Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Tämän ikiaikainen totuus on käännetty päälaelleen siten, että nykyään ihminen voi itse valita, onko mies vai nainen, vai jotain siltä väliltä. Luomistyö on siis tarkoituksella tuhottu. Ihminen tekee itsestään luojan.
Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala asetti taivaalle liiton merkiksi sateenkaaren, jossa on seitsemän väriä. Seitsemän on Jumalan täydellisyyden luku.
Tämä liiton symboli on varastettu ja siitä on tarkoituksella pudotettu yksi väri, joita on siis nyt kuusi kappaletta. Kuusi on ihmisen ja vajavaisuuden luku.
Room. 1:26-27: "Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan."
Häpeän he ovat vaihtaneet ylpeydeksi (pride). He kerskailevat ja ylpeilevät teoillaan, jotka ovat Herralle kauhistus.
Jokaisen tulisi itse kantaa vastuunsa teoistaan, ajatuksistaan ja asenteistaan.
Vastuun he ovat kuitenkin siirtäneet muille; Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma: "On hienoa, että kirkko kantaa vastuuta...kirkon mukanaolo on vastuullisuutta."
Jumalan luomistyö on käännetty päälaelleen
43
<50
Vastaukset
On lääketieteellinen totuus, että jatkuvasti syntyy lapsia, joiden sukupuolta lääkärikään ei kykene määrittämään. Asia ei ole niin yksinkertainen kuin te fundamentalistit esitätte. Esimerkiksi Caster Semenyan sukupuolesta on väännetty korkean tason asiantuntijoiden toimesta, eikä selvää ole tullut. Takavuosilta tunnetaan tapauksia, joissa naisten sarjaan osallistunut oli miehenä diskattu kilpailuista ja myöhemmin kyseinen mies on synnyttänyt.
Eli se siitä mieheksi ja naiseksi luomisesta.
Mitä seksuaaliseen tasa-arvoon tulee, niin mikä sinä olet vaatimaan, että muut ihmiset noudattaisivat sinun uskonnollisia moraalikäsityksiäsi? Samoin perustein muslimit voisivat vaatia Sharia-lakia noudatettavaksi Suomessa.
En usko sen paremmin Herra, Allahiin kuin Ukko Ylijumalaankaan, eikä usko suuri osa Suomen väestöstä. Miksi meidän pitäisi noudattaa muinaisten paimentolaisten seksuaalisia tabuja?- Anonyymi
"Miksi meidän pitäisi noudattaa muinaisten paimentolaisten seksuaalisia tabuja? "
Rotan jumalahan jakaa tuomioitaan melko summanmutikassa ja rotta pelkää että tulee tuomituksi helvettiin muiden mukana jos sattuu viettämään liikaa aikaansa jumalattomien seurassa. Pelkää tulevansa jumalansa silmissä samaistetuksi muihin ihmisiin.
Niinkuin kaikilla kretuilla niin rotankin perimmäinen tarkoitus on oman taivaspaikan varmistaminen hinnalla millä hyvänsä. Taivaspaikan tavoittelussa ei ole väliä sillä jos joutuu polkemaan muiden ihmisarvoa tai -oikeuksia. Kretulle vain hänen omalla taivaspaikallaan on väliä. Jos kretu saisi taivaspaikan mummonsa myymisellä niin mummojen alennusmyynti alkaisi samantien. - Anonyymi
Totta puhut. Epämuodostumia on monenlaisia ja ne on helppoa tutkia ja havita sellaisiksi.
Kuitenkin fakta on se että homouden aiheuttaja ei suinkaan ole biolginen.
Jos olisi niin jokaisesta lapsesta voitaisiin jo lapsivedestä otetun näytteen peusteella sanoa että tuleeko sieltä mies vaiko nainen vaiko homo. Mutta näin ei ole, vaan kaikki johtavat homouden tutkijat ovat täysin yksimielisä siitä että yli 99 % homoista syntyy oman ajattelun tuloksena.
Samaa sanovat kaikki eheytyneet homot, eli että kun he tietoisesti muuttivat ajateluaan niin homous haihtui heistä ikiajoiksi.
Mutta näistä tosiasioista ei saa tällä sivustolla vapaasti puhella. On se nähty. Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut. Epämuodostumia on monenlaisia ja ne on helppoa tutkia ja havita sellaisiksi.
Kuitenkin fakta on se että homouden aiheuttaja ei suinkaan ole biolginen.
Jos olisi niin jokaisesta lapsesta voitaisiin jo lapsivedestä otetun näytteen peusteella sanoa että tuleeko sieltä mies vaiko nainen vaiko homo. Mutta näin ei ole, vaan kaikki johtavat homouden tutkijat ovat täysin yksimielisä siitä että yli 99 % homoista syntyy oman ajattelun tuloksena.
Samaa sanovat kaikki eheytyneet homot, eli että kun he tietoisesti muuttivat ajateluaan niin homous haihtui heistä ikiajoiksi.
Mutta näistä tosiasioista ei saa tällä sivustolla vapaasti puhella. On se nähty.>Jos olisi niin jokaisesta lapsesta voitaisiin jo lapsivedestä otetun näytteen peusteella sanoa että tuleeko sieltä mies vaiko nainen vaiko homo.
Ehkä vielä voidaankin. Ootellaan nyt rauhassa, tiede kehittyy valtavaa vauhtia, eikä teillä ääriuskovilla ikävä kyllä ole asiaan juuri minkäänlaista osuutta.
>Mutta näin ei ole, vaan kaikki johtavat homouden tutkijat ovat täysin yksimielisä siitä että yli 99 % homoista syntyy oman ajattelun tuloksena.
Tähän sinulla Ano on varmasti nyt tieteellinen lähde, kun useimmat eivät lie koskaan moisesta kuulleetkaan.
>Samaa sanovat kaikki eheytyneet homot, eli että kun he tietoisesti muuttivat ajateluaan niin homous haihtui heistä ikiajoiksi.
Tokkopa vain, sillä eheytyneitä homoja ei ole olemassakaan. Biseksuaalin taas on suhteellisen helppoa esittää heteroa, jos ympäristö niin edellyttää.
>Mutta näistä tosiasioista ei saa tällä sivustolla vapaasti puhella. On se nähty.
Juu ei, mitä nyt muutama kymmenen viestiä "näistä tosiasioista" pukkaa uskontopalstoille päivittäin.- Anonyymi
"Samoin perustein muslimit voisivat vaatia Sharia-lakia noudatettavaksi Suomessa."
Loppujen lopuksi sharia ei eroa kovinkaan paljon VT:n laeista. - Anonyymi
On sellaisiakin, joilla on yhden sukupuolen elimet ja toisen identiteetti. Tiedän yhden tapauksen, jossa miehen kehoon syntynyt nainen joutui parikymppisenä kuohimaan itsensä ennen kuin korjausleikkaukseen lopulta suostuttiin. Nykyisin hän elää juridisena naisena ja voi hyvin löydettyään puolison, joka ei kauhistunut hänen menneisyyttään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut. Epämuodostumia on monenlaisia ja ne on helppoa tutkia ja havita sellaisiksi.
Kuitenkin fakta on se että homouden aiheuttaja ei suinkaan ole biolginen.
Jos olisi niin jokaisesta lapsesta voitaisiin jo lapsivedestä otetun näytteen peusteella sanoa että tuleeko sieltä mies vaiko nainen vaiko homo. Mutta näin ei ole, vaan kaikki johtavat homouden tutkijat ovat täysin yksimielisä siitä että yli 99 % homoista syntyy oman ajattelun tuloksena.
Samaa sanovat kaikki eheytyneet homot, eli että kun he tietoisesti muuttivat ajateluaan niin homous haihtui heistä ikiajoiksi.
Mutta näistä tosiasioista ei saa tällä sivustolla vapaasti puhella. On se nähty.Nyt moposi keulii:
".. lapsivedestä otetun näytteen perusteella sanoa että tuleeko sieltä mies vaiko nainen vaiko homo."
Seksuaalinen suuntautuminen ilmenee vasta murrosiässä. Suuntautumista samaan sukupuoleen tavataan sekä miehillä että naisilla. - Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jos olisi niin jokaisesta lapsesta voitaisiin jo lapsivedestä otetun näytteen peusteella sanoa että tuleeko sieltä mies vaiko nainen vaiko homo.
Ehkä vielä voidaankin. Ootellaan nyt rauhassa, tiede kehittyy valtavaa vauhtia, eikä teillä ääriuskovilla ikävä kyllä ole asiaan juuri minkäänlaista osuutta.
>Mutta näin ei ole, vaan kaikki johtavat homouden tutkijat ovat täysin yksimielisä siitä että yli 99 % homoista syntyy oman ajattelun tuloksena.
Tähän sinulla Ano on varmasti nyt tieteellinen lähde, kun useimmat eivät lie koskaan moisesta kuulleetkaan.
>Samaa sanovat kaikki eheytyneet homot, eli että kun he tietoisesti muuttivat ajateluaan niin homous haihtui heistä ikiajoiksi.
Tokkopa vain, sillä eheytyneitä homoja ei ole olemassakaan. Biseksuaalin taas on suhteellisen helppoa esittää heteroa, jos ympäristö niin edellyttää.
>Mutta näistä tosiasioista ei saa tällä sivustolla vapaasti puhella. On se nähty.
Juu ei, mitä nyt muutama kymmenen viestiä "näistä tosiasioista" pukkaa uskontopalstoille päivittäin.On se kummallista että joku on vielä tänään internetistä huolimatta sitä mieltä että eheytryneitä homoja ei muka ole.
Otahan Google käteesi ja ihmettele, tyhmä! Anonyymi kirjoitti:
On se kummallista että joku on vielä tänään internetistä huolimatta sitä mieltä että eheytryneitä homoja ei muka ole.
Otahan Google käteesi ja ihmettele, tyhmä!Onhan se tietysti herttaista uskoa uultranaiivisti että kaikki internettiin pantu on totta, kunhan se vain miellyttää omaa korvasyyhyä.
Se, että jos sukupuolta ei välttämättä pysty määrittämään, ei tietenkään lisää sukupuolten määrää.
Anonyymi kirjoitti:
On se kummallista että joku on vielä tänään internetistä huolimatta sitä mieltä että eheytryneitä homoja ei muka ole.
Otahan Google käteesi ja ihmettele, tyhmä!"Otahan Google käteesi ja ihmettele, tyhmä! "
Google käteen? Miten ihmeessä?
Ne "eheytyneet" taitavat pääsääntöisesti olla biseksuaaleja. Jospa sinä googlaisit, mitä mieltä mielenterveyden ammattilaiset ovat eheyttämishoidoista.
Kas tässä pari lainausta Wikistä:
"Maailman terveysjärjestön Yhdysvaltojen osasto Pan American Health Organisation (PAHO) antoi keväällä 2012 kannanoton, jonka mukaan seksuaalista suuntautumista muuttavat ”terapiat” ovat vailla lääketieteellistä perustaa ja uhkaavat terveyttä."
"Amerikkalainen eheytysjärjestö Exodus lopetti toimintansa kesäkuussa 2013 ja pyysi anteeksi kaikilta, joita se on yrittänyt ”eheyttää”. Exoduksen puheenjohtaja Alan Chambers myönsi olleensa osa ”tietämättömyyden järjestelmää."
Satakunnan kansa:
"Viime kuussa YK ilmoitti haluavansa maailmanlaajuisen kiellon eheyttämiselle, joka perustuu ajatukseen siitä, että homoseksuaalisuus olisi mielenterveyden häiriö tai sairaus. "
"Tämän ikiaikainen totuus on käännetty päälaelleen..."
Kyllä se luominen käännettiin päälaelleen jo toisessa luomismyytissä. Vai oletko kuullut, että kaksi miestä voi synnyttää naisen?- Anonyymi
Se, mikä luonnosta löytyy on Jumalan luomaa. Raamatussa todetaan tämä. Se, mitä erehtyväinen ihminen luulee olevan luonnotonta on omassa päässä. Tästä on monia vääriä oppeja, jotka ovat suosiossa TV7, Patmos jne syytä.
- Anonyymi
"Se, mikä luonnosta löytyy on Jumalan luomaa."
Ja varmaan nyt laitat todisteita siitä missä luonnossa nähdään että se olisi juuri sinun jumalasi luomaa? - Anonyymi
"Se, mikä luonnosta löytyy on Jumalan luomaa."
Kuten homoseksuaalisuus ja eläinten harjoittama kannibalismi? - Anonyymi
"Niin, koska luonnossa eläimet harrastavat kannibalismia niin toikhan se on yhtä luonnollista ihmisellekin kuin homous niin että paistakaahan evot toisenne makkaragrillillä, se on vain luonnollista. "
Oletko kuullut Humen giljotiinista? Et tietenkään, koska kaikki vähänkin korkeampi koulusivistys on sinulta jäänyt väliin.
David Hume: "Tosiasioista ei voi johtaa moraalisääntöjä." - Anonyymi
Lajeja, joilla on havaittu homoseksuaalista käyttäytymistä on yli 1500 ja hyvin dokumentoituja yli 500. Mitä siihen sanoo kaappihomo Jyri?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se, mikä luonnosta löytyy on Jumalan luomaa."
Ja varmaan nyt laitat todisteita siitä missä luonnossa nähdään että se olisi juuri sinun jumalasi luomaa?Mites ois muka evosattumaa se että hedelmät ovat lähes aina käteensopivia suupaloja ja että koralliriutta-ilonauheuttajia ihailtavine eliöstäinneen on laajalla alueella kautta maapallon samoin kuin Madeiran mahtavat vuoristopolut ja Thaimaan saaret monine sykähdyttävine ihmeellisyykineen ? Ja tässä oli vain murto osa siitä ihmiselle kivasta mitä Tellus tarjoaa
Mutta mitä sanookaan reaalimaailma asiaan? Se havainnoi että sateenkaarievokkiateistin mielenkiinnon kohde ei kohdisu luonnon ihmeellisiin ihanuuksiin vaan Suomessa toistaiseksi kiellettyihin maksettuihin pikkupoikiin kuten suomijarien on tapana. Anonyymi kirjoitti:
"Niin, koska luonnossa eläimet harrastavat kannibalismia niin toikhan se on yhtä luonnollista ihmisellekin kuin homous niin että paistakaahan evot toisenne makkaragrillillä, se on vain luonnollista. "
Oletko kuullut Humen giljotiinista? Et tietenkään, koska kaikki vähänkin korkeampi koulusivistys on sinulta jäänyt väliin.
David Hume: "Tosiasioista ei voi johtaa moraalisääntöjä."Arkeologinen ja kansatieteellinen aineisto osoittaa ihmisen kannibalismin täysin luonnolliseksi ja normaaliksi.
Anonyymi kirjoitti:
Mites ois muka evosattumaa se että hedelmät ovat lähes aina käteensopivia suupaloja ja että koralliriutta-ilonauheuttajia ihailtavine eliöstäinneen on laajalla alueella kautta maapallon samoin kuin Madeiran mahtavat vuoristopolut ja Thaimaan saaret monine sykähdyttävine ihmeellisyykineen ? Ja tässä oli vain murto osa siitä ihmiselle kivasta mitä Tellus tarjoaa
Mutta mitä sanookaan reaalimaailma asiaan? Se havainnoi että sateenkaarievokkiateistin mielenkiinnon kohde ei kohdisu luonnon ihmeellisiin ihanuuksiin vaan Suomessa toistaiseksi kiellettyihin maksettuihin pikkupoikiin kuten suomijarien on tapana.Suurin osa nyt syötävistä hedelmistä on ollut lähes syömäkelvottomia ennen jalostusta. Koralliriuttojen kultakaloista olet kirjoittanut aikaisemminkin.
Pikkupoikiin ja pikkutyttöihin ollaan lehtitietojen mukaan kohdistettu huomiota jehovantodistajien yhteisöissä ympäri maailmaa niin paljon, että USA:n hallintoelin on joutunut oikein paimenkirjeessä toteamaan, ettei juttuja saa levittää yhteisön ulkopuolelle. Olet varmaan Jyrin lukenut useista oikeudenkäynneistä ympäri maailmaa.
- Anonyymi
Mikä tässä on ikiaikainen totuus:
"Tämän ikiaikainen totuus on käännetty päälaelleen.."
Jumalan evoluutiolla luomalle elämälle on melkein sen alusta saakka kehittynyt eri tapoja lisätä perimän muuntelua yhdistämällä eri yksilöiden geeniainesta. Aikojen kuluessa tämä on johtanut kahteen sukupuoleen, joita (suomea puhuvat) ihmiset ovat alkaneet oman lajinsa kohdalla nimittää mieheksi ja naiseksi. Sittemmin on havaittu tuossa kahtiajaossa harvinaisia poikkeamia, jotka eivät suinkaan käännä sitä päälaelleen.- Anonyymi
ihan evouskomusten mukainen kommentti. Kiitos siitä vaikka tiede ei tuollaisesta mitään tiedä.
- Anonyymi
Tomi, kerrotko vielä missä kohdin Raamatussa todetaan, että Jumala asetti taivaalle liiton merkiksi seitsemän väriä sisältävän sateenkaaren. Tosiasiassa sateenkaaressa on värejä lukematon määrä, kun värisävyt voidaan nähdä liukuvan aallonpituudesta toiseen.
Ja tuo lukujen symboliikka on kyllä hienoa. Ajatella, että 7 tosiaan on täydellinen luku - olihan eräässä toisessa sadussa 7 kääpiötäkin. Sattumaako? Mites tuo luku 6 sitten? Hyönteisillä on kuusi jalkaa. Mutta osaako Tomi kertoa mitä montako jalkaa niillä hyönteisillä Raamatun mukaan olikaan? >>Tämän ikiaikainen totuus on käännetty päälaelleen siten, että nykyään ihminen voi itse valita, onko mies vai nainen, vai jotain siltä väliltä.<<
Eipä taida voida valita nykyäänkään.- Anonyymi
Juu, on se hassua että jos väittää olevansa heteronainen ja on ylivoimainen pikajuoksija niin evot on heti kimpussa esittämässä että mieshän sinä olet.
Likka itse on mielestään tietoinen naiseudestaan joiten miksi kummassa evoväki on kimpussa?
Ai niin, se riippuu tilanteesta että milloin kukin saa itse määrittää sukupuolensa.
Tällä naiseksi ja poikakaverin ottaneella likalla olikin sitten hiukan mieshormonia omiensa joukossa toisin kuin 99%:sesti lesboilla niin joidenkin mielestä hänet pitäisi kuitenkin luokitella mieheksi eikä heteronaiseksi! Siis saiko neitonen itse päättää sukupuolensa vai tekikö hänen puolestaan päätöksen setalauhenkinen sortajayhteisö? Anonyymi kirjoitti:
Juu, on se hassua että jos väittää olevansa heteronainen ja on ylivoimainen pikajuoksija niin evot on heti kimpussa esittämässä että mieshän sinä olet.
Likka itse on mielestään tietoinen naiseudestaan joiten miksi kummassa evoväki on kimpussa?
Ai niin, se riippuu tilanteesta että milloin kukin saa itse määrittää sukupuolensa.
Tällä naiseksi ja poikakaverin ottaneella likalla olikin sitten hiukan mieshormonia omiensa joukossa toisin kuin 99%:sesti lesboilla niin joidenkin mielestä hänet pitäisi kuitenkin luokitella mieheksi eikä heteronaiseksi! Siis saiko neitonen itse päättää sukupuolensa vai tekikö hänen puolestaan päätöksen setalauhenkinen sortajayhteisö?Kaikilla naisilla eli 100%:lla on luontaisesti mieshormoinia eli testosteronia.
Tervetullutta, että ROT ei enää yritäkään mestaroida tiedettä vaan pelaa selvästi uskontopallolla, joka selvästi sopii hänen näppeihinsä paljon paremmin.
- Anonyymi
"Jokaisen tulisi itse kantaa vastuunsa teoistaan, ajatuksistaan ja asenteistaan."
Myös sinun.- Anonyymi
Rotikka on kohonnut omatekoisella jumaluusasteikollaan jo niin ylös, ettei hänen omasta mielestään tarvitse vastata mistään.
- Anonyymi
Muistelen sinun Rot aikoinaan levittäneen tieteellisen lähteen missä kerrottiin sukupuolia olevan useampia kuin kaksi ihan geneettisesti. Et tietysti itse ymmärtänyt lukemaasi tapasi mukaan, mutta se tuotiin esille ketjussa josta taas tapasi mukaan luikit karkuun.
Todennäköisesti tämäkin paljastus on liian arka sinulle ja poistatat kuten lukemattomat muut.No jos kaiken maailman kuohimukset ja kromosomihäiröt lasketaan sukupuoliksi niin sehän riippuu pelkästään laskijasta montako "sukupuolta" saadaan, ihmisillä siis.
Mutta oikeastihan ihmisillä kuten muillakin nisäkkäillä on vain ja ainoastaan kaksi sukupuolta.
- Anonyymi
Aika surkea luoja kun ei edes tuonvertasta asiaa osannut hoitaa haluamaansa lopputulokseen. Kaikkien alojen tumpelo. Olisiko ollut yhtä sekava päivä kuin raamattua rustatessa.
- Anonyymi
Onhan se tietysti ikävää, kun itse on oikeassa ja maailma toimii väärin.
- Anonyymi
Niitä raamatun vedenpaisumuksia tapahtuu vieläkin, pahin pitkään aikaan oli Aasiassa yli 10v sitten. Tulee mieleen pitäisikö sekin liittää raamattuun uutena päivityksenä. Niin ja onhan se ihmisen evoluutiokin selvinnyt, eli raamattu antaa väärää tietoa, olisiko aika päivittää koko kirja.
- Anonyymi
Tsunami ei täsmää Mooseksen kuvaukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tsunami ei täsmää Mooseksen kuvaukseen.
Ei täsmää, mutta on voinut olla pohjana tarinalle, joka on kansan suussa kasvanut Nooan tulvan mittoihin.
Maan kattanutta tulvaa ei ole ikinä ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei täsmää, mutta on voinut olla pohjana tarinalle, joka on kansan suussa kasvanut Nooan tulvan mittoihin.
Maan kattanutta tulvaa ei ole ikinä ollut.Jos olisi, niin miten tarina olisi kymmeniä metrejä korkeasta aallosta, joka minuuteissa tuli ja tunneissa meni, muuntunut 40 päivän sateeksi ja kuukausien hyvin korkean veden ajaksi?
Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia tulvatarinoita tsunamiseuduilla on kansanperinteessä.
Maan lähes kokonaan kattanutta vesikerrosta ei ole ollut muutamaan miljardiin vuoteen, mutta sitä ennen kyllä.
- Anonyymi
onneksi toinen ihminen, ei ole vastuussa toisten tekemisistä.
Jumalan edessä olemme vastuussa vain ja ainoastaan OMISTA "synneistä" Millä tavalla Sinä ROTolet vastuussa jutuistasi?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845