On ihanaa olla Eurooppalainen !

Anonyymi

Huomasin, että jotkut eivät tykänneet kirjoituksesta ja halusivat
poistaa kirjoituksen, jossa minä kerron rahellisesti tunteista Euroopan
unionia kohtaan ja Eurooppalaisuutta kohtaan Euroopan unionin palstalla.

Minä rakastan vapautta ja olla ja asua ja saada eläke ja muu tulo euroina.
Yksi kirjoitti, että milloin EU poistaa Kaupan kartellit. . . Ha ha vastaus
on yksinkertainen ... Ruuan nettikauppa vain vapaaksi EU:n alueeella.

Minä ja kaikki muutkin suurin osa, jotka on vaurastuneet suomessa on
huijanneet veroja ja kaikessa millä ovat eteenpäin päässeet. Ei se mikään
salaisuus ole. Mutta sitä minä en ymmärrä tällä palstalla, että te kyttäätte
ja käräytätte ihimisiä ... Oliko 600 000 ilmiantoa vuodessa veroista ja
jostakin Kela jutuista myös ja sitten, niin kuin yhdessä olette oikein
suomalaisia ja juhlitte yhdessä sitä, että saattee käräyttää toisia ja
aiheutaa pahaa toisillenne suomea hyväksikäyttäen eikö ? Eikö se ole
monella Teistä ihan ammatin puolesta sisällä sydämmessä, että teeppä
virhe. niin minä voin sitten aiheuttaa sinulle pahaa ja minulla on voimaa
ja minulla on sitten oikeus ja minä olen sitten jotakin muutakin, kuin
tyhjätasku eikö niin ?

Eikö Euroopan unioni sitten häiritse Teitä suomalaisia, joita äsken kuvailin?
Toki se häiritsee, sillä se antaa ihmisille vapauden siirtää varoja ja liiketoimia
pois suomesta, kuten Rikkaat ja rakkaat on tehneet jo kauan. Eikö ole myös
perin kummallista, että te hurraattee ja palvotte sitten ihmisiä, jotka siirtää
rahoja vaikka Sveitsiin tai sinne mistä valtio ei niitä saa ja se on sitten, kuin
hyväksyttyä jos hän on vaikka joku olympia-voittaja tai muu rikas ja rakas.

Minusta on hienoa, että ihmisillä on nyt mahdollista siirtää varoja ja oloja
sinne missä sen on paras olla eikö ? Ameerikassa ja maailmalla olevat
suomalaiset on myös suomalaisia, vaikka ne ei kanna veroja ja rahojaan
suomeen eikö, eikö niin ? Olettako koskaan miettineet, kun aiheutatte
pahaa jollekin toiselle ihmiselle valtion tai jonkun metrolipun nimissä,
että teettekö sen pahuudesta vai lojaalisuudesta valtiolle? Minusta
ette kuitenkaan päälimmäisenä asiaa niin tarkastele näin, vain siten, että
se antaa teille mahdollisuuden olla paha sydämmestänne.

Näistäkin asioista pitää pystyä puhumaan rehellisesti.
Eikö Euroopan unioni tuo silloin Teille vapautta pois saastasta ja elämän
ihmisille. Minä olen ja varmasti tuhannet ihmiset, jotka asuu Espanjassa
ja muualla mailmaa eläkkeellä ovat tyytyväisiä euroopan unionista eikö ?
Eikö nämä ihmiset ole enään suomalaisia vai ... Sitäkö se Persu puhu?
Terveisiä maailmalta ... Euroopan unioni on hieno asia ja eikö eläkkeet
ole eläkevakuutuksia ja vapaita sijoituksia ympäri Euroopan unionia?

Enkö minä muka ole onneellinen euroopan unionista... Varmasti olen.
minä rakastan vapautta ja rakastan vapautta hallita omaa elämääni ja
minä voitin sen elämän suomessa ja minun ei enään tarvitse koskaan
joutua kärsimään sitä elämää uudestaan. Kyllä te voitte ostaa verovapaan
auton tai moottoripyörän. Ei Teidän tarvitse sillä ajaa suomessa
suomalaisena ja kuulua siihen alempaan ryhmään ulkomaalaisiin nähden.
Voitte, hakea kaksoiskansalaisuutta myös toisista maista ja esittää
vaikka sen passin sitten, kun käytte suomessa verovapaalla autolla.

Kaikki asiat on mahdollista hoitaa myös toisella tavalla ja ei siihen
tarvita, kuin vapaus vapaus elää ja olla ja asua ja tehdä työtä Euroopan
unionissa. Viron E-kansalaisuus on myös kiva monesti. Eikö ole kiva
itse olla mestari ja hallita omaa elämää Euroopan unionissa.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuossa yhdessä EU-vihaaja syytti ruuan hinnan nousua EU:n syyksi.
      Nyt, kun hän sai tietää, että ruuan nettikaupan vapauttaminen tuo
      myös euroopan halvimmat ruuanhinnat suomeen. Eli tilaat verkossa
      ja tunnistaudut pankki-tunnuksilla, niin pitäsi voida saada myös alkohoolia.

      Eli Peruslle ja ryssän trollille, että tilaat verkossa ruuat. Ruokapussit on
      noudettavana vaikka seuraavana päivänä. Ruuan luovutuspisteitä ja
      kylmävarastoja nousisi kuin sieniä sateella.

      Nyt, kun persu idiootti vihaa euroopan unionia ja sillä ei ole enään
      järjellisiä perusteita vihata Euroopan unionia, niin luuletteko että hän
      lopettaa vihaamisen ... Vastaus on ei. Syy on siinä, että me ei olla päästy
      keskustelemaan hänen oikean vihansa alkuperää, kuten psykiatrisessa
      mielessä. Tuossa aloituksessa on hyvin tuotu esille, niitä asioita mistä
      pitäsi oikeastaan keskustella. Mitä sinä tunnet, kun saat tehdä pahaa
      toiselle ihmmiselle sisäisesti. Kerron esimerkin. Ihmettelin, kovin kun
      aikuinen iso mies ja varmasti jo yli 50 vuotias juoksee nuoren pojan perässä
      Sörnäisten metroasemalla ja huutaa, ottakaa kiinni, kun hän ajoi metrolla
      ilman lippua. Se tarkastaja melkein kuoli ja se ei saanut enään happea,
      niissä rullaportaissa ja ei oikein enään saanut ääntä edes. Mistä löytyy
      sellainen sisäinen voima yhden kahden euron metrolipun vuoksi ?
      Mistä löytyy se halu vahingoittaa toista ihmistä. Sama asia on myös
      tässä EU-vihaajien kohdalla, että me emme tiedä mikä on se halu vangita
      ja vahingoittaa ihmisiä, Sillä Euroopan unioni perustuu juuri ihmisten
      vapaudelle olla ja elää ja jopa ostaa halvinta ruokaa euroopassa. Sehän
      on juuri se Euroopan unionin sydän ja sielu ja meidän sisäinen voima, jota
      me toiset taas rakastamme.

      Huomaa ruuan nettikaupassa, että et voi saa suomessa grillattua kanaa
      samaan hintaan, kuin Virossa tai Latviassa, mutta saat sen kylmänä
      samaan hintaan... Siihen suomen valtio ei pitäisi voida puuttua. Ja se on
      juuri se mitä me haluamme euroopan unionilta ja miksi me sitä rakastamme.
      Vapautta vapautta ihmisille. Oikeutta ja oikeudenmukaisuutta.

      Eikö ole helppo ymmärtää. Keitä me olemme ja keitä Te olette, jotka vihaa
      euroopan unionia.

    • Anonyymi

      No nyt ovat heti aamusta alkaen EU trollit letkassa liikkeellä järjettömine kommentteineen:) Mutta yhtä kaikki he eivät ikinä ole osanneet perustella raapustamiaan vastauksia tyypillistä EU trolleilta he eivät ikinä ole kyenneet perustelemaan,ainostaan vain surkeasti oksentamaan aivopuppuaan haha:)

    • Anonyymi

      On ihanaa olla SUOMALAINEN!

      Mitään "eurooppalaisia" ei ole olemassakaan, paitsi Euroopan ulkopuolelta tulleet mamut.

      Kuvaa hyvin eunukkia, kun hän vertautuu mamuun eikä kantaväestöön... ;-)

      • Anonyymi

        Kaikki Euroopan maissa asuvat ihonväristä riippumatta ovat eurooppalaisia.

        Jostain syystä EU-vihaajat eivät halua kuulua joukkoon.

        Haitanneeko tuo mitään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Euroopan maissa asuvat ihonväristä riippumatta ovat eurooppalaisia.

        Jostain syystä EU-vihaajat eivät halua kuulua joukkoon.

        Haitanneeko tuo mitään?

        Eivät muuten ole!

        Kyllä kantaeuroppalaiset ovat ennen kaikkea omaa kansallisuuttaan. Vain maanosan ulkopuolelta tulleita voidaan kutsua "eurooppalaisiksi" tai "EU-matuiksi".

        JOS halutaan kutsua aitoja eurooppalaisia yhdellä sanalla, niin pitää puhua kantaeurooppalaisista.

        Yhtä hyvin voidan lässyttää "maailmankansalaisista", joita ovat kaikki maailman ihmiset.

        Tuo europpalainen-nimitys on vain Brysselin kulttuurimarxistien ja paneuroopalaisten harhautusnimitys, jotta ei pystyttäisi erottamaan kantaeurooppalaisia muista!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Euroopan maissa asuvat ihonväristä riippumatta ovat eurooppalaisia.

        Jostain syystä EU-vihaajat eivät halua kuulua joukkoon.

        Haitanneeko tuo mitään?

        Siis koska olet EU mielinen niin sinun mielestäsi esimerkiksi somalialainen on on EU n kansalainen jos hän asuu brysselissä? niinhän sanoit


    • Anonyymi

      Se viesti siinä, että on ihana olla eurooppalainen tarkoittaa, että
      on ihana olla vapaa ... Sinä voit sanallisesti olla vaikka norsu tai
      suomalainen ja jotkut hullujen huoeella ovat olleet vaikka Napoleoneja.
      Huomaa, että sen tarkoitus ei ole sama, kuin sinulla olla toisen orja ja
      nimetä itsesi toisen orjaksi ja samalla mahdollisesti tuottaa vihaa ja pahaa.

      Ihminen ei voi päättää, mihin maahan syntyy ja jokainen ihminen on vapaa
      syntymästään saakka ja vapaana syntynyt. Valtiot ja politiikat yrittävät
      vangita ihmisiä ja käyttää, niitä hyväksi eri nimillä ja nimittämisillä ja
      panettelmisilla... Valtion kuuluu hävitä ihmiselle ja ihmisen täytyy voida
      päättää omista asioista ja Euroopan unioni on juuri sitä vapautta. Vapautta
      eurooppalaisille ihmisille. Siksi me rakastamme Euroopan unionia.

      On ihan päättä omista asioista ja olla iloinen ihmisten vapaudesta ja
      rakastaa riippumattomuutta ihmisenä. Se mistä siinä myös keskusteltiin,
      niin siinä syvennytään EU:n vihan sisimpään syyhyn, koska EU:n vihaaja
      ei kerro sitä todellista minäänsä... miksi hän vihaa Euroopan unionia.
      Euroopan unioni merkitsee meille muille vapautta määrätä omasta elämästä.
      Sellaisista arvoista ei kukaan luovu joka sen ymmärtää. Se on myös rakkaus
      ja oikeudenmukaisuus ja oikeus. Eihän kukaan halua olla jonkun valtion tai
      politiikan vanki. Vaan päättä ja käyttää hyväksi valtioita ja politiikkaa mielensä
      mukaan. Eihän kukaan maksa veroja ja heitä rahaa valtiolle vapaaehtoisesti.


      Tai hän on yksinkertainen ja ei edes ymmärrä mitä hän elämältään haluaa.
      Keskusteltiin ihmisen syvimmistä tunnoista ja halusta vahingoittaa toista
      ihmistä. Minä näen myös katseesta, että millä puolella joku on. Onko hän
      hyvän vai pahan lähettiläs. Suomalaisia on myös maailmalla paljon. Paljon
      on ja asuu Amerikassa, Espanjassa ym ym.

      • Anonyymi

        Et taida ymmärtää ihan lukemaasi onko sinulla kenties lukihäiriö? lähes aina EU n kannattajat ovat vähän yksinkertaisempia kavereita hahaa:) Nythän kyse oli siitä että onko EU mielisten järjen juoksun mukaan EU n kansalainen myös esimerkiksi somaliasta lähtöisin oleva siinä tapauksessa,että hän on asunut brysselissä 2v tta ja on ilman työpaikkaa ja tuomittu lukuisista rikoksista?


    • Anonyymi

      Trollien kieroutuneisuus on käsinkosketeltavaa. EU-populismi on myrkkyä moraalille.

      • Anonyymi

        Nyt Meni hatun yli että vilahti !
        Mitä järkeä sinulla on olla suomalainen paremmin, kuin eurooppalainen ?
        Eihän Teillä ole mitään Järkeä koko jutussa. On kuin Hiekkalaattikko tasoa,
        että mä olen Bat man ja minä olen super man vai mitä niin kuin Takoitatte?

        Eurooppalaisena oleminen tarkoittaa vapautta ja valinnanvapautta ja olemista
        ilman sidonnaisuuksia. Eli voit vapaasti hyödyntää jokaisen EU:n maan
        hedelmiä. Eihän sellaista mahdollisuutta ole kenelläkään toisella vastaavassa
        mittakaavassa. Ei edes USA:ssa. Voit rekisteröidä yrityksen tai itsesi
        toiseen EU;n maahan ja saada sen maan veroedut ja palvelut ja kaiken mitä
        kuvitella saattaa ja samalla olet oikeutettu kaikkeen samaan, kuin paikallinen
        väestö.

        Eihän Teidän halvimman ruuan hinnan esteenä ole mikään EU. Vaikka hullu
        jaho tai joku Ryssän trolli niin väittää. Jos Suomen valtio sallii monopolien
        purun ja vapauttaa ruuan nettikaupan, niin saatte varmasti Euroopan unionin
        halvinta ruokaa ja missä sitten olisi halvempaa ruokaa ? Kolhoosissa vai ?

        Asuminen ja oleminen on työttömälle myös sallittua kaikkialla EU:ssa.
        Yritysten perustaminen ja vaikka pimeen verkkokaupan perustaminen
        on täysin mahdollista. Totuus on vain suomesta se, että se on niin köyhä.
        Teidän täytyy viedä tavaroita muualle myyntiin suomesta ja ansaita näin
        päin rahaa... Tiedän, että voitte viedä Tallinnaan tavaroita myytäväksi
        vaikka itsepalvelu kirppuihin ja jostakin sitä voi aloittaa.

        Vaikka Tallinnan ostovoima kuulostaa heikolta, niin vuokrat on myös
        alhaiset ja asumiskustanukset yleensä. Autoilu ei maksa niin paljon ja
        ne on kuluja ja ne on laskettava kokonaisuuteen myös.

        Minulla itsellä on kokemusta Saksaan viennistä ja aina on onnistunut ja
        tullut voittoja ja ei ole suomen valtio ja sen kyttääjät käräyttämässä, vaikka
        saisit toimeentulotukea. Pankkitieljä on hyvä avata myös useit eri euroopan
        unionin maihin ja rahaa saa niistä ulos ihan samalla tavalla. Kortilla sisään
        tai ulos..


        Minä rakastan eurooppalaisuutta ja se vapauttaa minut tekemään täysin
        omia asioitani. Eli minä olen vapaa ihminen. Suomen valtio on sitoutunut
        euroopan unionin lakehin ja sääntöihin ja ilman niitä se ei taas saa rahaa.
        Me voidaan kyllä kiristää niitä, laittamalla valituksi euroopan unionin
        parlamentille ja käyttämällä sosiaalista mediaa, kuten ryssän trollit ja
        varsinkin sen ruuan nettikaupan suhteen.

        Jos haluat puhua valtiosta, niin tämä on väärä palsta. Siitä voi puhua jossakin
        suomen ja rýssän valtiota palstalla. Minä puhun ihmisistä ja ihmisten
        mahdollisuuksita ja kerron Teille mitä Euroopan unioni tarjoaa Teille.
        Älkää antako Ryssän tai suomen valtion trollien sotkea Teitä. Te ette ole
        valtio ja Te ette elä valtiona ja onko Teidän lapsenne ja vaimonne julkisia?

        Se ei ole mitään itsekästä, vaan tarvehierakiassa normaali ihmisellä on aina
        Minä ja perhe ensimmäisenä ja sellainen on terve ihminen ja omaa hyvän
        itsetunnon ja muuten hän olisi henkisesti sairas.


    • Anonyymi

      EU mielisiltä trolleilta on ihan turhaa kysyä mitään vaikeaa eivät he kuitenkaan ymmärrä,Euroopan unionin vakkumaton kivijalka perustuukin juuri typeriin kannattaja trolleihinsa joille ei tarvitse perustella he kun noudattavat orjallisesti typerimpiäkin eu direktiivejä

      • Anonyymi

        Totuus on toinen:

        EU-vihaajat toistelevat valemedian syötttämiä harhaluuloja,koska eivät kykene ymmärtämään edes peruskäsitteitä.

        EU:n kivijalan muodostavat valistuneet ihmiset, jotka äänestävät demokraattisia puolueita hairahtumatta valemedian tai populistien mustamaalaukseen.

        Sen todistivat taannoiset EU-parlamentin vaalit.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe