"Uusi Tie" -lehdessä nro 24 nainen, 26 v., kertoo, kuinka hän koki jo varhaislapsuudessa epäonnistuneensa, koska hän oli syntynyt tytöksi. Hän kertoo lehdessä, kuinka hän kärsi koko lapsuutensa ajan siitä, että oli tyttö, vaikka koki itsensä pojaksi
Vuonna 2015 hän hakeutui transtutkimuksiin ja sai transukupuolisuusdiagnoosin toivoen, että sukupuolen vaihtaminen avaisi hänelle uuden alun elämässä.
Käydessään tutkimusjaksolla tutkimuspoliklinikalla, hän kulki klinikan vieressä olevan katolisen kirkon ohi. Hän katsoi ristiä kirkon tornissa. "Risti tuntui kertovan minulle lempeästi, että olin tekemässä virheen".
Hän päätti lopulta perääntyä transhoidosta, koska ne tuskin olisivat ratkaisseet hänen ongelmaansa, vaan jopa pahentaneensa niitä. Hän löysi internetistä ihmisiä, jotka katuivat vaihtaneensa sukupuolta. "Minusta ei olisi koskaan tullut oikeaa miestä, vaan maskuliiniseksi muokattu nainen."
Hän pitää erikoisena sitä, että nykyajattelussa sukupuolen vaihtamista pidetään merkkinä ihmisen autonomiasta ja itsemääräämisoikeudesta.
"Mitä vapautta se on, kun transhoidot läpikäynyt ihminen joutuu elämään loppuikänsä keksityn identiteetin kahleissa ja riippuvaisena hotmoonilääkkeistä", hän sanoo
Nainen puhuu aiaa! Näinhän se on. Ihmisen sukupuolta ei ole mahdollista vaihtaa. Leikkauksilla ja hormoonihoidoilla ihminen saadaan vain näyttämään toiselta sukupuolelta, mutta se on vain petkutusta. Ihmisen todellinen sukupuoli on se, jonka biologia on määrännt jo hedelmöityksessä, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä ihmisestä tuntuu.
Nainen keskeytti "sukupuolenvaihto" hoidot.
0
67
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513585Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142480Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5932273Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192026KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar761730Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431658- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1371546- 281446
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?941427