Keuruulla on hiljaista

Konfferenssin kävijämäärät ovat hiipuneet vuosittain.
5000 kävijää korkeintaan.

Tällä kerralla konferenssissa tuodaan esille tuhansien mies-maahanmuuttajien kääntyminen helluntailaisiksi.
Juuri tuon takia sumalaisten kastaminen helluntaiseurakuntiin on romahtanut ja kokonaisväkimäärä vähentynyt.
Ristin voiton mukaan Iso Kirja on rankasti tappiollinen.
Ellei suunta käänny, ei nykymuotoisilla juhlilla ole tulevaisuutta ja mihimpä se kääntyisi.

Huono sääkin on tulossa ja perinteisesti ajattelevat helluntailaiset suuntaavat Mertiörantaan.

Epärehellisyys on tapana kävijämäärien ilmoittamisessa.
Joka vuosi ilmoitetaan sama juttu, että tavalliseen tapaan noin 30000 tulee paikalla.
Majoitusalueella on oikeasti joku tuhat ja he käyvät monet kerrat teltoilla ja tulevat joka käynnillä uudelleen arvioiduiksi.
2014 järjestäjä myönsikin ettei kävijöitä oikeasti enää lasketa vaan arvioidaan, eli samat kävijät moneen kertaan.

Onnea juhlille.
Toivotaan että huonot sääennustukset ei pidä paikkaansa.

147

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No ainakin Pe.kulle ja Mauno Mattilalle riittää riemua. Mitenkä joka paikkaan riittää kun juhlia on kaikkialla. Naapuripaikkakunnalla on juhannusjuhlat, Kolarissa on ja Mertiörannassa. Ja nyt voidaan seurata Radiopatmoksen ja netin kautta.

      • Anonyymi

        On helluntailaistenkin etu, että Pe.ku kertoo todellisen tilanteen.
        Kyynisyys on pahinta lustetta asioille.


      • Anonyymi

        Kyllä siellä näytti molemmat suurteltat täynnä olevan lauantain tilaisuuksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siellä näytti molemmat suurteltat täynnä olevan lauantain tilaisuuksissa.

        Toivottiko pastorit hyvää sapattia kuulioilleen ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottiko pastorit hyvää sapattia kuulioilleen ?

        Jussinpäivää toivottivat, näin uskoisin.


    • Anonyymi

      Mark.6:44 Ja niitä, jotka olivat syöneet näitä leipiä, oli viisituhatta miestä. Mark.6:44 Biblia (1776) Ja niitä, kuin söivät, oli lähes viisituhatta miestä. Matt.14:21

      • Anonyymi

        Pe.kun juhannus on pelastettu, kun sai purkaa taas katkeruuttaan ja pahaa oloaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pe.kun juhannus on pelastettu, kun sai purkaa taas katkeruuttaan ja pahaa oloaan.

        Aloittaja on varmaan ainut epäuskoinen kristitty Suomessa tänä juhannuksena. Ei edes kirkossa ole noin epäuskoisia kristittyjä. Häpeä ja paljon.Tänä vuonna en päässyt Keuruulle. Olen tähän mennessä kuunnellut ja katsonut Jumalanpalveluksia Kolarista ja Loimaalta. Väkevä uskon Henki vaikuttaa molemmissa. Lopeta aloittaja pelleilysi ja tee parannus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pe.kun juhannus on pelastettu, kun sai purkaa taas katkeruuttaan ja pahaa oloaan.

        ensio piironen missä lienee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ensio piironen missä lienee

        pakeni ruotsiin


    • Anonyymi

      Poloinen kuvittelee että hänen hihkunnalla uskovaiset loppuvat maan päältä!

      • Ei lopu . Äsken saarnasi tansialainen veli. Afrikassa on valtavat herätykset ja alkaa olla tilanne että he ovat pian omatoimisia ja lähettävät itse. Vielä tarvitsevat koulutusta miten tehdä lähetystyötä.


      • salopuu kirjoitti:

        Ei lopu . Äsken saarnasi tansialainen veli. Afrikassa on valtavat herätykset ja alkaa olla tilanne että he ovat pian omatoimisia ja lähettävät itse. Vielä tarvitsevat koulutusta miten tehdä lähetystyötä.

        "Äsken saarnasi tansialainen veli"

        Muistaakseni Tansia on ihan toisaalla Malesisssa.
        Paikannimet pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Äsken saarnasi tansialainen veli"

        Muistaakseni Tansia on ihan toisaalla Malesisssa.
        Paikannimet pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

        tansanialainen ja tansialainen kirjoitetaan pienellä


      • Anonyymi kirjoitti:

        tansanialainen ja tansialainen kirjoitetaan pienellä

        Tietenkin pienellä ja paikannimet isoilla, kuten sanoin.

        Tarkoittikohan hän Tansaniaa?
        Alla videolla tansanialaisia helluntailaisia.:
        ttps://www.youtube.com/watch?v=aDN-ntQ89K0


      • Pe.ku kirjoitti:

        Tietenkin pienellä ja paikannimet isoilla, kuten sanoin.

        Tarkoittikohan hän Tansaniaa?
        Alla videolla tansanialaisia helluntailaisia.:
        ttps://www.youtube.com/watch?v=aDN-ntQ89K0

        Tanssia veli. Tanssija veli. Kirjoitetaan tanssijaveli.


    • Anonyymi

      Maahanmuuttajat ovat iso riski seurakunnille ja koko Suomelle ,

      100 ;sta Kristinuskoon käännytetystä vain 3-4 % jää kristinuskoon .

      Eli 100;ta käännytetystä 96-97 lähtee litoo. Mitä saastaa.

      Loput hakee ja saa oleskelu ja muut luvat kuntoon jäsenkirjalla , osa saa

      Suomen kansalaisuuden. Helluntailaiset vastuuseen tästä kusetuksesta.

      Vai taitaa olla pakko saada edes jukunen uusi jäsen .

      Tällaista Helluntailaisuutta tällä kertaa .

      • Helluntailaisten kasteet romahti kolmanneksen maahanmuuttajien kasteiden jälkeen.
        Suhdeluku on jotakuinkin sellainen, että yhtä kastettua maaahanmuuttajaa kohjen lähtee kaksi suomalaista helluntaiseurakunnista.

        Pahin on kuitenkin se että he "kaksois-uskovina" ovat seurakuntien riesa vielä kymmenen vuoden kuluttuakin.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Helluntailaisten kasteet romahti kolmanneksen maahanmuuttajien kasteiden jälkeen.
        Suhdeluku on jotakuinkin sellainen, että yhtä kastettua maaahanmuuttajaa kohjen lähtee kaksi suomalaista helluntaiseurakunnista.

        Pahin on kuitenkin se että he "kaksois-uskovina" ovat seurakuntien riesa vielä kymmenen vuoden kuluttuakin.

        Vain pari prosenttia vauvakastetuista luterilaisista jää uskoon. Suomessa on näin ollen lähes 4 miljoonaa luterilaista valeuskovaa. Eikö ole vaarallista?


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Helluntailaisten kasteet romahti kolmanneksen maahanmuuttajien kasteiden jälkeen.
        Suhdeluku on jotakuinkin sellainen, että yhtä kastettua maaahanmuuttajaa kohjen lähtee kaksi suomalaista helluntaiseurakunnista.

        Pahin on kuitenkin se että he "kaksois-uskovina" ovat seurakuntien riesa vielä kymmenen vuoden kuluttuakin.

        helluntailaisuus on demarien uskonto


    • Anonyymi

      Kävin muutama vuosi sitten Keuruulla juhannuksena. Se on totta, ettei siellä ollut 30000 kävijää. Ehkä muutamia aloittajan avio noin 5000 pitää suurin piirtein paikkansa.

      Tänä vuonna he paikkaavat taloudellista ailjäämäänsä ottamalla firjoma sponsoreiksi ja mainostajiksi. Yksi sponsoreista on Koff kaljan valmistaja.

      Konfressissa myydään kirjoja samaan tyylliin kuin tuotteita mainostetaan Stockmannin hulluilla päivillä. Kirjan kirjoittajia haastatellaan ja Aikamedian tuotteet ovat esillä ostettavaksi rahaa vastaan kuin suuressa alennusmyynnissä.

      Sain sen kuvan, että konferessi on jumalatonta eksyttämistä, torikauppaa ja pakanallisen juhla viettämistä. En aio mennä sinne uudelleen, vaikka Keuruu on keskikesällä todella kaunis paikka.

      • Anonyymi

        Miksi helluntailaisuudessa vaikuttaa valheenhenki että pitää valehdella kävijämääräkin?
        Kätyreillä ja veijareilla ei ole mitään puolusteltavaa valheilleen.


      • Anonyymi

        En tiedä miten Keuruulla on, mutta erään kerran Jeesus toimi näin Johannes 2:


        Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa.

        Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.

        Ja hän sanoi kyyhkysten myyjille: "Viekää pois nämä täältä. Älkää tehkö minun Isäni huonetta markkinahuoneeksi."

        Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut".


    • Anonyymi

      Hyvää Juhannusta Pe.ku! 🌳🌺

      Hyvää Juhannusta Mauno Mattila ja kaikki helluntaifoorumin vainotut!🌸

      HYVÄä Jussia KTS! 🌳🌳🌳

      Ja hyvin harrasta ja juhlallista Juhannusta myös Mertiörantaan. 😇

      t: ~ Soffiina ~

      • Anonyymi

        En halua vainota ketään mutta kun insenjööri itse halveksii ja herjaa foorumin helluntailaisia ja kanssamatkaajiaan yhdessä pilkkaajien kanssa.


    • Anonyymi

      1Kun.22:22-23. 2Aik.18:21-22 Hän vastasi: Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun. Silloin Herra sanoi: Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin.....

    • Etkös viime vuonnakin laittanut samanlaisen kirjoituksen, kopioitko peräti vanhan tekstin?

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan ilmoitettuja kävijämääriä.


    • Ainakin lähetyshenkinen konffa on. On innostamassa kotimaisia ja ulkomaalaisia lähetystyöntekijöitä. On vielä nuoria lähettejä.

      • Anonyymi

        Lähtijöitä kai olisi mutta maksajia ei siihen kaikkeen ole.

        Kasvua ei ole tiedossa eikä sitä pumpaamalla saada riittävästi ja pysyvästi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähtijöitä kai olisi mutta maksajia ei siihen kaikkeen ole.

        Kasvua ei ole tiedossa eikä sitä pumpaamalla saada riittävästi ja pysyvästi.

        Eikä palanneilla lähetystyöntekijöillä ole paljoa eläkettä karttunut.

        Lähetystyöntekijöiden määrät ovat romahtaneet, kun ei ole palkanmaksajia ja valtiokin on vähentänyt kehitysapurahoitusta Fidalle.
        Helluntailaiset kolme kansanedustajaa perussuomalaisten puolueessa ovat lähetystyön vihollisia.


    • Juhannuskonferenssin talkooväkikin on nyt vähentynyt.
      Ristin voiton mukaan aiemmin on ollut talkooväkeä 1700.
      Meneillään olevaan juhlaan on saatu vain 1100, eli yli kolmanneksen on määrä pudonnut.

      Päätähtenä juhlassa on Reinhard Bonnken manttelinperijä Daniel Kolenda.
      Bonnke on keskittynyt viemään rahaa Afrikan suunnassa ja on käynyt Suomessakin.
      Afrikassa hän on ilmoittanut herättäneensä ihmisen kuolleista, mutta myöhemmin se paljastui huijaukseksi.

      • Anonyymi

        Onkohan Pe.kulla tuo helluntailaisviha geeneissä?
        Samaa soopaa hän suoltaa vuodesta toiseen.


      • Anonyymi

        Täyttäköhän tuo "talkooväellä" teetetty työ Suomen lain mukaisen määritelmän talkootyöstä?

        On tiettyjä töitä, tiettyjä tuntimääriä ja tietty aika jonka voi määritellä palkattomaksi talkootyöksi. Tiedän helluntailaisten rikkoneen näissä lakia oikein reippaasti. Mutta helluntailaisethan suorastaan opettavat, ettei Saatanan laeista tarvitse piitata. Saatanan rahat kyllä kelpaavat sen johtajistoille.

        Talkootyöläisillä on teetetty töitä, joista lain mukaan olisi kuulunut maksaa palkkaa. Olen omin korvin kuullut: "Herra maksaa / korvaa kaiken tämän teille sitten joskus Taivaassa."

        Näin se ei mene. Helluntaifirman olisi tullut maksaa se työ. Tapahtui muitakin niin ilmeisiä rikoksia, että ilmeisesti vain "tuttu poliisi" takasi sen, ettei pääsyyllinen lähtenyt suoraan linnaan / korvannut kaikkea omasta pussistaan.

        Murha ei vanhene koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Pe.kulla tuo helluntailaisviha geeneissä?
        Samaa soopaa hän suoltaa vuodesta toiseen.

        Sinun on aivan turha käyttää paloletkuja. Jumalan tuli palaa paremmin meissä päivä päivältä. Muista siis, mistä olet langennut... Varo, ettei Herra työnnä lampunjalkaasi paikaltaan. Ilm. 2:5. Sinuun ja muihin epäuskoisiin Jumalan tuli ei varmasti sammu.


    • Sanompa tässä konffaa kunnellessa Pe.kulle terveiset. Lähetystyöntekijä juuri totesi, että jos ei Jumalan valtakunnantyössä tule ollenkaan vastustusta ja häirintää, niin niin saa kysellä että onko tässä Jumala ollenkaan mukana. Jos Pyhä Henki toimii, piru aina hermotuu. Peku on nyt sitten pirun renkinä. Saatana ei haluaisi että on menossa konffa.

      • Anonyymi

        Koffin sponsoroima konffa.

        Helluntailaiset ovat laiminlyöneet kotimaan lähetystyön.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Koffin sponsoroima konffa.

        Helluntailaiset ovat laiminlyöneet kotimaan lähetystyön.

        Niihän se on.

        Kun katselee niitä vähiä kuvia konferenssista, joita löytyy netistä, niin aika surullisen vähän siellä on väkeä liikkeellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koffin sponsoroima konffa.

        Helluntailaiset ovat laiminlyöneet kotimaan lähetystyön.

        Suosittelisin konffaa vaihtamaan sponsorinsa vaikkapa Alkoon, niin ainakin juhannus olisi aina suorastaan ylikansoitettu ja kassaan virtaisi sitä kaivattua rahaa josta aina on pulaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelisin konffaa vaihtamaan sponsorinsa vaikkapa Alkoon, niin ainakin juhannus olisi aina suorastaan ylikansoitettu ja kassaan virtaisi sitä kaivattua rahaa josta aina on pulaa.

        Ai ettei yksikään hukkuisi? Vai miten se oli...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelisin konffaa vaihtamaan sponsorinsa vaikkapa Alkoon, niin ainakin juhannus olisi aina suorastaan ylikansoitettu ja kassaan virtaisi sitä kaivattua rahaa josta aina on pulaa.

        Niin, kaljatehdas on seitsemästä sponsorista ylivoimaisesti suurin.
        Suurempi kuin kaikki muut yhteensä.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Niin, kaljatehdas on seitsemästä sponsorista ylivoimaisesti suurin.
        Suurempi kuin kaikki muut yhteensä.

        HELLuntaikalja paras kalja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koffin sponsoroima konffa.

        Helluntailaiset ovat laiminlyöneet kotimaan lähetystyön.

        Koff valmistaa paljon muutakin kuin olutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koff valmistaa paljon muutakin kuin olutta.

        Pe. ku ei juo muuta kuin olutta Kossulla.


    • Anonyymi

      Ei muuta kuin lisää vaan näitä paskan lässyttäjiä , vittuilevia narsistisia evangelistoja ja saarnaniehiä.
      Lapset ja nuoret lähtee valtavalla määrällä .Kuolinlaulu on alkanut.
      Fritz Frainfeldin ennustus on toteutumassa .Veljet olen niin monena vuonna ollut mutta ei enää koskaan .

    • Anonyymi

      Organisoinnista on kysymys. Esim. joka-ainoassa seurakunnassa tulisi olla oma pieni(iso) konferenssiryhmä, joka koko talven suunnittelisi omaa panostaan Keuruun juhannukseen. Talkoolaiseksi olisi paljon helpompi mennä yhdessä tuttujen kanssa. - Iät ja ajat kentällä on jonotusta joka paikkaan, on VAKAVASTI uudistettava organisaatiota. JA nyt tulee tärkein: tässä asiassa konferenssi voisi konsultoida uutta Ison Kirjan vuokralaista SRK: ta ja Jämsän opistoa. Suviseuroilla ei ikinä ole tarvinnut jonottaa jäätelön jäätelöäkään ruuasta puhumattakaan, vaikka sinne tullaan about 18 lapsen kanssa.

      • Kyllä juu, Juhannuskonferenssi ja Iso Kirjakin kärsii nimimerkki "salopuun" kaltaisista kyynikoista.
        Nytkin tässä ketjussa haukkuu ne jotka ovat huomanneet ongelman ja valehtelee niin paljon kuin ehtii.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Kyllä juu, Juhannuskonferenssi ja Iso Kirjakin kärsii nimimerkki "salopuun" kaltaisista kyynikoista.
        Nytkin tässä ketjussa haukkuu ne jotka ovat huomanneet ongelman ja valehtelee niin paljon kuin ehtii.

        Mene sinne Isoon Kirjaan suutasi soittaan. Onko munaa?


    • Anonyymi

      Älä Peku Hermoile , kyllä tämä tästä lähtee laskuun kun ReijoR tulee

      Gospel Rider Pridensä kanssa sinne ensi vuonna .Imatralla oli jo makua

      tulevasta . 6 vai 7 siellä oli valtakunnan tasolla .

      Hallet sille .

      • Juu totta kirjoitat.

        Moottoripyöräjengi on näyttävästi esillä juhannuskonferenssissa ja kehuvat yrittävänsä haalia 64 vankia helluntailiikeeseen.
        64 uutta helluntailaisvankia entisten lisäksi toisi vastapainoa helluntailaisiksi kastetuille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille.

        ReijoR on kaiken lisäsi entisen NovaGroupin mainosmies ja perustanut sen jälkeen oman pyramidiketjun.


    • Anonyymi

      Väkeä on ollut paikalla mukavasti. Tilaisuudet ovat olleet siunaavia ja hengellisesti ravitsevia.
      Talkoolaiseksi ilmoittautumalla saa majoituksen ja ruuan ilmaiseksi eikä ruokaa tarvitse jonottaa. Syö sopivassa, hiljaisemmassa välissä.
      Rukousteltta on ollut täysi jatkuvasti.

      Väki vanhenee. Uskollisia talkoolaisia jää pois sairauden ja heikkouden vuoksi.
      Ilahduttavaa on nähdä lasten innokkuus ja palveluhalu.

      Ukkoset kiersivät paikan. Satoi, mutta vain hetken. Sää on ollut mitä parhain.

      • Jumala on ihmeellinen. Olin lähdössä erään srk:n pariskunnan rantamökillle grillijuhlaan. Aivan älytön ukonilma ja vesisade lähtiessä. Kuitenkin paikalle tultaessa hetken päästä ilma rauhoittui ja alkoi paistamaan aurinko. Oli mukava mökki- ja grillaussää ja ei enää liian kuuma. Porukkaa oli mukavasti. Hienoa että ilma on ollut konffan väellä kesäinen.


      • Anonyymi

        "Talkoolaiseksi ilmoittautumalla saa majoituksen ja ruuan ilmaiseksi eikä ruokaa tarvitse jonottaa!"

        Kun tuolla tavalla talkootyö on sovittu vastikkeelliseksi, on se verotettavaa tuloa.
        Veronkierto siis kyseessä.

        Talkooruokailu on verotonta, jos sitä ei ole sovittu korvaukseksi.


      • Nettilähetyskin näyttää olevan.


      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Nettilähetyskin näyttää olevan.

        Maksullinen sekin.

        Tarkoitus on on saada lähetyskäskyä eteenpäin ja voittaa sieluja Jumalalle, mutta se onkin Jumalaa etsivälle maksullista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksullinen sekin.

        Tarkoitus on on saada lähetyskäskyä eteenpäin ja voittaa sieluja Jumalalle, mutta se onkin Jumalaa etsivälle maksullista.

        Evankeliumi on ilmainen mutta sen levittäminen maksaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maksullinen sekin.

        Tarkoitus on on saada lähetyskäskyä eteenpäin ja voittaa sieluja Jumalalle, mutta se onkin Jumalaa etsivälle maksullista.

        Tämä ei ole

        http://www.radiogospel.fi/


    • Anonyymi

      Olen katsonut Uskotv:ltä lähetystä Keuruun juhannuskonferenssista.
      Kaikki puheet ovat olleet hyviä. Raamatun Sanaa ja Pyhän Hengen läsnäoloa.

    • Anonyymi

      Kuten aina. Kymmeniä vuosia on kon ferenssissa kuljettu, eikä sieltä koskaan ole tarvinnut pettyneenä poistua, vaan hyvillä mielin.

    • Anonyymi

      Minä ainakin lähdin todella suurin odotuksin ilman ennakkoasenteita, mutta petyin! Köyhälle ja sairaalle tuli hyvin tarpeeton olo. En osannut liikkua alueella enkä löytänyt ohjelmatietoja. Kävin kysymässä neuvoa infosta, mutta kaikki prosyyrit oli maksullisia. Ei ollut varaa syödä ja shoppailla basaareissa. Jokainen tilaisuus alkoi kolehtipuheella, jossa korostettiin siunauksen saamista ensin itse antamalla. Pyhän hengen saaminen/kielillä puhuminenkin oli kuulemma vastaanottajasta kiinni..? Lopuksi Afrikan tähti moitti, kun suomalaiset ei "vastaa" tarpeeksi. Minä luovutan, en pysty suoriutumaan helluntailaisuudesta.

      • Anonyymi

        Minä olen 79 ja olin aattona konfassa, bussilla Hesasta, lämpötila 28, monelle varmaan liian kuuma, jotenka en ihmettele että ei porukka kaikki jaksa lähteä. Pitäisikö koko konfrenssi olla ruokineen ilmaista? Joka järjestää tilaisuuksia, tietää että ruokatarvikkeet maksaa.
        Menit sitten mihin tilaisuuteen Suomessa jossa ruokaa on valmistettu,tietää että ruoka maksaa, en ole ilmaiseen ruokatarjoiluun törmännyt kuin kauppojen ja messujen tarjouksissa.

        Miksi ei oteta evästä mukaan? Kahvikupin pystyy jokainen maksamaan ja vesi oli kentällä ilmaista.
        Kokoukset on ilmaisia, jos joku pitää ns. uhripuheen, mitä se ketään pakoita, minä annan aina vapaehtoisesti tai annan uhrikopan mennä sivu , se on vapaaehtoista , ei sinne ole pakko laittaa, pitäisi olla käsitystä että ei mikään hengellinen työ ole ilmaista, ipaitsi kirkossa, joka perii verot ja maksut yhtiöiltäkin ja maksaa palkat kirkollisveroista.
        Ja miksi menet yksin? Ota ensi kerralla kaveri mukaan joka osaa kulkea ja on ollut ennenkin, ja vielä voi kenties kahvitkin tarjota,
        Jos olisin nähnyt kirjoittajan olisin sulle lähetyslätyt tarjonnut.


    • Anonyymi

      No jos sinulla on vähänkin ominaisuutta, nineltä äly ja puhelin, niin ohjelmatiedot löydät helposti jo oman kännykkäsi avulla. Jos sitä voimavaraa ei ole ja on kepillä ohjattavissa, niin mitään ei löydä. Olen katsonut netin kautta niin tuollaiset puheet afrikkalaisesta eivät pidä paikkaansa. Päinvastoin musta pastori sanoi että enää tarvitaan opetusta miten evankelioida saavuttamattomia kansoja ja muuten he alkavat olla omatoimisia. Kun sieluntila on nurja niin ei löydä mitään positiivista, vain valittamista.

    • Anonyymi

      Koferenssi

      1. Basarimeininkiä ja "telttailua"
      2. Jonotusta
      3. Vaimokanditaatin etsimistä
      4. Maksullista opetuksen kuuloa ja rahankeräystä
      5. Tuttujen tapaamista
      6. Oliko edes kunnollista Raamatun opetusta
      7. Hengen kohotusta

      Kysymys rehellisille vastuunkantajille:
      - Paljonko Konferenssin liikevaihto?

      • Anonyymi

        Rehellinen vastaus: Minä uskon, että tarpeeksi!

        Tule vastuunkantajaksi, niin tuokin asia selviää.


      • Anonyymi

        Vaikka vastustan Pyhää Hengeä, esteet kaatuvat Jumalan voimasta. Jumalan valtakunta menee kyllä eteenpäin sinun vastuksesta huolimatta. Siitä saat olla aivan varma.


      • Anonyymi

        vanhuksilta testamenttia koijaamaan vastuunkantajia


    • Anonyymi

      Ei se ihan noin yksinkertaista ole, sieluntila voi olla aivan ok, ja silti järjestelyt ja ohjelma voivat olla pettymys. Pettymys on yleensä sitä suurempu mitä suuremmat ovat odotukset.

      • Kun en ole paikalla niin opasteista ja ruuista ei voi sanoa, mutta ohjelman ole helposti löytänyt jopa puhelimestani. Ja odotukset ovat aina henkikiökohtaiset. Ainakin kotisohvalla olen nauttinut.


    • Anonyymi

      Luuk.6:46 Biblia (1776) Mitä te siis minua kutsutte Herra, Herra! ja ette tee, mitä minä sanon? Room.2:13. Jaak.1:22

    • Anonyymi

      Luuk. 19:24
      "Jeesus sanoi vieressään seisoville miehille: 'Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa se sille, jolla on kymmenen kultarahaa.'

    • Anonyymi

      Matt.25:27 Sinun olisi pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen. Matt.21:12. Mark.11:15. Joh.2:14

      • Anonyymi

        Mark. 12:15
        Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: "Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha."


    • Onxiellä konffassa hyvät pitsat?

      • Anonyymi

        Pizzajonossa syntyy vipinää tyttöjen ja poikien välilä. Pizzajono on hyvä iskupaikka vink vink


    • Tänään on ollut koko päivän netti auki kun ei ole ollut aattokiireitä. Yhä enemmän ymmärrän että miksi saatana vihaa juhannuskonffaa - se on että esillä on niin runsaasti lähetysasiaa. Tänäkin päivänä ohjelma ollut ollut periaatteessa kokonaan infoa lähetystyöstä. Evankeliumin vieminen eri puolille maailmaa.

    • Anonyymi

      Ainakaan IsoKirja-myymälässä ei ostoksista annettu kuittia.

      • Aina pitää tyrkyttää kuittia.
        Muuten on kyseessä veronkierto.

        Joku ylempänä kertoi, ettei ole koskaan poistunut juhannuskonferenssista pettyneenä.

        Noin 25 000 on kuitenkin poistunut pettyneenä.
        Sen verran on väki vähentynyt takavuosista.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Aina pitää tyrkyttää kuittia.
        Muuten on kyseessä veronkierto.

        Joku ylempänä kertoi, ettei ole koskaan poistunut juhannuskonferenssista pettyneenä.

        Noin 25 000 on kuitenkin poistunut pettyneenä.
        Sen verran on väki vähentynyt takavuosista.

        Taas kerran Peku puheesi on puuta heinää, käväsin lauantaina henk. koht. paikalla kuuntelemassa Puolimatkan puheen, parkkipaikalla oli autoja pilvin pimein, alueella väkeä vaikka kuinka paljon, Tapsaa kuuntelemassa täpötäysi teltta ja muuten kuittia tarjottiin joka paikassa joten älä ole huolissasi.

        Tapsa piti muuten mielenkiintoisen puheen, siinä hyvin selvennettiin kuinka heikolla pohjalla argumenttinne ovat, kun joudutte turvautumaan uskovaisten solvaamiseen ja nimittelyyn mm. homofoobikoiksi ja vihapuheiden levittäjiksi.


    • Kun katsoo Mika Karolan partaa ja satakiloista olemusta kun pomppii lavalla niin ei hilaiselta meno vaikuta. On kyllä hyvä laulaja ja ennen kaikkea vakaumuksellinen kriatitty!

      • Anonyymi

        Älä ota enää ...??? hah hah haaa


    • Anonyymi

      ( 1Moos. 4:1-)
      Aloin epäilemään pahoin kristinuskoa.

    • Anonyymi

      1Moos.4:1 Biblia (1776) Ja Adam tunsi emäntänsä Hevan, ja tuli raskaaksi, ja synnytti Kainin, ja sanoi: minulla on mies Herra.

      • Anonyymi

        Valhehebrealaisella ei ole rauhaa, vaan yölläkin paha henki vaatii silppuamaan Raamattua.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jämsän opisto ovat vuokranneet Ison Kirjan alueen kymmeneksi vuodeksi Jämsän opistoseurojen pitopaikaksi. Niin hyviä olosuhteita kuin Helluntaiherätyksen Iso Kirja ei toisia olekaan, mistä tietää, vaikka SRK vuokraa alueen vielä suviseuroillekin.

    • Anonyymi

      Oliko se parempi "toinen helluntai" uskoontulemisineen helluntailaisten juhannuskonferenssissa.
      Oliko puhujat varmasti henkikastettuja ja miten se ilmeni?

      • Anonyymi

        1Moos.4:1 Biblia (1776) Ja Adam tunsi emäntänsä Hevan, ja tuli raskaaksi, ja synnytti Kainin, ja sanoi: minulla on mies Herra.
        Kommentoi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1Moos.4:1 Biblia (1776) Ja Adam tunsi emäntänsä Hevan, ja tuli raskaaksi, ja synnytti Kainin, ja sanoi: minulla on mies Herra.
        Kommentoi

        Antti antikristus taas kerran silppuamassa ja häpäisemässä Jumalan Sanaa. Raamattu ei ole loitsukirja, vaikka valhehebrealainen niin kuvittelee.


    • Anonyymi

      Mutta annan sinulle ystävällisesti vinkin jonka perusteella älykkäät ovat hoksanneet että mistä Kain sai vaimonsa, se tulee tässä: Aabraham joka syntyi Nooan kuollessa oli naimisissa sisarpuolesa kanssa eikä kukaan ihmetellyt.

      • Oletko koskaan miettinyt, miksi noillakin kahdella Raamatun henkilöllä nimi on muutettu länsi-maiseksi?

        Koraanissa heillä vielä on alkuperäiset arabiankieliset nimet, samoin kuin juutalaisten pyhissä kirjoissa.


      • Anonyymi

        Niin , fiksu havainto pitää muuten paikkansa


    • Ihminen luotiin alussa kuolemattomaksi ja geenistö oli virheetön. Lankeemuksen taahuttua Jumala rajasi elinajaksi korkeintaan tuhat vuotta. Aatamillaeja Eevalle ja heidän lapsille ja tuleville sukupolville ehti syntyä valtavasti jälkeläisiä vedenpaisumukseen asti. Jumala ei kieltänyt sisarusten välisiä avioliittoja kun geenistö oli vahva. Raamattu puhuu että naiset saivat jälkeläisiä jopa langenneiden enkelien kanssa joista tuli jättiläisiä ja ihmissuku turmeltui.

      Vedenpaisumuksessa säästyi kahdeksan ihmistä jatkamaan sukua ja silloin ihmisen ikärajaksi asetettiin korkeintaan 120 vuotta. Muutama vuosi katselin telkusta ohjelmaa jossa uskomaton tiedemies sanoi että ihmisen elinikä on mahdollinen noin 120 vuoteen saakka jos ei ole sairauksia ja elinolosuhteet ovat ihanteeliset. Solun energia-akut midokontriot väsyvät viimeistään tuossa. Eipä ole tainnut moni ylltää tuohon rajaan asti. Psalmeissa sanotaan että elinikä on 70 - 80 vuotta ja se on realistinen ilman lääketieteen apua jolla keksi-ikää on saatu pidennettyä.
      Olen jostain kuullut että siinä vaiheessa kun Mooses sai Jumalalta lait ja säädökset ettei saanut avioitua lähisukulaisten kanssa kanssa. Ja on kai aika yleistä trimitiivisissäkin kansoissa ja heimoissa ettei hankita kumppania ja saada jälkeläisiä oman perhepiirin sisällä. Jumala on laittanut alitajuisen vaiston pakanoiden sisimpään perinnöllisten sairauksien estämiseksi ja suvun säilymiseksi.

      • "Vedenpaisumuksessa säästyi kahdeksan ihmistä jatkamaan sukua ja silloin ihmisen ikärajaksi asetettiin korkeintaan 120 vuotta."

        Etkös havaitse tuon olevan arabien satu jostain kolmen tuhannen vuoden takaa.
        Samat arabit kirjoittivat satua lentävistä matoista, jollaisen Salomoninkin kerrotaan saaneen.


    • Anonyymi

      1Moos.20:12 Biblia Ja hän on tosin minun sisareni: sillä hän on minun isäni tytär, vaan ei äitini tytär: ja minä otin hänet emännäksi.

    • Anonyymi

      Valhejuutalainen, etkö ymmärrä, että hellareilla on omat Raamatut ja jokaisella Jeesuksen seuraajilla on mahdollisuus, jota sinulla ei ole, Jumala antaa Pyhän Hengen omilleen opettajaksi. Jumala on määrännyt sinua, maailman ihminen, Sana opettajaksi.

      • Anonyymi

        Pyhä Henki ei puhu Israelin kuninkaan Jeesuksen Kristuksen opetuksen eikä esimerkin vastaisesti. Jeesuksessa on Pyhä Henki, mutta sinussa ei ole Pyhää Henkeä.

        Se lienee totta, että hellareilla on omat oppinsa ja oma käsityksensä Raamatusta, mutta helluntailaisten opit eivät ole Jumalasta:

        Helluntailaisuus on maailmaan lähetetty eksytys
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhä Henki ei puhu Israelin kuninkaan Jeesuksen Kristuksen opetuksen eikä esimerkin vastaisesti. Jeesuksessa on Pyhä Henki, mutta sinussa ei ole Pyhää Henkeä.

        Se lienee totta, että hellareilla on omat oppinsa ja oma käsityksensä Raamatusta, mutta helluntailaisten opit eivät ole Jumalasta:

        Helluntailaisuus on maailmaan lähetetty eksytys
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytys

        Eksytys jatkuu !


    • Anonyymi

      Ap.t.17:26 Biblia Ja hän on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä verestä, kaiken maan piirin päälle asumaan, ja määräsi aivotut ajat ja heidän asumisensa rajat. Kirjoitetaan: maanpiirin. 1Moos.2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen.... Siis ei ihmiset!

      • Anonyymi

        Valhejuutalainen taas kerran pilkkaamassa elävää Jumalaa. Valhehebrealainen olet täynnä lihallisia pöhötystä, sillä Jumala ei ole asettanut sinua Raamatun opettajaksi, vaan itse korotat itsesi asemaan, joka ei kuulu sinulle. Olet paha ja sinun pitää tehdä parannus pahuudestasi..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valhejuutalainen taas kerran pilkkaamassa elävää Jumalaa. Valhehebrealainen olet täynnä lihallisia pöhötystä, sillä Jumala ei ole asettanut sinua Raamatun opettajaksi, vaan itse korotat itsesi asemaan, joka ei kuulu sinulle. Olet paha ja sinun pitää tehdä parannus pahuudestasi..

        Sinä olet saanut taas riivauskohtauksen. Raamatun siteeraamisessa ei ole mitään pahaa. Yritä hillitä raivoamistasi. Jokainen ymmärtää, että sinä itse teet pahaa, kun haukut Raamattua.


    • Anonyymi

      Kyllä 10h matkat edestakaisin plus päivä kassien raahaamisineen ja jonottamisineen on raskas kenelle tahansa. Jos edes yritit hieman päätä kallistaa, tuli heti joku järjestysmies tmv repimään pystyyn ja varmistamaan ettet ole humalassa! Pahinta oli, kun muostisairasta ei päästetty enää takaisin telttaan (muovisen VESIpullon kanssa) vaimonsa luo. Lopulta henkilön tila kriisiytyi. Aivan käsittämätöntä toimintaa järjestyksenvalvojilta! Inhimillisyys puuttui kokonaan vaikka kyseessä oli hengellinen tapahtuma. Unohtui varmaan ettei nyt työskennellä yökerhossa ja heitetä ihmisiä pärstäkertoimen mukaan ulos.

      • Anonyymi

        mitä roskaa tuo juttusi oikeinmahta aolla, oletko syönyt sieniä vai mistä kiikastaa huh !!


      • Kohtelu on raakaa sen jälkeen kun huomaavat, ettei sulta enää ole rahaa tulossa.


    • Anonyymi

      Ja sitten vielä se hauska kertomus siitä miten jumala saattaa Marian raskaaksi. Jos

      tarkkoja ollaan siinä muodostuu todella outo kombinaatio jossa Isä (Jumala)

      saattaa tyttärensä (Marian) joka samalla on Jumalan äiti raskaaksi ja

      lopputuloksena on poika (Jeesus), joka on lihaksi tullut Jumala ja siis oma Isänsä...

      • Anonyymi

        Joo jatka vaan sitä mielenkiintoasi pullon henkeen, älä viitsi sekoilla täällä noiden lapsellisten juttujesi kanssa, kun ei parempia mahdu sinne yläkertaan.


    • Anonyymi

      Tuom.13:18 Herran enkeli vastasi hänelle: Minkätähden kysyt minun nimeäni? Se on ihmeellinen. Alaviite: Jes.9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja.....

    • Anonyymi
      • Kiitos kuvista.

        Niistäkin näkee, että hiljaista on, vaikka ne on pyritty ottamaan niistä kulmista, jossa on enemmän väkeä.

        Kuvista huomasi heti, että ne tuhannet käännynnäiset parrakkaat miehet eivät olleet vaivautuneet paikalle.


      • Anonyymi

        Uskonnollisessa tilaisuudessa otetuissa kuvissa ala ikäsiä joiden vanhemilta tulisi olla lupa heidän kuviensa levittämiseen julkisessa mediassa..


      • Anonyymi

        En huomannut yhtään ilmakuvaa(?). Itse otin konfassa pe klo 13 ilmakuvan dronella. Hiukan syrjästä otin, kun dronea ei saa lennättää missä vaan, mutta näkyy kuitenkin koko alue.


    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä Kolenda näyttää yhdessä kuvassa peace-merkkiä?

      • Tiesi olevansa Suomessa, niin ehkä näytti sitä V-kirjainmerkkinä tai sitten se oli pirunsarvi-merkki.


    • Anonyymi

      Afrikan tähti ja Monopoli

    • Anonyymi

      No niin nyt on pekulla pitkä ja kuiva tauko edessä, ihan kokonainen vuosi jolloin saa tas palata mieliaiheeseensa, aikuinen mies !!

      ei sitä uskoisi ellei itse näkisi.

      • Anonyymi

        Ei sillä taida muuta hommaa ja ajankulua kuin uskovaisten palstat. Konffan väestölaskenta on vuoden kohokohta.


    • Anonyymi

      Pe.kun kirjoittelussa ja irviämisessä on kiusallisesti häivähdys totuuttakin.

    • Anonyymi

      Tuolla nuorisomäärällä ei uhrien laskuun aikaa ole paljon mennyt! Talous sakkaa lopullisesti!
      Pelkkää resupekkanuorisoa ja heidän makuunsa musiikkia. Hyvä tulee tästä, se nähdään!
      JA KASTEELLA 2 JA MUSTISSA ASUISSA!

    • Anonyymi

      1Joh.2:4 Joka sanoo: Minä tunnen hänet, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. 1Joh.2:6

      • Anonyymi

        Käskyillä sinä antti antikristus tarkoitat tooraa. Voisitko sinä pitää ja noudattaa joka ikistä Mooseksen lain sanaa? Vain ovatko sinun puheesi vain sanojen helinää, joilla ole mitään arvoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käskyillä sinä antti antikristus tarkoitat tooraa. Voisitko sinä pitää ja noudattaa joka ikistä Mooseksen lain sanaa? Vain ovatko sinun puheesi vain sanojen helinää, joilla ole mitään arvoa?

        Miksi Jeesus sanoi, ettei hän pelasta lain rikkojia vaan ainoastaan niitä, jotka ovat tehneet parannuksen lain rikkomisesta? Selitä tämä:

        Matt 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

        Miksi Paavali sanoi, ettei lain lukemista kuuntelevat ole vanhurskaita vaan ainoastaan lain noudattajat? Selitä tämäkin:

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Jeesus sanoi, ettei hän pelasta lain rikkojia vaan ainoastaan niitä, jotka ovat tehneet parannuksen lain rikkomisesta? Selitä tämä:

        Matt 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

        Miksi Paavali sanoi, ettei lain lukemista kuuntelevat ole vanhurskaita vaan ainoastaan lain noudattajat? Selitä tämäkin:

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Messiaanisessa seurakunnassa on kaksi kasteoppia. Jumalan seurakunnassa vai yksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Messiaanisessa seurakunnassa on kaksi kasteoppia. Jumalan seurakunnassa vai yksi.

        En ole moisesta kuullut. Taitaa olla sinun omia keksintöjäsi taas tämän tarina.


    • Anonyymi

      Raamatussa on paljon kieltoja ja ohjeita.. Noudatatko sinä niitä niitä

      kaikkia??

    • Anonyymi

      Wau, täällä todella osataan vastaanottaa kritiikkiä rakentavasti! Mistä moinen herkkänahkaisuus kumpuaa? Tiedättekö oikeassa elämässä ulkomaailmassa on tapana kerätä palveluista palautetta. Olen ymmärtänyt, että myös Iso kirja on yritys. Jos joku on tullut kaltoinkohdelluksi, kannattaa olla yhteydessä suoraan sinne. Täällä saa vain ala-arvoista nöyryytystä, jos uskaltaa kyseenalaistaa mitään. Hyvin tyypillinen piirre lahkoissa ja on hengellistä väkivaltaa.

    • Anonyymi

      Isonkirjan festareilla vetonaulana nuoret tytöt jotka JOHTAVAT ylistystä.
      Onko se liian sexyä?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys. Se lienee totta, että nuoret naiset voivat olla myös seksikkään näköisiä ja sen takia helluntaikansa haluaa kuulla heidän opetusta. Mutta Jumala ei ole antanut sellaista tehtävää yhdellekään naiselle oli hän nuori tai vanha. Helluntakonfa näyttää olevan jumalaton juhla.


    • Anonyymi

      Raamatussa on paljon kieltoja ja ohjeita.. Noudatatko sinä niitä kaikkia??

      • Anonyymi

        Paavali noudattti.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Lakia noudattavat papit ovat Jeesuksen valtakunnassa suuria.

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Paavalin mukaan on sellaisia vanhurskaita ihmisiä, jotka ovat täyttäneet lain.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali noudattti.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Lakia noudattavat papit ovat Jeesuksen valtakunnassa suuria.

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Paavalin mukaan on sellaisia vanhurskaita ihmisiä, jotka ovat täyttäneet lain.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Höpö höpö, sinä olet lakisaarnaaja mutta et ole edes itse uudestisyntynyt, et ole mikään uskovainen, sinä vain väität täyttäväsi lain, mutta lakia ei ole annettu sitä varten, että sitä käytettäisiin toisten ihmisten ärsyttämiseen ja evankeliumin totuuksien vääristelyyn. Pahasti olet sinä hukassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali noudattti.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Lakia noudattavat papit ovat Jeesuksen valtakunnassa suuria.

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Paavalin mukaan on sellaisia vanhurskaita ihmisiä, jotka ovat täyttäneet lain.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        >>>>>>>>Paavalin mukaan on sellaisia vanhurskaita ihmisiä, jotka ovat täyttäneet lain.
        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.<<<<<<<

        Paavali ei tuossa tarkoita Mooseksen lakia sillä eihän pakanat pysty luonnostaan täyttämään Mooseksen lakia kun he eivät tunne sitä.
        Tämä onhyvä esimerkki siitä, että Paavali ei aina laista puhuessaan tarkoittanut Mooseksen lakia vaan omantunnon lakia.


    • Rauhan tervehdys.

      Rohkaisen kuuntelemaan Mertiörannassa viime lauantaina puhutun saarnan Juhani Laukkoselta. Tämä on tervehenkistä opetusta.
      https://www.youtube.com/watch?v=RhgoMMKL5vw

      Nämä pari puhetta ovat myös puhuttu aikaisemmin keväällä helluntaikansan kevätkonferenssissa. Nämäkin ovat tervehenkisiä, mutta joka viihdettä kaipaa, sen ei kannatta vaivautua.
      https://www.youtube.com/watch?v=QxAhjSB1qmE
      https://www.youtube.com/watch?v=o0SuOjNfTCg

      On helluntailaisia ja helluntailaisia. On kristittyjä ja kristittyjä. Ja on uskoa ja on uskoa. Näissä on valtava ero kun vertaa helluntaikirkkolaisiin. Nämä puheet ei haise maailmalta, vaan tuoksuu Kristukselta.

      "Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?" - 2. Korinttolaiskirje 2:15-16

      PS. En itse kuuluu helluntaikansaan ja tiedän, että siellä ei moni allekirjoittaneesta pidä, mutta mitäpä tuosta, kunhan tämä hyvä linja säilyisi ja saisi tuulta purjeisiinsa eikä ihmispelko valtaisi.

      Siunauksin, MM.

      • Keuruun homma on mennyt biletykseksi ja hiipumassa.
        Talouskin on Isossa kirjassa kuralla ja toivovat lestadiolaisia pelastajikseen.

        Mertiörannan porukka aloitti tyhjästä ja ovat aika pitkälle päässeet.

        Luterilaisesta kirkosta ulos ajettu lähetyshiippakuntakin aloitti tyhjästä, mutta ei heillä taida vieläkään olla mitään omaa.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Keuruun homma on mennyt biletykseksi ja hiipumassa.
        Talouskin on Isossa kirjassa kuralla ja toivovat lestadiolaisia pelastajikseen.

        Mertiörannan porukka aloitti tyhjästä ja ovat aika pitkälle päässeet.

        Luterilaisesta kirkosta ulos ajettu lähetyshiippakuntakin aloitti tyhjästä, mutta ei heillä taida vieläkään olla mitään omaa.

        Mitä omaa? Kesäjuhlaako? On heillä. Älä nyt puhu palturia.


    • Anonyymi

      Kun sinä tunnet Raamatun näin hyvin , niin eikö sinusta ole henkilökohtaisesti

      vastaamaan . yhteen pieneen kysymykseen .

      Siis , Raamatussa on paljon kieltoja ja ohjeita .. Noudatatko sinä niitä kaikkia ??

      • Minä tunnen Raamatun paremmin kuin yksikään helluntailainen, mutta et kai minulta kysynyt.


      • Anonyymi

        Peku , en kysynyt sinulta , jonka varmaan arvasitkin . Ei muuta kuin tälle

        päivälle hyvää yötä .


    • Jännä että jämyateisti ja Mattila puolustaa Mertiörantaa! Minäkin ilotsen jos Mertiörannassa menee porukalla ja siellä kontoontuvilla hyvin. Uskvoaista väkeä he ovat.

    • Anonyymi

      En tiedä paljonko kävijöitä oli, mutta tosi hyvät juhlat olivat. Seurasin netin kautta. Oli hyvää Jumalan Sanaa ja Hengen voimaa Sain kokea. Kiitos järjestäjille.

      • "Hengen voimaa Sain kokea"

        Mikähän siinä on teillä joillain, että usko ei ole pysyvää, ilman että jatkuvasti pitää olla kohentelemassa.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Hengen voimaa Sain kokea"

        Mikähän siinä on teillä joillain, että usko ei ole pysyvää, ilman että jatkuvasti pitää olla kohentelemassa.

        Mutta mikähän siinä on, että Peku, jolla ei ole uskoa ollenkaan, yrittää levittää täällä oma agendaansa helluntailaisten morkkaamiseksi?


    • Anonyymi

      Menestysteologia ei tuo menestystä, vaan ongelmia. Tässä linkissä raistista opetusta asiasta. https://www.youtube.com/watch?v=-JST1sQ6B9Y

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        M.M-"Insinöörin" keksimää tarinaa


    • Anonyymi

      Parhaimmat kaupat tehdään edelleen basaarin lähettyvillä noin klo 2 yöllä. Voi ostaa vaikka hevosen!!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe