Kuinka monta kertaa voi olla ensikertalainen?

Aarnio sai 10 vuoden kakun kahdekssastatoista (18) rikoksesta. Aikaisemmin oli tullut kolemen vuoden tuomio ns. Trevoc jutusta. Siinäkin rikoksia taisi olla kaksi.

Aarnio istuu 13 vuoden tuomiosta vain puolet, koska on ENSIKERTALAINEN. Kun tutkintavankeudessa on kulunut jo 3,5 vuotta niin istuttavaa jää vain 3v.

Kaupunkilaisjärkeen ei mahdu, että Aarnio tekee 20 rikosta ja häntä kohdellaan ensikertalaisena. Ensikertalaisena hän teki minusta YHDEN rikoksen ja toinen rikos oli jo rikoksen uusinta samoin kuin 18 seuraavaa.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suhteellisuudentajua peräänkuulutan. Hän ei sentään raiskannut ketään.

Äänestä
  • Hän ei myöskään irrottanut kenenkään päätä kulttuurillisesti

    Äänestä

  • Aarnio sai todella kovan tuomion. Kahdesta taposta saa samansuuruisia tuomiota, Aarnio ei ketään tappanut, raiskannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän ei myöskään irrottanut kenenkään päätä kulttuurillisesti

    ja ENNEN MUUTA: hän on kokoomuslainen.

    Mutta hän ei pätkääkään piitannut suomalaisten nuorten tulevaisuudesta ja toikin niille huumeita, työttömiä kun ovat.

    Vapaamuurariverkosto pelasti tämän rikostenuusijan nimellistuoimiolla, siitähän tässä vain on kyse !

    Ostettu "oikeus"-laitos saisikin julkisesti vastata, miten he "tulkitsevat" rikosten "ensikertalaisuuden" yleensä ja erikseen aarnion tapauksessa ! jos eivät sitä tee, ovat samaa sakkia ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja ENNEN MUUTA: hän on kokoomuslainen.

    Mutta hän ei pätkääkään piitannut suomalaisten nuorten tulevaisuudesta ja toikin niille huumeita, työttömiä kun ovat.

    Vapaamuurariverkosto pelasti tämän rikostenuusijan nimellistuoimiolla, siitähän tässä vain on kyse !

    Ostettu "oikeus"-laitos saisikin julkisesti vastata, miten he "tulkitsevat" rikosten "ensikertalaisuuden" yleensä ja erikseen aarnion tapauksessa ! jos eivät sitä tee, ovat samaa sakkia ...

    Mullakin on hieno folihottu hahahahaha mutta onks sulla siinä vielä sateenkarivärit? hahahah

    Äänestä

asijan tunteva tuleva vanki istuu sen 3 vuotta,

Äänestä
  • Tuskin istuu edes kolmea vuotta vaan kaksi ja puoli vuotta, viimeiset puoli vuotta koevapaudessa. Avovankilaan pääsee vuoden, puolentoista kuluttua, sitten alkaa lomat pyörimään.

    Äänestä

Jos olisi ollut Afrikasta tai Lähi-Idästä tänne tullut kulttuurimme rikastuttaja, olisi saanut vain muutaman päivän yhdyskuntapalvelua ja yhteiskunta olisi maksanut oikeudenkäyntikulut.

Äänestä

VANKILAMATEMATIIKKA on kukkahattuakkojen laskuoppia jolla ei ole tartuntapintaa todellisuuteen.
Siksi kansan oikeudentaju tulee loukatuksi joka ikinen päivä joka ikisessä käräjäoikudessa , kun tuomioita yhditetään ja tuomarit halaa syyllisiä vedet silmissä.

Venäjällä on aivan sama meno , joten puheet siitä ,että suomi olisi oikeusvaltio voidaan unohtaa..............

Laki ei ole kaikille sama.

Äänestä
  • Jos ei Suomi kelpaa muuta Venäjälle, ihannemaahasi. Jos ei Venäjä kelpaa niin sitten Amerikan ihmemaahan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei Suomi kelpaa muuta Venäjälle, ihannemaahasi. Jos ei Venäjä kelpaa niin sitten Amerikan ihmemaahan.

    niin kauan kuin suomessa palkitaan siitä miten paljon ehdit tekemään rikoksia kalenterikuukauden / vuoden aikana niin harkittavana on muutto ISLANTIIN.

    Äänestä

Poliisina tehty rikos on minun mielestäni erityisen tuomittava. Huumekauppiaat tuhoavat monen viattoman ihmisen elämän, mikä näyttää unohtuneen oikeussalissa.

Äänestä
  • Nimenomaan. Tuomion olisi pitänyt olla vieläkin kovempi, kun kyse oli huumepoliisin johtajasta. Mikä tuommoinen 3 v linnatuomi muka on, kun jätkä on tehnyt melkein 20 rikosta!? Lisäksi edessä on murhasyytös Volkan Ünsalin murhaan liittyen. Aivan käsittämätöntä, miten voi kenenkään pokka riittää vuosikausien valehteluun oikeudessa, kun syyllisyys oli päivänselvä. Rahaa kukkaruukuissa, kännyköitä piilossa kengissä ym., virka-aikana seksiä prostituoidun kanssa, valheita valheitten perään, yhteistyötä pahimman luokan huumerikollisten kanssa, vaimolle Bemareita ja Mersuja, pojalle ok-talo jne. jen. Ja tuollaista rikollista vielä Leppiniemi puolustaa ja on pettynyt hovin tuomioon. Häikäilemätöntä toimintaa poliisilta, totesi hovioikeus!! Onko Aarnio saanut palkkaa tältä ajalta - luultavasti... Onneksi hänen rikollinen uransa poliisina on ainakin ohi, eikä hänen toimintansa ainakaan kasvattanut luottamusta poliisiin. Aarniolla yhtä kova pokka kuin eräällä A. A:lla, vaikka miehensä murhasta syytettiin ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä sai jopa tuomion. Miten kehtaavat edes näyttää naamaansa missään?!?!??!???

    Yhtä "tietämätön" miehensä hämäristä rahoista on Kike Elomaa... :D)))) Ihme hyysäämistä näitten julkkisrikollisten osalta.

    Äänestä

  • Sehän on valittu vuoden poliisiksi, on alansa huippuja.

    Äänestä

Siksi on ensikertalainen kun ei ole istunut vielä päivääkään siitä trevok tuomiosta eikä muistakaan tuomioista on ollut vain tutkintavankeudessa joka sitten hyvitetään. Ei noista tietenkään tule 18 eri tuomiota vaan ne tulee samassa nipussa muuten oikudenkäynti kestsi vielä vuosia ja rahaa mensi tolkuttomasti lisää ja näitä on suomessa kymmeniä vastaavia joka vuosi jossa monta rikosta tuomitaan yhdellä tuomiolla. Itse olen sitä mieltä että aseman takia tuomio pitäsi koventaa ja istua kokonaan.

1Äänestä

Eiköhän nyt lusiessaan saa taas lisää uusia juttuja ja paljastuksia niskaan joten koppihoito jatkuu seuraavat 10 vuotta

Äänestä

ei haluttu munata koko poliisi hallintoa isot pamput jäivät syyttämis päätöstä vaille,

Äänestä

Johonkin vankilakundiin (olikohan Vilhunen?) Aarnio on tutustunut alunperin veljensä kautta, kun Aarnion (jo kuollut ) veli istui linnassa (Sörkassa) tämän Vilhusen (?) kanssa. Eli perheessä muitakin rikollisia... Aarnion veli oli Vilhusen hyvä ystävä, "keikkakaveri"... Sillä lailla!

Äänestä
  • Aarnio ei vasikoinut ketään rikostoveriaan joten ties kuinka korkealla on noissa jengeissä ja ennen kiinnijäämistä vielä heidän yläpuolellaan virkanansa puolesta kunnon mafiooso. Myöskin vanhat jarin aikaan tullet tuomiot pitäsi avata uudestaan sehän on pelannut vain kilpailioitaan pois omien bisneksien tieltä rikkeitä varmasti löytyy sieltäkin kasapäin.

    Äänestä

AARNIO = tutti cabidi tutti . Suomen ensimmäinen mafiooso.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aarnio sai 10 vuoden kakun kahdekssastatoista (18) rikoksesta. Aikaisemmin oli tullut kolemen vuoden tuomio ns. Trevoc jutusta. Siinäkin rikoksia taisi olla kaksi.

Aarnio istuu 13 vuoden tuomiosta vain puolet, koska on ENSIKERTALAINEN. Kun tutkintavankeudessa on kulunut jo 3,5 vuotta niin istuttavaa jää vain 3v.

Kaupunkilaisjärkeen ei mahdu, että Aarnio tekee 20 rikosta ja häntä kohdellaan ensikertalaisena. Ensikertalaisena hän teki minusta YHDEN rikoksen ja toinen rikos oli jo rikoksen uusinta samoin kuin 18 seuraavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu