Populisteille vain pienehkö ryhmä EU-parlamenttiin!

Anonyymi

Maahanmuuttovastaiset populistipuolueet näyttävät jäävän Euroopan parlamentin viidenneksi suurimmaksi ryhmäksi.
Kansallismielisten puolueiden tavoitteena oli muodostaa parlamenttiin mahdollisimman suuri ryhmä.

Joukko puolueita kertoo huomenna Brysselissä ryhmän muodostamisesta. Paikalle on tulossa yhdeksän puoluetta, muun muassa perussuomalaiset, jota edustaa puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Ryhmän Venäjä-mielisyyttä arvostellut ruotsidemokraatit ei tiedotustilaisuuden kutsun mukaan ole paikalla. Myöskään Britanniassa vaalivoiton saanut Nigel Faragen brexit-puolue tai Unkarin valtapuolue Fidesz eivät ole mukana.

Tuleekohan edes Halla-ahon povaamaa 70 meppiä? Se olisi noin 10 % paikoista.
Ei tällä porukalla EU:a kaadeta!

34

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totuus on toinen:

      Populisteilla oli kova uho vaalien jälkeen.
      Olihan menestys selvä mm. Italiassa, Ranskassa ja Englannissa.
      Lopulta maltilliset puolueet kykenivät kuitenkin säilyttämään selvän enemmistön.

      Populistien haaveet EU:n heikentämisestä voidaan haudata, mutta häiriöitä parlamentin työhön he kyllä kykenevät tekemään. Onhan tukena mm.Farage oman ryhmänsä kanssa.

    • Anonyymi

      En ole tiennytkään että ns. populistien tarkoitus olisi EU:n kaataminen?

      • Anonyymi

        Sehän niiden perimmäinen tarkoitus on.
        Avoimesti sen julistaa vain jyrkin siipi.
        Muut haluavat purkaa rakenteita ja vähentää EU:n päätösvaltaa.


      • Ei se olekaan, se on vain yksi helppo ratkaisu ongelmiin, jotka eivät oikeastaan siihen liity. Yksi ulkopuolinen taho, jota voi syyttää omista ongelmista.

        Populistien tavoite on maksimoida kannatus millä tahansa keinoilla.


    • Anonyymi

      Totuus on toinen: EI euroopan unioni kaadu vastustajiinsa vaan omiin sisäisiin riitoihinsa eri jäsenmaidensa välillä sekä jatkuvasti kasvaviin velkoihinsa.Ei lienee tarvitse sanoa että euroopan unionin eräs suurin kriiseistä on se että eu joutuu ottamaan lainaan Sveitsiltä,tosiinsanoen euroopan unioni on ottanut lainaan lainan päälle ja eräs eu n kaatumisen kulmakivi oli kreikalle myönnetyt lainat joihin Suomen talouseliitti typeryyttään osallistui!

      • Anonyymi

        "Totuus on toinen: EI euroopan unioni kaadu vastustajiinsa vaan omiin sisäisiin riitoihinsa eri jäsenmaidensa välillä sekä jatkuvasti kasvaviin velkoihinsa."

        Riidat kuuluvat demokratiaan. Eduskunnassakin riidellään, mutta ei se tarkoita, että Suomi on kaatumassa. Demokratiaan kuuluu oppositio.

        "Ei lienee tarvitse sanoa että euroopan unionin eräs suurin kriiseistä on se että eu joutuu ottamaan lainaan Sveitsiltä,"

        Sveitsi on ostanut Suomen, Saksan ja Itävallan velkakirjoja. Se on hieman eri asia. Sinun logiikallasi Yhdysvallat kaatuu, koska Kiina, Venäjä ja Saudi-Arabia ovat ostaneet Yhdysvaltojen velkakirjoja. Yhdysvallat on paljon velkaisempi kuin EU.

        Tietenkin on hyvin huolestuttavaa, että Salvini haluaa lisätä Italian velkaantumista, vaikka maa on jo nyt Euroopan velkaisin. Italian velkakriisi kaataisi Euroopan niskaan 2 biljoonan euron paskakasan ja siksi EU suhtautuu hyvin nihkeästi Italian velaksi elämisen.

        "tosiinsanoen euroopan unioni on ottanut lainaan lainan päälle ja eräs eu n kaatumisen kulmakivi oli kreikalle myönnetyt lainat joihin Suomen talouseliitti typeryyttään osallistui!"

        Ensimmäinen osa on aika tavalla roskaa. Euroopan unioni ei itsessään ota mitään lainaa. Sen jäsenvaltiot tekevät omaa talouspolitiikkaa ja ne voivat ottaa lainaa. Käytännössä kaikilla maailman maailla on julkista velkaa - jopa Sveitsillä. Se perustuu siihen, että "raha on velkaa". Mitä? Kuinka raha voi olla velkaa?

        Raha ei enää perustu kulta- tai hopeavarantoihin, van luottamukseen. Keskuspankit laskevat valuttaa kiertoon taatakseen talouden dynaamisen toiminnan. Pankit saavat rahaa keskuspankeilta ja lainaavat sitä edelleen yrityksille ja yksityisille. Nämä maksavan velan päälle koron, joka perustuu oletukseen tuottavuuden lisääntymisestä. Raha on siis luottamusta siihen, että tuottavuus määrätyllä ajanjaksolla kasvaa. Se on maailmantalouden polttoainetta. Kun keskuspankit laskevat liikkeelle rahaa, ne luottavat, että talous ja tuottavuus kasvavat. Samalla myydään laskettuun rahaan sidottuja velkakirjoja, jotka ovat yleisesti ottaen luotettava ja vakaa sijoituskohde.

        Kreikan velkaantumisaste oli 260 % sen bruttokansantuotteesta. Kreikka ja Italia vääristelivät talouslukujaan päästäkseen valuuttaunioniin. Jos EU olisi saanut relevanttia tietoa, kumpikaan näistä ei olisi täyttänyt valuuttaunionin ehtoja. Niin tai näin. Kansainvälinen finanssikriisi laukaisi Kreikan velkakriisin. Kreikkaa olivat lainoittanee suuret eurooppalaiset pankit. Kreikan maksukyvyttömyys ja sen aiheuttamat luottotappiot uhkasivat näitä suuria eurooppalaispankkeja. Pankit ja yritykset muodostavat laajan toisiinsa sitoutuneen taloudellisen verkon. Yhden tappiot heilauttavat seuraavaa jne. Joten esimerkiksi saksalaispankkien kokemat luottotappiot olisivat vaikuttaneet kaikkiin eurooppalaispankkeihin ja ensimmäiseksi nostaneet korkotasoa. Kreikan tukemisella pelastettiin Eurooppa vieläkin syvemmältä taantumalta, korkojen kasvulta ja konkurssiaallolta.

        Eihän se kivaa ollut kenellekään - kaikkein vähiten kreikkalaisille, mutta vaihtoehto oli vieläkin huonompi. Jos seuraava taantuma tai taloudellinen kriisi kaataa Italian maksukyvyn, EU ei voi auttaa Italiaan, koska 2 biljoonan euron ongelma kaatuu kaikkien päälle. Silloin seurauksena on vuoden 2008 finanssikriisiä syvempi taloudellinen syöksy. Voidaan mennä lähelle Suomen 1990-luvun lamaa. Kukaan ei tietenkään toivo sellaista Italialle tai Euroopalle.


      • Anonyymi

        Eräs EU-vihaajien avuttomuuden todiste on yritys ratsastaa toisen nikillä. Niinkuin tässä.

        EU-vihaaja:"Totuus on toinen: EI euroopan unioni kaadu vastustajiinsa vaan omiin sisäisiin riitoihinsa eri jäsenmaidensa välillä sekä jatkuvasti kasvaviin velkoihinsa."

        EU:ssa ei ole erityisiä sisäisiä riitoja. Erimielisyydet sovitellaan. EU:lla on vähän velkoja.

        "Ei lienee tarvitse sanoa että euroopan unionin eräs suurin kriiseistä on se että eu joutuu ottamaan lainaan Sveitsiltä,"

        Ei pienehkö laina mikään kriisi ole, vaan normaalia rahoitustoimintaa.

        "tosiinsanoen euroopan unioni on ottanut lainaan lainan päälle ja eräs eu n kaatumisen kulmakivi oli kreikalle myönnetyt lainat joihin Suomen talouseliitti typeryyttään osallistui!"

        Hölynpölyä. EU järjesti Kreikan rahoituksen, koska muuten olisi voinut kaatua sekä euro että EU. Suomen osuus oli vain miljardi, jolle lisäksi saatiin takuut.


      • Anonyymi

        "Suomen osuus oli vain miljardi, jolle lisäksi saatiin takuut."

        Saatiin takuut.

        Ja sinä tietysti luotat näihin takuisiin sataprosenttisesti? Mikään ei voi mennä vikaan niiden suhteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomen osuus oli vain miljardi, jolle lisäksi saatiin takuut."

        Saatiin takuut.

        Ja sinä tietysti luotat näihin takuisiin sataprosenttisesti? Mikään ei voi mennä vikaan niiden suhteen?

        "Ja sinä tietysti luotat näihin takuisiin sataprosenttisesti? Mikään ei voi mennä vikaan niiden suhteen?"

        Olen todennut vain takuiden olemassaolon. Ei kai niitä olisi hyväksytty, ellei ole luottamusta?
        Jos et luota niihin, niin kerro perusteet!


    • Anonyymi

      Kansallismielisten oikeistopopulistien ryhmä nousee brexitin jälkeen Euroopan parlamentin neljänneksi suurimmaksi, sanoo ranskalainen populistijohtaja Marine Le Pen.

      Ranskan Kansallinen liittouma on yksi yhdeksästä oikeistopopulistisesta puolueesta, jotka ovat kokoamassa parlamenttiin yhteistä 73 mepin ryhmää. Puolueet kertoivat torstaina Brysselissä ryhmästään, jonka nimeksi on tulossa Identiteetti ja demokratia.

      Yhdeksän puoluetta ovat Ranskan Kansallinen liittouma, Italian Lega, Saksan AfD, Itävallan FPÖ, Belgian Flanderin Vlaams Belang, Tshekin SPD, Viron Ekre, Tanskan kansanpuolue ja perussuomalaiset.

      Tämän hetkisillä luvuilla ryhmä on parlamentin viidenneksi suurin, vaikka populistipuolueiden tavoitteena oli nousta yhdeksi isoimmista.

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan tavoitteena on mekanismi, jolla jäsenmaa voisi hallitusti erota euroalueesta.

      – Me emme pidä yhteisvaluuttaa onnistuneena. Jotta se toimisi, tarvittaisiin lisää budjettivallan keskittämistä ja lisää kontrollia, mikä taas sotii meidän demokraattisia toimintaperiaatteitamme vastaan.

      Ryhmä vastustaa EU:n budjetin kasvattamista ja sitä, että EU saisi uusia omia tuloja esimerkiksi veroina.

      – Me kaikki korostamme sitä, että kullakin jäsenmaalla on oltava sekä valta että vastuu päättää omien kansalaistensa veroeuroista.

    • Anonyymi

      Noita "ryhmiä" ei pidä ottaa liian tosissaan. Kyllä kansallismieliset mepit äänestävät samalla lailla, vaikka eivät olisikaan samassa ryhmässä.

      Ja kansallismielisiä meppejä on nyt tuossa kumileimasin-parlamentissa ennätysmäärä. Se on tärkeintä tässä vaihessa.

      Odotellaan vaan rauhassa koko Euvostoliiton sortumista...

      • Anonyymi

        Totuus on toinen:

        Tämä "Identiteetti ja demokratia" on siis viidenneksi suurin ( 10 % paikoista) ja valmiiksi eripurainen.

        Parlamentin selvän enemmistön muodostavat maltilliset vastuupuolueet EPP, S&D, Alde ja vihreät, yhteensänoin 500 paikkaa. Siinä jää populisteille vain rähinöijän rooli.

        EU tulee epäilyksettä kehittymään tämänkin parlamentin johdolla


    • Anonyymi

      Jussi Halla-ahon vastuulla näkyy olevan sovun rakentaminen sekalaisessa MEP-seurakunnassa.
      Miten se käy Helsingistä, kun viestiä välittävät vain älyltään rajoittunut Huhtasaari ja kielitaidoton sahuri Hakkarainen? No, onhan poliittisia avustajia...

    • Anonyymi

      Ei taida Jimmyn Ruotsidemokraatit mennä tuhon Venäjämielisten ryhmään?

      • Anonyymi

        Ei tosiaan. Eihän populisteiltakaan ole järjen käyttöä kielletty, vaikka tällä palstalla sellaiselta vaikuttaa.
        Myös Halla-aho on Venäjä-kriittinen ja kannattaa EU:n Venäjä-politiikkaa pakotteineen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tosiaan. Eihän populisteiltakaan ole järjen käyttöä kielletty, vaikka tällä palstalla sellaiselta vaikuttaa.
        Myös Halla-aho on Venäjä-kriittinen ja kannattaa EU:n Venäjä-politiikkaa pakotteineen.

        > Halla-aho [...] kannattaa EU:n Venäjä-politiikkaa pakotteineen.

        Halla-Aho 19.9.2014 https://www.ruutu.fi/video/1295280 :
        > Venäjää vastaan pitää ottaa käyttöön voimmakkaammat pakotteet

        Halla-Aho 5.5.2018 https://www.youtube.com/watch?v=Z1tE0GXviBs :
        > Länsimaiden asettamat pakotteet Venäjällle ovat selvästi tehottomia
        > ja osin toimivat jopa tarkoitustaan vastaan.

        Ei "yllättäen" vastannut haastattelijan kysymykseen suoraan. Ja kun ei ollut kyse todellisesta journalismista, niin eipä siinä edes painostettu vastausta antamaan. Kuuden sekunnin sepustus, mutta tuota selkeämpää vastausta ei antanut. Tosin Halla-Aho sekoittaa Venäjän vastaiset pakotteet ja Venäjän vastapakoitteet keskenään.

        Tästä voidaan siis päätellä, että takki on kääntynyt viidessä vuodessa. Ehkä sen takia, että nyt on vaarana joutua vastuuseen sanoistaan. :)


    • Anonyymi

      Populistit kehuvat vaalivoitollaan, vaikka se oli odotuksia pienempi.
      Myös vihreät pärjäsivät hyvin ja saavat populisteja suuremman ryhmän EU-parlamenttiin.

      Suomessakin vihreät ovat uhoa täynnä. Voi olla, että heistä tulee EU:n suurin puolue muutamien vaalien perästä nimenomaan vastavoimana populisteille,jotka vievät äänestäjiä sekä oikeistolta ( kok vast) että vasemmistolta (sdp vast).

    • Anonyymi

      En tiedä mitä tarkoittaa "maahanmuuttovastainen populistipuolue". Ilmeisesti tämä on sitä vihakirjoittelevien EU-fundamentalistien terminologiaa, jonka motiivina on vain lietsoa vihaa. Se osoittaa myös EU-fundamentalistien, eli yhdentotuudenjulistajakultin, vähäistä tietomäärää ja hahmotuskykyä.

      Sen sijaan EU:sta löytyy kansallismielinen ja globalismin, elitismin ja korporativismin vastainen rintama. Heidän työnsä on ensiarvoisen tärkeää, jotta EU:n vakioeliitti, sekä heidän globalistinen politiikka saadaan heikennettyä, sekä EU:n suunta muutettua. Valta on siirtynyt jatkuvasti vähitellen EU:n ytimessä olevalle vakioeliitille, eikä voida puhua enää demokratiasta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa. Näkeehän sen tietenkin jo tästä eliittirintama vs kansallismielinen rintama jakautuneisuudesta ja vastakkainasettelusta, että kyse on kilpailullisesta järjestelmästä, jossa vaikuttaa eri poliittiset suuntaukset, päämäärät jne. sekä nykyisen vallan säilyttäminen. Tämä on juuri sitä toimintaa, joka vaivaa myös Suomea, jossa kansan valta heikkenee ja tilalle tulee ohjattu demokratia tai puolidemokratia, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että johto etääntyy kansasta ja samalla toiminnassa alkaa näkyä autoritaarisuus.

      Muistutan vielä palstalaisia, että täällä on anonyymeinä sekä EU-poliitikoita, että tavallisia EU:n kannattajia, jotka eivät näe EU:ta muusta kuin omasta suppeasta näkökulmastaan, että EU-faneja, joiden tietomäärä on vähäinen, joiden kannatus perustuu ennemmän trendikkyytteen, ja erittäin monella myös siihen, että ollaan mieluummin EU:n kannattajia kuin "rasistifasistinatseja" tai "persuja". Tästä löytyy se sairaalloinen kahtia jako, jossa näkyy kroonistuvana tautina myös vinoutuneisuus, asenteellisuus yms.

      - Suomen kansa Euroopan ja eurooppalaisten puolesta, globalismia, korporativismia ja autoritarisoitumista vastaan.

      • Anonyymi

        Totuus on toinen:

        EU-vihaaja: "Valta on siirtynyt jatkuvasti vähitellen EU:n ytimessä olevalle vakioeliitille, eikä voida puhua enää demokratiasta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa."

        Valta EU:ssa on ja pysyy demokraattisilla voimilla, jotka on valittu avoimilla vaaleilla.

        " Näkeehän sen tietenkin jo tästä eliittirintama vs kansallismielinen rintama "

        Demokraattinen rintama muodostuu suurista demokraattisista puolueryhmistä, joilla on noin 500 paikkaa parlamentissa ja ylivoimainen enemmistö Eurooppa-neuvostossa ja komissiossa.

        EU:n heikentämiseen pyrkivillä populisteilla on noin 70 paikkaa ( 10 %) parlamentissa ja korkeintaan saman verran EU-neuvostoissa ja komissiossa.

        EU-vihaaja: "Tästä löytyy se sairaalloinen kahtia jako, jossa näkyy kroonistuvana tautina myös vinoutuneisuus, asenteellisuus yms."

        Sitähän populistit yrittävät rakentaa, mutta epäonnistuvat. Voimat eivät riitä demokraattisen rintaman nujertamiseen.
        Valheella on lyhyet jäljet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on toinen:

        EU-vihaaja: "Valta on siirtynyt jatkuvasti vähitellen EU:n ytimessä olevalle vakioeliitille, eikä voida puhua enää demokratiasta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa."

        Valta EU:ssa on ja pysyy demokraattisilla voimilla, jotka on valittu avoimilla vaaleilla.

        " Näkeehän sen tietenkin jo tästä eliittirintama vs kansallismielinen rintama "

        Demokraattinen rintama muodostuu suurista demokraattisista puolueryhmistä, joilla on noin 500 paikkaa parlamentissa ja ylivoimainen enemmistö Eurooppa-neuvostossa ja komissiossa.

        EU:n heikentämiseen pyrkivillä populisteilla on noin 70 paikkaa ( 10 %) parlamentissa ja korkeintaan saman verran EU-neuvostoissa ja komissiossa.

        EU-vihaaja: "Tästä löytyy se sairaalloinen kahtia jako, jossa näkyy kroonistuvana tautina myös vinoutuneisuus, asenteellisuus yms."

        Sitähän populistit yrittävät rakentaa, mutta epäonnistuvat. Voimat eivät riitä demokraattisen rintaman nujertamiseen.
        Valheella on lyhyet jäljet.

        Miksi levität valheita EU-palstalla? Sinun "totuutesi" on fundamentalistin "totuus", jonka todenperäisyys vaihtelee yleensä sen mukaan, miten kiero luonne fundamentalistilla on, tai miten tyhmä fundamentalisti on.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi levität valheita EU-palstalla? Sinun "totuutesi" on fundamentalistin "totuus", jonka todenperäisyys vaihtelee yleensä sen mukaan, miten kiero luonne fundamentalistilla on, tai miten tyhmä fundamentalisti on.

        Vastasit varmaan vahingossa väärään viestiin. Tarkoitit viestisi varmaan tuolle ensimmäiselle Anonyymille, joka sekoili EU:n epädemokraattisuudesta. Vanha venäjän trolli kyseessä.


    • Anonyymi

      "Tästä löytyy se sairaalloinen kahtia jako, jossa näkyy kroonistuvana tautina myös vinoutuneisuus, asenteellisuus yms. "

      Se kahtiajako näkyy nimenomaan EU-vihaajien valeissa. Niiden lähtökohtana on valemedia ja niissä uskotaan valeiden toiston tekevän niistä tosia.

      • Anonyymi

        "EU-vihaajat" ja "valeet" on vain sun oman fundamentalismin tuotoksia, jonka takana on sairaalloinen fundamentalistinen motiivi levittää valheita ja lietsoa vihaa EU-palstalla. Nykyisen EU:n vastustaminen on perusteltua ja isänmaallinen teko.


    • Anonyymi

      Taas naurattaa: EU on nyt suurimmassa vaarassa kaatua kuin koskaan historiansa aikana,Se osoittaa sen tosiasian että Suomen on mahollisimman pian aloitettava eromamis neuvottelut euroopan unionista eli brexit neuvottelut,miksi meidän pitäisi lykätä väistämätöntä? mitä etuja EU on Suomalaisille edes tuonut?!

      • Anonyymi

        Taas naurattaa:
        Turha käyttää nikkiäni.
        Vain EU-vihaaja kirjoittaa tuollaista pötyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas naurattaa:
        Turha käyttää nikkiäni.
        Vain EU-vihaaja kirjoittaa tuollaista pötyä.

        Mitä ihmettä häliset taas? nyt jauhat paskaasi että joku käyttää muka nikkiäsi,vaikka ensin sanot että eusi kaatuu ja suomen pitää erota eusta? oletkos poika seonnu??!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmettä häliset taas? nyt jauhat paskaasi että joku käyttää muka nikkiäsi,vaikka ensin sanot että eusi kaatuu ja suomen pitää erota eusta? oletkos poika seonnu??!

        Taas naurattaa:

        Niin se vain on.
        Joku EU-vihaaja ei pysty tuoman valeitaan esille itse, vaan yrittää esittää ne muka minun teksteinäni.
        Idiootin kirjoitukset eroavat tasoltaan minun teksteistäni niin paljon, että vain toinen idiootti voi ne sekoittaa,


      • Anonyymi

        Mitäh ! Onko Suomi aloittanut eroneuvottelut EU:sta ? Pietarin trollitehtaalla on taas ollut työhyvinvointipäivä.


    • Anonyymi

      Taas-naurattaa:

      EU on meille kaikille hyvä. Siitä on vain hyötyä. Mitään negatiivisia vaikutuksia EU:lla ei ole. Me EU:n kannattajat kannatamme 100%:sta ulkomaista valtaa ja omistusta, eli Euroopan Yhdysvaltoja, jotta me suomalaiset saamme kaiken hyödyn EU:sta. Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia, jotta suuri työvoimapula saadaan täytettyä. Parhaimmat työvoimat tulevat Lähi-Idästä ja Afrikasta. Siellä on korkeakoulutettua väkeä runsain mitoin, jotka ovat valmiita tuomaan osaamisensa ja asiantuntemuksensa Euroopan Unionilaiseen liiketoimintaan. Lisäksi haluan vielä huomauttaa, että suomalaisilla ei ole mitään itseoikeutettua asemaa olla olemassa. Isänmaallisuus ja kansallismielisyys on ongelmia, jotka ovat meille kaikille pelkästään hyödyllisen globalisaation tiellä. Itse suosittelen EU-vihaajien tuhoamista, jotta suuri valtakunta voi syntyä ilman ongelmia ja vastustusta.

    • Anonyymi

      ennalta soviut tulokset kuten suomen vaaleissa,toiseksi suurin puolue eli yli 500 000 tuhannen kannattajan äänet saanut jätettiin jo ennen vaaleja pois hallituksesta rinteen ja monen muun suulla.näin toimii suomen näinnäinen demokratia ja asiat päätetään jo ennen vaaleja kulisseissa.

      • Anonyymi

        Hallitus koottiin vaalituloksen selvittyä niistä puolueista, joiden muodostaja katsoi olevan yhteistyökykyisiä.Takana on 1,7 miljoonaa ääntä.
        Kukin puolue hyväksyi elimissään hallitusohjelman.
        Toiminta meni täysin perustuslain mukaan.

        Suomi-vihaajien on turha valehdella.


      • Näinhän sen pitää toimia. Persut ovat eduskuntapuolueista kirkkaasti vihatuin ja krisseleiden ohella ainut täysin sekopääpuolue. Krisselit taas ovat niin pieni, että heidät voi johonkin hallitukseen aina silloin tällöin ottaakin. Persut osoittivat nahkansa viimeistään viime hallituskaudellaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus koottiin vaalituloksen selvittyä niistä puolueista, joiden muodostaja katsoi olevan yhteistyökykyisiä.Takana on 1,7 miljoonaa ääntä.
        Kukin puolue hyväksyi elimissään hallitusohjelman.
        Toiminta meni täysin perustuslain mukaan.

        Suomi-vihaajien on turha valehdella.

        Onko tää uusin trendi, että isänmaallisista yritetään valheellisesti muotoilla somessa "suomi-vihaajia"? No tokihan minä ymmärrä, että vihervasemmistopopulismin uhrina näet ja koet asiat varsin yksipuolisesti ja kiihkomielisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus koottiin vaalituloksen selvittyä niistä puolueista, joiden muodostaja katsoi olevan yhteistyökykyisiä.Takana on 1,7 miljoonaa ääntä.
        Kukin puolue hyväksyi elimissään hallitusohjelman.
        Toiminta meni täysin perustuslain mukaan.

        Suomi-vihaajien on turha valehdella.

        Miksi levität valheita? Päätöksethän oli jo etukäteen muodostuneet Persujen suhteen. Hallitus koottiin niistä puolueista, jotka vihervasemmistopopulistinen aines on yleisesti hyväksynyt. Antipersuaktivismi on alkanut jo vuosia sitten ja nyt kärjistynyt. Herää todellisuuteen, pahvi.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe