Vaitonainen sinisten uusi puoluejohto

Osaavatpa olla hiljaa. Ei minkäänlaista puheenvuoroa. Jotain yksittäisiä lausumia lähinnä Simon Elolta. Varsinkin uusi puheenjohtaja osaa hiljaa olemisen taidon. Nyt menty lähinnä muistelun merkeissä eikä oikeastaan sitäkään. Ainoat lausujat ovat Elo, Niinistö ja Kivelä. Kiveläkin ihan ihmeissään, että miten luku-ja kirjoitustaidottomat, tarkoittaen perussuomalaisia, ovat menestyneet. Ei mitään käsitystä, vain ihmettelyä. Huonosti homma hoidettu, mutta päästiin hallitukseen, se on kaikista tärkeintä ja se toteutui. Muistetaan Lindströmin aktiivimalli ja Pirkko Mattila totesi sotesta, että ei se kommentoimalla kummene. Terho yritti nostaa profiilia sillä, että ei ojentanut pokaalia Aku Louhimiehelle. Muuten täysin asiaton teko, semmosta vihervasemmiston nuoleskelua.
Nyt uusi aika. Tapahtuuko mitään. Luulen, että ei.
13117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä tosiasia on se, että loikkari kuntavaltuutetuilla ei pitkälle pötkitä.
Ei ole eduskunnassa edustajia josta saisi puoluetukia ym. On täysin turhaa ajan hukkaamista koko touhu.

Äänestä

Luin nyt sen Kivelän haastattelun Karjalaisesta, vajaalla eurolla sai artikkelin lukea. Kivelä vaikutti vetämättömältä ja sitoutumiskammoiselta. Ehdokkaaksikin lähti vain velvollisuudentunnosta. Niitä Soinin vanhoja tuttavia. Eipä osannut sanoa juuta eikä jaata että iksi tuli tämmönen nollatulos.. Perussuomalaisia moitti semmoseksi jättiläiseksi,joka ei kelpaa mihinkään hallitukseen. Ja taas sitä paskapuhetta ihmisvastaisuudesta ja lukutaidottomuudesta. Kivelä on vasemman siiven rasisti. Ihan estottomasti mustamaalaa meitä tavallisia kantasuomalaisia. Olemme eläneet ihan normaalia elämää kunniallisesti työtä tehden. Olemme kasvattaneet lapsemme. Mitä on tuo puhe, että meidän ihmisarvomme on jotenkin vajaa. Meille kuuluvat perustuslailliset ihmisoikeudet kuten sananvapaus.
Maailma muuttuu ja puoluekartta muuttuu. Tulee uusia voimia,jotka muuttavat maailmaa

Äänestä
  • Maailma muuttuu, mutta te ette muutu sen mukana.

    Äänestä

Täytyy ihmetellä Kivelän pitäisi olla pappi ja kielenkäyttö alaarvoista. No, hänestä valitettiin eduskunnassa lähellä istuneet, koska hän mölisi kuulemma jatkuvasti.

Äänestä
  • Pelkkää älämölöä ja tupeksimista ylen hallintoneuvostossa vieläkin saa noita hävetä

    Äänestä

Ei näillä ole mitään muuta sanottavaa kuin lässyttää haastattelusta toiseen persujen ihmisvastaisuudesta ja rasismista. Siinä on sinisten poliittinen ohjelma, joka kuulostaa päivästä toiseen katkerammalta ja katkerammalta.

Toiseksi ei näillä ole mitään kanavaa missä julkaista "asiaansa". Ei mediaa kiinnosta sinisten mielipiteet, koska heillä ei ole mitään poliittista valtaa. Et sä löydä mediasta SKP:n tai eläinoikeuspuolueenkaan kannanottoja, koska niillä ei ole merkitystä, eivätkä ne kiinnosta ketään.

Kun halla-aho tai orpo sanovat jotain, niin sen päivän ykkösuutinen. siniset evvk.

Äänestä
  • Mikä saa persun jatkuvasti purkamaan pahaa oloaan näillä sinisen tulevaisuuden keskustelupalstoilla. Ihan vilpittömästi kysyn. Eikö katkeruus vie huonoon suuntaan omaa elämäänne.
    Ihmettelen.....

    Äänestä

Niin jotta persujako kaikki, jotka kommentoivat? Älä ole luulojesi vanki.
Ei takuulla ole, voin sen sanoa, kun tiedän ihmisiä jotka tänne kirjoittelevat. Löytyy jopa ns "omista joukoistakin" eri mieltä olevia.

Äänestä
  • Kuka sanoi että persuja kaikki.
    Hyvin tiedossa että kommentoijia on muitakin kun persuja.
    Persujen tyylin tuntee.
    Ihmisten negatiivisuus ihmetyttää kun julkaistujen kyselyjen mukaan olemme maailman onnellisimpien, koulutettujiempien, menestyneimpien jne. kansojen joukossa.
    Noilla kriteereillä olettais ihmisten ymmärtävän myönteisyydellä vaikuttamisen olevan yhteiskuntaa kehittävä vaikutus.
    Enemmän kuitenkin on repivää ja hajoittavaa keskustelua.
    Suorastaan katkeruutta.

    Äänestä

Hiljaa hiihtäen tulee suora latu, ja hiljaa hyvä tulee !
Varoittavana esimerkkinä on Torvinen, joka oli jatkumona suuna, päänä
ja peenä , niin että äänestäjät jo kyllästyivät hänen itsekehu ulostuloihin.

Äänestä
  • Torvinen+oli+sininen.+Hällä+oli+semmonen+käsitys+kesällä+2017,+että+tulee+kaksi+pienpuoluetta,+jotka+ovat+suunnilleen+samankokoiset,+siniset+ja+perussuomalaiset,+kumpikin+n.+3%+puolue.+Siinä+oli+Torvisella+ihmettelemistä.+Johtuiko+Torvisesta+se,+että+sinisillä+meni+niin+huonosti?+Semmosta+siniset+väittävät.+Soinin+ulostulot+myös+pahensivat+tilannetta.+Soini+oli+semmonen+sieni,+putkahti+suht+isoksi+ympäristön+vaikutuksesta.+Valta+nousi+päähän.+Kruununprinssi+oli+liian+veltto,+ainoastaan+Soinin+käskyläinen.+Homma+kuivahti+kokoon.+Ympäristö+ei+ollut+suotuisa.

    Äänestä

  • Niin näkyy olevan persuilla putkahtanut päähän tuo valta ja mestarin ikävä.
    Mikään ei ole niin katoavaista kun valta ja puolueen kannatus.
    Sieltä tulee persutkin vielä alas että ropisee.

    Sinisten aika tulee vielä, eikä se ole kaukana.

    Äänestä

Siniset eivät tee mitään, jotta kannatus nousisi. Ei tarvita mestaria, oma arvostelukyky riittää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Osaavatpa olla hiljaa. Ei minkäänlaista puheenvuoroa. Jotain yksittäisiä lausumia lähinnä Simon Elolta. Varsinkin uusi puheenjohtaja osaa hiljaa olemisen taidon. Nyt menty lähinnä muistelun merkeissä eikä oikeastaan sitäkään. Ainoat lausujat ovat Elo, Niinistö ja Kivelä. Kiveläkin ihan ihmeissään, että miten luku-ja kirjoitustaidottomat, tarkoittaen perussuomalaisia, ovat menestyneet. Ei mitään käsitystä, vain ihmettelyä. Huonosti homma hoidettu, mutta päästiin hallitukseen, se on kaikista tärkeintä ja se toteutui. Muistetaan Lindströmin aktiivimalli ja Pirkko Mattila totesi sotesta, että ei se kommentoimalla kummene. Terho yritti nostaa profiilia sillä, että ei ojentanut pokaalia Aku Louhimiehelle. Muuten täysin asiaton teko, semmosta vihervasemmiston nuoleskelua.
Nyt uusi aika. Tapahtuuko mitään. Luulen, että ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu