Kun vajaan neljän vuoden päästä nykyisistä hallituspuolueista jokainen kokee hirvittävän vaalitappion ja kansa meinaa lynkata nämä maamme lähes konkurssiin ajaneet röyhkeät vihervasemmistoluopiot ja kepuretaleet, niin muuttavatko ne kyrvänsyylät henkisiin kotimaihinsa eli Irakiin ja Somaliaan ja Afganistaniin asumaan.
Muutto henkisiin kotimaihin häämöttää.
1
70
Vastaukset
- Anonyymi
Veikkaan että eivät muuta mihinkään . Saivat jo kannatuksensa vaaleissa ts. tulos osoitti valtiomme jo olevan sellaisessa alennustilassa että aivottomilla ei ole enää muuttotarvetta . Seuraa vain yksipuoluediktatuuria, urheilun ja kulttuurin jumalointia , palkkojen tasoitusta , kommuunien ja kolhoosien perustamista, yksityisomaisuuden verotuksella ryöstämistäja tekaistuja syytteitä näytösoikeudenkäynteihin . Lopuksi kootaan ideologisesti toivottomat kansalaiset kuljetettaviksi työllään maksamaan valtiomme velkoja .
Menikö "överiksi" vai pitäisikö jo alkaa pakkailemaan matkalaukkuja ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201839Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811344
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51646