutta on tietämättömyyttä puhua vain ympäripyöreästi demokratiasta. Demokratiasta on monia muotoja, joista nyt on voimassa ohjattu demokratia tai puolidemokratia. Kansanvalta on supistunut koko ajan ja Eurooppa lähenee Venäjän mallia. EU on kuin Venäjän mafiajohto.

        "Höpö höpö. Ei asiat höpöttelemällä muutu. EU on sopimus ja yhteistyöelin. Ei maa, ei valtio, maanosa... Siksi siinä ei voi olla ensimmäistäkään kansalaista."

        Okei eur0kriittinen. Tosiasioiden määritelmä sinulle taitaa mennä niin, että totta on vain se, mihin sinä uskot.

        Me olemme EU-kansalaisia halusit tai et. Se ei ole uskon asia, vaan lakien ja sopimusten määrittelemä tosiasia.

        Europarlamenttiin ännestetään EU-kansalaisia, komissaareiksi valitasan EU-kansalainen. Voithan sinä olla katalaani, vaikka katalonia ei ole itsenäinen. Sinä voit myöös olla skotti, vaikka skotlanti on osa yhdistynyttä kuningaskuntaa. Ei kansallisuus tai kansallinen identiteetti edellytä todellisia rajoja.

        "Kyse on valtioimitaatiosta, kvasivaltiosta, joka matkii normaalia valtiota, jonka vakioeliitti haluaa viedä itsenäiseksi valtiovallaksi, "Euroopan Yhdysvalloiksi"."

        Kyllä ja ei! EU:sta ei tule Euroopan yhdysvaltoja, eikä sellaiselle ole todellista tahtoa missään. Sen sijaan - kuten Euroopan tuomioistuimessa työskentelevä juristi ja EU:n laisnsäädännön kirjoittamiseen osallistunut Ken Mifsud Bonnici on sanonut, EU on jo nyt faktisesti ja laillisesti avoin liittovaltio. Tämä ei ole mielipidekysymys. Vaikka sinä et tunne konseptia tai et siihen halua uskoa, niin lakisääteisesti näin on. EU:n ei tarvitse imitoida tai matkia mitään: se on jo.

        Avoin liittovaltio ei ole sama kuin suljettu liittovaltio. Avoimeen liittovaltioon sisältyy jäsenvaltioiden suvereniteetin kunnioittaminen useimmissa sioissa ja joidenkin yhteisten asioiden federalisointi.

        "EU:sta johtuu kaikki. Se on johtava toimielin, joka vaikuttaa kaikkeen, josta seuraa sisäisiä vaikutuksia ja muutoksia jäsenmaahan."

        Monet eivät tunnu ymmärtävän, että europarlamenttivaalien ja eduskuntavaalien eron voi rinnastaa eduskuntavaalien ja kunnallisvaalien eroon. Kyllä EU on se iso kokonaisuus, jonka osa me faktisesti olemme.

        "EU ei ole esim. estänyt Suomea myymästä itseään puille paljaille, vaan ottaa kaiken rahanarvoisen avosylin vastaan, omaksi voimavarakseen."

        EU ei ole estänäyt,.. Ei tietenkään, koska EU:n osana Suomi tekee suvereenia sisäpolitiikkaa. Ei Suomen valtio voi estää pörssiyhtiöitä myymästä osakkeitaan yhtään sen enempää kuin se voi estää pörssiyhtiöitä laajentumasta.

        Ei, ei, ei, ei! Ei Euroopan unioni ole ostanut Suomen valtion omaisuutta tai suomalaisia yrityksiä. Sinä sekoitat nyt monikansalliset yritykset, pörssikaupan ja EU:n yhdeksi ja samaksi asiaksi.

        "EU politiikka tietenkin muuttuu, mutta sen päämäärät pysyy samana niin kauan, kunnes euroopan maiden kansalaiset ymmärtää äänestää globalistit ulos. Jos ei, niin tuloksena on "Euroopan Yhdysvallat" ja kaikki tietää, mitä se tarkoittaa itsenäiselle maalle."

        EU:n päämäärä pysyy. Totta. Tämän päämäärän lausui Ranskan pääministeri Robert Schuman 9.5.1950. Ja periaate oli, että Euroopan rauhan ja hyvinvoinnin paras tae on yhteinen politiikka ja talousyhteistyö. Schumanin antamasta lehdistötiedotteesta EU:n katsotaan alkaneen. Tämäkin on kerrottu jo niin monta kertaa, mutta ehkä toisto on opintojen äiti: Tavoitteena on jatkuvasti tiivistyvä demokraattisten ja YK:n ihmisoikeusjulistuksia noudattavien eurooppalaisten valtioiden liitto - kuten se määriteltiin EEC:n perustamissopimuksessa 1957.

        EU ja sen edeltäjät ovat edenneet hitaasti, mutta varmasti kohti tiiviimpää eurooppalaisten kansojen liittoa. Rauha on säilynyt ja hyvinvointi sekä yhteistyö lisääntynyt.

        "Jos ei, niin tuloksena on "Euroopan Yhdysvallat" ja kaikki tietää, mitä se tarkoittaa itsenäiselle maalle."

        Luulenpa, että Yhdysvalloissa ei ole ainuttakaan osavaltiota, jossa enemmistö kannattaisi eroa Yhdysvalloista. Tuskin Saksassa tai Sveitsissäkään on sellaista osavaltiota (tai kantonia), joka haluaisi erota Saksasta tai Sveitsistä. Onko Yhdysvallat, Saksa, Sveitsi, Kanada, Belgia jne. jotenkin epäonnistuneita.

        Euroopasta ei tule yhdysvaltoja. Euroopan ytimen tie on Euroopan unioni. Federalisteja on vain kourallinen. On integraatiota syventäviä asioita, joita esimerkiksi nykyisen Euroopan parlamentin puolueet melkein yksimielisesti tukevat: Näihin kuuluu EU:n yhteisen puolustuksen tiivistäminen ja yhteistyö sotilaallisissa asioissa. Kuitenkaan tahtoa EU-armeijalle ei juuri ole. Lähinnä kyse on siis kansallisten asevoimien yhteistoiminnan, kalustohankintojen ja Lissabonin sopimuksen turvallisuuslausekkeen selkeyttämisestä.

        " on tietämättömyyttä puhua vain ympäripyöreästi demokratiasta... Kansanvalta on supistunut koko ajan ja Eurooppa lähenee Venäjän mallia. EU on kuin Venäjän mafiajohto."

        Niin. Suomessa ja useimmissa Euroopan maissa on edustuksellinen demokratia. Suorissa vaaleissa äänestäjät antavat tukensa haluamalleen kansanedustajalle ja riittävä äänisaalis vie hänet eduskuntaan, parlamenttiin tms. ja hänellä on kansan antama mandaatti ajaa kansan asioita.

        Okei. Et enää pidä EU:ta Neuvostoliiton kopiona. Kai sitä voi pitää edistyksenä.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe