Ystävän menttäminen.

Menetin parhaan kaverini äkillisesti sunnuntaina ulosajossa. Itkin silloin, kuin hullu. Tämän jälkeen en kuitenkaan ole juuri enää itkenyt. Tiedän että hän on kuollut, mutta en vain osaa sisäistää sitä. Ahdistaa ajatus siitä, etten juurikaan ole enää itkenyt ja olen elänyt lähes normaalia elämää. Ikävä on tietysti, mutta sekään ei tunnu paljoa. Olenko vain pohjimmiltani maailman sydämettömin ihminen vai enkö vain ole oikeasti sisäistänyt asiaa? Miten voisin sisäistää asian? Olen käynyt kolaripaikalla useasti, katsonut yhteisiä kuvia ja miettinyt yhteisiä hetkiä. Silti mikään ei tunnu enää aiheuttavan negatiivisiä tunteita vaikka tapahtuneesta on vasta 3 päivää.

Onko kellään kokemuksia suruprosessista? Jos sillä on jotain merkitystä niin olemme molemmat 22vuotiaita.
353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vastaan vähän mutupohjalta mutta mielestäni ei ole tavatonta ettet itke. Alkureaktiona voi olla tunteettomuuskin sillä asiaa on vaikeaa sisäistää. Olet kuitenkin itkenyt ja hyvä niin. Pyri tekemään surutyötäsi omalla tavallasi. Kuuntele itseäsi ja mene eteenpäin pienin askelin. Voimia!

Äänestä

Osanottoni ystävän menettämisestä.
Suru on jokaisella omanlainen, ei se ole pelkkää itkua. Sinä suret käymällä kolaripaikalla, katselemalla kuvia ja muistelemalla yhteisiä aikoja. Ei tarvitse itkeä eikä murentua toimintakyvyttömäksi. Sinun kuuluu jatkaa omaa elämääsi, et saa sitoa itseäsi kuolleeseen ystävään kuin korkeintaan hetkittäin. Ja sitten elät taas omaa elämääsi aivan normaalisti.

Olet nuori. Elämässä tulee vielä eteen paljon kovempia suruja. Tulee monia suruja. Mutta nyt olet nuori, pian taas naurat ja iloitset. Rakennat omaa elämääsi, johon tulee vielä paljon uusia ihmisiä. Niin kuuluu olla. Et ole kiveä!

Äänestä

Tällaisesta asettumisesta kuvaan tai sikiön käytöstä, taantumatilapoistollisuus
on säädetty alueella, taantuma-tilapoistoton käsittäen jopa sikiöstä syntyneenä
joka on erillisesti siten syntynyt kansalaisesta, eriävästi. Taantuma-tilapoistollisuus
on jopa sikiön käsittämä sikiövauri, omasta sanastanne, rekisteri-ote.

Taantuma-tilapoistollisuus aiheuttaen, esittäen rotuna, sen erilaistamisen,
esiintyen rotua, rotuun suljettuna ryhmänä käytettynä ihmiskaupallisesti ihmisen osin, kiduttamisesta työ- osallistumaton virheellisesti keskustelukohdistamisena
yleis-auditiivisuus työ osallistumaton ympäristön järjestelemätön pelkästään
esteettisesti steriiliksi ihmisvihaksi, käyttämään pakottaen.
Mies asuinkumppani sanoi: Hän ei ihan tiennyt näitä seurauksia.
Aiheuttamisena tahallisesti persoonallisuuspiirteiden mielenvikaisuus.
Lapseen kohdistuvasti tai heidän käyttönsä, erilaistaen persoonallisuuden piirteiltä ihmisvihanaan, naista sukupuolen halventavasti haluten rotuun
seurailuun, kohteena. Ihmis-vihana tasa-arvottomasti, esittämisestään
ihmiskehon peräisyydettömästi täysin, vailla mitään elävään on säädetty eläinsuojelu-laissa sellaisen eläinrääkkäys käytön loppumisesta velvollisuudesta
lopettaa eläimeen sellainen kivun tuotto.

Ihmisvihalla voittamisen pyrkimystä pidetään terrorisointia, jossa ei ole mitään.
Sitä tässä tänäänkin sanotaan materiaalittomuuden sen ongelma maapallolla
rotua kohdistaen laittomasti kiduttamiseen, tai rodulla olemusta käyttäen kiduttamiseen laiminlyönneistä joita ei voi ostaa, mitään tai samalla olemuksen käyttönä painostamisella hektisyys on kielletty kiduttamiseen, rotua kohtaan
rodulla.
Se on materiaton ja ihmisolemuksesta, peräisin olevaa ulkopuolisuutta,
joka ei ole mitään, ja joka on ihmisen kehonolemus peräisyydestä, ihmiskehon olemuksen peräisyydetön ja sellaista kristillisyyttä ei luoda.
Heijasteet eivät ole ihminen vaikka he olisivat elävä, tai heillä olisi liskorotu.
Vastattu: Olen joo oikeuspatologi.
Sellaisen on kielletty asettumasta kuvaan joskin olomuoto, joku muu materialiton,
materiaton on kielletty kuvaan.
Sellainen olomuoto on Rubik 1 vastaista teemaa, miehenä.

Esimerkiksi sellaisen logon takia, esteettisesti steriili on hankaluuksia.
Miten hyvä jumala te voitte tuollaista?
Miten hyvä jumala ihmismieli voi teetättää sietämään tuollaista ja tällaista?
Miten teillä on tuollainen kiduttaminen?
jopa päivätoimintaa ulkoista työ, ohjaten

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Menetin parhaan kaverini äkillisesti sunnuntaina ulosajossa. Itkin silloin, kuin hullu. Tämän jälkeen en kuitenkaan ole juuri enää itkenyt. Tiedän että hän on kuollut, mutta en vain osaa sisäistää sitä. Ahdistaa ajatus siitä, etten juurikaan ole enää itkenyt ja olen elänyt lähes normaalia elämää. Ikävä on tietysti, mutta sekään ei tunnu paljoa. Olenko vain pohjimmiltani maailman sydämettömin ihminen vai enkö vain ole oikeasti sisäistänyt asiaa? Miten voisin sisäistää asian? Olen käynyt kolaripaikalla useasti, katsonut yhteisiä kuvia ja miettinyt yhteisiä hetkiä. Silti mikään ei tunnu enää aiheuttavan negatiivisiä tunteita vaikka tapahtuneesta on vasta 3 päivää.

Onko kellään kokemuksia suruprosessista? Jos sillä on jotain merkitystä niin olemme molemmat 22vuotiaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu