YLE llä taas valtaisa informaatiosota venäjää vastaan!

Taas on nähty peikkoja jopa EU vaaleissa vaikka me kansalaiset emme mitään näkisikään niin YLE näkee vaikka harhoja ,mitä sille vaan käsketään!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tällaista hevonpaskaa taas tänään kuten yleensä;
EU: Venäläislähteet yrittivät sekoittaa europarlamentin vaaleja disinformaatiolla

Äänestä
  • YLE ei ole vaan Venäjän kimpussa vaan yllyttää Trumpia myös sotaan Irania vastaan,ai kun se tekis niin kutaa ylen turhapuroille kun taas saataisiin suursota aikaan kun ei tpahu mittään!
    Trump: Iran syyllinen Omaninlahden öljytankkeri-iskuun – "Seuraukset jäävät nähtäviksi"

    Äänestä

  • YLEeen pyritään vaikuttamaan ja varmaan jo säteilytystäkin pelkäävät,sitä meilläpäin kutsutaan vainoharhaisuudeksi !

    Äänestä

Emme taida katsoa samaa YLEä. Se YLE, jota näemmä kaipaat kuului yya-Suomeen ja se haudattiin jo 1990-luvun alussa.

Äänestä
  • Neukkula on purettu jo pian 30 v sitten mutta YLE senkun pahenee!
    Valitettavasti tähän tautiin ei ole lääkettä vaan se johtaa lopulta tuhoon ja mitä enemmän sen oireet tulevat ihmisten tietoisuuteen ja häpeä paljastuu sitä pahemmaksi potilas muuttuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neukkula on purettu jo pian 30 v sitten mutta YLE senkun pahenee!
    Valitettavasti tähän tautiin ei ole lääkettä vaan se johtaa lopulta tuhoon ja mitä enemmän sen oireet tulevat ihmisten tietoisuuteen ja häpeä paljastuu sitä pahemmaksi potilas muuttuu!

    Huumori on paras lääke tuohon tappavaan vainoharhaisuuteen,joka kuvastaa vaan sitä millainen itse todellisuudessa on!
    https://www.youtube.com/watch?v=JC8GAmWV33Y

    Äänestä

Positiivistahan tässä on se että ryssäkin alkaa vinkua Yle sitä Yle tätä-mantraa. Ennenhän se oli pelkästään persnatsien harrastus.

Eikun nehän ovatkin yksi ja sama. Eli ei mitään uutta.

Äänestä

Minkä Ylen Areenaa lienen yrittänyt katsoa. Tuli vain kirjautumis- ja Pirjon märät kainalot- mahdollisuuksia.

Sivut ovat sotkuiset. En saa niistä selvää. Yle elää elämäänsä ja minä omaani...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taas on nähty peikkoja jopa EU vaaleissa vaikka me kansalaiset emme mitään näkisikään niin YLE näkee vaikka harhoja ,mitä sille vaan käsketään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu