Hyvä nainen olet, sanokoot muut mitä lystäävät. Pieni toivomus on, että sinun hyvyytesi sattuisi joskus myös minun osalleni. Se on salainen haaveeni, jota yksinäni kuiskaillen hoen. Minulle sinä merkitset lähes kaikkea. Rakastan sinua syvästi niin kuin vain mies voi naista rakastaa. Toivoisin, että saisit kerran kokea rakkauteni. Silloin vasta näkisit onko se totta ja kuinka kiihkeää se on, sanoilla kun en voi sitä avata. Minun haluni on se, että olisit onnellinen ja että voisit hymyillen kohdata tulevat päivät ja että jaksaisit hyvin vaikka vielä olisi vaikeuksiakin välillä.
Paitsi että polkumme joskus voisivat kohdata, toivon, että voisimme kulkea rintarinnan samaa polkua ja välillä istua kasvotusten, jutella, halata ja hellitellä toisiamme. Ihanaa se kaikki sinun kanssasi olisi, kaikki kokemamme monikertaistuisi siitä ilosta, mikä syntyisi välillämme. Puuhastelu minkä tahansa tehtävän parissa kevenesi suurest. Ajattele tätä. Palloillaan paljon, niin ehkä sitten törmäämme ihanasti yhteen niin että kipinöi.
Hellyydenkipeänä sinua joka päivä ajatellen.

Vastaukset 61
Vanhimmat
Mistä löydät näitä runoja?
Pulppuaisivatko rakkaudesta, tai hänestä?
En tiedä, en kai olis muuten kysynyt. Kaunista joo, mutta..
Miksi tulee sellainen kumma fiilis aina näistä...
Mitähän se voisi olla?
Tuohon uskon kovasti.🥰
Voi hitto, kaunista ja tunteella laitettu. Jospa tämä toteutuu.
Ihanasti kirjoitat mutta lujana pysyn haaveilut saa jäädä.
Hui jösses sentää..Valkotakkiset tänne hoii !! Yks äijän köriläs sekos. Laulaa kuin lintu ja silmissä on pelottava katse.
Mitä muut sanoo? Miksi muilla on mitään sanomista tuntemattomasta ihmisestä?
Niin... Tiedäthän täällä...
En kyllä osaisi tuntemattomasta sanoa kuin että no enpä tunne!
Mitä tunteenpaloa. Kunpa nainen kokisi samoin sinusta, voisi olla vuosisadan rakkaustarina.
Kaunista. Huomaa, että rakastat häntä. ♥️ Tiedän sen. Koska tunnen itse samoin häntä , omaa rakkauttani kohtaan. Jos joku ajattelisi minusta noin olisi todella otettu. Kumpa SE olisin minä. Se tekisi minut, naisen, todella onnelliseksi. .
Älkää jaksako... Loistaa läpi.
Mikä loistaa läpi? Rakkausko? 😉
Oma kehu. Kun vastaa aloitukseen saa mieleisensä vastauksen!
Ei kukaan voi rakastaa ketään jos ei tunne/ole nähnyt. Haloo.
Ei mutta jos yhdessä se tunne olis toi 🔥
Eli kuvittelet. Sun toive.
Ei kqi siinä...
Sun päässä ne vaan on. Sun toiveita. Jos ja jos ja jos olisi... JOS.
Mahtaako hän mies ketä myös syvästi rakastan kirjoittaa täällä? Ja eeipä tuosta varmaksi tunnista. Ei voi tietää kun ei voida yhteyksissä olla. Onneksi tänne ei ole kielletty kirjoittelemasta.
Pilasin onnemme, sen ettemme voi kokea enään sitä ihanuutta. Ei täällä hyväksytä/katsota hyvällä jos olisimme yhdessä. Pelkään riitaa mikä voisi syntyä, mahdollista välien tulehtumista.
Haluaisin valita hänet, vaikka ikäeroa onkin. Tosin haluaisin tietää mitä hän haluaa, pnko valmis luopumaan mahdollisesti muista tärkeistä takiani?
Kuinka suuri oli se yhteyden tuntu hänen kanssaa, sydän pakahtuu kun en voi kysyä kuinka hän jaksaa.

Joo ihan hyvin mulla menee jos sua niin kiinnostaa.
Vaihtelevasti. Kaipaus riuduttaa vain kovasti. T ap.
Jaksamisia.
Ei täällä kukaan tiedä kelle nämä on ja pelleilyksi usein hommat täällä menee.
Täällä on palvelimessa tms vikaa jota korjataan, tulee toisinaan viestit moneen kertaan.
Jaksamisia.
Ei siltä näytä🙃 oletko muistanut juoda tarpeeksi esim vichyy. 🙂
Vichyä?
Niin🙃 on se kyllä pahaa niin ku suola lientä. Vesi parempi vaihtoehto tai limu.
Liittyykö tää nyt johonkin?
Nii mikä voi liittyä tai ei liity🙃
Ok.
En kyllä itse jaksais tuollaista miestä kauaa joka höpöttelis vaan rakkausrunoja.
Jotkut diggaa enempi niitä puhumattomia paneskelijatyyppejä vaan.
Niin just. Sitä saa mitä tilaa 😆 Ja semmone karski turpaanvetäjä alistajakin taitaa olla kovassa huudossa joillakin.
Naurua... "saa mitä tilaa" , sanoo anonyymi toiselle.
Voi olla että diggaa, siinähän sentään tapahtuu oikeasti jotain😜.
Teille riittänee tämä täällä kirjoittelu ja haavemaailma.
Että voih kuinka ma rakastan (en vain tiedä ketä), oih tule rakkaani (ollaan netissä ja haaveillaan)... Että oih, kuinka mäkin rakastan ja toivon, prinssi valkealla ratsulla, milloinkahan se tulee... Voih kuinka sitä ikävöinkään häntä... Aah... Ja voih... Kirjoitanpa hänelle oikein rakkauskirjeen... Toivottavasti hän sen joskus saa... Voih...
Siis miksi tänne tulee kirjotukset moneen kertaan. Ihan outoo, jollain on ilmeisesti hauskaa, mutta miksi tuo edellinenkin kirjottaja niin välittää mitä muut ajattelee. Yleensä ihmisillä on ihan helvetisti ajateltavaa omissakin asioissaan.
Kaunis aloittajan teksti. Itselläkin tullut toisaalla monta kertaa oma kirjoitus. Tulee moneen kertaan jos netti/kyseinen sivusto tökkii ja kun mahdollisesti lähetä nappia tullut painettua muutaman kerran🙄
Noloa kun ei voi poistaa
Niin mäkin rakastan sua mies. ♥ Haluaisin kohdata jo, jotta pääsisimme yhteisen elämän alkuun kiinni.
Joku osaa sanoittaa asioita niin kauniisti rakkaalleen, että saa lukijan kyynelehtimään. Minä olen ajatellut, että hän on unohtanut minut. Ei ole ollut näkemistä vuosiin...Se on pitkä aika. Tuollaiset sanat osuvat siitäkin syystä suoraan sydämeen, että ne muistuttavat jonkun toisen syvästä kaipuusta. En ehkä usko enää hänen minua edes muistavan. Ehkä olen kuin kuka tahansa menneisyyden henkilö hänelle.
Miksi muut ajattelevat, ettei hän ole hyvä nainen?
Siis syystä tai toisesta tietyistä ihmisistä halutaan aina puhua p... aa. Ei kuulu ehkä samaan rinkiin, on hieman ulkopuolella tarkoituksella, niin sekin joskus riittää. Kehitetään tarinoita, sekä tulkitaan asioita väärin, kun ei oikein edes tunneta kunnolla. Joskus vois jopa naurattaa moiset jutut, jos ei v.... tais.
No ei mitään hätää jos tunnette entuudestaan. Kaikkea ei varmaan tarvi uskoa, tosiaankaan jos ei tunne kunnolla.
Omantiensäkulkijat saavat aina kuraa niskaan. Ei hyväksytä ihmisiä, jotka eivät ole niin joukkojen vedätettävissä.
Aapee on hyvä ihminen, kun kuuntelee sujuvasti hymy huulillaan kun kaipaamastaan puhutaan paskaa ja hän aloittaja ritarina on huolimassa tuo paskapuheen kohteena olevan repaleisen naisen itselleen. voi mikä ritari! Vai pitäiskö sanoa Prinssi Rohkea.
Ps. pikkuisen jäi kuitenkin mietyttään, mitä tuo aapee tekee niiden kaikkien kaipaamansa ihmisestä paskaa puhuvien ringissä??????
Kerrotaanko näitä tarinoita ”julkisesti”, eli suurelle määrälle ihmisiä?
Onpa typerä kommentti.
Tuo on usein totta. Oman tiensä kulkijoilla on syyt kulkea omia polkuja tai ehkä ne joillakin on vain tarkoitettuja ja viitoitettuja polkuja mutta harva ne löytää ja harva niille eksyy. Mutkitteleva polku vaikeassa maastossa ei myöskään kiinnosta useita, koska sillä joutuu luopumaan paljosta. Voi olla, että monen mielestä se valtaväylä, jolla suurin osa kulkee, näyttää houkuttelevammalta ja monin tavoin helpommalta; on myös helpompi matkata yhdessä muiden kanssa. Silloin jää kuitenkin moni asia oppimatta ja ihmeellisiä asioita näkemättä.
Vastavirtaan uivalla on aina vaikeampaa. On luovuttava toisten miellyttämisestä. Itsekkäistä päämääristä. Kullasta ja kunniasta. Turhasta rihkamasta. Reppu on paljon kevyempi ilman turhaa tavaraa. On helppo lähteä ja tulla takaisin. Omassa polussa tai itseasiassa kapeassa tiessä on sekin ihmeellistä, että vaikka sen kulkijat eivät välttämättä kanna itse kultaa mukanaan, se polku muuttuu kultaiseksi, koska päämäärä on oikea. Vaikka se polku ei olekaan se helppo, sillä polulla on kuitenkin hiljaista ja rauhallista. Matkakumppaneitakin sillä tiellä tallaa - onneksi.
En ota kantaa aloittajan kirjoitukseen. Tartun kuitenkin tuohon kommenttiisi. Pullistelevat ritarit on usein pahimpia juoruakkoja, menevät käytöksessään pidemmälle kuin moni nainen. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin juoruava, valheellinen ja vilpillinen mies. Toisen ihmisen asioistahan ei saisi puhua, ellei ihminen on itse paikalla, ota asioitaan itse puheeksi ja jokaisella tulisi olla oikeus päättää, missä määrin omia asioita käsitellään. Tietysti kaikenlaisten juoru-ukkojen ja -akkojenkin sotkuja selvitellessä joutuu hieman valaisemaan heidänkin taustaansa, jos se tiedossa on. Juoruilua on muuten juorun vastaanottaminen passiivisena kuuntelijana ei ainoastaan juorujen kertominen. Eihän tätä sellaiset ymmärrä, joilla sitä sydämensivistystä ei ole edes sieltä äidinmaidosta saatu. Ikäväähän se on. Ihmiset on niin eri tavalla kasvatettu tai jätetty kasvattamatta. Jälki on sen mukaista joissakin. Ryhtiliikettä siis kaikille tarvitseville.
Kenenkään asiat ei kuulu muille, etenkin kun kyseessä on yksityisyyden loukkaus! Pitäisi olla itsestäänselvää.
En ole hänen mielestä hyvä nainen. En edes parin sanan arvoinen. :(
Toivoisin sun löytävän apua mielen joogasta. Minua se ainakin rauhoittaa, transuseni
Jokainen ihminen on arvokas, vaikka sitä ei omalla kohdalla niin kokisikaan. Useimmat sen kuitenkin ymmärtävät. Jokainen elämä on arvokas. Jokainen nainen ja mies on arvokas. Pitää pyrkiä ajattelemaan niin itsestään ja toisista. Kaikista ei tarvitse eikä voikaan pitää mutta toisen tai omaa ihmisarvoa ei sovi kieltää! :)
Kuulostaa todella ihanalle.
Olipas sinulla ihanat mietteet vaikka aikaa jo on kulunut.
Tänään näin yhden henkilön ja sinä tulit hänestä mieleeni😟.
Pekalle tuo 19:55.
Aloittaja, mitä hänestä sitten sanotaan? Onko hän tehnyt jotain vai miksi noin kirjoitit? Kaunis aloitus.
En ole pahaa sanaa kuullut, kerroin vain oman mielipiteeni. Ihanimmista ihanin on hän. Aina, ja vielä nytkin.
Mitähän net muut sanoo... Olisin voinut kysyä, kun kuulin itse hiuka vastaavaa. Todella ärsyttävå toteamus, mikä vetää ainakin siinä pienessä kylä-pahasssa ison joukon puolihirteen. Ei edes aika auta, kun leimaa lyödään oikein urakalla. Kiitos, näkemiin. Sinulle heipat.
Olisiko kateellisten henkilöiden juoruja ainahan pahoja ihmisiä on.