Tulli palvelee! Onko tämä unta, vai totta?

Sain postista ilmoituksen tulliin juuttuneesta paketista. Aloin 3h sitten töihin lähetyksen tullaamiseksi netissä tullin palvelusivuilla. Aluksi kirjauduin pankkitunnuksilla tekemään tulliselvitystä. Se meni ok melko pitkälle, tosin heitti aina kirjautumiseni ulos jossain näpyttelyn vaiheessa noin 5 kertaa. Sitten pääsin jo viimein niin pitkälle että kysyttiin nimike numeroa. Sitä etsiessä sivuilta tipuin tietysti pois sivuilta ja sivut eivät auenneet. Läppärin uudelleenkäynnistys ja uusi kirjautuminen sivuille. No eihän siellä listalla ole mitään pienkoneiden varaosiin liittyvää osastoa josta nimike numeron olisin saanu. Sitten soitin maksulliseen tullin palveluumeroon kysyäkseni nimike numeroa. Elviksen samaa biisiä en jaksanut kuunnella 15min pitempään ja luovutin. Hetken pohdittuani ajattelin lähestyä taas netin välityksellä kysyäkseni sitä numeroa. Eli takaisin Tullin sivuille etsimään yhteydenotto painiketta sivuilla. Jipii! löytyi viimein ja naks siitä ja taas tarvittiin avainlukulistaa kirjautumiseen. Kun taas olin tietoni näpytellyt, niin siellä olikin ihan valikossa, että haluatko kysyä tuote nimikettä? Siitä naks ja sitten piti kertoa mistä materiaalista tuote on ja mitä se tekee ym...sitten lähetä painike. VASTAUS: KÄSITTELEMME KYSYMYKSESI NELJÄN TYÖPÄIVÄN SISÄLLÄ JA VASTAAMME SÄHKÖPOSTIISI.
No nyt kai vain odottelen ensi viikon alkuun vastausta, että pääsen taas näpyttelemään tulliselvitystä toivonmukaan taas astetta pidemmälle, kun numerosarja on toivonmukaan hallussani ja sivut toimisivat.

HP
15101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuolla vauhdilla paketiksi postitetaan takaisin lähettäjälle. Vastaanottajaa ei tavoitettu.

Äänestä

Aika touhua. Eikö varaosia saa kuin kiinasta?

Äänestä
  • Tulivat kauempaa. Uudesta Seelannista.

    Äänestä

  • Jos ne tulisivat Kiinasta, kiinalaiset olisivat todennäköisesti valehdelleet paketin hinnaksi niin alhaisen summan että sitä ei olisi tarvittu tullata.

    Puolituttu, joka teki softaa, joka liittyi tullaukseen tilasi ihan koemielessä Alibabalta (Aliexpress) tuotepaketin jonka arvo tarkoituksella ylitti tullaus- ja ALV-rajan, että hän olisi nähnyt miten prosessi käytännössä toimii. Yllätys oli suuri, kun paketti tuli postilaatikkoon ilman mitään muodollisuuksia ja papereissa arvoksi oli merkitty 18e.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Jos ne tulisivat Kiinasta, kiinalaiset olisivat todennäköisesti valehdelleet paketin hinnaksi niin alhaisen summan että sitä ei olisi tarvittu tullata.

    Puolituttu, joka teki softaa, joka liittyi tullaukseen tilasi ihan koemielessä Alibabalta (Aliexpress) tuotepaketin jonka arvo tarkoituksella ylitti tullaus- ja ALV-rajan, että hän olisi nähnyt miten prosessi käytännössä toimii. Yllätys oli suuri, kun paketti tuli postilaatikkoon ilman mitään muodollisuuksia ja papereissa arvoksi oli merkitty 18e.

    Nyt varmaan aletaan periä tullia ihan kaikista paketeista, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta. Veikkaan, että ensi vuoden alusta, vai tuleeko jo aiemmin, en muista.

    Äänestä

Jälkiviisauden sanotaan olevan parasta viisautta, joten:

Tulli-ilmoituksen tekeminen kannattaa aloittaa selvittämällä nimike etukäteen - säästyy monelta harmaalta hiukselta.

Fintaricista esimerkiksi löytyy apuja, sitä olen itse käyttänyt. Vähän vaivalloista tosin.

Äänestä
  • Miksi täydellistä luetteloa numeroista ei ole saatavilla sivuilla? Näin on ollut asian laita palvelun alusta asti.

    Äänestä

en ole netin kautta tullannut

mutta tuo e-ville esim. joka kiinsasta toimittaisi, sieltä ne antoi muistaakseni
ainakin riittävät ohjeet siltä varalta miten tullaus onnistuu

mutta riippunee siis miten myyjä puoli tukee , jos kokonaan ulkomailta tilaa ilman
suomalaista välikättä, saa vähemämn tukea??

1Äänestä

Tuo nimike-juttu minuakin on risannut jo etukäteen, että olen USA;sta ilannut aina alle 35 euron arvoisia pikkupaketteja lisäravinteita, ettei mene sitä ALV:oa , mutta tämäkin pina muuttuu.
Pikkupaketit ovat aina tulleet suoraan postilaatikkoon.

Äänestä

Nyt sain tullattua!!! viitisen tuntia meni. Ei tarvinnut odottaa neljää päivää. Sain kärsivällisesti sitä Elviksen biisiä kuunneltua muutaman kerran ihmisen vastaamaan ja kertomaan nimike numeron. Jopa itse ilmoituksen tekeminen ja tullin maksu meni eka kerralla läpi nyt.
Nyt kuitenkin sähköpostiinikin oli tullut vastaus ja nimike numero. Tosin numero on aivan eri, kuin mitä puhelimessa annettiin.
Taitavat siellä vedellä hatusta nuo numeronsa. Käytin kuitenkin sitä puhelimessa saamaani...

Äänestä

Eikö tulis helpommaksi ja varmemmaksi hakea lähikaupasta.

Äänestä
  • Harvinaisia osia ei saa aina "kirkonkylän ainoasta rautakaupasta". Maalla kyllä kyläsepät osaavat tehdä moiset osat itse.

    Äänestä

  • Maksaa 6-10 kertaisesti, kuka haluaa elättää huijareita???

    Äänestä

Pikku nilkki hakeuttu ammatiin josta ei saada hoitoon vaikka kuinka olisi luuloissaan väärässä. Senvertaa selvää hetkeä ei näe että tietäisi kysyttäessä koti ositteensa.
Jos käsket avata paketin koska kuitti on siellä niin ei voi kun paketti ei ole täällä no ei minullakaan kun tulli ei toimita.
Vittu kun saadaan virkanappi niin kyllä näkyy käytöksessä.
Tarkoitus olisi palvella veromaksajaa hänen rahoillaan vaan VIRKANAPPI muuttaa kaiken.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sain postista ilmoituksen tulliin juuttuneesta paketista. Aloin 3h sitten töihin lähetyksen tullaamiseksi netissä tullin palvelusivuilla. Aluksi kirjauduin pankkitunnuksilla tekemään tulliselvitystä. Se meni ok melko pitkälle, tosin heitti aina kirjautumiseni ulos jossain näpyttelyn vaiheessa noin 5 kertaa. Sitten pääsin jo viimein niin pitkälle että kysyttiin nimike numeroa. Sitä etsiessä sivuilta tipuin tietysti pois sivuilta ja sivut eivät auenneet. Läppärin uudelleenkäynnistys ja uusi kirjautuminen sivuille. No eihän siellä listalla ole mitään pienkoneiden varaosiin liittyvää osastoa josta nimike numeron olisin saanu. Sitten soitin maksulliseen tullin palveluumeroon kysyäkseni nimike numeroa. Elviksen samaa biisiä en jaksanut kuunnella 15min pitempään ja luovutin. Hetken pohdittuani ajattelin lähestyä taas netin välityksellä kysyäkseni sitä numeroa. Eli takaisin Tullin sivuille etsimään yhteydenotto painiketta sivuilla. Jipii! löytyi viimein ja naks siitä ja taas tarvittiin avainlukulistaa kirjautumiseen. Kun taas olin tietoni näpytellyt, niin siellä olikin ihan valikossa, että haluatko kysyä tuote nimikettä? Siitä naks ja sitten piti kertoa mistä materiaalista tuote on ja mitä se tekee ym...sitten lähetä painike. VASTAUS: KÄSITTELEMME KYSYMYKSESI NELJÄN TYÖPÄIVÄN SISÄLLÄ JA VASTAAMME SÄHKÖPOSTIISI.
No nyt kai vain odottelen ensi viikon alkuun vastausta, että pääsen taas näpyttelemään tulliselvitystä toivonmukaan taas astetta pidemmälle, kun numerosarja on toivonmukaan hallussani ja sivut toimisivat.

HP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu