Jumalan sana täydellisesti julistettuna

Pohdin, onko lakihenkisyyden kukoistamiselle jotakin yksinkertaista, arkista syytä. Nousi mieleen seuraava ajatus: psykologisina/sielullisina olentoina me olemme toisistamme "erillisiä" sinä mielessä, että me emme ajattele toistemme ajatuksia emmekä koe toistemme tunteita (emmekä niin olen tiedä varmasti, mitä toinen ajattelee ja tuntee). Tämä sosiaalis-psykologinen arkikokemuksemme pyrkii siirtymään hengelliseen todellisuuteen, joka ON yhteyttä, ykseyttä, tarkemmin sanoen Yhtä - Kristusta. Saatamme toisin sanoen erehtyä tulkitsemaan Todellisuutta ns. arkikokemuksemme valossa eikä päinvastoin.

Kristittyjä kenties pelottaa ajatella paavalilaisittain eli Kristuksessa ilmenevää ja vallitsevaa hengellistä yhteyttä/ykseyttä, koska kuvitellaan, että sellainen on buddhalaisuutta ja hinduismia ja täysin vastoin arkikokemustamme, joka on erillisenä yksilönä elämistä ja olemista. Syntynee refleksinomainen ajatus: "Kuinka niin me olemme YKSI? Minähän olen erillinen yksi(lö), ja niin ovat nuo toisetkin, ja erillisinä yksilöinä me muodostamme moneuden, emme suinkaan yhtä, saatikka nyt sitten Yhtä, Kristusta." Mutta tuollainen ajatus on hengellisessä katsannossa kestämätön, koska se ei nojaa uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan. Nimittäin siinä hetkessä kun ihminen alkaa nojata uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, hän käsittää, että hänen ns. arkikokemuksensa "erillisyys" on ainoastaan Kristuksessa olevan ruumiinjäsenen/viiniköynnöksen oksan "ulokkeisuutta" ja sellaisena täysin "oikein" eikä millään tavoin ristiriidassa ykseyden/Yhden kanssa. Mutta koska köysi juurineen kannattelee oksia eikä suinkaan päinvastoin ja koska ruumiinjäsenet ovat vain suuremman orgaanisen kokonaisuuden ulokkeita, silloin erillisyys, vaikkakin kokemuksena täysin aito ja moitteeton, on tosiolemuksellisesti toissijaista ja YKSEYS/YKSI ensisjaista. Se, että me emme tunne kokevamme tai "koe" ykseyttä, ei ole meidän "vikamme", vaan Viiniköynnöksen Luojan "vika" eli ei kenenkään vika. Hän on vain nähnyt hyväksi, että Kristuksessa eli Hänen ruumiinjäsenenään eli Hänen ykseydessään eli YHTENÄ HÄNEN KANSSAAN eläminen ja oleminen tuntuu juuri tällaiselta kuin se tuntuu. Eli: Kristuksen yhteydessä eläminen ja oleminen tuntuu aivan tavalliselta. Arkiselta. "Erilliseltä". (Kun on syntynyt kuuliasuus uskolle eli syttynyt usko Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, silloin käsittää että "erillisyys" on valtameren aallon "erillisyyttä" valtamerestä ja koivunoksan "erillisyyttä" koivusta.)

Kokemuksia korostavan kristillisyyden oppi menee suurin piirtein seuraavasti:

"Jokin asia on totta, jos ja vain jos MINÄ koen sen todeksi tai jos se on MINÄ voin nähdä sen omin silmin.

Esim. roomalaiskirjeen 6. luvun alkujakeet, joissa minun väitetään kerta kaikkiaan kuolleen synnille ja siten kerta kaikkiaan elävän Jumalalle, ei ole totta, koska MINÄ en koe niin ja koska MINÄ en näe sen toteutuneen silmieni edessä.

MINÄ kun huomaan lankeavani vielä syntiin ja sen seurauksena MINUSTA ei tunnu synnille kuolleelta ja Jumalalle elävältä (kuin ehkä parhaimpina hetkinäni), joten silloin on toki oltava niin, että roomalaiskirjeen 6. luvun alun jakeet eivät pidä täysin paikkaansa. No, jos ne eivät pidä paikkaansa, ja niissä kuitenkin sanotaan niin kuin niissä sanotaan, minun on löydettävä tälle ristiriidalle jonkinlainen selitys (koska siis MINUN kokemukseni ja se, mitä silmilläni näen, ovat kaiken totuuden ja todellisuuden Tuomari). Selitys on seuraavanlainen: Paavali tarkoittaa noilla jakeilla niiden olevan totta "taivaallisissa", joka MINUN näkökulmastani on jotakin potentiaalista, EI konkreettista (konkreettista on vain se, mitä ja minkä MINÄ koen ja näen, tässä ja nyt). Niinpä MINUN tehtäväni on tehdä tuo potentiaalinen konkreettiseksi, todelliseksi. Tämä tapahtuu "uskon kautta", joka ei siis ole samaa uskoa, jonka sain lahjaksi uskoon tullessani, vaan jotakin siihen lisättävää, "kuuliaisuususkoa", jonka avulla teen "taivaalliset tosiasiat" tosiksi täällä maan päällä. Tämä todeksi tekemisen prosessi on toiselta nimeltään pyhitys. Sen välineitä ovat rukous, raamatunluku ja uskovien yhteys."

Tuon kaltaisen opin heikkous on siinä, että siinä uskova katsoo omaavansa jonkinlaisen kyvyn arvioida sitä, mikä on totta. Kyseinen harha on harhaisuudessaan suurin piirtein samaa luokkaa kuin Tyynessä valtameressä lilluvan vesimolekyylin kuvitelma siitä, että se pystyy "tunteitaan tarkkailemalla ja välitöntä ympäristöään tässä ja nyt seuraamalla" arvioimaan maapallon merien kokonaistilavuuden.

Evankeliumin yksi viesti on se, ettei meiltä edellytetä todellisuuden tai totuuden arviointikykyä, koska meillä ei sellaista ole eikä meillä ole sellaiseen lainkaan edellytyksiä. Me emme ole totuuden "yläpuolella" vaan Totuudessa, Hänessä; osa Häntä. Me olemme tulleet yhdeksi Totuuden kanssa ristillä, jossa meidät kuoletettiin olemuksellisesti pois valheesta ja yhdistettiin Totuuteen itseensä, Jeesukseen. Totuus on Jeesus Kristus eikä muuta totuutta ole. Joka on Kristuksessa, on Totuudessa. Ja koska me olemme Totuudessa, meidät määrittelee Totuus, koska me olemme olemuksellisesti yhtä Hänen kanssaan; meidän ja Kristuksen välillä ei ole minkäänlaista eroa, etäisyyttä eikä välimatkaa, koska Jeesus Kristus on Yksi eikä mikään leegio.

Niinpä ollen meidän tulee antaa Totuuden uudistaa ajattelaumme. Meidän tulee antaa Totuuden poistaa ajattelustamme erillisyyden, etäisyyden, puolinaisuuden, vajavaisuuden ja keskeneräisyyden ideat, koska Jeesuksessa Kristuksessa ei ole mitään erillistä, etäistä, puolinaista, vajavaista eikä keskeneräistä. Jeesus Kristus on istuutunut Isän Jumalan oikealle puolelle sovituksen suorittaneena, ja siinä ei ole mitään epäselvää, hämärää eikä keskeneräistä. Ja Jeesuksessa Kristuksessa olemme myös me. Ja Johannes sanoo aivan lapsenomaisen selkeästi, että sellainen kuin Hän on, sellaisia me olemme täällä maan päällä. Tässäkään ei ole minkäänlaista erillisyyttä, keskeneräistä, epäselvää eikä hämärää.

Evankeliumi julistaa: Sana tuli täydellisesti lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja myös: Sana tuli täydellisesti lihaksi myös meissä, koska meidät asetettiin täydellisesti Jeesukseen Kristukseen Hänen ristinkuolemassaan, hautaan laskemisessaan, ylösnousemisessaan ja taivaaseen astumisessaan. Joka väittää, että kyse on jonkinlaisesta prosessista, vääristelee totuutta eli Jeesusta itseään (!), koska se, mitä Jeesukselle Kristukselle on jo tapahtunut, ei ole mikään prosessi, vaan Hänen itsensä täytäntöön panema todellisuus. (Ja kaikki vääristely, kuten hyvin tiedämme, on sekin jo sovitettu ristillä!)

Todellinen evankeliumi vapauttaa kaikesta uskonnollisesta raadannasta ja tekohurskaudesta - se muuttaa hengellisten käsitteiden merkityksen ja sisällön päälaelleen, ja juuri siksi se tuntuu tottumattomasta anarkialta. Surullisinta ja suoraan sanoen hirveintä on se, että uskoville julistetaan "raamatullisuuden" nimissä kaikenlaista sontaa, jossa aidosta evankeliumista on vain jäänteitä.

Ei Paavalia ollut kutsuttu julistamaan "kirjoituksia" vaan evankeliumia. Ei raamatullisuus pelasta ihmistä vaan evankeliumi. Raamatullisuus on vain eräs lakihenkisyyden ilmenemismuoto ja ajatuskasvannainen, ei muuta. En ole koskaan tuntenut yhtäkään "raamatullisena" itseään pitävää uskovaa, joka olisi osannut tai edes pyrkinyt osaamaan Raamatun ulkoa, mikä on minusta omituista, jos kerran uskovan on oltava "raamatullinen".

Paavalin tärkeysjärjestys on ilmiselvä: 1. Ylösnoussut Kristus 2. Evankeliumi ylösnousseesta Kristuksesta.

Paavali mainitsee Room. 6:n alussa seitsemän kertaa, että meidät on kuoletettu/ristiinnaulittu pois synnistä ja että me olemme yhtä kuolleita synnille ja yhtä eläviä Jumalalle kuin Jeesus Kristus, koska meidät on kastettu Häneen. Paavalille tämä kaikki on faktaa. Ja sekin on hänelle faktaa, että elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista. Suurin osa "tehkää(mme) parannus" -kirjoituksista tuntuu kuitenkin perustuvan ajatukseen, ettei näin ole asiainlaita, ts. että erilaisista heikkouksistamme voimme vetää sen johtopäätöksen, että jotenkin me vain olemme edelleen synnille eläviä ja että tätä synnille elävyyttämme meidän tulee pyrkiä itsessämme tappamaan "tekemällä parannusta". Eli MEIDÄN tulee kyetä johonkin sellaiseen, mihin Kristus Paavalin vakuutteluista huolimatta ei ristillä sitten kyennytkäään!!! Niinpä tämä (omavan)hurskas parannuksesta koohkaaminen onkin loputon suo ja ikuinen virrenveisuu (se kun perustuu valheeseen). Paavalin mielestä me olemme niin kertakaikkisesti kuolleet synnille, ettei hän edes kelpuuta syntiä niiden asioiden listaan, jotka kenties, mahdollisesti voisivat erottaa meidät Jumalan rakkaudesta (mutta jotka eivät siihen tietenkään kykene). "Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Armon kielioppi on kokonaan toinen kuin Lain.

Lakihenkisyyden avoin tai piilossa oleva johtoajatus on: "Jumala ja minä/me toimimme yhteistyössä."

Armon avoin johtoajatus kuuluu: "Jeesus Kristus on KAIKKI ja niin ollen tekee ja elää KAIKEN."

Laki sisältää idean jonkinlaisesta (moraalisesta ja hengellisestä) etäisyydestä ja jännitteestä Jumalan ja ihmisen välillä.

Armossa ihminen ja Jumala ovat tulleet yhdeksi Kristuksessa Jeesuksessa.

Laki saattaa antaa myöden jopa siinä, että se hyväksyy ihmisen ja Kristuksen olemuksellisen yhteyden, jopa ykseyden, mutta se on saatava tunkeutua "elämän periaatteeksi" vaikkapa sitten seuraavan sananparren avulla: "Emmehän me lakkaa olemasta itsestämme vastuullisia olentoja uskoon tultuamme." Tai: "Jumala on antanut meille vapaan tahdon..."

Laki on sapluuna/silmälasit, joiden läpi elämää tarkastellaan.

Armo on näkökulma, jossa Jeesus Kristus saa olla KAIKKENA, meidän minuutenamme ja elämänämme, ja niin ollen Hän saa myös kaiken kunnian.

Laki sanoo: "Meissä on syntinen luonto."

Armo sanoo: "Me olemme jo täydellisiä Kristuksessa Jeesuksessa."

Laki sanoo: "Me olemme täydellisiä Kristuksessa asemamme puolesta, mutta..."

Armo sanoo: "Sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme TÄSSÄ MAAILMASSA."

Jumala antoi Mooseksen kautta Israelin kansalle Tooran eli Lain eli Tien, jossa on 613 käskyä ja kieltoa sekä väliaikaisen sovituksen suova uhrijärjestelmä. Kyseinen järjestelmä lakkasi Kristuksen kuollessa ristillä. Paavali kirjoittaa: "Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." "Koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: 'Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.'" "Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.""Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.""Syntiä ei lueta, missä lakia ei ole."

Paavali ilmoitti toisin sanoen kuolleensa pois käskyjen ja kieltojen ynnä väliaikaisen sovituksen suovasta uhrijärjestelmästä.

Älkäämme tehkö Uudesta testamentista uutta Tooraa, käskyjen ja kieltojen järjestelmää, josta ajattelemme kuten juutalaiset Laista: "Joka ne täyttää, on niistä elävä" eli "Kun minä nämä täytän, minä saan elää. Ja niissä kohdin, missä en täytä, saan toivottavasti parannuksenteon ja anteeksipyynnön kautta Kristuksen uhrin perusteella Jumalalta anteeksi." Silloin alennamme Kristuksen uhrin härkäin ja kauristen veren tasolle; hänen verensä suo mielestämme ainoastaan väliaikaisen sovituksen niille lankeemuksillemme, joilla rikomme itse luomaamme uutta, uusitestamentillista Lakia. "Nyt sitä vastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?" "Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."

”Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.”

Jae 11 toteaa, että meidän tulee ajatella itsellemme tapahtuneen tismalleen samat asiat eli kaikki se, mitä tapahtui Kristukselle, koska me olimme Kristuksessa (yhtä hänen kanssaan) hänen kuollessaan ristillä. No tehkäämme sitten niin: Lukekaamme jae 9. Tiedämme, että koska meidät on herätetty kuolleista, me emme enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa meihin. Jae 10. Kun me kuolimme, me kertakaikkisesti kuolimme eroon synnistä. Kun me nyt elämme, me elämme Jumalalle. Jae 11. niinpä me olemme kuolleet - huom! mennyt aikamuoto! - pois synnistä ja elämme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Vielä kerran yhteen rimpsuun ladeltuna:

Tiedämme, että koska meidät on herätetty kuolleista, me emme enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa meihin. Kun me kuolimme, me kertakaikkisesti kuolimme eroon synnistä. Kun me nyt elämme, me elämme Jumalalle. Me olemme kuolleet pois synnistä ja elämme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Edellä esitetty on totta. Ja oikea tapa uskoa siihen on luottaa lujasti siihen, mikä ei näy, ja ojentautua sen mukaan, mitä toivoo. (“Now faith is the substance of things hoped for, the evidence of things not seen.”) Niinpä kristitty, joka ei tahdo päästä eroon jostakin pahana pitämästään tottumuksesta, tekee oikein todetessaan itsestään sellaisen elämäntilanteen keskellä: ”Tiedän, että koska minut on herätetty kuolleista, minä en enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa minuun. Kun minä kuolin, minä kertakaikkisesti kuolin eroon synnistä. Nyt kun minä elän, minä elän Jumalalle. Minä olen kuollut pois synnistä ja elän Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” Lisäksi hän voi vetää seuraavan johtopäätöksen: Minun ei tarvitse letkauttaa evänikään, jotta edellä sanottu olisi totta, jos se kerran ON totta. Minun tulisi tehdä asialle jotakin ainoastaan siinä tapauksessa, jos se olisi jotenkin ehdonvaraisesti totta, ts. jos tuota totuutta tulisi ylläpitää jollakin tavoin. Mutta koska kyse on 2000 vuotta sitten tapahtuneesta asiasta, se joko on totta tai sitten ei ole. Paavali vakuuttaa, että se on. Mutta jos ja kun se on totta, sen on oltava totta minusta tässä ja nyt, kun siitä ei näy minkäänlaisia "todisteita" (joita on siis mieletöntä vaatia, koska asia tapahtui 2000 vuotta sitten). Ja koska se on täydellisesti ("kerta kaikkiaan") totta minusta tässä ja nyt, minun ei tarvitse vaivata päätäni näkyväisellä todellisuudella, sillä usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan (tässä tapauksessa siihen, että minulle todellakin tapahtui kaikki se, mitä tapahtui Kristukselle ristillä) ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy (sillä ajalliset ovat näkyväisiä, mutta hengelliset iankaikkisia). Niinpä minun ojentautumiseni tässä asiassa on lepäämistä Kristuksen täytetyn työn varassa osaltani eli sen suhteen, etten ole enää syntinen, koska Kristuksessa kuolin kerta kaikkiaan pois synnistä.