Miksi Jeesus jätti Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, vaikka tiesi tämän kieltävän hänet kolmasti ennen kuin kukko olisi laulanut? Jeeuksen kerrotaan osanneen ennustaa, ja kerrotaan näin tapahtuneen.
Pietari oli Paavalin kaveri, jota kirkko pitää ensimmäisenä paavinaan, ja joka ristiinnaulittiin pää alaspäin, ja Pietarin rististä tuli kaiken lisäksi vielä saatananpalvojien tunnus. Mitä kaikenlaisia viestejä Paavali on jättänyt jälkeensä?
Syntioppiin ja kreikkalaiseen mytologiaan perustuvassa Paavalin tekemässä kristuskultissa ei ole edes taivasta, jonka opin eteen vaikuttaa Pietari tehneen Paavalin ohella työtä, vaikka alkuperäisten kirjoitusten mukaan Jeesusta ei puhuteltu edes Herraksi - Kristuksesta ja Jumalan pojasta puhumattakaan, ja Stefanoksen puolustuspuheesta selviää, että mistä opista oli kyse, ja miten häntä ja Jeesusta syytettiin Jumalan pilkasta.
<<2.Pietarin kirje:
1:17 Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."
1:18 Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.
1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti (lat. lucifer) koittaa teidän sydämissänne.<<
Pietari viitaa kirjeessään itse luciferiin kristuskultin yhteydessä, kun taivaasta kuuluu ääni: Tämä on minun rakas poikani...
Olen aina ihmetellyt, että miksi Jeesus jätti Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, vaikka tiesi Pietarin kieltävän hänet. Selitys löytyy Jeesuksen alkuperäisten sanojen kokoelmassa. Kyse ei ole taivasten valtakunnan avaimista, vaan tiedon avaimista.
Tuomaan evankeliumi, Jeesuksen alkuperäisten sanojen kokoelma, löytyi Nag Hammadista, autiomaasta 1945:
<<Jeesus sanoi, ”Fariseukset ja kirjanoppineet ovat ottaneet tiedon avaimet ja piilottaneet ne. He eivät ole astuneet sisälle eivätkä anna kenenkään muunkaan tehdä niin. Olkaa te ovelia kuin käärmeet ja yksinkertaisia kuin kyyhkyset.”<<
Seuraamalla Pietaria, josta tuli fariseus ja rabbi Paavalin kaveri, pystyi seuraamaan tiedon avaimia, että mihin ja miten fariseukset ne piilotti. Ja ne piilotettiin kristuskulttiin, kuten Pietari kertoo.
Samasta asiasta Paavali sanoo:
<<"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".<<
Paavali sanoikin ristinnaulinneensa maailman itselleen, kirosi taivaan enkelin, jos se lausuisi toista evankeliumia kuin hänen antamaansa. Sanoi myös, ettei uskovilla ole muuta isää kuin hän, koska hän synnytti heidät evankeliumin kautta kiivailessaan Jumalan kiivaudella, kun asetti yhden miehen eteen puhtaan neitsyen.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos Jeesus olisi etsinyt täydellistä ihmistä ei Hän olisi voinut antaa mitään tehtäviä kenellekään 🤓
Paavalin eikä Pietarinkaan kuolinsyystä ole mitään varmuutta, roomalaiset eivät kirjoittaneet niistä mitään. Ei edes kuolinvuottakaan ole tiedossa.
Miten Apostolit kuolivat?
PIETARI - ristiinnaulittiin Neron aikana omasta pyynnöstään pää alaspäin
FILIPPUS - kärsi marttyyrikuoleman Hierqapoliksessa Fryygiassa. Hänet ruoskittiin,
heitettiin vankilaan ja myöhemmin ristiinnaulittiin v. 54 jkr.
TUOMAS - kärsi marttyyrikuoleman Intiassa sen jälkeen kun hän oli saanut osakseen pakanallisten pappien vihan. Hänet keihästettiin Madrasissa
LUUKAS - kreikkalaiset epäjumalain papit hirttivät hänet öljypuuhun.
MATTEUS - useimmat varhaiset kirjoittajat sanovat hänen kuolleen Etiopiassa. Hänet surmattiin pertuskalla Naalabahin kaupungissa v. 60 jkr.
MARKUS - työskenteli ja kärsi marttyyrikuoleman Egyptissä. Aleksandrialaiset repivät hänet kappaleiksi suuressa Serapis-jumalan juhlassa
ANDREAS - ristiinnaulittiin Edessassa Turkissa
BARTOLOMEUS - kärsi marttyyrikuoleman Armeniassa. Hänet nyljettiin elävänä ja
ristiinnaulittiin pää alaspäin
JAAJOB - kärsi marttyyrikuoleman Herodes Agrippan toimesta 10 vuotta Stefanuksen kivittämisen jälkeen. Kleemens Aleksandrialaisen kertoman mukaan
Herodes oli nostattanut vainot kristittyjen johtajia vastaan toivoen saavansa
täten pyyhkäistyksi kristinuskon pois. Jaakob johdettiin mestauspaikalle ja
kun hänen syyttäjänsä näki apostolin epätavallisen rohkeuden, polvistui hän Jaagobin jalkojen juureen, pyysi anteeksi tekoaan, tunnustautui kristityksi ja päätti, ettei Jaakob yksinään vastaanottaisi marttyyriuden kruunua. Heidät molemmat mestattiin samalla kertaa.
JOHANNES - vaipui kuolon uneen Efesossa oltuaan vankina Patmoksen saarella useita vuosia
JUUDAS - teki itsemurhan
NATANAEL - ei ole tietoa kuolihntavasta
BARNABAS - tödennäköisesti kärsi marttyyrikuoleman, vaikka siitä ei ole todisteita
PAAVALI - teloitettiin Neron toimesta mestaamalla
MATTIAS- valittiin Juudaksen paikalle. Hänet kivitettiin Jerusalemissa ja sen jälkeen mestattiin
Herää kysymys, miksi kaikkivaltias Jumala ei ole puuttunut asioiden kulkuun enää VANHAN TESTAMENTIN ajan jälkeen, jolloin hän pelasti hätään joutunutta Israelin kansaa vihollisiltaan. Jumala aikojen alussa tuhosi ihmiskuntaa hukuttamalla ja monella muulla tapaa, mutta piiitkään aikaan Hän ei ole antanut kuulua itsestään. Nämä Apostolien julmat kuolemat osoittavat sen, ettei heidän saamansa Pyhä-Henki auttanut heitä ollenkaan, vaan kaikki kokivat samankaltaisen kohtalon kuin JEESUS. Aopostolit ja Jeesus siis tapattivat itsensä ihan antaumuksella luullen siten voittaan maailman pahuuden, mutta mites on nyt? Pahuus on voittanut aina ja koko historian ajan Jkr. kristityt ovat saaneet tuta nahoissaan pahuuden voimien vallan. Jeesusta tässä vaan odotellaan, jolloin Hän viimeinkin näyttäisi kuka täällä hallitsee , mutta elämä vaan jatkuu ja tappaminen.
Ei pidä paikkaansa. Nuo ovat arveluita jokainen.
Ei vaan tutkittua tietoa 🤓
<<Herää kysymys, miksi kaikkivaltias Jumala ei ole puuttunut asioiden kulkuun enää VANHAN TESTAMENTIN ajan jälkeen, jolloin hän pelasti hätään joutunutta Israelin kansaa vihollisiltaan.<<
Sen vuoksi, koska tarina israelilaisista on jälkeenpäin tuotettua, eikä sillä ole mitään historiallista pohjaa. Ja on siis vain satua.
Ja on huomioitava nyt sellainen asia myös, että nämä luettelemasi apostolien surmat edellä liittyvät Jeesuksen opetuksiin - he eivät olleet Paavalin opetuslapsia, eikä kyseessä ollut Paavalin tekemä syntioppiin perustuva Aabrahamin uskonto minkä vuoksi heidät surmattiin.
Paavalin oppi sai tietysti olla ja elää, ja varmasti Paavalillla oli suhteidensa ansiosta hyvät suojelijat, ja Rooman kansalaisena pystyi auttamaan Roomaakin niin, että siellä saatiin uskonrauha, kun otettiin vahat pakanakultin riitit ja Paavalin syntioppi samaan nippuun, kuten tehtiinkin ja saatiin kristiuskon tästä muodosta oikein Rooman valtiouskonto.
Mikä oli Pietarin kuolinvuosi sitten? Senhän nyt pitäisi olla aika oleellinen tieto, jos oli kerran Roomassa, jossa oli tarkka kirjanpito kaikesta tapahtuneesta.
Olivatko Pietari ja Paavali samaan aikaan Roomassa, kun olet molemmille merkinnyt kuolinajaksi Neron aika. Paavalihan oli Rooman kansalainen, varakkaan perheen vesa ja maineikkaan rabbi Gamaliel vanhimman oppilas.
Alotus on paskaa.
Mikä vika siinä on? Onko sitä vaikea ymmärtää?
Jos muita ei ollut paikalla
Jaakob oli ainoa apostoli, jonka kuolema on selostettu Raamatussa. Ap.t.12:2 Kuningas Herodes "mestautti Jaakobin." Ap.t.12:17 "Ilmoittakaa tämä Jaakobille ja veljille."