Juhannus Lapualla

Anonyymi

Kävimme pitkästä aikaa Lapualla juhannuksena.Olisiko edellisestä käynnistä jo vuosikymmeniä ja iloksemme saimme todeta kuinka Lapuakin on kehittynyt,kaunistunut sekä laajentunut ja väkimääräkin pysynyt suurinpiirtein samana.

On hienoa todeta ettei monen pienemmän paikkakunnan tavoin ole tullut suurta väestökatoa niin kuin monelle kunnalle on käynyt.Taitaa väkiluku olla samaa luokkaa kuin 80-90-luvuilla.Tuossa tarkistelin noita asukaslukuja omaksi huvikseni ja totesin samalla että vuonna 1995 asukasluku oli 14488 ja nyt noin 14 434 eli aika vähän tuota muuttotappiota 24 vuodessa.

54 asukastappiota /24 vuodessa ,,eihän se tee kuin
2,25 asukasta /vuosi - aika vähän !

7

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asut lapualla ja puolustat kuihtuvaa paikka. Lopeta netissä paikan kehuminen

      • Anonyymi

        Kävimme lisäksi myös seinäjoella ,sekin kasvanut mutta jotensakin sekavan oloinen paikka.

        PS ! Emme asu enää Lapualla ! joskus olemme toki asuneet .


      • Anonyymi

        54 asukastappiota /24 vuodessa ,,eihän se tee kuin
        2,25 asukasta /vuosi - aika vähän ! Ei tuota nyt oikein kuihtumiseksi
        voi sanoa.Pikemmiten jokin hetkellinen tilastotappio

        tv : pena


    • Anonyymi

      Juuri niin .Kanta lapualaanen

    • Anonyymi

      Lapualaaset on aina hallinnu omakehun kiitettävästi

      • Anonyymi

        En mä ny sanoosi. En ennemmi ne sanoo notta trenkääkö sitä nuan trossata. 🙄


    • Anonyymi

      Mihin verrataan? Esim. 1960 oli Lapualla 16282 asukasta! Siis parisen tuhatta (n. 2000) asukasta enemmän kuin nyt. Viimeisten vuosien pudotus on yli 300 asuksta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe