Eräs isäntä rakensi tilalleen älykkään talon, mikä oli varustettu uusimmalla elektroniikalla ja tietotekniikalla. Keskusyksiköt ja anturit säätelivät älykkään talon toimintoja, ilman lämpötilasta kahvinkeittimeen saakka. Älykäs talo kuuli välillä sisältään omituista koputusta, mutta älykäs talo alkoikin tarkkailla talon ympäristöä entistä tarkemmin, vaikka oli varma, ettei varas ollut päässyt taloon sisälle. Lopulta talon isäntä muutti pois ja katkaisi älykkäästä talosta virran ja älykäs talo menetti samalla kaiken tietoisuutensa.
Minulle on joskus sanottu, että olisin harvinaisella tavalla tasapainossa oman itseni kanssa. Jotkut sanovat, että he tulisivat heti hulluksi, jos he joutuisivat asumaan noin rauhallisella paikalla maaseudulla. Olen joskus vienyt ystäviäni erämaapitäjien salomaille ja aina he ovat sanoneet olleensa poislähtiessä virkeämpiä kuin tullessa, vaikka alkuun ajattelivat, ettei keskellä ei mitään voi olla yhtään mitään.
Se, mikä minulle on luovaa yksinoloa ja yhteyttä Jumalaan, on useimmille yksinäisyydenpelkoa, mikä taas johtuu sisäisen elämän puutteesta. Yksinolon määritys arvoasteikossa kaikin tavoin vältettäväksi ja pelottavaksi asiaksi, on materialistista ja ihmisen psyykkeelle vahingollista. Luovan yksinolon taidon oppinut mystikko voi sisäisessä hiljaisuudessa kuulla Hengen äänen puhuvan. Tämä yksinäisyys, mikä tekee jotkut hulluiksi, on toiselle valaistumisen valine.
Jotkut ihmettelevät, että miksi sanon erämaapitäjien salomaita kirkoksi, sillä eihän siellä Jumala vastaan kävele. Ei kävelekään, mutta ihmisen sisällä on jotakin, mikä koko ajan odottaa löytämistään. Kun tämä potentiaalinen ja näkymätön sisäinen todellisuus on löytynyt, sen aktualisoitumista voidaan kutsua uudestisyntymiseksi.
Sisäistä todellisuutta ei voi löytää aktualisoituneen ja näkyvän aistimaailman avulla. Siksi aistimaailmasta irrottautuminen on välttämätöntä ja se onnistuu parhaiten erämaan yksinäisyydessä. Aistittava todellisuus on harhauni, potentiaalisen ja täydellisen todellisuuden verho. Raamatun profeetatkin menivät autiomaihin eristäytyessään maailman humusta, kun etsivät Totuutta.
Lopuksi kerron todella omituisen tapauksen parin vuoden takaa erään erämaapitäjän salomailta. Aivan kesy varpunen lensi viereeni ja otin sen käteeni ja silittelin sen päätä. Tuolloin tulin vakuuttuneeksi, että aikojen alussa on ollutkin noin, mutta sitten on tapahtunut jotain, miksi eläimet pelkäävät ja säikkyvät ihmistä. Evankeliumeissakin sanotaan, että ihminen voi pitää käärmettä kädessään ja polkea myrkyllisiä skorpioneja, joten ihmettelen, miksi endeemiset eli kotoperäiset karhut ja ilvekset voivat peloittaa ihmisiä.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
Minulle on joskus sanottu, että olisin harvinaisella tavalla tasapainossa oman itseni kanssa. Jotkut sanovat, että he tulisivat heti hulluksi, jos he joutuisivat asumaan noin rauhallisella paikalla maaseudulla. Olen joskus vienyt ystäviäni erämaapitäjien salomaille ja aina he ovat sanoneet olleensa poislähtiessä virkeämpiä kuin tullessa, vaikka alkuun ajattelivat, ettei keskellä ei mitään voi olla yhtään mitään.
Se, mikä minulle on luovaa yksinoloa ja yhteyttä Jumalaan, on useimmille yksinäisyydenpelkoa, mikä taas johtuu sisäisen elämän puutteesta. Yksinolon määritys arvoasteikossa kaikin tavoin vältettäväksi ja pelottavaksi asiaksi, on materialistista ja ihmisen psyykkeelle vahingollista. Luovan yksinolon taidon oppinut mystikko voi sisäisessä hiljaisuudessa kuulla Hengen äänen puhuvan. Tämä yksinäisyys, mikä tekee jotkut hulluiksi, on toiselle valaistumisen valine.
Jotkut ihmettelevät, että miksi sanon erämaapitäjien salomaita kirkoksi, sillä eihän siellä Jumala vastaan kävele. Ei kävelekään, mutta ihmisen sisällä on jotakin, mikä koko ajan odottaa löytämistään. Kun tämä potentiaalinen ja näkymätön sisäinen todellisuus on löytynyt, sen aktualisoitumista voidaan kutsua uudestisyntymiseksi.
Sisäistä todellisuutta ei voi löytää aktualisoituneen ja näkyvän aistimaailman avulla. Siksi aistimaailmasta irrottautuminen on välttämätöntä ja se onnistuu parhaiten erämaan yksinäisyydessä. Aistittava todellisuus on harhauni, potentiaalisen ja täydellisen todellisuuden verho. Raamatun profeetatkin menivät autiomaihin eristäytyessään maailman humusta, kun etsivät Totuutta.
Lopuksi kerron todella omituisen tapauksen parin vuoden takaa erään erämaapitäjän salomailta. Aivan kesy varpunen lensi viereeni ja otin sen käteeni ja silittelin sen päätä. Tuolloin tulin vakuuttuneeksi, että aikojen alussa on ollutkin noin, mutta sitten on tapahtunut jotain, miksi eläimet pelkäävät ja säikkyvät ihmistä. Evankeliumeissakin sanotaan, että ihminen voi pitää käärmettä kädessään ja polkea myrkyllisiä skorpioneja, joten ihmettelen, miksi endeemiset eli kotoperäiset karhut ja ilvekset voivat peloittaa ihmisiä.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen anssasi samaa mieltä.Vain hljaisuudessa voi löytää sismpänsä ja rauhan.Ajan melu häiritsee.
Olemme niin irtautúneet luonnosta,että toiset jopa pelkäävät sitä.
Sisänen kokemus on jokaiselle hvyín yksilööllinen tahtuma.Sitä ei edes pysty kuvailemaan toiselle.Eikä se edes aina ole tarpeen.
Eräs Eino Leinon kuuluisa runokin sanoi, että kell' onni on, se onnen peittäköön, kell' aarre on, se aarteen kätkeköön, kell' onni on, juoskoon korpehen jne... Nyt meni varmasti jo väärin, kun ulkoa aloin Leinoa siteeraamaan.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
".....Mitä enemmän samoilin suurissa humisevissa erämaissa, sitä enemmän tästä erämaasta muodostui osa minun sieluani - samalla myös minun pyhäkköni ja temppelini. Kaukana oli katala maailma ja kaukana ne ihmiset, jotka olivat siihenastisen elämäni sysineet ja tyrkkineet. Erämaan hiljaisuudessa sain olla oma itseni, kuunnella oman sydämeni ääntä ja toteuttaa omia sisäisiä kehotuksiani kenenkään häiritsemättä. Samalla olin löytänyt todellisen henkisen yhteyden koirani kanssa ja me, erätoverukset, ymmärrettiin sanattomasti toisiamme. Vaikka ulkoisesti elämä oli ilman työtä ja työttömyyskorvausta tai muutakaan tuloa todella köyhää, niin henkisesti elin elämäni rikkainta ja kehittävintä aikaa. Jokainen päivä ja jokainen yö joko havuvuoteella rakotulilla tai eräkämppien lavereilla antoi mahdollisuuden aina uusiin ja uusiin henkisiin kokemuksiin. Kun samaan aikaan tutkin myös henkistä filosofiaa tutkivaa kirjallisuutta, nämä yksinäiset illat ja yöt tarjosivat mitä parhaimmat mahdollisuuden jo luetun analysointiin, vertailuun aiemmin paljon lukemani Raamatun kanssa ja asettamiseen henkisen maailmakuvani laajenevaan palapeliin.
Nythän on niin, että "seura tekee kaltaisekseen", eli silloin kun ihminen pyörii jossain joukossa, työporukassa tai muutoin kaveripiirissä, niin tällä joukolla on yksilön psykologisena auktoriteettina taipumus muokata yksilön maailmankuvaa ja persoonallisuutta tämän joukon mukaisesti ja tuskin kukaan pystyy tätä joukon vaikutusta täysin eliminoimaan, ainakaan joutumatta suuriin ristiriitoihin joukon kanssa. Nyt täällä erämaan hiljaisuudessa ei ollut tällaisia inhimillisiä tämän maailman mukaisia muokkaajia, niin olin täysin vapaa olemaan hengen välittömässä johdatuksessa. Mutta myös ihmisen ikävä oli erämaan hiljaisuudessa jatkuvaa todellisuutta.
Oli lauantai lokakuun puolivälissä 1963. Sinä päivänä suuntasin eräretkeni Luostotunturin ja Pyhätunturin välillä olevan Pyhälammen kautta Luoston tunturimajalle, jossa suunnittelin olevani yötä. Iltapäivällä kahden - kolmen tienoilla olin Pyhälammella ja keittelin kahvia kun samoile tulille käveli kaksi nuorta miestä Pyhäjärvellä. Oli ensimmäinen hirvenpyyntipäivä ja vaikka maa oli lumeton, miehet olivat lähteneet hirvimetsälle. Kun sitten saimme kahvit juotua ja lähdimme jatkamaan matkojamme, he suuntasivat kymmenen kilometrin päässä olevalle Huttu-ukon autiotalolle yöksi ja minä taas yhtä kaukana olevalle Luoston tunturimajalle. Kävi vielä niin, että Luoston helmakuusikoissa oli metsoja ja koppeloita, joiden vaanimisessa meni aikaa siinä määrin, että pimeä yllätti kesken matkan. Kello oli jo pitkästi yli kuuden kun lähes säkkipimeässä pyrin eteenpäin. Sen verran vierellä oleva tunturi häämötti taivasta vasten. että tiesin mihin suuntaan minun on pyrittävä ja niin jatkoin matkaani. Joskus pimeästä kuusikosta alkoi kuulua maantöminää ja risujen pauketta, josta päättelin isomman elukan olevan liikkeellä, mutta sitä, mikä elukka tämä oli, en pimeässä nähnyt. Saattoi olla hirvi tai poro tai vaikka karhu. Niinpä pidin kiväärin käsissäni ampumavalmiina; etten joutuisi Moskun Aleksin kohtalotoveriksi.
Joskus kahdeksan lopulla, kun majaa ei alkanut näkymään, ajattelin jo kävelleeni ohi ja suunnittelin nuotion laittamista ja yöksi jäämistä metsään. Kuitenkin, kun vähän matkaa olin kävellyt, alkoi edestäni kuulua pienen puron solinaa ja pian tuli linja vastaan ja linjalta, ylärinteeltä päin häämötti valkea majan nurkkalauta ja niin olin päässyt määräni päähän. Laitoin tulet takkahuoneeseen, keitin kahvin ja söin vähän voileipää ja lämmitin vielä saunan sinä iltana. Saunomisen jälkeen kulutin iltaani lueskelemalla kynttilän valossa majalla olutta vieraskirjaa samalla kun ajattelin tapaamiani hirvimiehiä. Heitä oli kaksi, kun taas olin yksin koirani kanssa. Sillä kertaa tunsin ikävää ja kun lueskelin vieraskirjassa olleita uskovien nuorten ryhmien kirjoituksia, niin jostain syvältä sisimmästäni nousi valtava kaipaus päästä tällaiseen joukkoon. Joukkoon, josta ei pois ajettaisi sen vuoksi, etten ala juopottelemaan ja syntiä tekemään. Joukkoon, jossa olisin hyväksytty, rakastettu ja voisin yhdessä toisten kanssa palvella Jumalaa. Kuitenkaan tällaista nuorten joukkoa ei kotiseudullani ollut ja kun kotikyläni nuoret olivat minun reestään pois työntäneet, olin yksin. Yksin Jumalani, omantuntoni ja koirani kanssa ja sinä iltana vaivuin uneen pohjattoman ikävän vallassa. Kuitenkin koitti taas uusi aamu ja kun kahdeksan tietämillä heräsin hyvin nukutun yön jälkeen, paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja kun katsoin ulos, oli yöllä satanut ensilumen ja koko tunturimaisema säteili puhtaanvalkoisena kirkkaassa auringonpaisteessa ja pikkupakkasessa. Niinpä aamukahvit juotuani ja vähän voileipää syötyäni suuntasin kotimatkalle ja uusiin vaiheisiin henkisen korkeakouluni haastavalla tiellä......."
http://www.aretalogia.com/spiritus/spirit.2.htm
Jeesushan vei kuuntelijansa luonnon helmaan ja syrjäseudulle, jotta Isä tulisi viisaudessaan kansalle ilmi. Ei tainnut tuolloin olla kuuntelijoilla kiirettä arkirutiiniensa pariin.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
Mutta minusta tuo ensimmäinen kappale älykkäästä talosta jotenkin hyppää silmille kun siirtyy seuraavaan kappaleeseen. Mikä virka on ensimmäisellä kappaleella?
Minusta juttusi idea pysyy samana vaikka jätät tuon ensimmäisen kappaleen pois.
Kertomus meni näin:
"Eräs isäntä rakensi tilalleen älykkään talon, mikä oli varustettu uusimmalla elektroniikalla ja tietotekniikalla. Keskusyksiköt ja anturit säätelivät älykkään talon toimintoja, ilman lämpötilasta kahvinkeittimeen saakka. Älykäs talo kuuli välillä sisältään omituista koputusta, mutta älykäs talo alkoikin tarkkailla talon ympäristöä entistä tarkemmin, vaikka oli varma, ettei varas ollut päässyt taloon sisälle. Lopulta talon isäntä muutti pois ja katkaisi älykkäästä talosta virran ja älykäs talo menetti samalla kaiken tietoisuutensa.
...Jotkut ihmettelevät, että miksi sanon erämaapitäjien salomaita kirkoksi, sillä eihän siellä Jumala vastaan kävele. Ei kävelekään, mutta ihmisen sisällä on jotakin, mikä koko ajan odottaa löytämistään. Kun tämä potentiaalinen ja näkymätön sisäinen todellisuus on löytynyt, sen aktualisoitumista voidaan kutsua uudestisyntymiseksi."
En tarkoituksella kirjoittanut, että tämä mikä ihmisen sisällä odottaa joka hetki löytämistään, on juuri tämä älykkään talon Herra. Ajattelin, että lukijan on parempi hoksata asia itse kuin vääntää niitä rautalangasta.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti