Seppo ja Ahti lopettamassa kyläkouluja

Anonyymi

Keskustapoliitikkojen terävin kärki, Ahti Ranto ja Seppo Pirttikoski olivat salaa suunnitelleet Nopankylän koulun lopettamista.
esityslistalle olivat laittaneet ikäänkuin tiedoksisaatettavana asiana Nopankylän koulun kunnon, ja vasta kokouksessa jaettiin 40 sivuinen raportti, mihin kukaan ei ehtinyt tutustua.
Kuljetuspalvelutkin oli kilpailutettu ennenkuin edes esitystä lasten siirtämisestä Västilään oli tehty.
Keskustapoliitikoilla on erikoinen tapa salailla kuntalaisilta valmistelussa olevia asioita, tässä kustiin suoraan Noppalaisia silmään, mutta arvatkaapa kuinka he mielistelevät meitä silloin kun vaalit on lähellä?
Pirttikoski ei kestänyt palautetta ja hakeutui hoitoon. Ahti pitää Sepolle kehityskeskustelut, ja syksyllä meillä on taas raitis kunnanjohto.
Ilkeät ihmiset nyt ovat saattaneet julkisuuteen kunnan korkeimman viranhaltijan vuosikausia kestännen alko-ongelman, josta on aiheutunut kunnalle jo kymmenien/satojen tuhansien eurojen vahingot menetetyn maineen lisäksi.
Kulissit kaatui taas, narsisti keksiii tähänkin syyksi jotkut muut kuin itsensä.
Ahti ottaa hameensa alle Sepon ja kaikki on syksyllä kuin hyvien ihmisten kylässä kuuluukin.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkoholisoitunut kunnanjohtaja ei nyt välttämättä ole kyennyt järkevään ajatteluun viinapiruja silmissä.
      Ahti on käynyt kehityskeskustelut kunnanjohdon kanssa, kyllä tästä vielä Kittilä tulee.

    • Anonyymi

      No kyllähän sen ny jokainen aikuisiällä oleva tiätää notta kepu pettää

    • Anonyymi

      Kunnan tekniseltä puolelta ei mitään uutta ovat sössineet muutakin ja rahaa on palanut satoja tuhansia mopen puohon. Ollaan niin viisaita jottei ketään sovi kuunnella.

    • Anonyymi

      Juoppohullun päiväkirja kuvaa Ilmajoen kunnan toimintaa.

    • Anonyymi

      Sopii myös seurakunnan toimintaan

    • Anonyymi

      Oli Seinäjokiiset hieman huvittuneita kun nämä herrat edustaa kuntaa,
      Miettikää nyt hieman miten teidät ymmärretään muualla?
      Jatkuvaa juopottelua, käräjöintiä, riitelyä, lähestymiskieltoa, uusia käräjöintejä, lööpit Ilmajoelta hävettää. Ei todellakaan hyvää kuntanne markkinointia.

    • Anonyymi

      Miksei Järvi-Matti puutu alkoon, kuten Talvi-Matti aikoinaan....?

    • Anonyymi

      Nopankylän koulu on saanut erioikeuksia oppilasmäärää laskettaessa.
      Koulu olisi pitänyt lakkauttaa ajat sitten.
      Peuralan koulua ei ole vieläkään lakkautettu laillisesti. Oppilaat on vain siirretty muualle. Näin vältetty hallintomenettelylain mukaiset kuulemiset. Ei päätöstä, josta voisi valittaa.
      Näin kepulandiassa

      • Anonyymi

        Samaa tuon on aina ollut kunnassa jos sivukylillä jotain tarvittaisiin.
        Ennen kunta jakoi rahaa kyläteitten kunnostukseen, noppaankin oli anottu, ” eihän sielä mee kun joku koppelo joskus tien yli”.

        Näin sossulandiassa, ja sama meno jatkuu.


    • Anonyymi

      Mikä kitinä siitä olisi syntynyt jos lapset olisi jätetty homekouluun löydöksien jälkeen. Jalasjärvelläkin kuulemma kritisoitiin suureen ääneen hankkeita erään koulun lopettamisesta mutta kun syvemmät tutkimustulokset tulivat niin ääni muuttui kellossa.

    • Anonyymi

      Onko nyt jotain tutkimuksia minkä tiedot on salattu?

    • Anonyymi

      Västilän koulu myös puoli tyhjä
      Uusimmat koulut Neiro, Harjunmäli ja Peurala.
      Kaksi lopetettu

      • Anonyymi

        Eikös neidon koulu kuitenkin ole toiminnassa, ja hyvät sisäilmat siellä.


    • Anonyymi

      Liian vähän oppilaita, faktahan tuo on. Ei tuossa voi loputtomiin tunteilla. Tehkää päätöksiä ja sen jälkeen pulinat pois! Jaa, mutta ei onnistu ilmajoella, koska hameporukka itkee joka asiasta. Kunta taantuu ihan muista syistä kun sen johdosta. Tuskin kukaan järkevä viitsii enää lähteä ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa! Sellaista lastentarhaa siellä näytetään pitävän.

      • Anonyymi

        Ahti on nyt sitä mieltä että päätös siirtää lapset Västilään ei ole päätös.
        Häntä heeiluttaa koiraa, kunnanjohtaja juoppolomalla, sijainen katsoo vierestä kun hyvävelikerho suhmuroi.
        Äänestetäänkö seuraavaksi Ahdin ja Sepon luottamuksesta?


    • Anonyymi

      Västilän koulun sisäilmaongelma pitäisi myös selvittää, sairastuu vielä Noppalaisetkin sosialismiin.

    • Anonyymi

      Ei Ilmajoella ole laillisesti lakkautettu yhtään koulua. Oppilaat on vain siirretty toisiin kouluihin.
      Kyllä Peuralan kepulaiset tietää.

    • Anonyymi

      Västilästä pitäisi oppilaita siirtää muualle, sen verran sisäilmaongelmia.
      Nyt päättäjät ryhtiliike!

    • Anonyymi

      Västiläs on hometta ja Ahti on jäävi, voiko tyhmempää ajatuksen juoksua olla kuin tällä kaikkien alojen asiantuntijalla jolla koulut jäi kesken ja veli tekee tilan työt.

    • Anonyymi

      Olisittepa kuulleet Ahdin sanat.
      Seppikin on nyt terve ja raitis, valmistelun heikkouden takiahan nämä Ilmajoen asiat kusee jatkuvasti.
      Potkikaa se kinnasvahti ja sen perskärpänen ulos.

    • Anonyymi

      Vain sosialistit kannatti oppilaiden siirtoa Västilään.
      Sosialisteihin laskettakoot myös Ranto ja Tuomikoski.
      Uudet kunnanhallituksen jäsenet näpäytti hyvä-veli kerhoa!
      Noppalaaset ja kunnan muut kyläläiset kiittää.

    • Anonyymi

      Kun ei nyt vaan johtaja ratkee ryyppäämään?

    • Anonyymi

      Miten Timokin hyppäsi sosialistien kelkkaan? Ahdilta se käy kun on takinkääntäjä jo luonnostaan.

      • Anonyymi

        Me on Rannoon kans nähny punahometta


    • Anonyymi

      Naurettavaa paskapuhetta tuomikosken ja muiden sosialistien eriävä mielipide.
      Hankkikaa teknisen lautakunnan pöytäkirjat, ei kunta myöntänyt homeongelman olemassaoloa.
      Vaikuttaa sitä että kunnanhallituksessa on 4 homehtunein ajatuksin olevaa sosialistia.
      Noppalaiset muistavat kuka heidän kouluaan oli lopettamassa.!

    • Anonyymi

      Pöytäkirjan mukaan kunnanjohtaja oli jänistänyt kokouksesta ennen kouluasian käsittelyä, nähtiin kuitenkin samana iltana kaljalla Seinäjoella.

    • Anonyymi

      Kunnanhallituksen nuorisokaarti osoitti että vielä on toivoa, nuo paatuneet sydämensä saastuttaneet vanhat riidankyljät ovat istuneet puonsa puhki kokouspalkkioiden perässä pilaamassa Ilmajoen maineen.
      Nyt on uusi aika alkanut, nuorten esiinmarssi ei olisi voinut paremmin alkaa kuin jykevällä päätöksellä noppalaisten puolesta keskittämispolitiikkaa ja sosialismia vastaan!

    • Anonyymi

      Ahti Ranto viestittää (Ilmajoki-lehti 10.07-19)Nopankylän lasten vanhemmille että koulu alkaa 08.08.2019 Västilän koulussa.

    • Anonyymi

      Moitteita tuli ankaralla kädellä Ilmajoki-lehdessä tiedottamisesta. Rantoo ei taida olla tehtäviensä tasalla, tosin ei ollut aiemmin Tuomikoskikaan.
      Valeuutisia viestittää lehdessä lasten vanhemmille, ja vastaa kunnan tiedottamisesta.
      Tulos tai ulos, eiköhän tämä ole jo nähty, missä Ahti, siellä riitaa.

    • Anonyymi

      Yhteistyökyvytön öykkäri se on.
      nuorta verta tilalle, ne osaa asiat ja ovat yhteityökykyisiä.

    • Anonyymi

      Mutta Ahti on kova maanviljelijä, velipoikaki renkinä.
      On sitte kunnon keskustalainen eikä mikää sosialisti. Ku vaa ny pysyy puintiaian hermot läjäs.

    • Anonyymi

      Muuttakaa kaikki tänne Lapualla.

      On tilaa olla ja metsää missä kävellä ja joki ja palvelut omasta takaa ja vahva ja vakaa kaupunki ja hyvät järjestelyt ja seinäjoen nääntäjien ieskään ei tänne ole purrut.

      Tervetuloa tervetuloa

    • Anonyymi

      Säälittävä näky Alhon rakentamassa katsomossa pummilla vip katsomossa.

    • Anonyymi

      Nyt on muuten jännää!!!!

    • Anonyymi

      Pääsikö puristelemaan Salmen kikkiä?
      Nyt on muuten jänskää

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe