Vierastaistelijoiden paluu suomeen estettävä

"Olli Immonen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitukselta tiukkoja toimenpiteitä niin kutsuttujen vierastaistelijoiden ja heidän perheenjäsentensä paluun estämiseksi Suomeen".

https://www.kansalainen.fi/kansanedustaja-immonen-vierastaistelijoiden-paluu-perheineen-suomeen-on-estettava/

Kansallisen turvallisuuden vaarantavilta kaksoiskansalaisilta tulee poistaa Suomen kansalaisuus

Immosen mukaan kansalaisuuden menettäminen tulee mahdollistaa kansallista turvallisuutta vaarantavan toiminnan perusteella, mikäli henkilö syyllistyy terrorismirikokseen.

– Lähtökohtaisesti kaikilta kansallista turvallisuutta vaarantavilta kaksoiskansalaisuuden omaavilta henkilöiltä on poistettava Suomen kansalaisuus ja heidät tulee karkottaa maasta. Lainsäädännön tulee myös mahdollistaa oleskeluluvan peruminen ja maahantulokiellon määrääminen vierastaistelijoille kansallisen turvallisuuden perusteella jo heidän ollessaan konfliktialueella.

– Mikäli henkilölle on myönnetty määräaikainen oleskelulupa Suomeen kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella, tulee henkilön suojeluasema ja oleskelulupa lakkauttaa tai peruuttaa. Taistelualueelta tulevan henkilön palaaminen Suomeen täytyy estää, mikäli henkilön arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta, myös naiset ja lapset voivat olla uhka yhteiskunnan turvallisuudelle, Immonen toteaa.
Myös naisilla voi olla vahva ideologinen vakaumus ja halu edistää jihadia

ISIS:n toimintaan osallistuneet naiset ovat kertoneet norjalaislehti Verdens Gangelle, että naiset ovat olleet järjestössä aktiivisia. He ovat saaneet asekoulutusta ja ommelleet räjähdeliivejä itsemurhapommittajille sekä houkutelleet muita henkilöitä Isisin alueelle internetin ja puhelimen välityksellä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ai se sama Immonen joka poseerailee natsien kanssa valokuvissa? Hyi helevettti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu