POLTTOPAIKKA ON VALMISTETTU

Raamatussa Jesajan kirja 30:33. kertoo seuraavaa:

Sillä aikoja sitten on polttopaikka valmistettu; kuninkaallekin se on varattu. Syvä ja leveä on sen liesi, tulta jja polttopuita paljon. Herran henkäys kuin tulikivi-virta sytyttää sen. Tämä siis 1933/1938 käännöksen mukaan.

Vanha Lestadiolaisten käyttämä Raamattu kääntää paikan seuraavasti:

Sillä kuoppa on jo entisestä valmistettu, ja se on myös kuninkaalle valmistettu, kyllä syvä ja leviä. siellä on asumus, tuli ja paljo puita; Herran Henki on sen sytyttävä niinkuin jonkun tulikivisen virran.

Vielä vuoden 1992 Raamattu kääntää paikan seuraavasti:

Jo aikoja sitten on valmiiksi kaivettu polttopaikka heitä varten-myös kuningasta varten se on valmistettu. Siitä on tehty syvä ja leveä, sytykkeitä on varattuna, polttopuita yllin kyllin. Herran henkäys on kuin laavavirta, se saa ne leimahtamaan liekkiin.

No tiedätteks te, että Jeesus on maksanut hinnan meistä ihmisistä, ettei kenenkään joka uskoo häneen tarvitse joutua tuohon kauhujen paikkaan?
Jeesus maksoi ristillä hinnan mitä me olemme velkaa Jumalalle, että me saisimme vapautuksen.

Vapautukaa ateismin kahleista ja sen virheellisistä järjenpäätelmistä, jotka johtavat juurikin tuonne ja uskokaa Jeesukseen, joka vapauttaa teidät synneistänne ja pahoista teoistanne!

10

61

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä se on niin, että laadulla on tekijänsä, ja valmistajalla tuotevastuu.

    • Anonyymi

      Sinun elämäsi on todella vaikeaa, pahoitteluni.

    • Anonyymi

      Mitä vuoden 382 latinalainen Raamattu kertoo asiasta, se paavi Damasus I:sen versio?

    • Anonyymi

      Olen uskova ihminen, mutta en koskaan laittaisi ateisteja helevettiin. Tämä on liian suuri rangaistus ja ylimitoitettu

    • Anonyymi

      Ja sitten ne vielä väittää, ettei usko muka ole mitään mielisairautta...

      • Anonyymi

        Tulee pakostikin miettineeksi mikä on uskovan mielenterveys, kun kirjoittaa tällaista tekstiä?


    • Trolli on miikanaahum oikeasti. Näkeehän sen nimimerkistäkin.

    • "uskokaa Jeesukseen, joka vapauttaa teidät synneistänne ja pahoista teoistanne!"

      Luuletko sinä päässeesi synneistäsi ja pahoista teoistasi eroon vain uskomalla johonkin huuhaajulliin? Voin kertoa, että et ole. Kärsi ihan ite vaan, minkä rikoslaki määrää.

    • Anonyymi

      Ateistit polttivat juutalaisia Saksan keskitysleireillä noin kuusimiljoonaa henkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1669
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1093
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      868
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      85
      796
    6. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      765
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      761
    8. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      756
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      727
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      702
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      605
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      596
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      585
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      556
    Aihe