Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Todiste EU:n suomalaisvastaisuudesta!

Anonyymi

Valta- eli valhemediamme on voimakkaan suomalaisvastainen. Päävaltamediamme YLE ja HS ovat tehneet useita suomalaisvastaisia juttuuja. Ne ovat jutuissaan väittäneet, että "oikeastaan" milloin suomalaisia, milloin suomalaista kulttuuria tai milloin suomalaisuutta yleensä ei ole olemassakaan!?

Samoin valtamediamme kannattaa selvästi suomalaisvastaista pakkoruotsitusta ja suurmamutusta. Mikä vielä puuttuu punaviherkelta-valtamediamme poliittisesti yhtenäisestä "toimituslinjasta,"?

Niinpä niin! Valtamediamme on voimakkaasti Suomen EU-jäsenyyden puolella ja kannattaa EUvostoliiton liittovaltio-kehitystä! Eli EU-pravdamme haluaa loputkin itsenäisyydestämme ja vapaudestamme luovuttaa Brysseliin.

Kysykää rehellisesti(!) itseltänne: Onko mahdollista, että muuten selvästi suomalaisvastainen valtamediamme olisi suomalaismyönteinen vain EU:n kohdalla? Ei tietenkään!

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomautan.

      Tietenkin suomalaisvastaisen eliittimme media on MYÖS suomalaisvastainen! Piste.

    • Anonyymi

      Aivan. Olen samaa mieltä.
      Ei mitään lisättävää.

    • Anonyymi

      Minä uskon tämän suuren sekä ennenkuulumattoman totuuden. Tästä lähtien seuraan ainoastaan Pietarin trollitehtaan ja Donald Trumpin valeuutisoinnista vapaata totuuden jälkeistä faktaa.

      Ei onnistu valtamedia enään tämän jälkeen eksyttämään minua. Neuvostoliiton totuudellinen yhteiskuntajärjestys olkoon myös Suomen tulevaisuus kera setä aurinkoisen - Vladimir Putinin - itsensä taivaan isältä saamansa johdattavan kaitselmuksen alaisena orjana.

      Kommunismi takaisin eurooppaan ja työnorjat kivihiilikaivoksiin. Siinä sitä työniloa riittää työnorjalle.

      • Anonyymi

        Sarkasmisi meni täysin pieleen. Koska valtamediamme on todistetusti suomalaisvastainen ja poliittisesti täysin puolueellinen.

        Putin taas puolustaa omaa maata, kansaa kultturia ja uskoa. Kun taas maanpetturieliittime toimii juuri päinvastoin ja nimenomaan Euvostoliiton tapauksessa.


    • Anonyymi

      Mediakenttä on suurimmaksi osaksi muuttunut EU-mielisen rintaman äänentoistajaksi. Se syöttää valheita Suomen kansalle "meille kaikille hyvästä EU:sta" ja samalla hyökkää eriäviä mielipiteitä esittäviä vastaan ja sensuroi tietynlaista viestintää. Onhan se median linja selvä. Ei sitä tarvitse kuvitella.

      • Anonyymi

        Totuus on toinen:

        Suomen ammattimedia on puolueeton ja kertoo asiat niinkuin ne ovat monipuolisesti valottaen.

        Media on Suomessa täysin vapaa ja noudattaa asiallisia uutiskriteereitä.

        EU:sta kerrotaan nimenomaan totuus, ei EU-vihaajien vaalimia valeita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      92
      2421
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1780
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1575
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe