Nulikat Jokilaaksossa

Anonyymi

Kävimme Lapuan kauniisti hoidetussa matkailupuutarhassa ihastelemassa hienosti laitettuja paikkoja.
Oli ikävä havaita, että jopa sellaisessa paikassa keskenkasvuiset rääpäleet kehtaavat tehdä ilkivaltaa, kuten repiä juurineen irti pioneja ja katkoa niiden nuppuja.

Alueella sanottiin olevan kameravalvonta, joten maksajan luulisi löytyvän helposti. Silminnäkijöitäkin oli paljon.
Koska nämä raakileet liikkuivat pyörillä, niin tuskin ovat ikänsä puolesta itse vastuussa teoistaan, mutta korvausvelvollisuus heillä on ja vähintäänkin heidän vanhemmillaan vastuu tekemisistä.

Joukossa oli myös tyttölapsia, joilla heilläkin oli näyttämisen tarvetta, kun katolla asti piti kiipiä.

Vanhemmat voivat vain arvailla, että mitä kaikkea heidän lapsensa oikein puuhaavat.

Kasvokuvia en viitsi henkilösuojalain takia täällä julkaista, mutta niitä löytyy varmasti valvontanauhoilta.

Sen sijaan vanhemmat voivat vähän kysellä pienokaistensa tekemisistä tänään 18. 6. kuuden aikoihin illansuussa, jos näkevät tämän näköisiä polkupyöriä. http://aijaa.com/VY1nga

13

72

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laita sama facebookkiin. Ei tätä suoli-palstaa kukaan normaali-ihminen lue, varsinkaan lapsiperheiden vanhemmat. Tätä lukee vain nettiin eksyneet eläkeläiset ja sellaiset yksinäiset sudet, joilla ei ole facebook tiliä olemassakaan.

      • Luet sinäkin. Vai onko lapsesi näitä kukkien repiöitä


      • Anonyymi

        Kyllä näitä luetaan, mutta erittäin harva kirjoittaa. Kyllä se täältä toivon mukaan päätyy Lapuan puskaradioon.
        Itse en ole sen enkä minkään muunkaan Lapua-ryhmän jäsen.
        Kuvaa on ainakin jo katsottu valtavan monta kertaa, eli juttu lienee jo levinnyt.

        Ei tämä juttu sinänsä mikään iso ole, mutta tuollaisilla mätäpaiseilla on suuri vaara syrjäytyä loppuiäkseen ja se maksaa meille kaikille aivan hirmuisesti.


      • Anonyymi

        HÄ!? Kuvaa on katsottu melkein 300 kertaa! Itse olisin huolestunut jos tyttärelläni olisi tuollainen vihreä jopo, että minkälaisessa sakissa sinä oikein liikut ja että kannattaa varmaan pysyä juhannus kotona. Samoin tietty noiden poikien. Joku varmasti tunnistaa poikansa tai sen kaverin pyörän.
        Kuka valopää keksi aikoinaan ettei lapsia saa kasvattaa ruumiillisella kurituksella? Sen jälkeen kakarat ovat alkaneet tarvitsemaan maailman eniten mielenterveyslääkkeitä. Tämäkin ongelma olisi hoidettu kerralla kuntoon hyvällä selkäsaunalla. Tämän todistaa varmasti jokainen joka on joskus itse saanut remmiä.


    • Anonyymi

      Remmiä saaneet kostaa aikuisena muille, eli ovat väkivaltaisia.

    • Anonyymi

      Japanilaiset arvostavat suuresti heidän laajaa perhettään. Mutta samaan aikaan, rajoitukset on tiukasti määrätty. Heille on esimerkiksi käsittämätöntä antaa isovanhempien ottaa vastuu lapsesta vain koska vanhemmilla ei ole aikaa. Siteet eivät perustu palveluksien vaihtoon vaan enemminkin maailmankuvaan, jossa jokaisella on oma paikkansa.

      • Suomessa on menty liian pitkälle lasten kasvatuksen vapauden kanssa. Monissa maissa lasten kuuluu edelleenkin teititellä vanhempiaan, saati opettajia ja muita vieraita.

        Ennen sanottiin, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Kyllä vanha kansa tietää? 🤔


    • Anonyymi

      Tänään todistin, kun pari kloppia heitti pyörän alas sillalta jokeen keskellä kirkasta päivää. Pääpukari oli lyhyehkö ja pullea vaalehiuksinen noin 12-14v. poika. Harmi kun tapahtui niin nopeasti, että en kuvaamaan ehtinyt. Liekkö oma vai varastettu. Kesällä lapsilla liikaa omaa aikaa, jolloin ryhtyvät pahantekoon.

    • Pannahan kersat autohon ja muiluutetahan itärajalle.

      • Tekis hyvää monelle muulleekkin, vaikka neukkulaa ei enää ookaan. Kaamiaa oli, joka siellä on käyny.


    • Anonyymi

      Menhän kattomhan, miltä se koivunoksa, nii.

    • Anonyymi

      eihän se nyt vielä mitään haittaa muutama kukka mutta kun kirkko valtuusto on antanut luvan repiä hautakivetkin hauroilta jos ei saa ( suojelurahaa) eli hauranhoito maksua niin hautas myyrään uurelle omistajalle.

      • Niinhän se on ollut joka kunnassa jo kauan.
        Hoitamattomat haudat pilaavat koko hautausmaan yleisilmeen.
        Etelä - Euroopassa moista välinpitämättömyyttä näe. Kun aidot kukat kuihtuvat, niin tuodaan uudet silkkikukat, jotka sitten kestävät kuumuutta.

        Kuinkahan vain nämä pyörävaras-kuksnrepijät aikanaan hoitavat vanhempiensa haudat? 🤔


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe