Kirkkohallitus teki pahan virheen kun antoi pirulle pikkusormen ryhtyessään yhteistyöhön SETAN kanssa:
Kirkko ja sen arvot eivät ole enää sitä mihin aikoinaan rippikoulussa olen luvannut. Monet toisetkin heteroihmiset kyselevät voiko enää olla kirkon jäsenenä. Niin härskiä touhua oli lauantaina Helsingissä
Kirkkohallitus teki pahan virheen
40
<50
Vastaukset
"Monet toisetkin heteroihmiset kyselevät voiko enää olla kirkon jäsenenä."
Tätä kyselevät oikeastaan muutaman Räsäsen ja kumppaneiden tapaiset erittäin konservatiiviset kirkkoon kuuluvat.
Ja uhkailevat erolla jota eivät sitten kuitenkaan toteuta.
Suurin osa Suomalaisista kannattaa seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisia oikeuksia josta esim. pridessä on kyse.Ei taida edes pride kannattaa seksuaalivähemmistön yhdenvertaisia oikeuksia.
"Perussuomalaisiin kuuluvat LGBT-ihmiset suunnittelivat osallistumista Prideen, mutta Heseta (Helsingin Seta) käytännössä bännäsi heidän osallistumisensa. Heseta nimittäin vaati Perussuomalaisten homojaostoa sitoutumaan sataprosenttisesti tiettyihin arvoihin ja poliittisiin tavoitteisiin. Mikäli he eivät näihin sitoudu, niin heidän pääsynsä Prideen estetään. Listaan kuului kaikennäköisiä vihervasemmiston ajamia asioita, kuten maahanmuuton edistäminen ja isättömien lasten tuottaminen lesbopareille. Huomatkaa, että Heseta vaati sataprosenttista sitoutumista listaamiinsa asioihin. Ei siis vain yhteen tai kahteen. Eli mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo."
(musta orkidea)ArtoTTT kirjoitti:
Ei taida edes pride kannattaa seksuaalivähemmistön yhdenvertaisia oikeuksia.

(musta orkidea)Jos porukka ei kannata yhdenvertaisia oikeuksia niin miksi heidän tulisi marssia niiden kanssa jotka kannattavat?
Kerrohan artoseni.ArtoTTT kirjoitti:
Ei taida edes pride kannattaa seksuaalivähemmistön yhdenvertaisia oikeuksia.
"Perussuomalaisiin kuuluvat LGBT-ihmiset suunnittelivat osallistumista Prideen, mutta Heseta (Helsingin Seta) käytännössä bännäsi heidän osallistumisensa. Heseta nimittäin vaati Perussuomalaisten homojaostoa sitoutumaan sataprosenttisesti tiettyihin arvoihin ja poliittisiin tavoitteisiin. Mikäli he eivät näihin sitoudu, niin heidän pääsynsä Prideen estetään. Listaan kuului kaikennäköisiä vihervasemmiston ajamia asioita, kuten maahanmuuton edistäminen ja isättömien lasten tuottaminen lesbopareille. Huomatkaa, että Heseta vaati sataprosenttista sitoutumista listaamiinsa asioihin. Ei siis vain yhteen tai kahteen. Eli mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo."
(musta orkidea)"Lisäksi Heseta vaati edustajansa ja Perussuomalaisten välillä käytyä kirjeenvaihtoa julkiseksi. "
Mitä salattavaa persuilla oli kun eivät suostuneet tähän?
Kerrohan artoseni kun otit asian esiin.
Veikkaan että jos kirjeenvaihto julkaistaan tämä "mustan orkidea" väite jota levität näyttäytyykin täysin erilaisessa valossa kun "musta orkidea" antaa ymmärtää.
Siinä syy salailuun.ArtoTTT kirjoitti:
Ei taida edes pride kannattaa seksuaalivähemmistön yhdenvertaisia oikeuksia.
"Perussuomalaisiin kuuluvat LGBT-ihmiset suunnittelivat osallistumista Prideen, mutta Heseta (Helsingin Seta) käytännössä bännäsi heidän osallistumisensa. Heseta nimittäin vaati Perussuomalaisten homojaostoa sitoutumaan sataprosenttisesti tiettyihin arvoihin ja poliittisiin tavoitteisiin. Mikäli he eivät näihin sitoudu, niin heidän pääsynsä Prideen estetään. Listaan kuului kaikennäköisiä vihervasemmiston ajamia asioita, kuten maahanmuuton edistäminen ja isättömien lasten tuottaminen lesbopareille. Huomatkaa, että Heseta vaati sataprosenttista sitoutumista listaamiinsa asioihin. Ei siis vain yhteen tai kahteen. Eli mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo."
(musta orkidea)Ja ps.. kyllä pridessä kannatetaan yhdenvertaisia oikeuksia myös niille seksuaalivähemmistöön kuuluville jotka ovat persuja, vaikka he eivät itse niitä kannattaisikaan.
ArtoTTT kirjoitti:
Ei taida edes pride kannattaa seksuaalivähemmistön yhdenvertaisia oikeuksia.
"Perussuomalaisiin kuuluvat LGBT-ihmiset suunnittelivat osallistumista Prideen, mutta Heseta (Helsingin Seta) käytännössä bännäsi heidän osallistumisensa. Heseta nimittäin vaati Perussuomalaisten homojaostoa sitoutumaan sataprosenttisesti tiettyihin arvoihin ja poliittisiin tavoitteisiin. Mikäli he eivät näihin sitoudu, niin heidän pääsynsä Prideen estetään. Listaan kuului kaikennäköisiä vihervasemmiston ajamia asioita, kuten maahanmuuton edistäminen ja isättömien lasten tuottaminen lesbopareille. Huomatkaa, että Heseta vaati sataprosenttista sitoutumista listaamiinsa asioihin. Ei siis vain yhteen tai kahteen. Eli mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo."
(musta orkidea)Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.
Ainoastaan ArtoTTT ja muutama muu filistealainen on eri mieltä.
Arto ja kaverinsa voi erota kirkosta ja perustaa vaikka oman seurakunnan.
Ehdotan nimeksi "Murheenalhon seurakuntaa"Pe.ku kirjoitti:
Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.
Ainoastaan ArtoTTT ja muutama muu filistealainen on eri mieltä.
Arto ja kaverinsa voi erota kirkosta ja perustaa vaikka oman seurakunnan.
Ehdotan nimeksi "Murheenalhon seurakuntaa"#Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.#
Paitsi ettei päätöksentekijällä ollut mitään valtuuksia tehdä sellaista päätöstä, eli silloin ei ole virallista päätöstäkään.ArtoTTT kirjoitti:
#Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.#
Paitsi ettei päätöksentekijällä ollut mitään valtuuksia tehdä sellaista päätöstä, eli silloin ei ole virallista päätöstäkään.Tuo on siis yhden piispan mielipide asiasta.
ArtoTTT kirjoitti:
#Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.#
Paitsi ettei päätöksentekijällä ollut mitään valtuuksia tehdä sellaista päätöstä, eli silloin ei ole virallista päätöstäkään.Kommenteistasi päätelleen ei muuten uskoisi että sinäkin artoseni kannatat moniarvoisuutta.
:-)- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
Ei taida edes pride kannattaa seksuaalivähemmistön yhdenvertaisia oikeuksia.
"Perussuomalaisiin kuuluvat LGBT-ihmiset suunnittelivat osallistumista Prideen, mutta Heseta (Helsingin Seta) käytännössä bännäsi heidän osallistumisensa. Heseta nimittäin vaati Perussuomalaisten homojaostoa sitoutumaan sataprosenttisesti tiettyihin arvoihin ja poliittisiin tavoitteisiin. Mikäli he eivät näihin sitoudu, niin heidän pääsynsä Prideen estetään. Listaan kuului kaikennäköisiä vihervasemmiston ajamia asioita, kuten maahanmuuton edistäminen ja isättömien lasten tuottaminen lesbopareille. Huomatkaa, että Heseta vaati sataprosenttista sitoutumista listaamiinsa asioihin. Ei siis vain yhteen tai kahteen. Eli mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo."
(musta orkidea)HeSetaa ei ole enää olemassa. HelsinkiPriden järjesti toisenniminen yhdistys.
Vain kirkon äärivanhoilliset piirit nostivat asiasta älämölön ja syynä on se että toivotaan mahdollisimman monen tavisjäsenen eroavan jotta pieni vanhoillisten piiri pääsee kunnolla niskan päälle. Yliopistollakin teologiaa lukemassa on paljon näitä vanhoillisia ja kun he siirtyvät pappisjoukkoon, tilanne pahenee aina vaan lisää. Espoon piispan valinnassa vanhoillinen ehdokas ei onneksi päässyt lisäämään vanhoillisten piispojen joukkoa. ArtoTTT kirjoitti:
#Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.#
Paitsi ettei päätöksentekijällä ollut mitään valtuuksia tehdä sellaista päätöstä, eli silloin ei ole virallista päätöstäkään.Mutta eikös nyt voisi lähettää viestin: Synnin palkka on......
Tai nostaa syyte päättäjiä vastaan.ArtoTTT kirjoitti:
#Kirkko on tehnyt virallisen päätöksen ja pulinat pois.#
Paitsi ettei päätöksentekijällä ollut mitään valtuuksia tehdä sellaista päätöstä, eli silloin ei ole virallista päätöstäkään.Onko päätös siis kumottu ja jos niin missä (muualla kuin äärikonservatiivien mielikuvituksissa). Lisäksi, missä on haaste päätöksen tehneille, jos kerran jotain sääntöä rikottiin.
ps sitä ihmettelen, että kirkkohallituksen johtokuntaan on valikoitunut noinkin liberaalisti ajattelevia. Ehkä kirkolla on vielä toivoa.
"Monet toisetkin heteroihmiset kyselevät voiko enää olla kirkon jäsenenä"
Jos tuntuu siltä että ei voi olla kirkon jäsen niin sitten vaan eroaa kirkosta. Turha asiasta on Räsäsen tapaan alkaa jauhamaan julkisuudessa.
Sinäkin voisit erota niin ei tarvitsisi täällä tehdä näitä typeriä aloituksia "anonyymi" nimimerkillä enää jatkossa.Veikkaan, ettei aloittaja edes kuulu kirkkoon, se on niitä ääripään äänekkäitä helluntailaisia, hyvin todennäköisesti.
- Anonyymi
Oli niin härskiä touhua että aloittaja on ollut siitä saakka aivan kiihdyksissä, huohottaa ja posket punottaa.
Noilla on posket punoittaneet, kädet tärisseet ja kuppi mennyt nurin ainakin siitä asti, kun niiden mitta tuli lopullisesti täyteen eli Salkkari-Kalle paljastui homoksi ;-)
Päätöksen teki kirkkohallituksen johtoryhmä, ei kirkkohallitus. Ja arkkipiispa komppasi päätöstä.
Koska Suomen kansan ja oletettavasti myös siis seurakuntalaisten enemmistö kannattaa uutta avioliittolakia ja seksuaalisten vähemmistöjen tasavertaisia oikeuksia, jota tuo kirkkohallituksen johtoryhmän päätöskin tukea Pride-viikkoa tuki, niin päätös oli täysin sopusoinnussa seurakuntalaisten enemmistön kanssa.
Pienelle äärikonservatiiviselle vähemmistölle se ei tietenkään kelvannut, mutta mikäpä päätös kaikille kelpaisi.- Anonyymi
Kirkkohallitus ei ole tehnyttmitään virhettä, koska olemme arvioineet Setalaiset potentiaalisiksi kirkollisveron maksajiksi, emmekä usko heidän kitsastelevan myöskään kolehtihaavia täyttäessään. Toivotamme heidät myöskin tervetulleiksi sankoin joukoin kirkkomme nuorisotoiminnan pariin, jossa on ollut huutava pula heistä.
Vaikka anonyymisti asian kerroitkin, niin onnittelut kirkolle uudesta ja tuoreesta linjavalinnasta ;-)
Homopedofiilit saastuttaa kirkon ja pahentaa lapset.
- Anonyymi
Kirkko satsaa tulevaisuuteen. Se kestää kyllä konservatiivien lähdön muttei sitä, että liberaalit nuoret jättävät kirkon. Ei varmaan mene kuin muutama vuosi niin samaa sukupuolta olevat voivat astella vihille kirkossa. Sekin on väistämätöntä mikäli kirkko aikoo pitää suurinmanosan jäsenistään. Se voi tuntua koruttomalta konsuista mutta kirkko vaan on niin suuri bisnes, ettei sitä pyöritetä pelkillä konsuilla.
- Anonyymi
Miksi ateistit hilluvat tällä palstalla? Eikö heidän pitäisi olla omassa piirissään ihmettelemässä tätä iljettävää menoa mitä ovat aiheuttaneet.
- Anonyymi
Miksi uskikset puhuvat kaikki päivät homoista ja ateisteista? Eikö teillä ole tähdellisempää tekemistä?
- Anonyymi
Toivon, että sinun kaltaisesi pääsevät päättämään kirkon linjasta, pian jäsenmäärä on muutama tuhat aktiivia eikä valtion tarvitse rahoittaa.
- Anonyymi
Maailman kaikkien, noin 2 miljardin kristittyjen linja on lähellä konservatiivisten luterilaisten linjaa. Suomen liberaaliluterilaiset edustavat vain noin prosentin osaa, promillea maailman kaikista kristityistä. Koska konservatiivisesti ajattelevia kristittyjä on varsin suuri osa maailman väestöä ja Suomen on pienenä maana käytävä globaalissa maailmassa ulkomaankauppaa selvitäkseen tässä maailmassa, niin maailman kristittyjen halveksinta ei tule parantamaan Suomen tilannetta. Kuka haluaisi tehdä kauppaa sellaisen kansan kanssa, joka halveksii heidän arvojaan. Joten onnea vaan ateistit ja liberaaliluterilaiset yritykselle parantaa Suomen kilpailukykyä maailmalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Raha se on kuule mikä kaupoissa ratkaisee ja se tunnetusti haisee aina samalle tuli se sitten mistä hyvänsä. Väittämäsi ei kyllä kestä muutenkaan. Tunnetusti konservatiivit ymmärtävät rahan päälle oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että ei liene yhtään sellaista herätysliikettä joissa ei olisi raha huijauksia nähty ;)

Onko Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota vain median luomaa harhaa?

No ei tietenkään muttei siinä ole mitään uskonnollista taustalla vaan puhtaasti juuri raha. Kiinalaiset kun tunnetusti tekevät monet tuotteet paljon halvemmalla niin noilla tullimaksuilla yritetään ohjailla ihmisten ostos tottumuksia, ihan peruskonsti oman talouden pönkittämiseen.
Jenkit ovat esimerkiksi käynneet vuosikymmeniä kauppaa öljystä (tosin osan kyllä ihan varastaneetkin) ja käyvät yhä lähi-idän maiden kanssa kauppaa. Meinaatko, että ne öljynmyyjät jossain saudeissa on konservatiivi kristittyjä ;)
No ei tietenkään. Samoin kuin raha niin löpökin haisee samalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raha se on kuule mikä kaupoissa ratkaisee ja se tunnetusti haisee aina samalle tuli se sitten mistä hyvänsä. Väittämäsi ei kyllä kestä muutenkaan. Tunnetusti konservatiivit ymmärtävät rahan päälle oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että ei liene yhtään sellaista herätysliikettä joissa ei olisi raha huijauksia nähty ;)
Otetaanpa esimerkki. Ison autokonsernin, esimerkiksi Volkswagenin ylin johto ja myyntijohtaja olisivat hartaita katolisia kristittyjä ja suomalaiset ateistiset neuvottelijat haluavat saada kyseiset autot sopivin hinnoin Suomeen. Neuvottelujen lomassa suomalaiset ateistineuvottelijat päättävät pehmentää neuvottelutilannetta esittämällä kaikille, että lähdetäänpä joukolla huoriin avaamalla bissetölkit hartaiden katolisten edessä. Voi olla, ettei tämän jälkeen volkkareita saada Suomeen ainakaan edukkaalla hinnalla, jos ollenkaan autojen tuotantolinjan erilaisten tuotankatkojen vuoksi.

Oliskohan ne Volkkarilla noin herkkiä. Nehän käytti jo aikoinaan juutalaisia pakkotyössä ja muistelempa , et joku huijaus niillä oli jokunen vuosi sitten ja joutuivat maksamaan melkoiset korvaukset. Joten voi olla, ettei siellä ihan kruunut kirkkaimpina kiillä.
Tollaset mielikuvat, että kännissä asioita hoideltaisiin ja huorilla voideltaisiin niin ovat kyllä auttamattomasti mennyttä aikaa, ehkä Kekkosen ja Karjalaisen aikana noin toimittiinkin. Nykyään bisnes on bisnestä ja jos tuolla tasolla aiheuttaa jotain ongelmaa, niin takuuvarmasti työpaikkansa menettää ja sen jälkeen pääsee korkeintaan myymään käytettyjä autoja. Ylipäätänsä jos ajatellaan, että tuo pitäisi paikkansa, siis väittämä, ettei tietyt uskovaiset tee kauppaa kuin tiettyjen kanssa niin ei kait mitään maailmankauppaa olisikaan.
Raha on se mikä hommaa pyörittää. Eikä edes kiihkeimmät uskovaiset sotke siihen uskontoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliskohan ne Volkkarilla noin herkkiä. Nehän käytti jo aikoinaan juutalaisia pakkotyössä ja muistelempa , et joku huijaus niillä oli jokunen vuosi sitten ja joutuivat maksamaan melkoiset korvaukset. Joten voi olla, ettei siellä ihan kruunut kirkkaimpina kiillä.
Tollaset mielikuvat, että kännissä asioita hoideltaisiin ja huorilla voideltaisiin niin ovat kyllä auttamattomasti mennyttä aikaa, ehkä Kekkosen ja Karjalaisen aikana noin toimittiinkin. Nykyään bisnes on bisnestä ja jos tuolla tasolla aiheuttaa jotain ongelmaa, niin takuuvarmasti työpaikkansa menettää ja sen jälkeen pääsee korkeintaan myymään käytettyjä autoja. Ylipäätänsä jos ajatellaan, että tuo pitäisi paikkansa, siis väittämä, ettei tietyt uskovaiset tee kauppaa kuin tiettyjen kanssa niin ei kait mitään maailmankauppaa olisikaan.
Raha on se mikä hommaa pyörittää. Eikä edes kiihkeimmät uskovaiset sotke siihen uskontoa.Eivät amerikkalaiset halunneet käydä kauppaa tietyn rajan jälkeen Saddam Husseinin kanssa vaan sen sijaan USA hyökkäsi Irakiin ja tuhosi Irakin silloisen hallinnon. Rahan vaikusvaltakin on rajallinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliskohan ne Volkkarilla noin herkkiä. Nehän käytti jo aikoinaan juutalaisia pakkotyössä ja muistelempa , et joku huijaus niillä oli jokunen vuosi sitten ja joutuivat maksamaan melkoiset korvaukset. Joten voi olla, ettei siellä ihan kruunut kirkkaimpina kiillä.
Tollaset mielikuvat, että kännissä asioita hoideltaisiin ja huorilla voideltaisiin niin ovat kyllä auttamattomasti mennyttä aikaa, ehkä Kekkosen ja Karjalaisen aikana noin toimittiinkin. Nykyään bisnes on bisnestä ja jos tuolla tasolla aiheuttaa jotain ongelmaa, niin takuuvarmasti työpaikkansa menettää ja sen jälkeen pääsee korkeintaan myymään käytettyjä autoja. Ylipäätänsä jos ajatellaan, että tuo pitäisi paikkansa, siis väittämä, ettei tietyt uskovaiset tee kauppaa kuin tiettyjen kanssa niin ei kait mitään maailmankauppaa olisikaan.
Raha on se mikä hommaa pyörittää. Eikä edes kiihkeimmät uskovaiset sotke siihen uskontoa.Mutta tällä palstalla ateistit haluavat kuitenkin sotkea kaiken ateismiinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät amerikkalaiset halunneet käydä kauppaa tietyn rajan jälkeen Saddam Husseinin kanssa vaan sen sijaan USA hyökkäsi Irakiin ja tuhosi Irakin silloisen hallinnon. Rahan vaikusvaltakin on rajallinen.
Eiköhän tuossa ollut kaikenlaista säätöä. Paljonhan noista on juttuja ollut mutta enpä nyt lähde niitä tähän repimään. Se nyt kuitenkin lienee selvää, ettei jenkit sinne menneet minkään demokratian takia tai levittämän evankeliumia.
Jos maailma olisi todella moraalisesti noin "korkeaotsainen" (enkä tarkoita vinoiluna, en oikein muutakaan keksinyt) niin olisi suomessakin parinkin ison kauppaketjun laajentuminen tyssännyt alkumetreille ja muistaakseni yksi suurimpia kuljetusliikkeitä on myös uskovaisten omistuksessa. Noiden tie olisi noussut pystyyn koska eiväthän he olisi voinneet kauppaa tehdä ateistien tai liberaalien kanssa. Tuloksesta voi kuitenkin kaikki nähdä, että kauppa on käynnyt ja raha vaihtanut mukavasti omistajaa.
Maailmankaupalle tuskin oikein mitään voi enää. Paitsi, että miettimällä niitä omia ostoksiaan voi ehkä hiukan vaikuttaa.
Juhis Ahvio sai taas blogin aikaan näin sanoen:
"Sateenkaariseksuaalisuuteen ei saa suhtautua puolueettomasti eikä sitä saa lainkaan arvostella."
Tälle poppoolle tuntuu olevan mahdoton rasti tajuta, että ihmisten laillisen seksuaalisuuden moittiva arvostelu menee perustuslain kieltämän ihmisarvon loukkaamisen puolelle. Se on myös täysin tarpeetonta; mitä ihmettä hyödyllistä sillä voidaan saavuttaa, että kritisoidaan (yleensä täysin tuntemattomia) ihmisiä heidän intiimeimpien asioidensa kautta?
Minä voin huoleti kritisoida Juhista vaikka siitä, että hän kovien tulojensa vastineeksi ei tee kerrassaan mitään isänmaan ja Suomen kansan kannalta hyödyllistä työtä vaan paremminkin päinvastoin. Silti hänellä on siihen laillinen oikeus, kuten minullakin on oikeus dissata hänen typerehtimisiään.- Anonyymi
En voisi olla enää porton jäsen! Erosin v. 1987 kirkosta, mutta en Jumalasta!
- Anonyymi
Luulet vaan että et eronnut Jumalasta.
- Anonyymi
Pride-tapahtuman tuomitseminen on kaukana todellisesta kristillisyydestä. Kristiilinen rakkaus kattaa kaikki ihmiset, jotka seurakunnassa ovat. Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Liittykää kaikki kirkkoon, jotka eivät siellä ole vielä. Rakentakaamme siitä yhteisö, joka puhaltaa yhten hiileen.
- Anonyymi
"Kristillinen rakkaus kattaa kaikki ihmiset, jotka seurakunnassa ovat."
Mutta ei siis niitä, jotka eivät ole seurakunnassa? Heille toivotat tervemenoa helevettiin?
Voi kun vielä, 'tosikristityt', jättäisitte seurakuntien ulkopuolella olevat rauhaan käännytysyrityksiltänne.
Helevettiin meno on pikku kärsimys niihin verrattuna
Homot. Pikkanen kappeli.
- Anonyymi
Seurakuntia on muitakin kuin vain luterilainen kirkko. Ns suvaitsevaiset eivät kiusaa ortodokseja,lähetyshiippakuntalaisia ja konservatiivisia vapaissa kirkkokunnista olevia.
Vaikka eroan kirkosta,niin Jeesukuksesta Vapahtajastani en luovu.
Tämän palstan ateisteille koittaa kovat ajat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633