Näyttöä kastumatta kävelystä kaivataan

Onko kukaan uskovaisista onnistunut kävelemään vetten päällä tänä juhannuksena? Ajattelin vaan, kun pari hukkunutta on jo ehtinyt kertyä tämänkin kesäpäivän seisauksen juhlaan. Vetten päällä kävely olisi mitä soveliain tapa kunnioittaa suurta vuosittaista tapahtumaa ja osoittaisi samalla uskon lujuutta. Linkki mahdolliseen videoon olisi hyvä laittaa vastauksena tähän onnistuneesta tilanteesta.

36

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voisin hyvin kuvitella uskovaisia keksimässä ihmeitä ja saattaa olla jo satoja vuosia
      vanha vitsi, älä ui kävele vetten päällä.

    • Myytinmurtajat sitä muistaakseni räpylöillä yritti. Ei onnistunut.

    • Eipä Pietarikaan selvinnyt kuivin jaloin kävelystään veden päällä, mutta Jeesus arvosti Pietarin alkurohkeutta ja uskoa, kun kehoitti häntä tulemaan kävellen vettä pitkin luoksensa.
      Pelkokerroin kävi Pietarille liian suureksi ja epäusko voitti, jolloin hän alkoi upota. Raamattu ei kerro, mutta varmaan he (Jeesus ja Pietari) tulivat taas paluumatkan veneeseen vettä pitkin kävellen.

      Toisessa Raamatun kertomuksessa Jeesus nukkuu rajussa myrskyssä veneessä kun opetuslasten keskuudessa on samalla täysi paniikki päällä. He herättävät Jeesuksen, joka tyynnyttää myrskyn muutamalla sanalla:
      "Vaikene, ole hiljaa."

      Opetuslapset puhuttelevat Jeesusta opettajaksi ja kyselevät toisiltaan: "Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?" (Markus 4:39,41).

      Koska Jeesus Kristus on Jumalan Poika, taivaan ja maan Herra, hänellä on viimeinen sana pyörremyrskyjenkin pyöriessä.
      Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti.

      ************************************
      Kolossalaiskirje:
      2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
      2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti
      ************************************

      • Raamattu on ihmisten kirjoittamaa fiktiivistä sepustusta. En siksi halua laittaa tähän "todistuksina" mitään viittauksia kyseisestä teoksesta. Haluan vain niitä videoita todellisista tilanteista, kiitos.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Raamattu on ihmisten kirjoittamaa fiktiivistä sepustusta. En siksi halua laittaa tähän "todistuksina" mitään viittauksia kyseisestä teoksesta. Haluan vain niitä videoita todellisista tilanteista, kiitos.

        Siino sinä olet ihmeellinen vonkaaja, katsos todistukset tulevat sitten, kun on niiden aika. Sit alkaa ihmisten itku ja valitus, kun han ensinnä ihmiset luopuvat tarpeeksi, Jeesuksesta kristuksesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siino sinä olet ihmeellinen vonkaaja, katsos todistukset tulevat sitten, kun on niiden aika. Sit alkaa ihmisten itku ja valitus, kun han ensinnä ihmiset luopuvat tarpeeksi, Jeesuksesta kristuksesta.

        Sinä olet anonyymi ihmeellinen ruikuttaja. Katsos jos sinulla ei ole niitä todisteita esittää nyt, sinulla ei ole niitä esittää ikinä muulloinkaan. Niin menettelevät kaltaisesi valehtelijat.

        Ei ole todisteiden aika, lue Raamatusta, koska ne tulee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole todisteiden aika, lue Raamatusta, koska ne tulee.

        Älä sitten kerro juttuja, jos et pysty niitä todistamaan. Ilman todisteita teet itsestäsi naurettavan huijarin.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Älä sitten kerro juttuja, jos et pysty niitä todistamaan. Ilman todisteita teet itsestäsi naurettavan huijarin.

        "Älä sitten kerro juttuja, jos et pysty niitä todistamaan. Ilman todisteita teet itsestäsi naurettavan huijarin".

        Todistan Jumalan olemassa olon, Jumala on valo ja rakkaus. Evankeliumi Joh. mukaan.1:(1-18) Jumala kyllä tulee todistamaan itsestänsä, kun sen aika tulee.

        "Todistan Jumalan olemassa olon, Jumala on valo ja rakkaus."

        Hassua, ettet kuitenkaan todistanut muuta kuin rakastavasi taskulamppuasi, jota pidät Jumalana :D

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Todistan Jumalan olemassa olon, Jumala on valo ja rakkaus."

        Hassua, ettet kuitenkaan todistanut muuta kuin rakastavasi taskulamppuasi, jota pidät Jumalana :D

        Ai niin, Siino ei ymmärrä sellaista asiaa, että taskulampun valo, on taskulampun valo ja Jumalan valo, on Jumalan valo. Jumala on henki ja taskulamppu ei ole henki, Jumalan valo palaa ikuisesti, taskulampun valo ei, siksi taskulampun valo on kuin jumalaton.

        Ai niin, anonyymi ei ymmärrä sellaista asiaa, että Jumalassa ei ole valoa ollenkaan. Se on aivan pimeä, kuten anonyymi itsekin. Asiallisesti anonyymi on jumalaton, koska hän ei pysty tuomaan olematonta jumalaansa edes esittelyyn. Anonyymi yrittää loistaa, mutta hänessä loistaa vain umpiluuvalo.

        Siino ei ymmärrä, että kaikki menee Jumalan tahdon mukaan. Vaikka sinä minua haukut kuinka paljon, se ei jumalattoman osaa muuta todistusten suhteen millään tavalla, Jumala suo ne todistukset sitten, kun niiden aika on, mikäli todisteita ei jumalattomalle suoda, sit niitä ei suoda.

        Anonyymi ei ymmärrä, mielikuvitusjullilla ei ole mitään tahtoa. Toisin sanoen jumalaton olet sinä niin pitkään kunnes toisin todistat. Tuo se Jumala näytille ellet halua olla lapsellinen valepukki. Jos sinulla ei ole todisteita nyt, niitä ei tule ikinä. Tiedän, että hihhulit pystyvät rakastamaan vain itseään, mutta lopeta tuo toisten tuomitseminen!!!

        "Anonyymi ei ymmärrä, mielikuvitusjullilla ei ole mitään tahtoa".

        Jumala ei jumalattomaan koske, eikös se ole sanassa sanottu.

        "Toisin sanoen jumalaton olet sinä niin pitkään kunnes toisin todistat"

        Niin sinun mielestäsi olen jumalaton, vaikka minä en ole kaltaisesi Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kieltäjä. Miksi olisin, koska Jumala ja Jeesus Kristus ovat olemassa, ja todistukset tulevat ajallaan.

        "Tuo se Jumala näytille ellet halua olla lapsellinen valepukki."

        Todisteet tulevat sitten, kun on niiden aika.

        "Jos sinulla ei ole todisteita nyt, niitä ei tule ikinä. Tiedän, että hihhulit pystyvät rakastamaan vain itseään."

        Mikäli ei todisteita Jumala suo jumalattomalle, todisteita ei sit tule. Ihminen joka ei osaa rakastaa itseänsä, se ei osaa rakastaa lähimmäisiääkään.

        "Mutta lopeta tuo toisten tuomitseminen!!!"

        Sinä itse olet näyttänyt koko ajan kuinka haukut minua ja tuomitset minut, et mene vaan ihan ittees, minulle ei tuomitseminen kuulu, vaan se kuuluu Jumalalle. Se on sanassakin sanottu, että kuka kieltää Jeesuksen Kristuksen ihmisten edessä, Jeesus tulee kieltämään, hänet isänsä edessä.

        "Jumala ei jumalattomaan koske, eikös se ole sanassa sanottu."

        Sanassa on vain yksi sana: Jumalaaeiole.

        "Niin sinun mielestäsi olen jumalaton"

        Niin olet.

        "Todisteet tulevat sitten, kun on niiden aika."

        Mistäs tiedät?

        "Ihminen joka ei osaa rakastaa itseänsä, se ei osaa rakastaa lähimmäisiääkään."

        Mutta miksi sinä rakastat vain itseäsi?

        "Sinä itse olet näyttänyt koko ajan kuinka haukut minua ja tuomitset minut, et mene vaan ihan ittees"

        Minä olen sanonut vain totuuden, ja totuuden saa sanoa.

        "minulle ei tuomitseminen kuulu"

        Ei kuulukaan. Pidä sitten turpasi tukossa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siino sinä olet ihmeellinen vonkaaja, katsos todistukset tulevat sitten, kun on niiden aika. Sit alkaa ihmisten itku ja valitus, kun han ensinnä ihmiset luopuvat tarpeeksi, Jeesuksesta kristuksesta.

        Miksi näitä todisteita annetaan vasta sitten kun on liian myöhäistä?

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Sinä olet anonyymi ihmeellinen ruikuttaja. Katsos jos sinulla ei ole niitä todisteita esittää nyt, sinulla ei ole niitä esittää ikinä muulloinkaan. Niin menettelevät kaltaisesi valehtelijat.

        Uskovainen kusettaa aina. Ihan niinkuin Kepu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskovainen kusettaa aina. Ihan niinkuin Kepu.

        Sen kyllä uskon.

    • Anonyymi

      Siino!

      Jos tavoittelet jotain ihmetekoa tai merkkiä Jumalalta, niin sinulle ei ehkä koskaan sitä anneta.

      Muista Jeesuksen sanat:

      "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.
      (Matteus 16:4)

      • Joona "majaili" "valaan vatsassa" "kolme päivää ja kolme yötä". VT:n mukaan siis.

        UT:n mukaan Jeesus vietti haudassa 1 ja ½ vrk.

        Missä siis merkki?

      • Olematon ei kykene merkkejä antamaan.

    • Eikös Kilpisjärvellä olisi onnistunut vetten päällä kävely tänäkin juhannuksena? Ainakin jossain varjoisimmissa lahdissa.

      • Anonyymi

        Ei onnistu, ei.
        Lapissa oli niin lämmintä jo huhtikuun lopulla, että pilkkikisoja joutuivat perumaan.
        On mentävä kohti pohjoisnapaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei onnistu, ei.
        Lapissa oli niin lämmintä jo huhtikuun lopulla, että pilkkikisoja joutuivat perumaan.
        On mentävä kohti pohjoisnapaa.

        Ehkä se ei olisi ihmeen tunnusmerkkejä täyttänyt muutenkaan vaikka moni pilkkijä joka kevät uskoo ihmeeseen, että pillijää kantaisi.

    • Anonyymi

      Siinäpä se ongelma just on! Vedenpäällä kävely kyllä onnistuu, mutta aina sen verran loiskuu, että vähintään sukat kastuu. Nykyään vedän ihan Nokian saappaat jalkaan, tai hyvällä säällä käärin puntit ylös ja menen paljain jaloin.

      J.E. Esus

      • Näytäs sama hiukan syvemmissä vesissä.

    • Anonyymi

      Painovoiman laki kumoutuu myös ihmisissä. Mutta täytyy olla erittäin korkealla hengellisellä tasolla. Samoja tekoja mitä Jeesus on tehnyt, ei onnistu. Voitaisiin merkitä sirkus temppuiluun, mutta Jeesus on kärsimätön omassa elämässään

      • Anonyymi

        Levitaatio on mahdollista ja totta. Jeesus olisi voinut jättää tämän näytöksen pois ohjelmistosta. Parantaminen on tarpeeksi vahva todistus ja kun herätetään kuolleita, kuten Lasarus, niin ollaan jo täysin yliluonnollisen puolella ja toisen voiman vallassa.

        Pirkko Jalovaarakin pystyi parantamaan. Hän paransi oman pankkitilinsä saldoa.

    • Anonyymi

      Ihan helppoahan tuo on, kävelin laiturilla joka on ...no loput varmaan hoksaatkin. Tämän päivän ihmisillä on paljon vihaa ja se täytyy saada purkautua, uskonnot, ateismit, politiikka, autot, seksuaalisuus, rotu... ihminen ei ole paljon kehittynyt tuhansien vuosien aikana, mutta hei, meillä on nyt internet johon voimme oksentaa aivopierumme 🥳🤪.

      • Ja nyt sait oksennettua aivopierusi

    • Saattaa olla mahdillista myös se , että herre J. käytti suppilaitaa - mahdollista kylläkin.

    • Anonyymi

      Typerää tyhjän jauhamista.

      • Kommenttisi on typerää tyhjän jauhamista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe